Kansan Uutisissa työskentely
ei ole mikään meriitti

ti 5.2.2013

En malttanut enää odottaa yön yli, jotta olisin voinut pyöristellä ja jalostaa Suvi-Anne Siimes -kirjoituskokoelmani toista osaa. Rä(t)käisin sen ilmoille jo eilen. Tänään voin jo syventyä Me Naisten entisen päätoimittajan Ulla-Maija Paavilaisen Sinulle luotuun.

Sinulle luotu on kirja, joka oli tuotesijoiteltu Kotikadun lääkärin (Ria Karhila) Niinan yöpöydälle, kun perhe velloi epätietoisuudessa: erotako vaiko lähteä Kiinaan Niinan uraa tekemään. Kun näin kirjan rakastamassani televisiosarjassa rakastamani hahmon yöpöydällä, ajattelin, että kirja on luettava loppuun.

Kirja kotikatulaisen yöpöydällä toimi hyvin. Wikipedia kertoo tuotesijoittelusta seuraavaa: "Tuotesijoittelu on mainonnan muoto, jossa mainostettava tuote on sisällytetty esimerkiksi elokuvaan, televisio-ohjelmaan, radio-ohjelmaan, tietokonepeliin, sanomalehden artikkeliin tai muuhun fiktiiviseen tai tosiperäiseen mediaan."

Olin aloittanut jo Sinulle luodun, mutta hermostunut alta aika yksikön siihen, että kirjoittaja jankuttaa sitä, miten tehtyä on hänen henkilöstöjohtamisensa. Takakansi sanoo kirjan olevan hauska ja häijy. Koin ensimmäisellä lukukerralla sen jankuttavaksi.

Tästä ei entisen päätoimittajan ja nykyisen friikun kannata hätääntyä. Koin myös ranskalaisen filosofin Alan Badioun sekä venäläisen kirjailijan Viktor Jerofejevin jankkapaavoiksi.

Kun löysin kirjastosta Ulla-Maija Paavilaisen Hanki itsellesi elämä - naisen elämäntaito-oppaan - ja ihastuin, päätin lukea Paavilaisen esikoisromaanin loppuun. Siinä lienee jotain samaa kuin suuresti arvostamassa Valaistuneet-televisiosarjassa, jossa mitä ilmeisen itseironisesti Laura Dern käsittelee omaa valaistumistaa ja heräämistään.

Tiedättehän nyt kaikki Laura Dernin? Jenkkiblondin, joka oli Renny Harlinin tyttöystävä vuonna 1991. Renny Harlinhan on heppu, joka haaveili Mannerheim-leffan tekemisestä ja myöhästyi. Mannerheim-modernisaation ehtivät filmata Erkko Lyytinen ja Ken Saan.

En sitten tiedä, vaihtoiko Harlin Dernin lennosta Geena Davisiin, mutta tämä lienee jo kauan sitten kauneusleikkauttanut Harlinin nimen iholtaan. Näitä asioita en olisi tiennyt ilman Hannele Tikkisen tekstareita.

Siinä vaiheessa, kun Dern oli Harlinin mussu, minä opiskelin Moskovassa ja jouduin itse järjestelemään juoruja elämääni, sillä  jourulehtiä ei minulle sinne tullut.

Vasemmistosta vielä

Kirjoitin eilen, että koko 90-luvun koetin parhaani mukaan vältellä joutumasta liian syvälle Vasemmistoliiton syövereihin. Myönnän, että osin syynä oli silkka laskelmointi. Arvasin jo silloin, että Kansan Uutisten Savon aluetoimittajana työskentely ei ole meriitti.

Tämän asian minulle avasi ortodoksisessa Aamun Koitossa vaikuttanut nykyinen Taloussanomien toimittaja, jonka nimen olen armollisesti unohtanut. Taloussanomien sivuiltakaan sitä ei voi tarkistaa, sillä sieltä ei löydy toimitusta. Voihan se olla, että Taloussanomissa ei toimitusta ole enää ollenkaan.

Istuin Elina Karjalaisen 2000-luvun alun kesämökillä Kaavilla. Luin hänelle ääneen Diabetes-lehteen hänestä tekemääni haastattelua. Diabetes oli vienyt kirjailijalta näön.

Olisin toki voinut lukea jutun kirjailijalle puhelimessakin, mutta jotenkin minusta oli hauska ottaa mökkikutsu vastaan. Mökillä kirjailijan seurustelu-upseerina oli ortodoksisen Aamun Koiton entinen toimittaja.

Kun tämä kuuli, että olin koko 90-luvun ajan tehnyt jotain muutakin kuin sijaistanut ortodoksisen aikakauslehden päätoimittaja-tutkija Teuvo Laitilaa, tuli vilpittömän innostunut kysymys, missä olen ollut töissä. Vastasin, että Kansan Uutisissa Savon aluetoimittajana.

Kollegalta kuoli silmistä innostus. Hän puuskahti vilpittömän kauhuissaan: "No, se ei ole mikään meriitti!"

Ilmiö oli sama, kun metropoliitta Ambrosiuksen tulevien ortodoksien tallissa 90-luvun alussa. Kerroin kepulaistaustaiselle Ylen matroonalle Asta Partaselle, että olen töissä Kansan Uutisissa. Sen jälkeen Asta Partanen ei sanonut minulle sanaakaan koko 90-luvun aikana, vaikka olin kerran jopa hänen omassa ortodoksikerhossaan Kuopion seurakuntasalilla.

Itse asiassa koko 90-luvun raivostin vihreille siitä, että he eivät ole tarpeeksi vasemmistolaisia, jotta olisin voinut palata äänestämään heitä. Irja Ruonalastakin oli kuoriutunut demari ja rouva Antti Sokka.

Vihreästä Langan rivien välistä päättelin, että jossain on aivan uutta ja raikasta liikehdintää, mutta muuten globalisaatiokriittiset olivat täydellisessä tiedotusboikotissa. Asiasta on kirjoittanut muun muassa Tuomas Ylä-Anttila kirjassaan Politiikan paluu. Globalisaatioliike ja julkisuus. (Vastapaino, 2010. 269 sivua).

Joku muistaakseni on tutkinut Helsingin Sanomien pääkirjoituksia globalisaatiokriittisen poliittisen liikehdinnän alkutaipaleilla, mutta en nyt ehdi etsiä tutkimusta netistä. Teen sen ehkä myöhemmin.

Ei kuitenkaan ole sattumaa, että täysin uudenlainen politiikka esitettiin tiedotusvälineissä vain räyhääjinä ja väkivaltaan kallellaan olevina mielenosoittajina.

Aatos Erkkohan on käynyt Bilderberg-kokouksessa jo vuonna 1994.

Työn loppu

klo 17.00

Tutkimus, jota aamulla muistelin, oli Saara Lemposen Finanssikriisi Suomessa silloin ja nyt: tutkimus kriisistä selviämisen keinoista ja esteistä Helsingin Sanomien pääkirjoitusten pohjalta.

Toimittaja, joka oli ihan vilpittömän ystävällisesti sitä mieltä, että Kansan Uutisissa työskentely ei ole meriitti, oli Heidi Vaalisto. Meni aika kauan ennen kuin löysin Taloussanomien sivuilta toimituksen apinalaatikon. Huh, eivät taida olla journalistit korkeassa kurssissa sillä alustalla.

Kuuntelen vielä kymmenen minuuttia Jari Sarasvuota Yle-Puheen Areenalta luurit päällä. Jossain kohtaa radiossa vilahti verkkolehti Sarastuksen joku tyyppi. Se meni ohi, sillä kasasin tilitoimistoon samalla kuitteja. Sarasvuohan tilasi ensimmäiseen puhetuntiinsa lausunnon Sarastuksen sivuille kirjoittavan Timo Hännikäiseltä.

Timo Hännikäinen oli arvostellut Sarastukseen Li Anderssonin, Marko Brunilan ja Dan Koivulaakson Äärioikeisto Suomessa. Luin kirjan pikaisesti ja lähetin etanapostissa Tikkisen Hannelelle. Koetin tilata kirjaa vielä itselleni netistä, mutta ainakin Ad Libriksestä kirja oli tilapäisesti loppu.

Timo Hännikäinen on Liberalismin petoksen toinen kirjoittaja. Toinen on Suomen Houellebecq Tommi Melender. Houellebecqin maailmaa puolestaan norjalainen kirjailija ja kriitikko Aage Storm Borchgrevink sanoi sellaiseksi, josta viriävät Breivikin kaltaiset ilmiöt.

"Breivik kuvaa maailmaa, joka voisi olla Michel Houellebecqin romaaneista." (HS 30.12.2012 http://www.hs.fi/ulkomaat/Naapurini+Breivik/a1356757314195)

Houellebecqin maailma on kyyninen ja kova. Ihmiset eivät tunne toisiaan kohtaan kuin ehkä sairasta himoa. Mitään yhteistä ei kenelläkään ole. Isäkin on vain joku tyyppi, joka on työntänyt kyrpänsä jonkun imettäjään. Tällaisella kuvauksella alkoi jokin Houellebecqin romaani.

Sanoin siinä kohtaa, että tämä oli tässä ja palautin kirjan välittömästi kirjastoon. Kuvaus oli kuin Maarit Tastulan haastatteluohjelmasta.

Jouko Karvinen nimittäin kehui Tastulan haastattelussa kapitalismia fantastiseksi systeemiksi, sillä se ei tunne edes perhesiteitä.

Äh, pahus, jouduin palauttamaan uudelleen kirjastoon Houellebecqin Maaston ja kartan. Taidan tilata sen netistä itselleni, koska kirja alkaa sillä, että päähenkilö etsii putkimiestä. Sarasvuo luetteli tämänpäiväisessä ohjelmassaan töitä, jotka eivät katoa paikallisesta maisemasta.

Sarasvuo ei kuitenkaan muistanut aivan tavallisia ylempää keskiluokkaa palvelevia duunareita, joita meidänkin firman raksamiehet ovat. Putkimiehiä tarvitaan edelleen. Oikeastaan taidan pitää Hesarin Kuukausiliitteen uudesta sarjakuvasta Ajatushautomo.

Siinä ajatushautojat mitä ilmeisemmin koettavat olla yhtä aikaa sekä ketteriä start up -yrittäjiä ja todentaa sitä, mitä Mikael Jungnerkin blogissaan tietää: "Asenne on tärkeämpää kuin osaaminen." http://mikaeljungner.fi/blogi/

Hautojat (HS Kuukausiliite helmikuu 2013) hihkuvat: "Yhdessä tekeminen on parhautta. Kuka vaan voi tulla mukaan."

"Tärkeää on saada mukaan hyviä tyyppejä, kuten hyppösen Henkka ja Mikael Jungner!"

"Hei, kärjistetään vähän. Työtä ei enää ole!"

Kun ajatushautojat tukehtuvat intoonsa, vieressä on maahanmuuttajasiivooja, kiinalainen tarjoilija, romanialainen kerjäläinen ja Helsingin lumenluojat.

Työtä ei enää ole. Juupati juu.

Tässä Jari Sarasvuon tämänpäiväisiä teesejä: 1. Älä kuuntele keskeyttääksesi. 2. Älä kuuntele vastataksesi. 3. Kuuntele ymmärtääksesi. 4. Kuuntele kuuroutuaksesi. Tämä vaatii kuulema armollisuutta.

Niin. Alexander Stubb haluaa tietää, mikä ero on äärioikeistolla ja äärivasemmistolla. Jos joku toinen joskus ilmoittautuisi äärivasemmistoon, olisi mukava vastata yhdessä Aleksander Stubbille, mikä ero ääripäillä on.

Perhana. Timo Hännikäinen määrittää Sarastuksen Äärioikeisto Suomessa -kirjan arvostelussaan äärivasemmiston näin sanoin:

"He kuuluvat siihen osaan vasemmistoa, joka ei valtavirtavasemmiston (Suomessa SDP:n) tavoin ole hyväksynyt uusliberalistista talouspolitiikkaa, ja heidän puolueensa Vasemmistoliitto sijaitsee Suomen eduskunta- ja hallituspuolueista äärimmäsimpänä vasemmalla."

Timo Hännikäinen taitaa viimeisenä Suomessa olla sitä mieltä, että tiedotusvälineissä vallitsee vasemmistohegemonia.

Ylempänä olevalla kuvauksella siitä, että johan sen tietää entinen ortodoksilehden toimittajakin, että Kansan Uutisissa työskentely ei ole meriitti, tahdoin kertoa sen, että meidät vasemmalle kallellaan olevat on tehty lähtökohtaisesti naurettaviksi.

Samaa kuvaa Kjell Westö kirjassaan Älä kulje yksin yöhön. Loikin yli Westön uuvuttavat rock´n´roll-kuvaukset suoraan sivulle 125, jossa alkaa Image-lehden verhottu historia. Siinä Westö kuvaa, kuinka vasemmistolaisittain ajattelevat toimittajat vain siirtyivät vaimeasti taka-alalle.

Tässä katkelma Hännikäiseltä:

"Yksi sen (tiedotusvälineiden vasemmistohegemonian) rakentajista oli hiljattain kuollut tiedotusopin professori ja Yleisradion ohjelmatoiminnan entinen koordinaattori Pertti Hemánus. Hän ja hänen avoimesti marxilainen sukupolvensa kouluttivat yhä edelleen toimivan journalistipolven ja siirsivät sille oman ajattelumallinsa ja käsitteistönsä (vaikkeivät välttämättä aatettaan)."

Pertti Hemanus oli sangen loitolla 1980-luvun lopulla Tampereen yliopistossa opiskelevista journalistiopiskelijoista. Ehkä Hemanuksen haamun saattoi hienokseltaan aistia yliopiston käytäviltä, mutta esimerkiksi minä en muista tätä nähneeni kuin nimenä tenttikirjan selkämyksessä.

Nyt haen kutimet keittiöstä. Olen neulomassa sisustustyynyä isosisko Paulalle, joka pitää Annan ja Marian muotimyssyissä. Aloitin tyynynpäällisen neulomisen keväällä 2011 Vasemmistonaisten Ilotalossa Kuopiossa Terve nainen -messuilla. Tätä menoa saan tyttöjen Maija-tädille meidän sukittamisestamme kiitokseksi neulomani sisustustyynyn valmiiksi keväällä 2015.

Hyödynnän hetken kuuntelemalla kommunisti-Ketoharju vanhemman lähettämästä linkistä talousdemokraatti Jussi Ahokasta: http://areena.yle.fi/radio/1762255