Mitäs me yrittäjät -
maanis-depressiiviset narsistit!

ke 10.4.2013

Perjantainta on taas Talentreen johtamiskurssi. Käsittelemme strategian jalkauttamista.

Jotenkin Jari Sarasvuon Yle Puheen alustusohjelmasarja tiistaisin on kummallisella tavalla edennyt yhtä jalkaa Talentreen johtajuuden uudet tuulet -koulutuskokonaisuuden kanssa. Sarasvuo puhuu kaikenmoista, mutta paljon johtamisesta.

Olen jokaisen lähetyksen kuunnellut. Jokusen kappaletta ehkä vähemmällä ajatuksella, sillä olen toimitellut erilaisia yrityshallintokuvioita luurit päässäni. Sarasvuokaan ei ole niin yksiselitteinen tyyppi kuin luulin. Kuten moni muukin, opin inhoamaan häntä 90-luvun alun Hyvät, pahat ja rumat -ohjelman perusteella.

Hyvien, pahojen ja rumien toimittajakolmikossa oli Jari Sarasvuon lisäksi nyrkkisankari Simo Rantalainen sekä meidän Tampereen yliopiston 80-luvun lopun toimittajaopiskelijoiden keskuudesta kruunattu prinsessa Asta Leppä. Asta Lepästä tuli 2000-luvulla Suomen virallinen toimittajaleski ja toipunut anorektikko.

Hän kirjoittaa kolumneja ainakin Turun Sanomiin ja kävi Maarit Tastulan haasteltavana Seitsemännessä taivaassa.

Asta Lepästä olen blogissani kirjoittanutkin. Hänen kirjansa Sinä et hävinnyt on hyvä ja luen aina hänen kolumninsa, kun saan jostain linkin käsiini. Pidän häntä viisaana ja kauniisti vanhenevana naisena.

Luin Lepän leskikirjan jo keväällä ennen kuin Leonid loppukesästä kuoli. Leonidin hautajaisasioita selvitellessä sain hautaustoimistolta listan kirjoista, jotka käsittelevät lähimmäisen kuolemaa. Sinä et hävinnyt oli listalla. Onneksi olin lukenut sen jo aikaisemmin. Olin elokuussa surusta niin sekaisin, että olisin ehkä saanut kirjasta infarktin.

Simo Rantalainen kääntyi islaminuskoon ja kulkee nyt nimellä Mujahed bin Risto Faisal. En sano hänestä mitään ennen kuin olen lukenut Rantalaisen Hyvät, pahat ja munat: Simo Rantalaisen seikkailut median ihmeellisessä maailmassa. Muistelen vain Rantalaisen Image-lehdessä ollutta haastattelua vuonna 2009. Ehkä on hieman sekopäinen tyyppi, mutta myönnettäköön - pani televisio-ohjelmassa itsensä alttiiksi.

Kysyi muun muassa Martti Ahtisaarelta, kusiko tämä lentokoneessa housuihinsa. Hyvä kysymys, mutta valitettavasti Ahtisaaren Nato-henkisyyden kanssa housuihin kusemisella ei ollut mitään tekemistä. Likaiset paljastukset eivät kerro politiikan teosta juuri mitään.

En pitänyt Hyvistä, pahoista ja rumista. Myönnettäköön, että 90-luvun alussa en edes katsellut televisiota. Televisio esineenä tuli kotiini kuopiolaisen aviomiehen Antti Launosen kautta. Sen verran kuitenkin HPR:ää seurasin, että havaitsin sen levittävän kyseenalaista henkeä. Haastateltavalla ei ole niin väliä - pääosissa olivat toimittajien egot.

Politiikasta eivät Rantalainen, Sarasvuo tai Leppä olleet lainkaan kiinnostuneita, kuten ei zeitgeist muutenkaan.

Lisäksi minulle, nuorelle toimittajalle, ohjelma puhui siitä, että valitsemallani uralla menestyvät ainoastaan sellaiset, joilla on voittajan tai tappajan asenne. Siksi minut valittiin Me Naisten sijaan saman lehtitalon Kodin Kuvalehteen.

Asta Leppä työskenteli myöhemmin Me Naisissa. Lehden päätoimittaja Ulla-Maija Paavilainen, joka kirjojensa mukaan onkin ehkä monimutkaisempi ihminen kuin hänen palvelukseensa pyrkinyt saattoi arvella, odotti toimittajaltaan etupäässä asennetta - ja mahdollisimman edullista ulkonäköä.

Ei Paavilainen talliinsa perunanenäistä palloista rakennettua nuorta naista halunnut. Kodin Kuvalehdessä sellainen ei haitannut, sillä lukijatkin saattoivat koostua perunanenäisistä pyörylöistä tai persjalkaisista maatiaisista.

Saravuon elukanpahus!

2000-luvun alussa Heikki Mäki-Kulmala huomasi, että Jari Sarasvuolla Trainers´ Housessaan on ollut kyky siepata ajan virrasta se, mikä kulloinkin on trendikästä tai henkeäsalpaavaa. Niinpä Sarasvuokin on alkanut näköjään vainuta nykyisiä heikkoja signaaleja. On hyvinvointivaltion puolella, haluaa rikkaat verolle, ei ole nallewahlroosilainen eikä ilmeisesti uusliberalistikaan.

Tai ainakin koettaa häivyttää sen, jos on joskus ollut uusliberalismiin hieman kallellaan. Hienoa. Olen nimittäin Sarasvuon johtamisoppien koukussa. Ei tämä ole turhaan opiskellut ja lukenut meitä yrittäjiä Traineer´s housessaan.

Eilisessä Yle Puheen lähetyksessä Sarasvuo kertasi, että yritys on jännitteinen kenttä, jossa mahdollisimman epäsopivat palikat koettavat tulla keskenään toimeen.

Me, yrittäjä-omistajat, olemme Sarasvuon mukaan maanis-depressiivisiä skitsofreenikkoja. Kirjoitin merkinnän otsikkoon, että narsisteja, mutta tein sen taittoteknisistä syistä. Narsismi on myös ominaisuus, joka johtamiseen liittyy. Päivänselvää on, että johtamiseen liittyvät kaikki mahdolliset luonteenvinoumat.

Asian kanssa on vain tultava toimeen ja unohdettava se, että on joskus ollut miellyttävä ihmisenä.

Yrityksessä, jännitteisessä kentässä, työntekijät ovat kroonisesti tyytymättömiä kitiseviä kakaroita ja asiakkaat aivan kohtuuttomia tuon tuostakin rinssieversteiksi taantuvia lapsiruhtinaita.

Eihän tällaisesta tulisi mitään, ellei välissä olisi pätevää väkeä, johtajia. Sen vuoksi koulutamme kahta potentiaalia puun ja kuoren väliin. Johtajiksi. Mahdollisimman vittumaiseen paikkaan, sillä tunnistamme yrittäjä-omistajina kaikki mahdolliset epämiellyttävät piirteet, jotka Sarasvuo on meissä havainnut.

Työelämä ja yrittäminen on yhtä intressiristiriitaa. Siitä Sarasvuo on kanssamme samaa mieltä. Maanisessa vaiheessa yrittäjä-omistaja yrittää kaikkea, mitä ei kunnolla osata. Depressiivinen vaihe syntyy, kun laskua pukkaa laskun päälle. Vietin jouluhiljaisuuden 2008 reskontraamalla Nummen rivitalon kattotappioitamme. Sain issiaksen ja ties minkä pakaralihaksen jumin.

Ensimmäinen varoitus aivoinfarktista oli tullut jo keväällä 2007. Tia-kohtaus kertoi minulle siitä, että on aika jättää oma työ. Olin totaalisesti kyllästynyt ja leipiintynyt toimittajan työprosessiin; ota lehtiö ja kamera, aja haastateltavan luo, haastattele, ota valokuva, palaa kotiin ja suolla ilmoille se, mitä haastateltava on sanonut.

Ei kulkaa voisi vähempää enää kiinnostaa, kun olin tehnyt sitä ja samaa 17-vuotiaasta lähtien.

Yrittämisessä on ainakin haastetta

Skitsofreniamme on sitä, että haluamme varman turvallisen pitkäaikaisen maksimaalisen voiton - nyt. Omistaja haluaa kaiken nyt. Nuoruuden rakkauteni Juha Akkanen sanoikin minun, kumppaninsa, epämiellyttävimmäksi luonteenpiirteekseni asenteeni heti, mulle kaikki tänne.

Siinä vaiheessa saatoin ehkä hamuta itselleni kaikki Tampereen yliopiston käytävillä haahuilevat, hieman ahdistuneen oloiset pikku kotipaikkakuntiensa friikit ja runopojat, mutta myöhemmin ahneuteni on muuttanut muotoaan. Tai ehkä pienten paikkakuntien runopojat ovat muuttaneet omaa muotoaan.

Sarasvuon mukaan työntekijän mielestä työpaikalla kaikki on epäreilua - ja yleensä oikeutetusti näin onkin. Työntekijä saa liian vähän palkkaa. Resurssit ovat riittämättömät ja johtaminen huonoa.

Asiakas maksaa palkat. Sen tunnistamme kyllä, mutta myös sen, että asiakas on usein kohtuuton. Vaatii enemmän, parempaa ja halvalla. Lopulta ilmaiseksi.

Poikkeuksiakin on ja tekisi mieli joskus valita firmamme Vuoden Asiakas. Sellainen on talon korjaaja, joka ei koko ajan narise tai vaadi asentamaan pyöreitä jääkaappeja tai käyrätorven muotoisia ilmastointilaitteita. Vuoden Asiakas sanoo asiasta, jos sanottavaa on, eikä koko ajan epäile yrittäjän kusettavan.

Lukiko kukaan uusimmasta Hesarin Kuukausiliitteestä sarjakuvan Ajatushautomo?

Siinä Aura, sisustusblogisti, hihkuu, että saivat paikalleen uniikin liesituulettimen. Virolaiset asentajat kuitenkin mutisevat jo rappukäytävässä, että rasva tarttuu messinkisen liesituulettimen putkiin ja valuu kohta alaspäin. Muistelen tässä, kun firmamme asensi erääseen vanhan puutalon vessasta muunneltuun pienoiskylpylään wc-istuimen taakse puupanelointeja.

Seuraavaksi talon isäntä varmasti laskuttaa meitä siitä, että vessassa haisee pissa. Olisi pitänyt loppuraporttiin, jossa sanoiduimme irti asiakkaan itsensä tekemistä suunnitelmista, kirjata myös se, että asiakas ottaa vastuun siitä, jos punaviinipieruissaan pissii pöntön ohitse.

Olen bulldoginarttu

Bulldogilla on alapurenta, jotta voisi purra ja hengittää yhtä aikaa. Kun bulldogi alkuperäisessä tarkoituksessaan käytettynä pureutuu vaikkapa hirven takapuoleen, se ei luovuta, vaikka hirvi kuinka potkisi.

Johtajuudessa tarvitaan Sarasvuon mukaan sinnikkyyttä. Johtamisessa on kyse siitä, että ei luovuta. Olen mielelläni ranskanbulldogi, sillä siitä wikipedia sanoo, että se on seurallinen, iloinen, leikkisä, reipas ja tarkkaavainen sekä aina valmis kaikenlaiseen toimintaan.

Rotu on itsepäinen, mikä vaikeuttaa kouluttamista. Ranskanbulldogit kokeilevat laumassa johtajan asemaa, minkä vuoksi koiraa kouluttaessa on oltava johdonmukainen ja ehdoton. Nartut ovat itsepäisempiä kuin urokset.

Sarasvuon mukaan johtajuuden tunnistaa siitä, että hän herättää halua seurata. Johtamisessa on kyse ihmisen potentiaalin houkuttelusta. Jos johtamisen motivaatio perustuu hyötyyn, valtaan tai egoon, ei se ole kauhean hyvää. Johtaminen vaatii sekä jämäkkyyttä että myötätuntoa.

Olen tunnistamaisillani ainakin sen, että minua ohjaa kyltymätön vallanhimo. Aviomieheni muistuttaa minua tästä useasti. Olen myös tunnistamaisillani kohdat, joissa toimintaani ohjaa toisen pärstäkerroin. Se lienee hyvä alku johtajana kehittymiselle.

Eilen Sarasvuo puhui ohjelmassaan strategiasta. Sanoi, ettei pieni yritys mitään strategiaa tarvitse. Pieni yritys tarvitsee asiakkaita. Mieluummin sellaisia, jotka saavuttaakseen yrityksen avulla jotain, ovat halukkaita maksamaan siitä hyvän hinnan. Meidän yrityksemme avulla ihmiset saavat ammattitaitoisesti korjatun talon.

Ja korjaajat ovat TES:n mukaisilla palkoilla palkattuja, ammattinsa osaavia ja hyvin koulutettuja. Monella erityisammattitutkinto. Ei yhtään sen enempää, mutta ei myöskään vähempää. Jos työn tekemisen ehdot eivät meillä riitä, hankkiutuu sellaiseen firmaan, jossa maksetaan paremmin.

Ei se sen kummempaa ole.

Näkijät, tekijät ja tukijat

Hyvä johtaja on näkijä, tekijä ja tukija. Tekemällä johtaminen on edestä johtamista. Sellainen olkoon tässä firmassa Matti. Minä voisin olla näkijä ja tukija. Konkreettiseksi tekijäksi minusta ei ole.

Nämä koulutettavat nuorukaiset olkoon kaikkia kolmea: näkijöitä, tekijöitä ja tukijoita.

Johtajuus on rohkeutta pyytää apua. Sarasvuo lohduttaa, että johtajan ammatissa epäonnistuu varmasti. Sitä ei tule pelätä.

Strategia on kulttuurin osajoukko. Strategia ei ole substantiivi eikä se ole suunnitelma. Se on tapa johtaa vahvuuksista käsin niin, etteivät heikkoudet kaataisi koko peliä.

Tai hitto, kuunnelkaa itse: http://areena.yle.fi/radio/1861784