Todelliset kärsimysevankeliumit

ke 19.9.2012

Eilisessä merkinnässäni kerroin, että keväällä 2009 osallistuin Helsingissä Uspenskin katederaalissa sairaanvoitelun sakramenttipalvelukseen. Yhdessä ehtoopalveluksen kanssa sairaanvoiteluun meni kaksi ja puoli tuntia.

Olin matkustanut Helsinkiin, sillä minut oli vast´ikään nimetty valtakunnallisen ortodoksisen aikakauslehden Aamun Koiton päätoimittajaksi. Seuraavana päivänä minun oli määrä mennä tapaamaan lehden taittajaa Kotimaan painotaloon.

En ollut koskaan väittänytkään Suomen johtaville ortodokseille, että olisin lukenut jotain muutakin teologiaa kuin yleistä ja läntistä, mutta ajattelin, että työ opettaa. Ja ainahan voi kysyä, jos ei tiedä.

Alaisenani minulla oli Lintulan entinen noviisi, joka oli kyllä reippaasti pokannut luostarista rinnalleen itseään nuoremman kanttorin, mutta joka siitä huolimatta suhtautui minuun Hyvin Suurella Epäilyksellä.

Suurin syntini oli olla ei-kukaan Lapinlahdelta. Näin tuntui alaiseni ajattelevan heti alkumetreiltä. Kuinka rohkaisevaa, ajattelin.

Pesti oli määräaikainen ja siihen liittyi kosolti kaikenlaista muutakin haasteellista. Kahden minua edeltäneen päätoimittajan työsuhteet olivat päättyneet ikävästi. Edellisestä olivat kreikkalaisperäiset ortodoksifundamentalistit tehneet herjaussivut nettiin ja mies oli heittänyt pyyhkeen kehään.

Sitä edellinen päätoimittaja oli käytännössä saanut potkut.

Edellisen päätoimittajan pyyhe oli lentänyt kehään myös sen vuoksi, että heittäjä oli riitaantunut liikekumppaninsa Logosmedian toisen ihmekaksosen Jyrki Härkösen kanssa. Jyrki Hirmuisesta Härkösestä tulikin sitten ylipäätoimittajani, vaikka teoriassa hän oli arkkipiispa Leon teologinen sihteeri.

Käytännössä Hirmuinen Härkönen johti koko Suomen ortodoksikirkkoa. Myös minä sain hänen johtamistaidoistaan osani, mikä oli sangen opettavaista ja avartavaa myöhempää elämääni ajatellen.

Nyt tekisikin mieleni kirjoittaa, että Jyrki Härkönen on kauhea hyeena, joka tykkää kus... ei kun ...narrata pullukoita savolaishölmöläisiä. Ajattelen näin, mutta ajattelen myös, että Jyrki Härkönen on piinkova journalisti - ortodoksikanttorin koulutuksella. Muuan mielenkiintoisimpia ihmisiä, joita tiedän.

Jyrki Härköstä siteerataan Stillerin Pressiklubilla. Sellaiset ihmiset yleensä etenevät hierarkioissa.

Hänen alaisenaan vain en suin surminkaan haluaisi työskennellä. No, eipä tarvitse, sillä en ole enää Suomen ortodoksisen kirkon jäsen.

Seisoin Uspenskin katedraalissa ja odottelin sairaanvoitelun alkamista. Jouko Lehtola varasti ensin mielenkiintoni. Sen jälkeen aloin ihastella Aino Nenolan pieniä tyttöjä, jotka äitinsä toi pyhäkköön.

Sen jälkeen näppäilin tekstareita minua vähän väkinäisesti jossakin Helsingin keskustan kapakassa odottavalle ihmiselle. Tulimme tekstareissamme siihen tulokseen, että ihminen saa mennä kotiinsa valmistautumaan seuraavaan haasteelliseen työpäiväänsä; onhan tämä töissä muuassa Suomen arvostetuimmassa mediatuotteessa.

Ensimmäistä kertaa olin sellaisessa palveluksessa. Tai oikeastaan en ihan ensimmäistä kertaa. Olin joskus ennenkin ollut juttua tekemässä sairaanvoitelun sakramentista, mutta siitä oli jo vuosia. Edellinen kerta oli, kun olin edellisen kerran Aamun Koiton sijaispäätoimittaja.

Ajattelin, että tästähän pitää kysyä maakunnan ortodoksipapeilta. Jotta milloinkas meillä Iisalmessa, muualla Solea-kuutosten alueella tai muualla päin valtakuntaa. Tämmöistä.

Tein asiasta jutun johonkin ensimmäisiin toimittamiini Aamun Koittoihin. Ihmettelin, miten papit nyt eivät ollenkaan innostu, kun menen kyselemään. En tajunnut, että kyselin aivan asiattomia. Olin julkea.

Minulla oli Aamun Koitto -vuoteni aikana koko ajan varmaan jotenkin samanlainen ilme kuin Pussy Riot -naisilla katedraalitempauksen jälkeen. Hieman huvittunut, mutta täysin epätietoinen siitä, mitä elämöinnistä seuraa.

Seuraava naula ortodoksiseen arkkuuni oli Raamattua käsittelevästä kömpelöhköstä jutusta. Olin taas aivan liian innoissani siitä, että voisin oppia jotain ja samalla voisin jakaa kokemukseni Suomen muiden yhtä raamatullisesti sivistymättömien ortodoksien kanssa. Arvelin, että sellaisia on muitakin kuin minä.

Mutta eihän niitä ollutkaan. Kaikki olivat kovin tietäväisiä ja taitavaisia. Niinpä minut ensin jätettiin heinäkuussa 2009 ilman palkkaa ja sitten joulukuussa 2009 meinattiin palkasta yksipuolisella sopimuksella leikata kaksi viikkkoa.

Sepä ei sitten tyhmälle pullukalle savolaiselle käynytkään. Hän laski yhteen kaikki vuoden aikana kertyneet työkustannukset kilometrikorvauksineen ja esitti laskun Logosmedian ylipäätoimittajatoimitusjohtajalle.

Sanoi iloisesti, että jos et maksa minulle kahdesta joulukuun viimeisestä viikosta, jotka olin tehnyt sisälle ylitöinä, maksa sitten edes nämä työstäni aiheutuneet kustannukset. Kustannuksia oli enemmän kuin kahden viikon palkkaa.

Tarinalla on onnellinen loppu. Vihonviimeinen loppu tuli viime joulukuussa, jolloin sain tietää, että päätoimittamani lehti Solea on yhdistetty Aamun Koittoon eikä minulle Solean päätoimittajalle ollut kukaan kertonut asiasta.