En haluakaan olla Narttu-Nadja

pe 20.4.2013

Koko alkuviikon olin kummallisessa mielentilassa. Runoilija Arto Melleri ja elokuvaohjaaja Nadja Pyykkö juopottelivat, irstailivat ja mätkivät toisiaan turpaan. Pariskunta oli ympärivuorokautisesti päissään - minun päässäni.

Luin Martti Anhavan Melleri-elämäkertaa Romua rakkauden valtateillä. Sama ilmiö oli Tuomas Vimman Raksan kanssa. Minulla oli huono olo sitä lukiessa, vaikka Raksa herätti myötähäpeällisen fanittavan olon. Joka kappaleessa teki mieli huutaa: "Juuri noin, juuri noin, juuri noin tapahtuu rakennusliikkeessä."

Raksassa tuli hyvin ilmi se, että kaikki ei todellakaan ole sitä, miltä näyttää. Mutta näyttää pitää. Kirjan alussa esiintyy myös moottoripyöräjengipuliveivariyrittäjän kaltainen hahmo.

Vimman Raksaan sisällyttämä rakkaustarina oli mielestäni täysin tarpeeton. Sai se siinä olla. Eläydyin kirjaan niin voimakkaasti, että suussani maistui koko lukemisen ajan alkoholin epämiellyttävä metallinmaku. Olin sairas - alkoholiallerginen kun olen -, koska kirjassa oltiin koko ajan joko humalassa tai krapulassa.

Aila Meriluodon Tältä kohtaa. Päiväkirja vuosilta 1975–2004 ammensin ahdistuksen ja kauhun. Aila Meriluoto ja edesmennyt puolisonsa kippasivat viinaa niin, että pahaa teki. Lukijana voin fyysisesti pahoin.

Meriluodon ja Jouko Paakkasen viinankippaamisesta aloin ajatella, että jos luovat ihmiset jotenkin rasvaavat itsensä alkoholin tai muiden tajunnan laajentajien avulla käyntiin. Jospa alkoholi on heille välttämätöntä. Jospa ilman alkoholin ajatuksen juoksua vauhdittavaa vaikutusta en minäkään saisi puhelimeeni runoja tekstaripalveluna.

Vastaanottamieni tekstarirunojen sentimentio kasvaa aina sitä mukaa, kuinka monta tuoppia on kumottu. Pidän kuitenkin  enemmän kuivan lakonisista luontokuvauksista kuin ison itkeskelevän miehen tuskasta. Julma olen, mutta olen sitä mieltä, että mitä vähemmän viunaa, sitä vähemmän itkettää.

Eilen Tommi Melenderiä ruotiessa eksyin tämän Antiaikalainen-blogiin. En kuitenkaan ehtinyt sen enempää kuin panna merkille, että Melender on julkaissut hiljattain Yhden hengen orgiat. Melenderin orgiat sisältävät esseitä. Ehdin havaita, että joukossa on David Foster Wallace -essee.

Jonathan Franzenkin, USA:n keskiluokan oma ääni, on mielestäni kirjoittanut ystävästään Wallacesta kirjoituskokoelmaan Farther Away. Sen piti ilmestyä suomeksi maaliskuussa, mutta Siltalakin vain lupailee kirjan ilmestymistä sivuillaan. Suomeksi se olisi Yksin ja kaukana.

Olen piinallisen kiinnostunut putoavasta keskiluokasta. Sitähän Tommi Melenderkin kuvaa. Vajoavaa keskiluokkaa, joka pelkää joutuvansa takaisin Pietarinlaaksoon, lähiöön. Lohdussa kirjailijapäähenkilö sinne oli jo joutunut. 

Kirjoitin tämän päivän merkinnästä suuren osan torstaina. Lopun lisäsin perjantaiaamuna. Iltapäivällä taas Pielavesi-keikka - Marian ratsastusterapia. Koetan selviytyä matkasta tekojalkani, mustan ortoosin avulla. Toivottavasti Koskelan Jussi tulee huomenna ajoissa Lapinlahdelle.

Vaalin mielessäni kuvaa, kuinka istun Lastun tuvan penkillä ja ohjailen kyynärsauvoillani Jussia ja Matti rakentamaan Maailmanparannuspajan, jonne mielessäni ripustan Honkaharjun porno-oranssit verhot. Ollikaisen Risto ja Määtän Jouni hakevat puoluesihteeri Sirpa Puhakan rautatieasemalta Siilinjärveltä. Homma hahmottuu.

Kuin vakka ja kansi

Nadja Pyykkö ja Arto Melleri eivät vain jätä minua rauhaa.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että Nadja Pyykkö oli juuri oikea kumppani Arto Mellerille. Itse asiassa en ollut oikein kiinnostunut Mellerin elämästä, sillä minulla oli sellainen kuva, että juuri Melleri, Heikki Vuento sekä Arto af Hällström Pete Q:llaan poistivat avant garde -teatterista politiikan.

Seuraavan uusliberaaliäidinmaitosukupolven teatteriteko oli Jumalan teatteri paskanheitollaan. Parempaan analyysiin yhteiskunnan tilasta emme pystyneet. Meiltä oli viety yhteiskunta-analyysin työkalut nauramalla vasemmistolaisuus lattialistan alle häpeämään.

Nadja Pyykkö se minua Melleri-elämäkerrassa kiinnosti.

Nadja Pyykkö oli narttu, joka sai runoilijan ymmälleen. Tämä liukui Mellerin kelkkaan avioliitosta Jouko Lehmuskallion kanssa. Narttu valehteli kaikille osapuolille ja piti vielä joitakuita sivurakastajiakin. Seisotti runoilijaa pitkään ikään kuin kynnyksen toisella puolella.

Kun Pyyköllä ei vielä ollut suhdetta Melleriin, hän oli kyllä pannut merkille, että runoilija saattaa soitella ainakin kuudelle tyttöystävilleen.

Pyykössä Melleri kohtasi voittajansa parisuhteisiin kuuluvassa kusetuskisassa. Nuoruudenavioliitossaan Melleri oli ollut se, joka oli kylmästi käveleskellyt omia polkujaan. Yht´äkkiä narttu olikin se, joka määritti tahdin.

Kaiken lisäksi eukko oli niin härski ja hullu, että valeli Lehmuskallion kanssa omistamansa talon sytytysnesteellä, sytytti sen tuleen, ja oli vähällä palaa talon mukana. Muistan jonkun naistenlehtijutun, jonka luin palovammoja saaneesta elokuvaohjaajasta. Voi sitä liperrys-leperrys-myötätunnon määrää.

Patologisen oloisesta valehtelustaan huolimatta Pyyköstä on sanottava, että tämä oli peloton nainen. Hän ei peittänyt paloarpiaan ja sai aikaan asioita, vaikka oli suurimman osan ajasta tillin tallin. Pyykkö opiskeli ennen taideteollista korkeakoulua ja elokuvataiteen linjaa diplomikosmetologiksi.

Pyykön, alkuperäiseltä nimeltään Taina Katariina Saarion, tausta oli kirjava. Hänellä oli kolme siskoa ja kaikilla alkoholi- ja mielenterveysongelmia. Äiti oli tumma kuin perkele, kaunis kuin kuva, 185 cm, mustalaiseksi haukuttu. Isä myös komea, juoppo, raitis tupakkamies.

Äiti, tumma kuin perkele, käytti lapsiaan Laitilasta Raumalla teatterissa. Isä kannusti heitä urheilemaan.

Hurja äiti

Ihailen Nadja Pyykön pojan Matti Pyykön kykyä suhtautua hurjaan äitiinsä lämpimän analyyttisesti. Matti Pyykkö kirjoittaa, että hänen äitinsä peruspiirre oli sairaalloinen huomionkipeys. Äiti oli aina tottunut hallitsemaan miehiä seksuaalisuudellaan. Hän oli kaunis ja näyttävä nainen, melkein loppuun asti.

Matti Pyykkö syntyi äitinsä ensimmäisestä avioliitosta arkkitehti Heikki Pyykön kanssa. Arkkitehtinsä Nadja Pyykkö vaihtoi Jouko Lehmuskallioon ja Lehmuskallion Melleriin. Välissä on paljon vähäpätöisempiä miehiä.

Poika sanoo, että äitinsä oli myös sisukkain ihminen, jonka hän tietää. Touhukkuuden ja sisukkuuden jalkoihin jäivät lapset sekä miehet. Joissain ihmisissä on ydinvoimala, jonka voima on käsittämätön; viinanveto, hulluuskohtaukset, seksuaalisuus. Kun näiden ydinvoimaloiden voima alkaa kääntyä tuhovoimaksi, tulee pahaa jälkeä.

Tiedän tämän, sillä olen tehnyt kaksi lasta venäläisen ydinvoimalan kanssa. Tiedän, että mies olisi mennyt tundralle nylkemään hylkeitä, jos, me hänen perheensä, olisimme tarvinneet ruokaa. Kun ydinvoimalani joutui elämään vain itselleen, tuhovoima kääntyi häntä itseään kohtaan ja poltti kirjaimellisesti sekä konkreettisesti elimistön reikäiseksi.

Nadja Pyykön alkoholismi alkoi näkyä 90-luvun alussa, kun elokuvaohjaaja oli 44-vuotias.

Överiksi meni

Nadja Pyykkö oli myös melko hyvä esittämään hoivaajaa. Tai ei se ehkä esittämistä ollut, vaan puuskittaista. Elokuvaproduktioissa hänen projektikohtainen hoivaviettinsä pääsi oikeuksiinsa. Elokuvaväki suorastaan pyrki niihin produktioihin, joissa Pyykkö oli, sillä tätä pidettiin monen elokuvan sieluna ja pelastajana.

Näyttelijä-kirjailija Anna-Leena Härkönen kertoi, että Pyykkö suhtautui häneen aina äidillisesti ja hoivaavasti.

Vuonna 1998 Arto Melleri jäi auton alle ja sai aivovaurion. Nadja Pyyköstä tuli omaishoitaja ja siinä vaiheessa kummatkin olivat jo niin myöhäisvaiheen alkoholisteja, että edessä oli vain väistämätön tuho. Pyykön Vallilan-asunnosta olivat usein avaimet hukassa.

Boheemipariskunnan kotiin kuljettiin keittiön ikkunasta. Ryyppyysporukka nosti Mellerin sisään pyörätuoleineen päivineen.

Pyykkö myös huolehti siitä, että aivovaurioinen runoilija sai koko ajan viinaa. Eikä Pyykkö suostunut rooliinsa omaishoitajana. Kyllähän hänellä oli oltava aviomiehen lisäksi vielä rakastajakin, jokin salaperäinen Seppo, jonka vuoksi Melleri harhaili milloin missäkin päin Helsinkiä kylmällä kelillä vähissä vaatteissa.

Mellerin narkkauskaveri teatterikorkea-ajoilta, Petri Panula, kertoo pariskuntaa vastapäätä asuneena, että jopa häntä meno hirvitti. Vammautunut runoilija pyöri kapakoissa - melkein jaloissa - tahdottomana maskottina.

Myöhemmin Melleri putosi vielä kapakkajatkopaikan portaikossa ja tuho aivoissa oli sinetöity. Runoilija kuoli vuonna 2005.

Runoilijan 2000-luvun alun päiväkirjamerkinnät sisältävät kiintoisia ja seikkaperäisiä merkintöjä syömisistä ja muista välttämättömistä ruumiintoiminnoista. Olen saanut samantyyppisiä tekstareita ryväskaupalla luettavaksi itsekin. Toipuva tai ainakin toipumaan päin oleva alkoholisti jostain syystä kiinnittää huomiota siihen, mitä syö.

Tunne on kuvailtava jollekin. Uutta hekumallisuutta. En tiedä.

Ehkä alkoholistin elämässä siihen mennessä ei ole tullut kiinnitettyä moisiin asioihin huomiota. On oikeasti mielenkiintoista lukea herkullisia kuvauksia pekoni-kinkku-juustosekaleivistä tai smoked ham - kannusvursti -sämpylöistä. Arvelen kuitenkin, että  tekstaritoipujieni ruokaa koskevat kuvaukset kumpuavat pikemminkin jatkuvasta nälän tunteesta.

Entisillä alkoholisteilla on yleensä rahaa käytettävissään vähän. Jos joutuu sinnittelemän vaikkapa 13 euron päiväbudjetilla, smoked ham tai kannusvursti sämpylän päällä ovat ylellisyyttä. Tätä ei voi uskoa, ellei itse ole kokenut tai läheltä seurannut.

Sen vuoksi rapistelen aina kiväärini varmistinta, kun joku keskiluokkainen paskiainen sanoo, ettei Suomessa nähdä nälkää. Kyllä nähdään. Voisi kokeilla itse, millaisen ravitsevan aamiaisen, lounaslautasmalliaterian sekä terveellisen iltapalan voi rakentaa 13 euron päiväbudjetilla

Taiteilijapariskunnan lapset

Nadja Pyykön ja Arto Mellerin lapset kuvaavat runoilijan elämäkerrassa hyvin sitä, kuinka lapset liittoutuivat ja ystävystyivät keskenään. Pyykön vanhimmasta lapsesta, Matista, tuli valokuvaaja, ja tyttärestä, Marjasta, elokuvaohjaaja. Jouko Lehmuskallion kanssa tehty Pia liittoutui samanikäisenä Sara Mellerin kanssa ja Marjasta tuli hyvä kaveri isäpuolensa Mellerin kanssa.

Nämä keskustelivat hissan läksyistä ja 18-vuotislahjaksi Marja Pyykkö sai isäpuoleltaan hassisköntin. Tämä tosin ei tiennyt, mitä olisi lahjansa kanssa tehnyt ja arveli, että joku poikaystävä saattoi sen pössytellä henkeensä.

Marja Pyykkö ohjasi tyttöelokuvan Sisko tahtoisin jäädä. Elokuvan pääosissa oli hurja Siiri, jota Sara Melleri esitti.

Näytimme Sisko tahtoisin jäädä -elokuvan yläasteen kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisille sekä lukiolaisille muutama vuosi sitten. Lapinlahden elokuvakerho ry teki mitä lupasi; näytti elokuvan. Muut yhteistyötahot jättivät tekemättä, mistä oli puhe.

No, minäpä olin ottamassa vastaan opettajien sylkiroiskeet, sillä moni opettaja loukkaantui. Mielestäni elokuva ei ollut ryyppäämisen opetuselokuva, vaan vapautumistarina. Sara Mellerin esittämä Siiri oli niin sanottu paha tyttö, joka vapautti toisen päähenkilön kiltteydestään.

Asetelma ei ollut ihan sama kuin puolalaisen Tomek Tryznan romaanissa Tyttö ei kukaan. Siiri oli vaikea ystävä, riippuvainen sekä rasittava, mutta kyllä hänen lumoihinsa joutunut kiltti Emilia lopulta vapautui myös Siirin vallasta.