Päivä puolisokeana ja
elämä ilman päänsärkyä

la 16.2.2013

Vaikka saatan vaikuttaa jokseenkin kapeakatseiseltä, vasemman puoleinen näkökenttäni on ennallaan. Tämän sain tietää eilen Kysin silmäpolilla.

Nyt minua kuitenkin voi sanoa kierosilmäiseksi komukaksi, kuten Irina Krohnia Suomen elokuvasäätiön johdossa. Kaksoiskuvat johtuvat karsastamisesta ja siitä, että toinen silmäni on alempana kuin toinen.

Silmälääkäri sanoi, että miinusta ei tarvitse lisätä ja on aivan sama, sääntelenkö lukemistani siirtelemällä paperia edestakaisin nenän edessä vai heiluttelemalla päätäni kaksiteholaseilla lukemista varten.

Näen mainiosti, mikäli nostan moneen kertaan linttaan istumat rillini nenältä, liimaan ne ripsiini ja vielä vähän taivutan vinoon sekä tietysti siristelen silmiäni.

Kaiken muun hyvän lisäksi päänsärkyni ovat kadonneet kuin taikaiskusta. Kiitos verenpainelääkityksen, joka toimii myös migreenin estolääkityksenä.

Traagisinta tässä on ollut se, että olen joutunut tunnustamaan olevani sittenkin migreenipotilas. Minä? Minäkö kireä keski-ikäinen nainen, jolla on pipo, nuttura tai leukaperät jatkuvasti kireällä?

Minäpä minä. Mieluummin olisin ollut hieman aivovaurioinen TIA-kohtauksistani (transient ischaemic attack, TIA) johtuen.

Onnellista on myös se, etten vielä syö ihan kaikkia maailman MBO-lääkkeitä. Marevan vielä puuttuu dosetistani.

Puolisokeana voi tekstaroida

Kun sain silmäterät laajentavat tipat eilen silmiini, innostuin tekstaroimaan puolisokeana. Jännittävää oli havaita, että kirjaimet löytyivät, vaikka puhelimen ruudulla näytti olevan vain kummallista puuroa.

Tekstaroin Hannelelle ja klovnille, jonka runomuusa sattumoisin olen, että täällä sitä nyt ollaan, ja kyselin Ullalta kuulumisia tiputuksesta.

Valitettavasti vain jouduin tekstaroimaan takaisin, että palataan asiaan parin tunnin kuluttua. Eihän silmäterät laajennettuina saanut mitään selvää kissaa pienemmistä kirjaimista.

Kun olin saanut diagnoosini silmäpolilta, että edes prismalasit eivät tässä tilanteessa ole välttämättömät, loikin Kysiltä keskustaan. Sen verran kykenin havainnoimaan ympäristöäni - onneksi aurinko ei paistanut - että löysin reitin uusien Turon ompelimon takaisten kerrostalojen läpi.

Mukava miljöö.

Toisen kerran tunsin lämpöä 90-luvun kotikaupunkiani kohtaan Kelan konttorin takaisessa puistossa. Aivan keskellä kaupunkia rauhaista keidas ja vanhoja mäntyjä. Miten en sitä tähän mennessä ollut oikein havainnutkaan?

Ehkä se johtuu siitä, että kaupungissa tulee liikuttua pääosin autolla ja vasemmistonaisten Ämmän Ääntä olemme jakaneet pääosin Saarijärven A-alueella, Männistössä ja Linnanpellolla.

Intro kyberkommunismiin

Kuopiosta kotiin mennessä puikahdin Siilinjärvellä kirjakauppaan. Minulla oli nimittäin aavistus.

Löysin Michel Houellebecqin Siilinjärven Info-kirjakaupan hyllystä. Maastoa ja karttaa ei saa enää netistä. Hyllyyn oli jäänyt se ainokainen kustantajan kirjakauppaan lähettämä kappale vahingossa. Nyt on toivoa, että saan sen luettua loppuun.

Maasto ja kartta lähtee putkimiehen etsimisestä. Työkö johonkin kadonnut tai historia loppunut? Työntäkää nyt vain Fukyamat tai sopeuttavat psykoterapeutit syvälle anukseenne.

Löysin hyllystä myös Siri Hustvedtin aviopuolison Paul Austerin, venäjän- ja puolanjuutalaistaustaisen jenkkikirjailijan, sekä Australiassa Tony Blairia inhoavan J. M. Coetzeen keskustelukirjan: Tässä ja nyt, kirjeitä ystävyydestä.

Kirja oli alkupuoleltaan kankea ja sovinnainen. Ensin tuli mieleen, että kaksi kulttuuriporvaria koettaa etsiskennellä kohteliaan etäisesti puheyhteyttä - ja olin vähällä heittää kesken.

Mutta kohta Coetzee intoutui viemään kirjeitä kohti finanssikapitalismia ja vuoden 2008 numeroromahdusta ja Auster joutuu ottamaan avuksi ystävänsä professori Mark C. Taylorin luonnehdinnan:

"1970-luvun lopun jälkeen on kehkeytynyt uusi kapitalismin muoto - finanssikapitalismi. Aiemmissa kapitalismin muodoissa (ts. teollisuus- ja kulutuskapitalismissa) ihmiset hankkivat rahaa myymällä ja ostamalla työvoimaa tai aineellisia tuotteita. Sen sijaan finanssikapitalismissa vaurautta luodaan kierrättämällä merkkejä, joiden takuuna ei ole mitään muuta kuin toisia merkkejä, ja niiden muodostama sarja on käytännöllisesti katsoen rajaton." (Paul Auster J. M. Coetzeelle 16.11.2009 keskustelukirjassa Tässä ja nyt, kirjeitä ystävyydestä s. 57)

Nyt oli pakko luntata, mitä wikipedia kertoo Mark C. Taylorista. Kuulen, kuinka yliopistomies-, kieli- sekä wikipediapoliisi Tapani Kaakkuriniemen suunnalta Jyväskylän Palokasta kuuluu kirskunaa, mutta teen sen kuitenkin.

"Mark Taylor was a close friend of Jacques Derrida. When Derrida died on October 8, 2004, the New York Times published a highly critical obituary of the philosopher.Taylor felt that the obituary was not an accurate reflection of Derrida, and proceeded to write another obituary, which the Times published a few days later." http://en.wikipedia.org/wiki/Mark_C._Taylor

No voihan peräpukama. Derrida tulee vastaan täälläkin ja myös Auster sekä Coetzee häneen viittaavat. Taylor on lisäksi kirjoittanut Kiergekaardista. Derrida on jälkistrukturalisti ja loi dekonstruktion, jonka iloksemme Suomeen toivat aikalaiseni Jyrki Lehtola sekä Markku Eskelinen sianhoito-oppaallaan.

Luettuani joskus aikoinaan Jälkisanat, sianhoito-oppaan tulin siihen tulokseen, että en pidä lainkaan nuorista vihaisista miehistä. Myötätuntoni olkoon ikuisesti maaseutuproosan ja Heikki Turusen tapaan lehmän silmäin tuijotuksessa ja vanahoossa viisaassa akoossa, kuten Tuula-Liina Variksessa tai Pirjo Hämäläisessä.

Pirjo Hämäläinen saakoon nyt tässä yhteydessä anteeksi, että on kateellinen Olli Savelalle (SKP) Hyvinkään kunnallispolitiikassa. Tuula-Liina Variksesta pidän muun muassa siksi, että kirjailijan päiväkirjassaan lanseerasi Turusesta oivan ja osuvan luonnehdinnan.

Sanon tämän nyt tsiljoonannen kerran. Jotta kesti Kansan Uutisten Viikkolehden Jukka Parkkarin kammottavan hävittäjälentäjäfetissin 90-luvun viikkolehtikansissa, piti kiinnittää huomio Pirjo Hämäläisen ja Tuula-Liina Variksen kolumneihin.

Kaikki tämä on introa, alkusoittoa, sille, että luen parhaillaan Austerin ja Coetzeen kirjeenvaihdon lisäksi Päivi Uljaksen väitöskirjaa Hyvinvointivaltion läpimurtoa. Samalla tavalla kuin 1950-luvun lopussa elämme nyt tuotantotavan muutosta. Silloin, kuten kaikki Heikki Turusta lukeneet hyvin tietävät, siirryttiin pientiloilta kaupunkiin.

Nyt siirrymme teollisuuskapitalismista tietokyky-yhteiskuntaan, jonka koordinaattoreihin kuulun esimerkiksi minä. Minun tehtävänihän rakennusliikkeen johdossa ei oikeastaan ole johtaminen, vaan erilaisen informaation järjestely ja pakkaaminen sellaiseen muotoon, että Mattikin sen ymmärtää.

Aina se ei onnistu. Esimerkkinä eilinen informaatiokatkos perhe- ja firmalogistiikan hoitamisessa.

Kyberkommunismi

Mieluummin olisin tietenkin virtaviivainen kyberkommunisti kuin kierosilmäinen komukka viime vuosituhannelta, mutta eihän näillä leveysasteilla kukaan ole kiinnostunut samoista asiosita kuin minä.

Ja minultakin Derridat, Lacanit - ja mitä vittua niitä onkaan - lukematta. Haloo, Pieni vaskinen mies, miten olisi opintokerho?

Jos kyberkommunismi kiinnostaa, lukekaa ainakin seuraava linkki: http://fi.wikiversity.org/wiki/Mediakasvatus_ja_uudet_lukutaidot/Syksyn_2011_kurssi/INFem/Kyberkommunismi

Linkissä sanotaan seuraavasti: "Kyberkommunistinen maailma, jossa kaikki on yhteistä ja jaettua, ja jossa kaikki osallistuvat sisällön tuottamiseen, on siis yhä kaukainen haave."

Haave totta tosiaan. Siltä tuntuu näiden verkkaisten yläsavolaisten joukossa. Jotain kuitenkin on tapahtunut.

Esimerkiksi Vesa Linja-aho, Helsingin Metropolian autoelektroniikan lehtori, on tehnyt lukiolaisille matematiikan ilmaisen verkkokirjan (Vihreä Lanka 3/2013). Sen voi imuroida netistä ja vaikka muokata haluamaansa muotoon sekä painaa vapaasti.

Aivan samalla tavalla kuin Lapinlahden vammaisneuvoston laatiman vammaispoliittisen ohjelman. Sekin oli/on tarjolla kunnan nettisivuilla, josta sen voi imuroida omalle koneelle ja vaikkapa kirjoittaa kokonaan uusiksi.

Näin tarjoamme esimerkiksi sosiaalijohtajallamme, vammaistyöstä vastaavalle, täysin vapaat kädet vaikuttaa kansalaisten laatimaan asiakirjaan.

En tiedä, ovatko Lapinlahden sosiaalivirkamiehet sisäistäneet tulevaa trendiä, mutta yritetty on. Jatkan hieman lainailua:

"Nykyinen sosiaalinen media edustaa lähinnä ensimmäistä vapauden astetta, jossa on jo vapautta ja jakamista, mutta tiedolla on edelleen lähinnä välineellinen arvo, sen avulla saadaan jotain. Vapauden toinen aste on vertaistuotantoa, yhteistyötä ja yhdessä oppimista ja tiedolla on jo itseisarvo, ei vain välineellistä arvoa. Kolmas aste, jonka piiriin sosialistinen media asettuisi, on jo melko utopistinen: niin median sisältö, välineet kuin kaikki resurssitkin ovat vapaita, ja yhteisöllinen oppiminen ja tuottaminen ovat huipussaan."

Yhteisöllistä oppimista tapahtuu yllättävissä paikoissa, uskokaa pois.

Olen minä vähän röyhkeä, mutta pokkana tilasin Into-kustannuksesta kaksi Serge Latouchen Jäähyväiset kasvulle -pamflettia ja sujautin ne raksaliikkeen lyhyen liiketoimintasuunnitelman kylkiäisenä Ylä-Savon kehityksen Pasi Raatikaiselle ja Ari Pietiläiselle.

Mielestäni elinkeinojohtajapoikaset ovat kehityskelpoisia Latouchea ymmärtämään.

Intro ja lounas

Eilen lounastin Koskelan Jussin ja suomalaisen aviomies numero kakkosen kanssa Kuopion Introssa. Viereiseen pöytään tuli suomalainen aviomieheni numero ykkönen.

Hän oli syy siihen, että tulin syksyllä 1991 Savoon. Hän oli myös syy siihen, miksi maailmani yht´äkkiä avartui. Kuopiossa jouduin tekemisiin muidenkin ihmisten kanssa kuin toimittajien. Kiitos sinulle siitä Antti, ammatiltaan toimittaja.

Emme ole Antin kanssa nähneet juurikaan sitten sen jälkeen, kun lasteni biologinen isä tuli Suomeen. Vilaukselta vain. Olen vilkuttanut hänelle Kuopion ortodoksien ristisaatosta muutama vuosi sitten.

Jotenkin kummallinen yhteensattuma oli, että samalla kun lasteni biologisen isän Suomeen saapumisesta tuli täyteen 15 vuotta, ensimmäinen aviomieheni istuu viereisessä pöydässä sen jälkeen, kun olin esitellyt itseni hänelle: "Hei, muistatko, olen ollut naimisissa kanssasi?", keskustelen alkuperäisen Kuopion-ystäväni kanssa lasteni isän uurnan hautaamisesta ja viereeni istahtaa nykyinen aviomieheni.

Sekin tuntuu niin kohtalonomaiselta, että ensin päivällä tapasin aviomieheni, jonka nimenomaan sivistyneeseen lukeneisuuteen ihastuin - sekä siihen, että tämä ymmärsi paljon jalkapallosta, ja sitten illalla luin kahta maailman sivistyneistöön kuuluvaa kirjailijaa, jotka sanailivat finanssikapitalismista, Derridasta - ja jalkapallosta.

Jaksan muuten uskoa ensimmäisen aviomieheni epäsovinnaiseen, absurdiin ja englantilaistyyppiseen hieman lakoniseen huumorintajuun. Se lienee hänellä edelleen tallella.