Mikko Alatalo runoilijan unessa

ti 18.12.2012

Tänään hikoilen palkanlaskun kanssa. Transient isceamich attack on aiheuttanut sen, että olen unohtanut palkanlaskuissa näpytellä tylyjä ja lomia. Joistain minulle on huomautettu ja joitain maksamattomia löysin äsken itse.

Lisäksi tämän päivän erikoisuus ovat uudet laskettavat. Uudet tyypit palkkalistoilla pitää näpyttää järjestelmään. Ja sairauslomat laskea.

Sen vuoksi tänään irtoaa vain runoilija Esko Laitisen uni:

"Näin unta Mikko Alatalosta! Meitä oli joku yhteisö oottamassa sen hallituksen kokoontumista. Mikko kitaran kanssa laulatti lapsiryhmää, ihan outoja lauluja. Hallituksen pöytä pysyi tyhjänä, kukkaan hallituksesta ei tullu ollenkaan paikalle. Ehotin Alatalolle, että lauletaan poissaolevalla hallitukselle känkkäränkkä. Mikko aloitti lasten kanssa: "Olipa kerran pieni..." Sitten sanat muuttu. Seuraavassa unikuvassa Mikko ja lapset harjoittelijvat ihan kuin hullujen huoneen ikkunoita täynnä olevassa hoitajien "akvaariossa" uusia sanoja känkkäränkkään."

Olen kade monimutkaisten juoniunien näkijöille. Itse korkeintaan ajelen jossain tietokonepelin tapaisessa maisemassa autoa, näen toiveunia tai sitten yksinkertaisia päiväjäänteitä. Ei itselläni koskaan noin hienoja käänteitä yöaikaan ole.

Lauantain Hesarissa (15.12.2012) Jussi Pullinen arvelee, että ironian aika on ohi. Toivottavasti. Meidän 60-luvulla syntyneiden sukupolvi oli sellainen viheliäinen, joka ei uskonut nuorena yhtään mihinkään. Nuorina aikuisina nielaisimme täpönä historian lopun ja kertomuksien katoamiset. Laiskuuttamme mielestäni.

Laiskuuksissamme meistä tuli kyynisiä ja toisista ironisia.