Outoja unia

to 4.10.2012

Lapsi oli nähnyt sellaista unta, että hiljattain kuollut isä oli hakannut molemmat kätensä ranteista poikki. Aamulla, jolloin lapsi sen minulle kertoi, ei lapsi kuitenkaan ollut erityisen kauhun vallassa. Totesi seikan jotenkin asiallisesti.

Outoa.

Minä näen jatkuvasti silmissäni lasten isän ruumiin. Näky ei yksiselitteisesti ole paha tai pelottava. Kuolema voi olla myös kiinnostava. Todella kummallista on, että lasten isä tuntuu edelleen läsnäolevalta.

Ystäväni ja uskottuni kertoi harhailleensa yliopistosairaalan käytävillä ja joutunut huoneen ovelle, jossa luki obduktio. En tiedä. Ehkä vähän makaaberi suhtautuminen kyseiseen aiheeseen on siirtynyt minulta lasten isän jäämistöstä.

Lasten isältä jäi valokuva, jossa Leningradin valtionyliopiston lääketieteen opiskelijat poseeraavat jopa ilakoiden ruumiinavausruumiin ympärillä. Ei se rienausta pelkästään ollut. Se oli nuorten voimakkaiden ihmisten karnevalismia - ja venäläisen sielun sisäsyntyistä anarkismia.

Miten Asta Leppä, myös lastensa isän menettänyt toimittaja, sanookaan sen kirjansa nimessä: "Sinä et hävinnyt."?