Viktor Jerofejev - koko ajan oikeassa

ti 20.11.2012

Jossain vaiheessa lakkasin edes koettamasta ymmärtää lasteni toista kotimaata, isänmaata. Asenteeni Venäjää kohtaan on aina ollut tyyliä prinimat dushoi - vastaanotettava vain sielulla.

Rakastan venäläistä perinpohjaista kurittomuutta, anarkismia. Vaikka kansalla johdossaan minkälaiset iivanajulmat, stalinit tai putinit, porukka vetää rannalla perseet ja on kuin ellun kanat, jos niikseen tulee.

Katsokaa vaikka vuonna 2006 tehty dokumentti Villi, villi, ranta. Toinen sieluuni uponnut  dokumentti, joka tavoittaa jotain olennaista venäläisyydestä, on Blagodat, autuus.

En kirjoittanut edes juttuja Venäjältä, vaikka käytännössä asuin rajan toisella puolella koko ensimmäisen suomalaisen avioliittoni ajan 90-luvulla. Venäjä on minulle kaunokirjallinen asia, toinen iho, todellinen rakkaus ja kipeäkin kohta.

Lopullinen taitekohta Venäjän ymmärtämisessä lienee ollut se, että suomalaiset toimittajat, nuo atavistisesti vasemmistokammoiset, tuntuivat kääntyvän toisten yhtä atavistisesti vasemmistokammoisten Venäjä-tutkijoiden puoleen.

Aina jostain nurkasta nousi Arto Luukkainen, jonka kissanvahtina olen ollut, kun tämä vielä oli Venäjän kielestä vain hieman kiinnostunut porvoolainen pastori. Sitten lehtien palstoilla alkoi keikkua Johan Bäckman.

Näiden hourupäiden varassa on suomalaisten toimittajien Venäjä-tuntemus. Loistavaa.

Ymmärtääkseni edes jotain valtamedian ulkopuolelta olen koettanut lukea jopa Viktor Jerofejevia. Jerofejevin Miehiä käsittelimme Lapinlahden Venäjä-seuran kansainvälisellä klubilla vuosi sitten. Miehet ei kuitenkaan aiheuttanut juuri mitään intohimoista keskustelunläikettä Meijerin seisakkeella, sillä minäkin, keskustelun lietsoja, olin jaksanut kirjaa vain puoliväliin.

Puolivälissä tuli viimeistään selväksi, että venäjän kieli on lähtökohtaisesti naisvihaista.

Eilen asettauduin television ääreen Marian iltatoimien jälkeen, sillä koko illan ruudussa näytettiin mainospätkää tulevasta dokumentista. Aivan alkuun Ari Matikaisen dokumenttia en ehtinyt.

En asettautunut television ääreen turhaan. Jaksoin lukea jopa lopputekstit. Ja ketäs sieltä pilkottikaan: Ärräpäissä käynyt Jukka Mallinen sekä koko sähköpostilistan isä Pentti Stranius.

Jatkan vielä tätä merkintää koirien lenkin jälkeen. Se, että lopputeksteissä olivat Mallinen ja Stranius, ei ole nyt tämän aivomyrskyn pääuutinen. Jerofejevia sulatellessa pitää kävellä aika pitkään. Vähintään Väisälänmäen päälle.

Ennen palkanlaskua vähän medialukutaitoa, olkaa hyvät!

Vaikka pitkin eilistä Ari Matikaisen Jerofejev-dokumenttia päähenkilön arroganssi ärsytti, kannatti katsoa Venäjän vapain mies loppuun.

Toimittaja Matti Ronkainen, jota joskus myös teurastajaksi kutsun, oli haastatellut Kansan Uutisten Viikkolehteen dokumentaristia. Haastattelu antoi vastauksen siihen, miksi aivan dokumentin loppupuolelle asti tunsin ensisijaisesti ärtymystä.

Matikaisen oli pitänyt tehdä alunperin dokumentti Venäjän toisinajattelusta. Ilmeisesti hän ymmärsi, että sanomaa pitää tiivistää ja paketoida vallankumouksellisuus vapaa yksilö -pakettiin, jotta dokkari menee läpi myös kokoomusjohtoisessa Ylessä.

Älkää iniskö siellä. Ylen pääjohtaja Lauri Kivinen on kokoomuslainen ja Ylen uutistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen taattuja Bildenberg-miehiä. Ylen kanavia pitää osata katsoa tietyllä porvarisuodattimella.

Medialukutaitoa tarvitaan todella ja aktiivisesti sivuuttaa se, että toimittajien leuan alle tulee aina imeläpussi, kun haastateltavaksi osuu kokoomuslainen moukarinheittäjä jossain pohjanmaalaisessa kaupunginvaltuustossa.

Eilisen dokumentin koko pääsanoma oli vähällä hukkua siihen, että Ylen traileri korosti Jerofejevia yksilön vapauden julistajana. Sitäkin Jerofejev varmaan on - ja kaiken lisäksi isänmurhaaja, mutta Matikaisen pääpointti oli jossain aivan muualla.

Pointti oli se, että mosaiikkimaisessa ja kaoottisessa Venäjän todellisuudessa on myös nousemassa 99 prosentin enemmistön kaltaista ei enää ihan niin marginaalista toisinajattelua.

Vaikka Jerofejev sanoi, että tällä hetkellä Venäjällä on suurin yksilön vapaus kuin koskaan valtakunnan historiassa, ei kirjailija missään nimessä ollut kritiikitön. Samaan hengenvetoon hän kuvasi, kuinka nykyvenäläinen atomisoituu ja eristäytyy.

Tavallinen venäläinen selviytyy, kun panee ikkunan kiinni tuohon suuntaan, oven kiinni toiseen suuntaan, ei välitä yhteiskunnan alakerroksista ja levittelee korruptioseteleitään nomenklatuuralle henkilökohtaisesta pikku kuutiostaan ylöspäin.

Samalla tavalla selviytyy tavallinen lapinlahtelainenkin. Tsemppaamalla yksin. Atomisoituneena ja eristäytyneenä yksilönä.

Dokumentti näytti, mitä tapahtuu, kun ihmismassoja syrjäytetään. Venäjän kansanmassat löytävät itsetuntonsa kansallistunteesta. Samaa ilmiötä ei tarvitse kovin kaukaa etsiä.

Surkeimmat pilleristit Lapinlahdella sekä Varpaisjärvellä ovat uusnatseja tai ainakin hyvin, hyvin isänmaallisia.

Jerofejev uskalsi sanoa Putinista jotain positiivista. Jerofejevin tulkinnan mukaan Putin on nyt paikallaan sen vuoksi, koska toimii kilpenä natsimassojen ja atomisoitumaan ja eristäytymään pyrkivän keskiluokan sekä keskiluokassa, Venäjän taviksissa, viriävän uuden toisinajattelun välillä.

Jerofejev-dokumentin lopussa lensivät valkoiset ilmapallot. Venäjän toisinajatteluliikkeen tunnuksena on kaksi valkeaa nauhaa rintapielessä. Koska Putinilla oli otsaa kysyä, mitkä kondomit 99-prosenttiliikkeellä on rinnassaan, olivat mielenosoittajat karnevalisoineet Putinista kuvan, jota katsoessa arvelen Moskovan patriarkan vetävän herneen herkkään nenäänsä.

Putinilla oli samanlainen päähine kuvassa kuin Venäjän korkeimmalla kirkon miehellä. Päähine oli muotoiltu kondomista.

Jerofejevin veljesten kautta tuli esille hyvin myös se, että uusnatsit ja Venäjän äärioikeisto vainoaa kirjailijaveli Viktoria ja ääriortodoksit tämän taidemoguliveljeä Andreita.

Nyt yhä vahvemmin ymmärrän, miksi klikkasin itseni irti ortodoksisesta kirkosta. Universaalista ortodoksisesta kirkosta, jossa koko maailmankaikkeus on Kristuksen ruumis, en klikkautunut irti, mutta se on jo kokonaan oman bloginsa aihe.

Blogin nimi voisi olla: "Suomen toinen apofaatti" tai "Universaali apofaattiortodoksi".

Venäjää voi lukea myös blogeista, huomasin tänä aamuna Väisälänmäen lenkin jälkeen.

Kävin tavallisilla blogien kopistelukierroksillani. Kirjailija Saara Henrikssonin blogista klikkauduin Antti Rautiaisen juttuun asioista, jotka Venäjällä on paremmin kuin Suomessa ja sitä kautta löytin venäläisen blogialustan Poslezavtra.

Pitääpä alkaa sitä seurata.

Löytyy linkistä: http://poslezavtra.be/

Ja koepala eräältä blogistilta. Mietin, voisinko alkaa kirjoittaa blogia venäjäksi lasteni venäläisten sukulaisten lukea. Kokeilen samalla, saanko kopioitua tähän kyrillisiä aakkosia:

"Один из первых вопросов, которые люди задают друг другу при знакомстве – «кем вы работаете»?  И это не просто вопрос – это деталь, показывающая, насколько работа важна для нас. Работа определяет наше место в мире, нашу идентичность, определяет нас самих и, в итоге, ограничивает нас." http://poslezavtra.be/opinion/2012/11/10/syuzen-l-braun-rabotaet-li-rabota.html

Merkinnässä on kyse työstä ja siitä, kuinka työ määrittää meitä. Asettaa meidät paikoilleen.

Asetun nyt paikoilleni ja lasken raksamiesten palkat. Sitä ennen kuitenkin hieman firman hallituksen puheenjohtajan keittämää kaurapuuroa.

Syön puuron tässä päätteen ääressä ja luen yllä olevaa venäjänkielistä blogia.

Kirjallisuuskritiikkejä tekstarilla

Kirjoitan puurokupin äärestä vielä yhden jutun. Eilen puhelimessani sukeutui keskustelu Jari Tervosta. Ja aamulla kello kuusi tein elämäni ensimmäisen tekstarikritiikin.

Tapahtumien kulku oli seuraava:

Minä Tikkisen Hannelelle:

"Inhoan välillä Uutisvuotoo, mut Matilta jäi se lauantaina katsomatta. Pakko kattoo nyt."

(Uutisvuotoa inhoan aika useasti sen vuoksi, että ohjelma ei rienaa todellisia vallanpitäjiä. Paavo Väyryselle ohjelma nauraa melkein joka kerta - ja sen vuoksi, että Paavo Väyryselle on sallittua nauraa. Uutisvuoto ei ole ainoastaan tyhjää hekotusta, vaan tyhjää hekotusta, joka vahvistaa vallanpitäjiä.)

Hannele:

"En ihastele kovinkaan Uutisvuotoa, mutta Jari Tervo puhuu hyvin. Kirjoittaessaan paljon huonompi ilmaisija. Rakentaa kamalia ja pitkän pitkiä lauseita. Kauttaaltaan rakenne heikko - siis sanavalinta - kappalejako, syntaksi."

Minä:

"Kirjoitan sulle huomenna huomiotani Jari Tervosta. Piti katsoa MOT:sta myös somaliliitosta, mutta heräsin sohvalta vasta, kun valtio myi uutisissa Destiaa."

(Olisi hauska, jos joku suomalainen ulkomaantoimittaja joskus avaisi sitä, kenen näkökulmasta somaliaktivistit ovat terroristeja. Mutta näinhän ei koskaan tapahdu. Inisevät vain radikaali-islamista.)

Tekstaroin aamulla Hannelelle heti, kun heräsin:

"Tervolta oon lukenut Koljatin ja Laylan. Jotain yhteiskunnallista lämpöä Jari Tervosta löytyy. Olihan Laylan oheistarinana alkoholisoitunut suomalaisprostituoitu, jolla lapsi otettu huostaan. Mua alko kuitenkin ällöttää Tervon draaman kaavamaisuus jo kahden kirjan perusteella. Aina sama väkivaltakaari ja tendenssinomaisesti käytetyt väkivaltatehokeinot."

Nyt jään odottelemaan klovni-runoilija Esko Laitiselta lisää Joni Skiftesvik -kritiikkiä. Ei katsonut eilen Jerofejev-dokumenttia. Sen sijaan luki Skiftesvikin Pirtukuningasta, joka  aamutekstarin mukaan oli kuulema aika suoraa värikästä tekstiä.

Tekstarin jälkeen klovni lähti lenkille. Meinaa kävellä käytävän päähän. Jalkakäytävän.

Tällaisesta mie piän. Kiitos teille tekstarirunoilijat ja -kulttuurikriitikot!