Juhani Aho pilasi päiväni tänäänkin

su 31.3.2013

Tänään Marian ratsastusterapeutin Riitan tallilla on naamiaishiihtoratsastuskisat kello 14-17. Tästäkin päivästä tuli Pielavesi-päivä.

Eilen hiihdimme Matin ja koirien kanssa pitkälle loivaan alamäkeen Marian ratsastaessa. Ja kiipesimme takaisin. Kati ja Oona olivat odottamassa seuraavaa tuntia. Oli mukava nähdä.

Kirjailija Saara Henrikssonin blogiin siivilöityy Naisasialiitto Unionin queer-keskustelua ja myös sitä, pääsevätkö miehet takaisin Unioniin. Olen pihalla keskusteluista kuin lumiukko. Jotenkin näillä leveysasteilla eivät tunteet kuumene kummastakaan kysymyksestä.

Minulle miesten päästäminen Unioniin on ihan ok. Queer-keskustelusta tiedän juuri sen verran, kun Leppävirran Kaisa Korhonen sanoi opiskelukaverinsa olleet queer-feministi. Jotta ymmärtäisi queer-käsitettä, tulisi kiinnostua jälkistrukturalisteista, kuten Derridasta, Foucault´sta ja Kristevasta.

Julia Kristeva pyöri kyllä sen poppoon huulilla, joka 80-luvun lopussa perusti Image-lehden. Minä maalaisena vain tilasin Imagea, ihmettelin taittoa ja ihastelin portfolioita. Olin lumoutunut Hatty van Zakin mystisistä pornovalokuvista, mutta lehdenkin taustalla vaikuttaneet filosofiset suuntaukset jäivät hämärähköiksi.

Anteeksi, Tapani Kaakkuriniemi, mutta pintapopulisti menee taas wikipediaan ja kysyy sieltä, mitä jälkistrukturalismi on:

"Jälkistrukturalistit katsovat, että ""minän" käsite singulaarisena ja johdonmukaisena yksikkönä on vain kuvitteellinen rakennelma. Sen sijaan yksilö koostuu vastakkaisista jännitteistä ja tietoväitteistä (kuten sukupuoli, luokka, ammatti, jne.) Tämän vuoksi lukijan tulee ymmärtää, kuinka joku teksti liittyy heidän omaan minäkäsitteeseensä, jotta voisi tutkia kyseistä tekstiä. Tämä itsehavainnointi on kriittisessä roolissa kaiken merkityksen tulkitsemisessa."

"Merkitys, jota kirjoittaja tarkoitti on toissijainen suhteessa siihen merkitykseen, jonka lukija havaitsee. Jälkistrukturalismi hylkää sen, että tekstillä olisi vain yksi tarkoitus, yksi merkitys tai yksittäinen olemassaolo."

"Jälkistrukturalistisen kriitikon tulee kyetä hyödyntämään monenlaisia näkökulmia luodakseen monipuolisen (ehkä jopa ristiriitaisen) tulkinnan tekstistä. On erityisen tärkeää analysoida sitä, kuinka tekstin merkitykset muuttuvat suhteessa tiettyihin muuttujiin, jotka liittyvät yleensä lukijan omaan identiteettiin."

No, herranpieksut, tuohan tuntuu järkeenkäyvältä. Onneksi en ole kriitikko, sillä en voi sanoa, että jokin kirja tai teksti olisi huono. Jos en pääse jotain kirjaa eteenpäin, ei se välttämättä johdu kirjailijan tai kirjoittajan huonoudesta, vaan siitä, että jokin kohta vain tökkii.

Tai sitten jotain vain en kykene lukemaan. Omat tuskalliset elämänkokemukseni saattavat vielä liian lähellä. En vain voi.

Jos olisin kriitikko, osaisin asettaa tekstit kirjailijan aikaisemman tuotannon valoon ja etäännyttää itseni sekä elämänhistoriani. Mutta onneksi en ole ja voin suhtautua teksteihin niin subjektiivisesti kuin haluan.

Esimerkiksi Reko Ravelan Afganistanin sota jäi nyt siihen kohtaan, missä Neuvostoliiton miehityksen jälkeen maassa versoaa vallasta kamppailevia pienryhmiä niin, ettei niistä tällä kärsivällisyydellä ota selvää.

Nauratti, kun Juha Itkonen (Image huhtik/2013) arvosteli Paul Austerin ja J. M. Coetzeen ystävyyskirjeenvaihtoa. Itkonen mietti, mahtavatko veikot ystäviä ollakaan, kun ovat niin muodollisia. Samasta taisin minäkin huomauttaa jossain alkukuun merkinnässäni. Kirjan Tässä ja nyt, kirjeita ystävyydestä alkaa jotenkin natisten ja krohisten.

Jättien kirjeenvaihdon sujuvoituessa lumoiduin. Lisäksi poimin tekstien joukosta kaikki vasemmistomyönteiset pätkät. Eniten näissä juhaitkoskirjailijoissa ja hannuwaaralakriitikoissa huvittaa se, miten tästäkin kirjasta voivat kirjoittaa arvostelun mainitsematta lainkaan tyyppien kommentteja uusliberalismista.

Coetzee ja huonon vuoden päiväkirja

J.M. Coetzeen Huonon vuoden päiväkirjasta sanoo Savon Sanomien konsernikriitikko Hannu Waarala vain kierrellen: "....Näin ainakin miettii Coetzen uuden romaanin kapinoiva päähenkilö, vanheneva etteläafrikkalainen kirjailija, joka asuu nykyisin Australiassa. Hän on kirjoittamassa esseekokoelmaa aiheesta, mikä nykymaailmassa on oikein mättää, mikä siinä on pielessä." http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/jm-coetzee-huonon-vuoden-paivakirja/1038833

Niin. J.M Coetzee sanoo, mikä mättää. Tony Blair on perseestä ja sitä myötä vallitseva, tosin nyt asteittain väistyvä, maailman uusi talousjärjestelmä, uusliberalismi.

Tony Blair oli nimittäin Labour-puolueen brittipääministerinä puhdasoppinen uusliberalisti: "Blair uudisti puolueen julkisuuskuvaa ja sai sen sitoutumaan vapaaseen markkinatalouteen, inflaation vastaiseen politiikkaan, rikollisen vastustamiseen ja tukeen Euroopan yhdentymiselle. Hän käytti termiä "New Labour" kuvaamaan eroa puolueen menneisyyteen." http://fi.wikipedia.org/wiki/Tony_Blair

Voi, poloista Hannu Waaralaa, en tunne häntä lainkaan, mutta on se mahtanut vituloittaa joutua kirjoittamaan jotain Coetzee´sta.

Mukava oli huomata, että konsernin televisio-ohjelmakolumnisti Jaana Martikainen on huomannut Thomas Enbusken olevan persuksiinnuolija. Enbuske ei ole vain persukkeennuolija, vaan avoimesti uusliberalisti. Mikä on sama asia.

Ällö Juhani Aho

Naisasialiitto Unionin täältä suunnalta hieman etäiseltä vaikuttavia keskusteluja seuratessa Juhani Aho ällöttää yhä enemmän. Äsken lukemani Anna-Stiina Nykäsen juttupätkä "Miehet takaisin unioniin" (HS su 30.3.2013) paljastaa, että kirjailija aikoinaan moitti julkisuudessa naisasianaisia miesten mustamaalaamisesta.

Onpa vaimon pikkusiskon nussijalla otsaa, sanon minä. Myöhemmin Ahokin pääsi Unionin jäseneksi, sillä hänen vaimonsa, se vihitty ja siksi mielenkiinnottomaksi käynyt Venny Soldan oli yksi Naisasialiitto Unionin perustaja. Lapinlahdella ei lyödä myöskään rumpua siitä, että Venny Soldan liittyi sisällissodan aikaan Tuusulan punaisiin.

Eikö me lähdetäkään Pielavedelle?

No niin, sain Emmalta sähköpostikirjeen, jossa huomautti, että Hesari kyllä ilmestyi eilen. Hitto, hain sen vasta tänään postilaatikosta, sillä tilaan ainoastaan sunnuntain Hesaria. Eilen oli lankalauantai, arvoisat Hesarin tekijät!

Kävin hiihtämässä sillä aikaa, kun pissikseni kornostivat punkissaan kuin possut. Kun tulin takaisin, Maria istui silmät sirrillään katsomassa keittiössä Matin kanssa jotain kokkiohjelmaa. Jotain säksätystä kuului jo pihalle. Huusin ulko-ovelta, onko täällä riita. Ei ollut. Oli vain ilmeisesti neuvottelu siitä, mitä tehdään.

Anna nukkuu edelleen. Marialla yökkäri päällä ja nyt pitäisi suihkuuttaa sekä tyttö että oma hiihtohikinen itseni. Sen jälkeen tarvittavat toimenpiteet, kuten pukeminen, meikkaus, pyykkikoneen täyttö plus muuta. Taitaa olla niin, että grillaamme eilen Pielaveden pääsiäistapahtumaa varten varaamani makkarat kaasugrillissä kotipihalla.

Voiko ortodoksi elää ilman kultaa ja jalokiviä?

Pitihän sitä käydä kurkkaamassa facebookissa, onko tohtori Loimulohen perhe tulossa meille pääsiäispyhinä. Ystävyytemme kummilapseni perheen kanssa oli vähällä kuihtua tuloeroihin. Jotenkin vain alkoi kypsyttää tohtori Loimulohen sisäänrakennettu porvarillisuus.

Mutta sitten ajattelin, että tämähän on vihreä. Vähän sinivihreä tosin, mutta lukenut ja jossain mielessä odottamatonkin kannanotoissaan. Esimerkiksi tohtori Loimulohen Vasen suora äärioikeistosta Ylä-Savossa oli hyvä. Ketäänhän kirjoitus ei loukannut, mutta eivätpä loukkaavat kirjoitukset missään läpi pääsekään.

Samalla katsoin fb:stä, mitä Emma oli tuumannut metropoliitta Ambrosiuksen pääsiäishaastattelussa eilisessä "sunnuntain" Hesarissa.

Sanoi näin: "... poistaa pyssystä varmistinta luettuaan Hesarista jutun, jossa köyhyyteen sitoutunut munkki Ambrosius esittelee hulppeaa design-kämppäänsä. Tottakai toiset meistä ovat niin pyhiä, että tarvitsevat neliötilaa myös enkeleille ja tyylikkään merenrantamaiseman voidakseen hiljentyä asianmukaisesti. Tämä varmasti lämmittää meitä muita, vähemmän hengellisiä, ja erityisesti asunnottomat iloitsevat. Antaisikohan VVO meille 15 neliötä lisää, jos perustelen sen enkeleiden majoittamisen tarpeella?"

Luin saman jutun tänään ja vain hajamielisesti ajattelin, millaiset rakenneratkaisut suunnittelija oli tehnyt saadakseen lasikuistin olohuoneeksi. Ja muistin, että Musiikkitalon lasi-terässeinissä on joitain ongelmia valumavesien kanssa. Sitten mietin, onko Ambron olohuoneesta pimeällä näköala Kallvikin lahteen, sillä Hesarin kuvassa pappisruhtinaalla ei näyttänyt olevan suurissa seinänkokoisissa ikkunoissaan sälekaihtimia.

En enää rapistellut edes pyssyni varmistina, sillä eilinen Ylen pääsiäisuutinen oli se, että metropoliitta Ambrosius tahtoo antaa ekologisen vaikutelman Suomen ortodoksisessa kirkossa vähentämällä kullan ja jalokivien määrää. Erityisesti asunnottomat ja me muut köyhät, ortodoksisesta kirkosta työttömäksi joutuneet, ja kerjäläiset temppelin portailla iloitsemme siitä, että Kirkko antaa ekologisen viestin.