Puoluesihteeri ja muuta kannunvalantaa

ti 29.1.2013

Tänään illalla kokontuu Lapinlahden uusi valtuusto ensimmäiseen istuntoonsa. Pääsisipä paikalle. Eilen piti tekemäni niin paljon wokkivihanneksia ja riisiä, ettei tänään ainakaan ruoanlaitto olisi valtuuston kokoukseen paikan päälle pääsemisen esteenä.

Toisin kävi. Pakastimessa ei ollut pakastevihanneksen puolikastakaan. Sen todettuani juutuin pihalla puhelimeen puhumaan Oulun vapaan vasemmiston Juha Tapion kanssa eri puolilla Suomea virinneiden vapaiden vasemmistojen tulevista strategioista.

Sitten hehkuttelin Jumpperia ja käynnistin auton vahingossa hehkut päällä. Sillä seurauksella, että Jumpperin moottori tuntui halkevan. Hain wokkivihanneksia, mutta seuraavaksi juutuin puhelimeen Siilinjärven vasemmiston Raija Hassisen kanssa.

Päätimme molemmat jättää kaiken, mikäli Vasemmistoliitto lähtee mukaan niin sanottujen kehys- ja pendelöintikuntien valtionapukuritukseen. Hesarin sunnuntaisessa kuntauudistusjutussa sellainen vaihtoehto tuli viimeisenä lauseena.

Sitten kävin viemässä blogiani printtinä postilaatikkoon ja jouduin ajamaan useiden kilometrien lenkin, jotta sain sen typerän kotteron käännettyä. Kun tulin kotiin, oli jo myöhä ja Marian iltatoimien aika. Koska kaikki aikataulut pettivät eilen - ihan omasta syystäni tosin -, en päässyt jyvälle edes Virtuaalinen vapaus -dokumentista.

Toivottavasti dokkarin voi katsoa Ylen Areenalta. Taidan tehdä sen tänään kuulokkeet päässä ja palkkoja laskien.

Mietin koko viime yön, mitä vastaisin puolueen keskuskonttorin Malla Kantolan kyselyyn järjestörutiinien uudistamisesta. Ymmärsin, että minulla, paikallisella vassaripuheenjohtajalla, homma kusi hysteeriseen yrittämiseeni. Lisäksi taustalla jäyti koko ajan epäilys koko puolueen olemisen oikeutuksesta.

Selvä kaipuu on vapaasti muodostuviin, epämääräisiin ameebamaisiin verkostotyyppisiin kuvioihin, jotka ammentavat elinvoimansa kansanliikkeistä.

Puoluesihteeri Sirpa Puhakka sen kiteytti Kuopion linjapuheessaan lauantaina 19. tammikuuta 2013. Nykyajan ihmiset eivät ole puoluesidonnaisia. Äänestäessäänkin he shoppailevat. Valitsevat vaikkapa kolmesta puolueesta sen, joka juuri sillä hetkellä tuntuu hyvältä.

Tieto oli helpottava. Minunkin teki mieli äänestää Keskustapuolueen viimeisimmässä puoluekokouksessa Timo Kaunistoa.

Kansanliikkeet

Jos muuten jossain Lapinlahden demarit ovat onnistuneet - ovat he onnistuneet kiinnittymisessä kansanliikkeisiin.

Omakotiyhdistys tosin voisi nostaa pikkuisen profiiliaan ja Onkivesi-liikkeestäkin saattaisi tulla ihan hyvä, jos alkaisivat toden teolla miettiä, miten Onkivettä voitaisiin puhdistaa ja sen pohjassa olevaa fosforiaarretta hyödyntää.

Jospa Onkivesi-liike ottaisi yhteyden Kaisa Merenmieheen (vihr.), joka kirjoitustensa perusteella tuntuu olevan perillä fosforikysymyksestä laajemminkin.

Pohjois-Savon vasemmistonaiset on ollut sellainen epämääräinen, järjestäytymätön ameeba, mutta nyt Kuopion vasemmistonaiset ovat ryhdistäytyneet ja perustaneet ry:n. Hyvä. Toistaiseksi täytyy toimia leniniläisen kaaderipuolueen mallilla, jotta ylipäätänsä voi toimia.

Kansa on kansanliikkeissä ja tämänhetkiset kaikille avoimet kansanliikkeet toimittajien tyhmistämän kansan top två -listalla näyttävät olevan persut sekä kokoomus. Kokoomuskansanliikkeen puki muutama vuosi sitten sanoiksi Jyrki Katainen (kok.) Savon Sanomien aliossaan. Jyrki Katainen kirjoitti, että kaikki, paitsi sosialistit, voivat äänestää kokoomusta.

Huokaisin sen luettuani helpotuksesta. Huh, sentään. Minä en, Luojan kiitos, kuulu Kataisen mielestä joukkoon.

... Niin ne vastaukset

Ameebat ja verkostot elävät ehkä aikansa. Ja sitten palataan taas takaisin ry:hyn. Jälleen kyllästytään rutiineihin ja lähdetään taas ameebojen tielle. Eikös tämä ollut jonkin heppu Hegelin ajatus? Vähän mukaellen tosin.

Koska olen oikeasti samaa mieltä kuin Rosa Meriläinen siitä, että "kaiken on oltava kivaa, koska mikään ei voi olla tylsää.", aivan vilpittömästi tahdoin tehdä Lapinlahden vasemmisto ry:n johtokunnan kokoukset mahdollisimman mukaviksi.

Kokoonnuimme meillä.

Emme sen takia, että vasemmistopuheenjohtaja pitäisi Lapinlahden Työväentaloa jotenkin kolkkona paikkana, en suinkaan, - talohan olisi ihan mukava, jos sinne saisi pari viherkasvia, pehmeän sohvan, jolle voisi välillä nukahtaa, ja kirjahyllyn -, vaan sen takia, että puheenjohtaja ei pääse kokoukseen, jos hänellä ei ole omaishoidon lomittajaa.

Tästä alkaa vastaus kysymykseen yksi, joka kuului näin:

1) Miten rutiinikokouksesta tehtiin elämys? Alettiin kokoontua puheenjohtajan kotona - tosin käytännön syistä, sillä päätyö vasemmistopuheenjohtajalla on omaishoito. Onhan hänellä muitakin sivuhommia, mutta niistä joskus toiste.

Puheenjohtaja keitti aina kokoukseen kahvit. Yhdistyksen todellinen puheenjohtaja toi tavallisesti pullat. Se oli oikein mukavaa.

Asetuimme tupaamme yleensä ympyrän muotoon. Näin purimme hierarkiat. Kenenkään ei sallittu pitää monologeja. Tarkoituksena oli, että ainakin johtokunnan esityslistan kohdassa Ajankohtaiset poliittiset kysymykset jokainen saa sanoa sanottavansa.

Tietysti minä olin siitä ikävä puheenjohtaja, että olen murrosikäisten kanssa oppinut inhoamaan sanaparia "ihan sama".

Aina kun joku sanoi johonkin omasta mielestäni tärkeään "ihan sama", minun teki mieleni marssittaa sanoja vintin portaille miettimään, oliko se nyt ihan sittenkään niin samantekevää. Olen vakaasti sillä kannalla, että mieluummin vaikka haistattelua päin naamaa kuin "ihan sama".

Kuvitelmissani oli, että tuvassamme käydään nopeata ja korkealentoista poliittis-filosofista keskustelua, jossa paras argumentti voittaa. Kuvitelmissani lisäksi oli, että olemme New Yorkissa Wall Streetillä ja alamme käyttää keskustelussa Occupy-liikkeen kansaliikekäsimerkkejä.

No, ihan tosissani tarkoitan kyllä sitä, että minusta olisi ollut mukava käsitellä suorin sanoin sekä oikeilla nimillä esimerkiksi Lapinlahden vanhusten intervallihoidon tilaa. Jostain kumman syystä niin ei tapahtunut.

Syytä en osaa sanoa. Ehkä en osannut kysyä asioista oikealla tavalla. Ehkä minun olisi pitänyt kysyä jokaiselta, mikä on se tämänhetkinen asia, joka sinua painaa. Käytin vaikeaa kieltä, puhuin liian nopeasti enkä osannut rytmittää itseäni yläsavolaisen rummunlyöjän tahtiin.

Koska sain viime kokouksessa palautetta siitä, että en ole tarkastuslautakunnan jäsenenä antanut järjestölle ajantasaista tietoa kunnan taloudellisesta tilasta, ymmärrän nyt, että tämän porukan kanssa tulee olla kirjaimellinen.

Esityslistassa ei voi lukea Ajankohtaiset poliittiset kysymykset, vaan ehkä seuraavasti: "Lapinlahden kunnan tarkastuslautakunnan jäsen Pia Valkonen kertoo Eino Virkkusen tapaan Lapinlahden kunnan tilintarkastuksen tilanteesta."

Koska sitä halutaan, on aivan turha käydä piipittämään, että piip, piip, piip, ajat ovat muuttuneet. Tarkastuslautakunnassakin olemme etupäässä toiminnan tarkastajia. Ja sitähän se Ajankohtaiset poliittiset kysymykset tarkoittaa ja myös sitä, että jokaisen henkilökohtainen asia on yhtä aikaa poliittinen.

Lisäksi ymmärsin, että vuosikokouksessa valitulla sihteerillä on joskus vaikeuksia päästä kokoukseen, ajattelin niin, että näppäränä tietokoneen käyttäjänä kirjoitan johtokunnan kokousten pöytäkirjat puheenjohtajana sitä mukaa, kun kokous etenee.

Jostain kumman syystä sekin koettiin huonona asiana.

Ehkä kyse loppujen lopuksi on henkilökemioista. Minut koetaan vieraaksi. Ja sen ainakin olen valmis tunnustamaan, että kärsivällisyys kohdatessani hitautta sekä verkkautta ei ole vahvimpia puoliani.

Alleviivaan nyt sitä, että perusteellinen järki ei ole sen huonompi kuin nopea järki, mutta toivon,että sellaiset, joilla järki etenee perusteellisesti, jaksaisivat arvostaa myös nopeutta.

Sen vuoksi juuri oli ihanan vapauttavaa, kun myöhäsyksyn valtuuston kokouksessa Heikkisen Tiina (vas.) kuiskasi, ettei nyt jäädä tätä kysymystä mätystämään.

Aivan oikein. Valtuustoryhmämme oli jotenkin hienosti kartalla keskenämme kuiskien. Käännettiin takkia oikein kunnolla ja siitä viis, että Sonnisen Esko (sdp.) ruoski jälkeenpäin Matti ja Liisa -lehden yleisönosastossa. Sehän muistutti jo poliittista keskustelua.

Otamme demariruoskat vastaan ja lupaamme nokittaa sekä rökittää demareita kostoksi takaisin, jos aihetta ilmenee. Arvelen, että tällä kertaa demarien valtuustoryhmässä on sellaisia, jotka uskaltautuvat kunnon vääntöihin.

2) Miten kuntapolitiikka tehdään tunnetuksi omalla asuinalueella? Vastausta tuli jo yllä. Tiedän, että lapinlahtelaisia jo ahdistaa, kun näkevät minut lähikaupassa. Tuon kanssa sitä joutuu puhumaan politiikkaa. Kirjoittamalla blogiin ja paikallislehtiin. Innostumalla asioista.

Ette arvaakaan, kuinka innostunut olen siitä, että Lapinlahden kunnassa väännetään päihde- ja mielenterveysstrategiaa. Harmi, että paikallislehden toimittajat eivät innostu prosessin seuraamisesta lainkaan.

Mutta mitäpä muuta sitä voisi olettaa, kun jutut tehdään esityslistojen ja pöytäkirjojen perusteella lehdessä edelleen, vaikka poliittinen kulttuuri on kääntynyt ihan toiseksi Lapinlahdella kuin ennen vanhaan.

3) Miten puolueosaston tilaisuus yllätti positiivisesti? Muistan, että syksyllä 2010 meillä oli mukava tilaisuus Urimolahden koululla nuoren pariskunta Kalpion kotona. Paikalla oli Pohjois-Savon vasemmistopiirin puheenjohtaja Kaisa Korhonen ja puhuttiin politiikkaa sekä syötiin keittoa.

Keväällä 2012 meillä oli vuosikokous Urimolahden koululla, mutta tunnelma oli toinen. Minähän tietysti olisin toivonut, että olisimme aloittaneet kokouksen pulkkamäkeä laskemalla, sillä oli laskiaisaika, mutta vähän ennen kokousta huomasin, että ilmeisesti vauhtini on liian kova.

Lisäksi porukka oli kypsä vaihtamaan minut Risto Ollikaiseen (vas.). Risto kieltäytyi kunniasta.

Tässä yhteydessä on ihan pakko nauraa itselle. Pulkkamäkeä on yrittänyt kustannusosakeyhtiö Tammi siinä vaiheessa, kun haluttiin ujuttaa "uudistettuun" Tammeen (lue Bonniersiin fuusioituun) tiimityöskentelyä.

Jera tai Jyri Hänninen - veljeksistä jompikumpi - kirjoittaa kirjailukirjassaan, että Tammen henkilökunta olisi kyllä mieluummin niidenkin teennäisten tykyjen aikana tehnyt töitä.

Omat alkeelliset tiimijohtamisen metodini eivät nyt tainneet oikein upota Lapinlahden vasemmisto ry:hyn. Mutta ainahan sitä voi yrittää edes kokeilla kaikenlaisia oppeja, joita johtamiskoulutuksissani olen ammentanut.

4) Miten saatiin uusia toimijoita mukaan? Saimme kaksi uutta kunnallisvaaliehdokasta jäämään (nalkkiin?) pyytämällä heitä luottamusmiespaikoille.

Se oli hyvä juttu ja kiitos tästä varapuheenjohtaja Risto Ollikaiselle (vas.) ja luottamusmiespaikkaneuvottelija Ari Turuselle (vas.). Vaikka olen sitä mieltä, että väärin ja stalinistisesti sammutettu, tuli meille huippusalaisien neuvottelujen tuloksena siis kaksi uutta toimijaa.

Puoluesihteeriksi valitsin...

Arvelen, että Sirpa Puhakan tilalle seuraavassa puoluekokouksessa ehdolla ovat seuraavat nimet. Luettelen ne itselleni mieluisuusjärjestyksessä:

1) Dan Koivulaakso, olen tavannut livenä kerran ja usean kerran facebookissa. Pojan kädenpuristus on luja ja tämä katsoo käteltäessä rohkeasti suoraan silmiin. Kannatan lämpimästi vaikka Vasemmistoliiton seuraavaksi puheenjohtajaksi. Osoittaa mukavaa analyyttisyyttä, koska oli mukana kirjoittamassa kirjaa Äärioikeisto Suomessa.

2) Karoliina Öystilä, kivan erikoinen sukunimi, jää mieleen.

3) Sauli Hievanen, ministeri Kyllösen avustaja, SAK-miehiä. Mietin, mistä tyyppi on tuttu. Sitten muistin, että tämä on mainittu uusvasemmistolais-vallankumouksellisessa Voima-lehdessä. Valitettavasti vain aika ikävässä yhteydessä.

Voiman jutunpätkässä Sauli Hievasen kerrottiin vastanneen äärivihreiden Elonkehä-toimittajan haastattelupyyntöön ylimielisesti: "Ministeri ei oikein ehdi vastata tärkeidenkään tiedostusvälineiden haastattelupyyntöihin." Tottahan sitä ministerin (avustajan?) tulee tietää, että Hesari on tärkeämpi tiedotusväline kuin Elonkehä. Senhän tietää jo pikkulapsikin. Nimenomaan. Nimenomaan. Pikkulapsi.

4) Jussi Saramo, olimme samassa Vasemmistoliiton suoran demokratian ryhmässä. Ylimielinen. En äänestäisi edes puoluesihteeriksi.