Kunnan asunnottomuuden kymmenvuotishistoriikki

la 13.10.2012

Matti meni kansalaisopiston taidepiiriin ja minä suunnittelen pihan siivousta ylläni vasemmistonaisten ilotalokirpparikamoista kääntämäni vanha kotitakki. Kotitakki on samaa käytännöllistä mallia, joka oli äitini navettamekolla - se kietaistaan ylle, siinä ei ole hihoja ja koko systeemi kiinnitetään kangasvyöllä rintojen alta.

Tyttäreni ovat suoraan kertoneet minulle, mitä mieltä he ovat kotimekostani. Se ei hivele heidän esteettistä tajuaan, mutta käytännöllinen ja mutkaton tämä on.

Vaikka Marimekon taskumekko on toimiva vähän eri periaatteella kuin tämä kietaisukotitakki, nielaisen joka kerta kauhusta, kun näen taskumekon. Äitini navettamekko nimittäin oli suurin piirtein samaa retrokuosia kuin marimekko.

Ja myös minä murrosiässä olin sitä, mieltä, että oma äiti voisi saada maakunnan huonoiten pukeutuneen naisen tunnustuspalkinnon.

Viime viikolla pihalla työskenteli kyllä työmies, mutta tämä asensi konttien päälle peltikattoa. Ei ehtinyt nykäistäkään teline-, tasosaha- ja muuta tavarakaaosta.

Nyt kun puutarhatonttu on muuttanut Alapitkälle, voimme Matin kanssa aloittaa taidepiirinsä jälkeen pihalla kokonaisvaltaisen järjestelyn, joka alkaa todennäköisesti sillä, että huudan viisitoista minuuttia pihalla suureen ääneen Matille määräyksiä.

Pihan koreografiaa miettiessä kirjoitan Lapinlahden asunnottomuuden pitkän ja surullisen tarinan.

Laanista sinkkutaloihin

Kun tulin Matti ja Liisa -lehteen töihin vuoden 2002 alussa, Lapinlahden asunnottomat asuivat jätevedenpuhdistamolle johtavan tien varressa olevalla parakkileirissä. Leirissä heitä varten oli varta vasten viety työmaaparakkeja.

En muista tarkkaa aikaa, mutta saattoi olla vuoden 2003 puolella, kun Lapinlahden luterilaisen seurakunnan diakoniatoimikunta vieraili asunnottomien leirissä. Toimikunnan jäsenet tulivat siihen tulokseen, että leiri ei ole ihmisasumus ja alkoivat pohtia, mitä seurakunta voisi asunnottomien hyväksi tehdä.

Diakoniatoimikunnan mukaan seurakunnan olisi pitänyt osallistua yhdessä kunnan kanssa rakennettavaan asunnottomien talon kustannuksiin. Kirkkoherra Lauri Jäntti kuitenkin huomasi, että kirkkolaki ei anna seurakunnalle mahdollisuutta ryhtyä tämäntyyppisiin rakennushankkeisiin.

Niinpä seurakunta päätti, että jos kunta rakentaa talon, antaa seurakunta diakoniatyöntekijän työpanosta asunnottomien asumisen ohjaukseen ts. eräänlaiseen käytännön sosiaalityöhön kentällä.

Seurakunnan painostuksesta Lapinlahden kunnan asuntotointa hoitava Lapinlahden Kaskihovi Oy suostui rakentamaan sinkkutalot, yksinkertaisen rivitalon Peltoniemen asuinalueen kylkeen - vastoin rakennuslupaviranomaisten näkemystä - melualueelle radan varteen.

Seurasin asiain kulkua Matti ja Liisa -lehden toimituksesta. Olisi pitänyt säästää Lapinlahden Kaskihovi Oy:n toimitusjohtajan Yrjö Muonan sähköpostiviesti käymästämme keskustelusta.

Kun omalta osaltani osallistuin vuokrataloyhtiön painostamiseen kirjoittamalla juttuja Lapinlahden asunnottomuudesta, toimitusjohtaja kirjoitti minulle varsinaisen sosiaalityön klassikon: "Ihmiset luulevat, että kunnan velvollisuus on järjestää heille asunto."

En tarkkaan muista, mitä Muonalle vastasin, mutta lienen siteerannut perustuslakimme pykälää 19 ja momenttia 4: ”Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.”

Lisäksi meillä on vuonna 1985 säädetty laki asunto-olojen kehittämisestä, jossa sanotaan näin: "Kunnan on huolehdittava siitä, että toimenpiteet asunto-olojen kehittämiseksi suunnataan erityisesti asunnottomien ja puutteellisesti asuvien asumisolojen parantamiseen. Kunnan tulee kehittää asunto-oloja alueellaan siten, että sellaiselle asunnottomaksi joutuneelle kunnan jäsenelle, joka ei ilman kohtuuttomia vaikeuksia kykene asuntoa omatoimisesti hankkimaan, voidaan järjestää kohtuulliset asumisolot."

Vuokrataloyhtiön toimitusjohtajan klassikko on samaa sukua kuin Savon Sanomien entisen päätoimittajan Tapani Lepolan vuosien takainen yliöartikkeli köyhyydestä. Lepola oli katsellut Espanjan lomaosakkeensa ikkunasta ja pohtinut, miksi espanjalaiset köyhät ovat paljon iloisemman näköisiä kuin suomalaiset köyhät.

Lause kulkee vieläkin legendana toimittajien piirissä.

Sinkkutalot valmistuivat aikanaan ja rivitaloille suunniteltiin jopa pieni työtila päihde- tai sosiaalityöntekijälle. Samaan aikaan Lapinlahden kunta oli kuitenkin onnistunut sössimään päihdetyönsä.

Kunnassa oli ansiokkaasti laadittu päihdestrategia, jonka lopussa korostetaan moniammatillisuutta, yhteistyötä ja kovasti kehitetään, kuten virkamiesvetoisissa papereissa yleensä.

Ainoa kohta, joka strategiassa on edes jokseenkin konkreettinen, koskee päihdetyöntekijää. Johdanto sanoo selvästi, että Lapinlahdella tavoitteeksi on asetettu päätoimisen päihdetyöntekijän saaminen ja sijoittaminen perhe- ja mielenterveysneuvolan alaisuuteen.

Jossain vaiheessa kunnassa olikin terävä ja toimeen tarttuva päihdetyöntekijä, Satu Ruotsalainen. En koskaan tavannut häntä, mutta kuulin pelkkää hyvää. Kohta kuulin myös, että kunnanjohto oli itkettänyt päihdetyöntekijää kunnanviraston kahviossa. Pikku hiljaa tämä hakeutui muihin hommiin.

Olin peruspalvelulautakunnan varajäsenenä, kun Satu Ruotsalaisen tilalle haettiin uutta päihdetyöntekijää. Ylivoimainen hakija sekä koulutuksensa että kokemuksensa perusteella oli tointa vt:nä hoitanut sosiaalityöntekijä Petteri Hartikainen.

Peruspalvelulautakunta ja peruspalvelujohtaja Anne Waldén asettuivat vahvasti Petteri Hartikaisen taakse. Kunnanhallitus päätti kuitenkin toisin, sillä Petteri Hartikainen oli epäonnistunut aiemmin rivisosiaalityöntekijän toimessaan. Hän ei ollut omimmillaan toimeentulotukihakemusten käsittelijänä.

Kunnanhallitus käytti nimitysasiassa eriotto-oikeutta ja käveli peruspalvelulautakunnan yli. Soitin Petteri Hartikaisen asiasta muun muassa peruspalvelujohtaja Anne Waldénille, joka mielestäni hieman piiloutui kunnanhallituksen selän taakse; levitteli käsiään ja sanoi, että jos hän olisi Petteri Hartikainen, hän ei enää Lapinlahden kunnan kanssa olisi tämän jälkeen missään tekemisissä.

Sanoi hieman eri sanakääntein, mutta ajatus oli sama. Karistaisi kunnan pölyt kantapäistään. Soitin asiasta myös kokoomuksen kunnanhallituksen jäsenelle Anu Sorjoselle, joka oli sitä mieltä kuin kaikki muutkin kunnanhallituksessa.

Ja kunnahallitushan oli aina samaa mieltä kuin esittelijä. Kunnanhallitukselle oli ilmeisesti kysymyksessä annettu harhaanjohtavaa informaatiota.

Sen jälkeen kukaan ei enää puhunut kunnallisesta päihdetyöntekijästä eikä kukaan viitannut kunnan päihdestrategian ainoaan konkreettiseen kohtaan. Lieneeköhän kukaan edes strategiaa sen koomin avannut.

Vuonna 2009 kunnan päihdestrategia päivitettiin ja siihen lisättiin toteamus, että päihdetyö on ulkoistettu Toky ry:lle. Päihdestrategiassa todetaan jokseenkin alistuneesti, että asiakkaat hakeutuvat itse päihdetyöntekijän vastaanotolle tai omaisten sekä yhteistyökumppanien varaamalle ajalle.

Olen useasti arvostellut Toky ry:tä flegmaattisuudesta, passiivisuudesta ja jopa penseästä asenteesta. En kuitenkaan tiedä, johtuvatko nämä adjektiivit pikemminkin siitä, että Toky ry:n asema on jatkuvasti epävarma. Jos yrittäjän sopimusta pidetään katkolla puolen vuoden välein, ei mistään kehitystyöstä voi puhua.

Sen vuoksi nostin kovan haloon tarkastuslautakunnassa siitä, että päihdestrategialle pitää tehdä jotain; joko se on päivitettävä tai sitten pantava täytäntöön strategian ainoa konkreettinen kohta - ja palkattava kunnallinen päihdetyöntekijä.

Soitin asiasta suurin piirtein joka toinen päivä peruspalvelulautakunnan puheenjohtaja Kaarina Kääriäiselle (vas.). Päihdetyö ei tuntunut kiinnostavan ketään, sillä aina oli joitain väliin tulevia tekijöitä; peruspalvelujohtaja Anne Waldén oli irtisanoutunut tehtävästään, odotettiin uutta. Pian myös uusi peruspalvelujohtaja irtisanoutui.

Sitten odotettiin kuntaliitosta ja taas uutta peruspalvelujohtajaa.

Laanilta alkoholistit muuttivat Keltaiseen Pörssiin - puutaloon kirkonkylän keskustan tuntumassa. Keltainen Pörssi lienee ollut John Steinbeckin Ystävyyden talon tapainen systeemi, jossa asukkaat lojaaleina toisiaan kohtaan varjelivat yhteisöään perheeltä, puolisoilta ja niin sanotulta porvarillis-keskiluokkaiselta elämältä.

Lopulta Keltainen Pörssi paloi. Onneksi kukaan ei palanut talon mukana.

Osa Keltaisen Pörssin yhteisön jäsenistä ehkä pääsi Meijerin rakennukseen ja sinkkutaloillekin muutti jokunen. Sen enempää Meijerin kuin Sinkkuatalojen asukkaiden asumista ei kukaan ohjannut.

Lapinlahden luterilaisen seurakunnan osuudesta asunnottomien asumisen ohjaukseen ei kukaan enää puhunut eikä sitä muistanut.

Meijerin rakennuksessa toimii onneksi - vielä vähän aikaa ainakin - Meijerin seisake, toimintakeskus ry:n ylläpitämä ruokala. Meijerin toimintakeskus ry on vaakalaudalla. Työvoimaviranomaiset eivät anna työllistettyjä pienelle yhdistykselle eikä ruokalaa pyöritetä pelkästään kuntouttavan työtoiminnan naistyövoiman varassa.

Alkoholisteja asuu nyt Lapinlahden Kaskihovi Oy:n normiasunnoissa eri puolilla, sinkkutaloilla, Meijerin rakennuksessa sekä myös Lapinlahden vanhusten tuki ry:n Nummen rivitaloilla.

Nummen rivitaloilla alkoholisteista on alkanut muodostua ongelma. Vanhusten tuki ry:n puheenjohtaja Anna-Liisa Karppinen sanoi allekirjoittaneelle puhelimessa, että Kaskihovi Oy pullauttaa heille aina ongelmaisimmat tapaukset. Nyt järjestyshäiriöiden vuoksi Vanhusten tuki ry:n mitta on tullut täyteen.

Nummen vanhusten rivitaloihin ei pääse asumaan enää yksikään päihdetapaus.

Lapinlahdella on parhaillaan valmisteilla päihde- ja mielenterveysstrategiaa. Ehdotankn, että strategiaan kirjataan sosiaalitoimen hallintaan kymmenkunta tukiasuntoa sellaisille, jotka eivät voi asua esimerkiksi Hoitokoti Virkussa tai sen hallinnoimissa tukiasunnoissa.

Lapinlahden Virkku ei ole suunnattu päihdeongelmaisille.

Ehdotan myös, että Meijerin seisakkeen toiminta ruokalana säilytetään ja samalla Seisakkeesta tai AA-kerhon toimitiloista Meijerin rakennuksessa muodostuisi myös hätämajoitustila sellaisessa tapauksessa, että kuntalaisella ei ole mahdollisuutta yöpyä edes kuusen alla tai Säästötorin katolla.

Hätämajoitustilana kunta voi edelleenkin käyttää Koivupihan aittaa, mutta siinä tapauksessa me aitan omistajat haemme kunnalta avustusta siihen, että lämmitettävä aittahuone voitaisiin varustaa lattiakaivolla, jotta sen peseminen asunnottoman hätämajoituksen jälkeen kävisi näppärästi painepesurilla.

Siihen, tuleeko Lapinlahden päihdetyö hoitaa ulkoa ostettuna palveluna vai pitäisikö kunnan palkata kunnallinen päihdetyöntekijä, en ota kantaa. Pääasia on, että päihdetyötä alettaisiin tehdä suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti.

Toky ry:ssä olisi havaintojeni mukaan paljon käyttämätöntä potentiaalia, mutta en ole varma siitä, haluaako yrittäjä enää karujen löysässä hirressä roikkumisen kokemustensa vuoksi kehittää yhtään mitään vai kehittääkö mieluummin eläkeläisten päihdetyötä Etelä-Espanjassa.

Pia Valkonen

Kirjoittaja on Ylä-Savon työväen raittiusyhdistyksen perustajajäsen sekä Ysaon päihdetyön ammatillisen toiminnan ja toipumisen ohjaaminen -koulutuksen käynyt kansalaisaktiivi.