Suomen pahinta kuraa

ma 26.11.2012

Nauru tunkee pintaan. Luin kirjailija Saara Henrikssonin blogin aamutuimaan. Siinä Saara-ope antaa vinkkejä kirjoittajille.

Elämäni eliksiiri oli monta vuotta Ärräpäät-sähköpostilista, kunnes huomasin, että listalaiset alkavat turhautua pitkiin jorinoihini. Viime kesänän keksin blogin. Nyt pelkään, että joudun nivomaan blogini rakennusliikkeen sivuille.

Näin olisi myyntikurssin opettajan neuvosta. Ehkä on turvallisempaa kirjoittaa raksaliikkeen sivuille aina lyhyesti vain silloin, kun saamme hyvää palautetta. Tosin mielenkiintoisempaa olisi monistaa sinne vaikkapa tappeluitani Lapinlahden Kaskihovi Oy:n toimitusjohtajan kanssa.

Kehuista tulee helposti maireilun ja makeilun sivumaku.

Joka tapauksessa olen hurmiossa. Blogiini saan kirjoittaa niin pitkiä sököstyksiä kuin huvittaa. Aiheesta kuin aiheesta. Lukekaa, jos haluatte. Älkää lukeko, jos ette halua.

Käväisin taas tsekkaamassa, missä kohtaa Kalle Päätaloja Kansan Uutisten Kai Hirvasnoro on. Edelleen Päätalo-blogissaan viimeisin merkintä on Kalle Päätalon hermoheikosta Herkko-isästä.

Herkko kuitenkin on antanut kirjailijapojalle omintakeisen kielen ja värikkäät ilmaisut. Ja vaikka Herkko koko ajan sanallisesti pieksi vaimoaan, oli miehen joka-aamuisessa kahvinkeittoärinässä karheaa hellyyttä.

Hirvasnoro pitää seuraavaa kohtaa isäkuvauksista koskettavimpana: "Kallen kirjoissa Herkon kuori murtuu vain kerran. Eräänä 1950-luvun jouluna hän tavoistaan poiketen ottaa enemmän viinaa ja sitten humalassa purskahtaa itkemään elämän kovuutta. Se on vaikuttavimpia hetkiä koko 26-osaisessa sarjassa."

Huh, krapulaisen itku on koskettavaa yhden kerran tai korkeintaan kaksi. Olen seurannut sivusta nyt erään toipuvan alkoholistin kiemurtelua. Näitä tapauksia varten kävin Ysaon päihdetyön ammatillisen toiminnan ja toipumisen ohjaamisen kurssin, josta vielä kiitos Kirsti Ruotsalaiselle ja käymäni kakkososion opettajalle Risto Niemiselle.

Kiitos, kiitos, kiitos.

Kävin kurssin, etten hyppäisi ohjattavani kanssa samaan avantoon surkuttelemaan. Niinpä kategorisesti aina, kun toipuva vaipuu märisevään sentimentaliaan, vastaan: "Vähemmän alkoholia, pienempi krapula, mieluummin ei ollenkaan. Ja vähemmän itkua. Pubin sijasta AA, ole hyvä."

Saara-open blogisivuilla oli seuraava hykerryttävä neuvo: "Ajattele, että Minulla On Oikeus TM. Vaikka kirjoittaa Suomen pahinta kuraa, jos niikseen tulee"

Olen ottanut opikseni.