
pe 29.3.2013
Hyvää pitkäperjantaita! Meinasi eilen kiirastorstain Kansan Uutisten Viikkolehteä lukiessa tulla iltaohratto - sellaista eilen keittelin - nenänielun kautta sieraimista ulos.
Juha Drufva, tuo Vieremän lahja vasemmistojournalismille sekä Ottopoika-kokoonpanolainen, oli haastatellut Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professoria Jukka Korpelaa. Korpelaa olisi voinut käydä livenä kuuntelemassa viime syksynä Kaskikuusen kansalaisopiston luennolla.
Jotenkin olen missannut koko Kaskikuusen kansalaisopiston. Nyt katsoin netistä, että lapinlahtelais-saksalainen Arne Hölzle olisi ollut kansalaisopiston tammikuun lopussa luennoimassa aiheesta "Tasavertaisuus käytännössä". En edes tiennyt, että sellainen intellektuelliaarre täällä asuu.
Tyyppi on tutkinut Rousseaun valtiofilosofiaa. No niin, sanotte, että jos olisin tilannut Iisalmen Sanomien nettilehden jo viime keväänä, tietäisin seuraavankin asian:
"- Ihmiskuva Hobbesilla ja Rousseaulla on erilainen, vaikka jotain samanlaistakin heillä on. Heillä on sikäli samantyyppisiä teorioita, että lähtökohtana heillä on kuviteltu luonnontila, jossa ei ole järjestäytyneitä valtioita - siis ei lainsäädäntöä eikä viranomaisia, Hölzle sanoo. Luonnontilassa Ihmiset hoitavat asiansa itse ilman valtiokoneistoa, ja se paljastaa, miten ihmiset toimivat keskenään." (Iisalmen Sanomat 22.4.2011)
Missasin Arne Hölzlen, sillä jäin vain tuijottelemaan, milloin Kari Enqvist, kosmologi, jonka vaimon sukujuuret ovat Lapinlahden Jussilassa, tulee luennoimaan Kaskikuuseen.
Tulee muuten ensi syksynä. Enqvistin uskonnoton lakonisuus ja käsitys kuolemasta kiehtovat. Olen seurannut Enqvistin herättämää keskustelua uskonnollisissa piireissä muun muassa Vartija-lehdestä, mutta parhaalla mahdollisella tavalla Enqvistiä avasi Kodin Kuvalehden toimittaja Tarja Hirvasnoro.
Tarja Hirvasnoro haastatteli Enqvistiä muutama Kodin Kuvalehden numero sitten. Käänsin äsken lehtiarkistoni ympäri - ja juuri tarvitsemani lehti oli piiloutunut jonnekin. Tyypillistä. Mielestäni olen lainannut haastattelua täällä blogissani, joten lainaus löytynee sieltäkin.
Etsin joskus. Googlen avulla Kodin Kuvalehti + Tarja Hirvasnoro + Kari Enqvist ei nyt löydy mitään. En ymmärrä, miksi.
Matin mielestä minun pitäisi mennä nyt hiihtämään ennen kuin Maria herää. En ehkä ehdi, mutta naputtelen kuitenkin merkintäni hamaan loppuun asti. Ehkä jossain vaiheessa pääsen keskiajan kirkon miesparien vihkimiseen ja kreikkalaisperäiseen varsin rikkaaseen rakkauskäsitteistöön.
Olen levittänyt Enqvistin Kuoleman ja unohduksen aikakirjoja Lapinlahdella sen vuoksi, että pitäjä, jota välillä siedän ja jota välillä syvästi inhoan, tulee siinä mainituksi sivulta 60 lähtien:
"...Monien suomalaisten tavoin tämä (dementia) koitui myös anoppini kohtaloksi. Hän oli talollisen tytär Lapinlahdella ja hoiti monet vuodet maatilaa. Kun ikää alkoi karttua, hän muutti keskustaan palvelujen viereen. Ensin kuoli hänen veljensä, joka nuorena ajeli apteekkarin vanhalla Mersulla, kulki kylillä tukka rasvalla kammattuna kuin Elviksellä ja luritteli haitaria kunnes sairastui skitsofreniaan."
Jotenkin tämä paikkakunta asettuu minulle ymmärrettävämmäksi, kun ongin selville, keitä nämä ovat. Anopin etunimi oli Salme ja ilmeisesti Salmen suku oli Jussilasta.
On Enqvistin kirjassa huvittavakin kohta, karmeaa ja vakavaa huumoria, mistä jostain syystä pidän:
"Salmen puolison (ts. Enqvistin appiukon) hautaan siunannut pappi oli ollut nuorehko nainen, mutta silti kovan ja armottoman tuntuinen. Muistotilaisuudessa hän oli veisuuttanut virsiä puoliväkisin kuin rakkaan ihmisen menettäminen ei jo yksinään olisi ollut riittävä rangaistus, vaan että meitä oli tarvis vielä kuirttaa laahaavalla ilottomalla astmaattisella hyrinällä." (Kari Enqvist Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat s. 62)
Teurastaja-toimittaja Matti Ronkainen Kontiolahdelta leikkeli minut palasiksi Ärräpäissä sen jälkeen, kun olin saanut potkut Kansan Uutisten kolumnistin paikalta. Ronkaisen mukaan kolumnini olivatkin täysin paskoja, sillä hoipertelin niissä puolelta toiselle.
Joutivat lopettaakin. Olin kolumneissani kuulema myös sietämättömän omahyväinen ja tietäväinen siitä, miten Vasemmistoliitossa tulisi olla. Thihihii, sanoisi tähän Hannele Tikkinen. Ja minä hihittelisin Hannelen kanssa.
Niin! Siltä istumalta päätinkin jalostaa hoipertelukirjoitukseni äärimmäiseen huippuunsa. Tämäpäiväinen merkintäni taitaa olla hoipertelukirjoittamisen huippua. Tämä on essee, sillä essee saattaa aivan hyvin olla kusivaivaisen ketun ureanoro hangessa.
Se, mitä haluan tässä sanoa on, että Katja Kettu, vaikka en ole sen enempää vielä Hitsaajaa tai Kätilöä lukenut, on piirtynyt mieleeni Vihreän Lankansa kolumnien vuoksi. Katja Kettu kirjoitti jossain vaiheessa "Hae työläinen saikkua!", jossa hän luotsasi hyvin x-, y- ja z-sukupolvien prekaariin todellisuuteen.
Uusimmassa Me Naiset -lehdessä Katja Kettu kertoo Sanna Laarin jutussa (Me Naiset 13/14/2013 s. 60) muun muassa lapsuudestaan. Kirjailijan vanhemmat olivat vasemmistolaisia ja hänen setänsä Tiedonantajan toimittaja. Kettu uskaltaa sanoa, että hänellä oli setänsä mukana tekemien Neuvostoliiton-matkojen perusteella naapurista vain hyviä muistoja.
Jos muuten ihmettelette pakkomiellettäni kirjata lainaamiini lehtijuttuihin lehden numero ja vielä sivunumerokin, teen sen lähinnä itseni vuoksi. Tämä on jonkinlaista arkistoimieni juttujen varastohallintaa. Ja se, että kirjoitan jotain otsikkoon sekä pääsen otsikon aiheeseen, jos pääsen,
Jukka Korpela, Suomen ortodoksisen kirkon diakoni, on kääntänyt viisi ortodoksista keskiaikaista rukousta miesparin siunaamisesta. Homman nimi oli se, että munkkeuteen vihkiminen oli keskiaikainen tapa vihkiä miehiä liittoihin keskenään
Drufva onnistuu kirjoittamaan asiasta Korpelan haastattelussa aika sekavasti, mutta ymmärsin näin, että kyse oli jonkinlaisesta huolenpitosopimuksesta. Jukka Korpela sanoo: "Avioliitto on pitkälti kunkin yhteisön, kulttuurin ja elinkeinojärjestelmän ohjaamaa ja paljon kristillistä maailmaa ja maailmankatsomusta laajempi asia." (KU 28.3.2013 s. 26 Keskiaikainen kirkko siunasi miespareja)
Korpela kirjoitti päätoimittamaani Aamun Koittoon artikkelin isä Mitron tapauksen innoittamana. Jo silloin havaitsin jotain outoa säröä kirjoittajan ja Kirkon virallisten kantojen välillä. Luen nyt uudestaan Korpelan artikkelia.
Lehteen se tuli Maria Hattusen lyhentämänä. Ehkä löydän alkuperäisen lyhentämättömän version arkistoistani vielä. Tämä lause on artikkelissä eri hyvä: "Kanonien soveltaminen vaatiikin hyvää historian tuntemusta." (Aamun Koitto 14/2009 s. 10-11 Jukka Korpela Papit ja politiikka)
Korpelan sanomaan puolueista sopisi kaikkien yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneiden ja etenkin niiden, jotka eivät kiinnostu, omaksua: "Puolueet ovat väline kansalaisyhteiskunnan toiminnassa. Kelvottomia ihmisiä on kaikkialla, puolueissa ja kirkoissa. Se ei tee järjestelmiä kelvottomaksi. Kirkon tekeminen politiikan vastakohdaksi on halpahintaista populismia. Valistunutta itsevaltiutta on turha haikailla. Historiassa tällaiset ovat olleet vain omasta mielestään valistuneita."
Sovellan kohta Korpelan huomiota avioliitosta aikaisempiin ajatuksiini. Korpelan kirjoituksissa ja sanomisissa ärsyttää tosin aivan suunnattomasti, että naisia ei hänelle näytä olevan juuri missään kohtaa historiaa. Toisaalta - ei Jukka Korpela olekaan naistutkija tai uusfeministi
Annan sen historian professorille nyt anteeksi, mutta Torsti Lehtiselle en anna. Lehtinenhän kirjoittaa koko ajan maireasti Athoksesta, tuosta testosteronin kahlitsemiseen tehdystä kreikkalaisesta mies-mies-mies-järjestelmästä.
Ehkä nainen - ortodoksisen käsityksen tai ylipäätänsä promiskuiteettia kahlitsevien systeemien mukaan - onkin jotenkin vaarallinen. Tai naisen seksuaalisuus, sillä narttuhan se on, joka päättää, kenelle häntänsä sivuun asettaa.
Sen vuoksi on parempi hunnuttaa aviossa oleva nainen - tai jollain muulla tavalla merkitä hänet. Nainen näytetään myös rinnastettavan miehen tai sukujen omaisuudeksi. Näinhän sanoo kymmenes käsky: "Älä tavoittele toisen vaimoa. Älä myöskään havittele toisen taloa, peltoa, orjaa tai orjatarta, älä hänen härkäänsä, älä hänen aasiaan äläkä mitään, mikä on hänen."
Korpela kuvaa Kansan Uutisten haastattelussaan kreikan kielen erilaisia rakkauden käsitteitä: 1) erosta, rakkautta seksuaalisessa mielessä 2) stergoa, kiintymystä lasten ja vanhempien välillä 3) agapea, rakkauden henkistä ulottuvuutta 4) caritasta, agapea latinaksi, caritas on vakiintunut tarkoittamaan huolehtivaisuutta.
Joskus sanoin Aamun Koiton toimituspalaverissa, jossa olivat sekä Jyrki Härkönen että Lintulan entinen noviisi, kummallinen sekä ristiriitainen toimitussihteerini Maria, että jos kerta Kirkko on niin kovin huolissaan ihmisten promiskuiteetista, eikö olisi parempi siunata homoparien avioliittoja.
Kumpikaan ei sanonut mitään. Jäivät ilmeisesti pureskelemaan asiaa.
Arvelen, että Kirkko on huolissaan promiskuiteetista, koska jos ihmiset käyttäytyisivät niin kuin bonobot, jäisi moni asia monimutkaisessa yhteiskunnassa tekemättä. En tässä nyt ota kantaa siihen, ovatko asiat tärkeitä. En ajattele edes sitä, että lapset eivät promiskuiteetin vallitessa tulisi ehkä hoidettua.
Eihän bonobopennuillekaan ilmeisesti jää mitään traumoja siitä, että ovat bonobolapsuuden eläneet. Vittaan tässä kohtaa nyt Korpelan huomautukseen siitä, että avioliitto on muun muassa aina aikansa elinkeinojärjestelmän ohjaamaa.
Jotenkin rakkauden caritas-ulottuvuus on näin vaihdevuosieni koitettua alkanut kiinnostaa entistä enemmän. Sille ei voi mitään, että Jumala asetti meihin eroksen jo siinä vaiheessa, kun ensimmäinen ihminen Adam löllötteli paratiisissa ja vain nosteli mangoja suuhunsa laiskana.
Jumala, Erik Wahlströmin kirjassa Jumala, katseli aikansa Adamia ja tuli siihen tulokseen, että tuo nössöpaavo se ei kyllä lisäänny eikä täytä maata. Kuviossa piti käytää erosopettajattarena Lilithiä. Lilith teki tekosensa ja Eeva sai jatkaa.
Wahlström ei Lilithiä mainitse, sillä Vanha Testamenttikaan ei mainitse, mutta ilmeisesti Talmud mainitsee. Lähetyssaarnaaja-asentoon Lilith ei suostunut, sillä ilmeisesti hänen tarkoituksenaan ei ollutkaan lisääntyä. Lähetyssaarnaaja-asento on Kirkon sementoima yhdyntämuoto Augustinuksen aikana 400-luvun läntisessä perinteessä sen vuoksi, että se takaa paremman hedelmöittymismahdollisuuden.
Olen sitä mieltä muuten vakaasti, että ei sitä erkkikään naisi, sillä seuraukset saattavat kestää kotinurkilla yli kaksikymmentä vuotta, ellei Jumala olisi tätä meille asettanut. Koska murrosiästä lähtien eros on niin vahva, ei järkipuhe auta.
On parempi naida kuin palaa. Eli että siitä vain, mutta kantakaa, penteleet, myös seuraukset.
Sillä kyllä minä tiedän, mitä on elää elämänsä eroksen riivaamana. Siinä valtakunnan rajatkin saavat väistyä ja puolueiden rajat hämärtyä.
Tiedän myös miehiä - aika läheltä jopa tunnen joitakuita - jotka eivät ole aina malttaneet pysyä aviossaan. Heistä erityisesti inhoan Panu Rajalaa. Vaikka tämä kyllä kirjoittaa ihastuttavan kirkkaasti Aila Meriluodosta. Katri Helena -kirjaa en vielä ole lukenut.
Enkä tällä kirjoituksella tarkoita sitä, että on oikein alistaa nainen sukujen omaisuudeksi, verhota huntuun tai jollain muulla tavalla merkitä naiduksi. Toki voimme järjestää yhteiskuntamme, lapsen kasvatuksen ja muut sellaiset kuviot uudella tavalla tai vaikkapa monin eri tavoin transmodernissa yhteiskunnassa.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]