Katonteko sadekesänä

sekä hieman jatkoa kirjoitukseen Ylä-Savon David Foster Wallacesta osa 2

to 4.4.2013

Tätä en mielelläni muistelisi. Tehtiin Nummen vanhusten rivitalon kattoa sadekesänä 2008. Kustannusseurantaraportti kertoo tuntimäärän, joka sadekesänä meni pelkästään pressutuksiin.

Laskin äsken, mitä tuntimäärä merkitsi käytännössä. Käytännössä se merkitsi sitä, että yksi mies pressutti työmaalla yli kahden kuukauden ajan aamusta iltaan. Lisänä katontekokesään liittyivät yht´äkkiset nousevat ukkosmyrskyt.

Rakentaminen ei kannata. Tai ei kannattaisi maksaa raksamiehille TES-palkkoja. Pitäisi haalia Virosta tai Venäjästä halpatyöläisiä.

Sehän on jo selvää. Ala on kilpailutettu pilalle. Tämän huomasi jo Osmo Soininvaara ammoin. Kustannuksia siirrellään, siirrellään alihankkijalta alaspäin ja loppuviimeksi jätetään palkat maksamatta.

Mukavampiin aiheisiin siis, mars, mars.

Erilaisena rakennusliikkeenä me emme kuitenkaan luovuta. Profiloidumme työlainsäädännön pilkun tarkkana noudattajana ja erotumme puliveivareista. Nyljemme myös suikaleiksi pihit keskiluokkaiset paskat, joille tuottaa tuskaa maksaa raksatyöläisten työstä asiallinen korvaus.

Onkohan kukaan muuten pannut merkille, että rakennusala alkaakin olla moottoripyöräjengien rahapesuloita? Katsokaapa vaikka itse: http://yle.fi/uutiset/moottoripyorajengit_yha_useammin_mukana_yritystoiminnassa/6562210

Kirjailjan luokkakysymys

Kirjailija Saara Henriksson pureutuu omassa blogimerkinnässään Camden town ja Itis luokkayhteiskuntaan: http://margaretpenny.blogspot.fi/2013/04/camden-town-ja-itis.html

Klikkasin merkinnän kautta minäkin BBC:n luokkatestiin, mutta en jaksanut puljata puntien kanssa. Arvelen suoraan, että kuulun pienyrittäjänä prekartiaattiin. Työmarkkina-asemani on epävarma. Ainoa säännöllinen tulo meille ovat tulonsiirrot: lapsilisä, Marian erityshoitotuki, pienin omaishoidon tuki sekä tyttöjen perhe-eläke isänsä kuoleman jälkeen.

Tällä kertaa meidät pelasti työmaiden välisestä katastrofista lasten biologinen isä elokuisella kuolemallaan. Matilla on toukokuun loppuun asti sairauslomaa, mutta Kela oli tehnyt eilen päätöksen, että sairauspäivärahaa ei makseta. Välillä maksettiin, mutta siitä, että miehellä oli käsi paketissa.

Pitäisiköhän Matin taas kaatua ja murskata toisestakin kädestä kämmenluunsa, jotta olisi päivänselvää, että mies ei ole työkuntoinen?

Kirjoitin eilen, että pidin Ylä-Savon David Foster Wallacea Teppo Kulmalaa luokkapetturina. Pyyhin termin kuitenkin hentomielisyyttäni pois. Mieshän näyttää kirjojensa kansiliepeissä lempeältä filosofilta. Filosofi tarkoittaa viisauden rakastajaa. Tulee muinaiskreikan sanoista φίλος, filos 'ystävä', ja σοφία, sofia 'viisaus'.

Rehellisesti sanoen olen usein pitänyt Kulmalaa takinkääntäjänä tai ainakin sellaisena, joka ei tuo vahingossakaan esille omaa aatetaustaansa.

Siitä lähtien, kun lakkasin itse kävelemästä paperipussi päässäni sen vuoksi, että 90-luvun työmenneisyyteeni kuuluivat Kansan Uutiset sekä poliittiseen menneisyyteeni jotkut Kuopion vassariluottamustoimet, minusta on tullut aika julma. Teloitan luokkapettureina mielessäni kaikki, jotka koettavat pyyhkiä näkyvistä tai cv:stään vasemmistomenneisyyttä.

Sylkäisen perään, jos tulee kadulla vastaan.

Kulmala säästyy sylkiroiskeiltani

Teppo Kulmalan perään en kuitenkaan enää sylje. Hän kirjoittaa Radio Tuupovaarassa heti alkuun suoraan: "Olen läpi ison ikäni ja uskonnoistani huolimatta ja ehkä juuri siksi kuulunut niin sanottuihin vasemmistoidealisteihin. Joskus olen äänestänyt vihreitä, joiden aatos näkövinkkelistäni on himmentynyt jo melkein alusta asti." (Teppo Kulmala Radio Tuupovaara s. 20) 

Pressanvaaleissa Kulmala äänesti Väyrystä, koska se hänen mielestään oli vasemmistolaisinta, mitä niissä vaaleissa saattoi tehdä. Myönnettäköön, että minäkin olin aika lähellä äänestää samaa Paavoa. Ehkä olisi pitänyt laskelmoida. Väyrynen olisi tarjonnut Niinistölle kunnollisen vasemmistolaisen vastuksen.

Sitä paitsi kysyin Väyryseltä Lapinlahden-vierailullaan siitä, mitä kaikkea EU:n taustalla hämmentää IMF.

Paavo Väyrysen vastaus oli aluksi tyyliin epäselvää mutinaa, mutta sitten Väyrynen sanoi vähän yllättäen ja ikään kuin asiaan liittymättä, minusta vastaus hyvinkin liittyi kysymykseeni, että hän kannattaa sekataloutta. Ja että Keskustassa on menty - uusliberalismin kulta-aikoina - liikaa Kokoomuksen kelkassa oikealle.

Väyrysen perässä oli leegio Ylen Fem-kanavan ajankohtaistelevisioväkeä. Eräälle toimittajista sanoin, että justiinsa tajusin Maalaisliiton olleen mukana alkuperäisessä SKDL:ossa. Asian voi käydä tarkistamassa Vesa Oittisen nettiartikkelista: http://sosialismi.net/blog/2011/09/20/mita-taistolaiset-oikeasti-ajattelivat/

"SKDL:stä ei koskaan tullut sitä kaikkia demokraattisia voimia kokoavaa järjestöä mihin se alkujaan perustettiin 1944 (maalaisliiton, SDP:n ja kommunistien yhteistyöjärjestö). De facto se kehittyi vasemmistososialistisen puolueen suuntaan ja tuli näin SKP:n kilpailijaksi, kunnes syntyi nahkansa uudelleenluoden Vasemmistoliittona."

Nopeassa keskustelussamme Ylen Fem-ajankohtaistoimittaja käski minun etsiä Areenalta hänen tekemänsä Kreikan radikaalivasemmistolaisen Syriza-puolueen edustajan haastattelun. Ilmeisesti tarkoitti Syrizan Alexis Tsiparasta. Toimittaja oli innoissaan ja vaikuttunut. Minä panin Tsiparasin ja Syrizan korvani taakse.

Syrizan Yiannis Bournousin alustusta kuulemaan matkustin viime syyskuussa SKP:n Vastavirtafestivaaleille Helsinkiin.

Politiikan nelikenttä

Vaikka Kulmala tunnustautuu vasemmistoidealistiksi, hän kuitenkin korostaa ehkä liikaakin politiikan konservatiivi-liberaali-akselia. Minusta konservatiivi-liberaali-jaottelu on keinotekoisesti tuotu jostain hämärästä asenne- tai arvomussutuksesta poliittiseen keskusteluun.

No, kun arvomussutus kerta meillä on, annetaan Bonnierille anteeksi se, että antoi vuoden 2010 journalistipalkinnon Ajankohtaisen Kakkosen homoillalle. Bonnier AB on nykyään ruotsalainen viestintäkonserni, joka omistaa Suomessa liudan aikakauslehtiä sekä kustannusosakeyhtiö Tammen.

Mielestäni Bonnier AB palkitessaan homoillan pyrki tarkoituksella häivyttämää politiikan vasemmisto-oikeistojaon. Anders Fagerholm on ottanut artikkelissaan Gammal eller ny politik huomioon sekä vasemmisto-oikeisto-jaottelun että liberaali-konservatiivi-akselin. Artikkeli on joskus vuonna perunannosto ilmestynyt valtiotieteilijöiden Politiikka-lehdessä ja löytyy tiedostoistani Tapani Kaakkuriniemen ansiosta.

En kuitenkaan kopioi sitä tähän, sillä kopioituani MTV3-selviytyjien Sari Ekorre-Nummikarin (vas.) kansanedustajaisän tietoja kansanedustajamatrikkelista sain askarrella puolisen tuntia poistaessani excel-taulukon hienouksia taustalta. Huvitelkaa seuraavalla Fagerholmin taulukkokuvatekstillä: "Kaavamainen typologia länsieurooppalaisen äärivasemmiston strategioista post-kommunistisessa toimintaympäristössä."

Voiko asian enää sen selvemmin sanoa?

Varmaankin voi.

Ylemmän keskiluokan putous

Eilisessä blogimerkinnässäni olin myös tyly kaikille ylemmästä ja keskiluokan keskeltäkin putoaville tai putoamista pelkääville.

Mikään ei muuten ole niin säälittävä kuin toimittaja, joka kynsin hampain koettaa pitää kiinni työpaikastaan, koska ei kestä ajatusta joutua niin sanottujen tavisten, kansalaisten, joukkoon.

Kaikki muut yhteiskunnassahan ovat taviksia - paitsi toimittajat. Nauratti kerran, kun luin aina niin sympaattisen Ansa Heinosen kolumnia Savon Sanomista. Ansa Heinonen on oikeasti mukava ja lämmin ihminen, mutta aloin nauraa hysteerisesti, kun tämä kertoi käynnistään Savonlinnassa ja tapaamisestaan jonkun lapsuudenaikaisen ystävänsä kanssa.

Toimittaja kirjoitti ihmeissään, kuinka vähään tyytyväinen lapsuudenaikainen ystävänsä on. Elää aivan tavallista elämää. Tulkitsin kirjoituksesta asian niin, että kuka tahansa, joka ei elä toimittajan elämää, on toimittajan mielestä liikuttavan vähään tyytyväinen.

Siksi kiemurtelin epämukavassa ja epäempaattisessa olossa, kun viime syksyn alussa meille purjehti suisiidi eliittieläjien edustaja. Olivat kyllä jossain vaiheessa työpaikalla kohdelleet epäoikeudenmukaisesti vanhenevaa naista, joka ei todellakaan ole jättänyt tulematta työvuoroon ruusufinnin vuoksi, kuten kaunisnassuinen nuori toimittajajar teki.

En kuitenkaan tuntenut edes myötätuntoa, sillä kyse oli tyylipuhtaasti yhteiskunnallisen putoamisen pelko. Nainen kun pelkäsi joutuvansa ottamaan vastaan työpaikan jossain vähemmän arvostetussa toimitusympäristössä tai peräti työkyvyttömyyseläkkeelle.

Joutavaa vaikerrusta sanon minä. Ja teki mieli lisätä, että jos nyt vielä alkaisit jostain päästä realisoida omaisuuttasi, rahaa hienoihin punaviineihin lääkkeeksi yhteiskunnalliseen masennukseen riittäisi lopuksi elämää.

Myisi vaikka hieman metsiään tai jonkin residensseistään. Kyseinen ihminen ei todellakaan ole koettanut viimeisillä luottolimiiteillään ostaa purukumia R-kioskilta, kuten teki muuan arvostamani media-alan yrittäjä.

Paikallaan pysyvät ja liikkuvat

Kylläpäs pääsin kauas Teppo Kulmalasta. No, Teppo Kulmalakin on ollut toimittaja. Ja kirjoittaa Radio Tuupovaarassa, että masennus hiipi hänen elämäänsä vasta sitten, kun alkoi kirjailijana etupäässä pysyä paikallaan. Keskisuomalaisen kulttuuritoimittajan työssään hän liikkui juttukeikoilla toimituksen ulkopuolella.

Olisiko muuten minulla tähän ajoittaiseen tukehtumisen tunteeseen syynä se, että olen paljon paikoillani verrattuna edelliseen elämääni? Joskus vain täytyy lähteä. Haha, toissa päivänä pakenin taas Varpaisjärvelle.

Tuli sellainen olo, että kaipaan happea. En ole masentunut, mutta Lapinlahdella tuntuu usein, että ei voi hengittää. Soitin Hilkalle ja pyysin kahvila Unelmaan kahville. Oli aivan hemmetin mukavaa ja virkistävää. Varpaisjärvellä mannermaisessa kahvilassa edessä jokin ryppyinen suklaakakkara ja valkosipulikookoskeittoa.

Pidin Radio Tuupovaarasta senkin vuoksi, että Kulmala kuvaa siinä kirkkain sävyin talven 2011 pakkasia. Lisäksi Tuupovaara näyttäytyy kiintoisan levolliselta paikkakunnalta, jossa ihmiset ovat ystävällisiä ja kuitenkin hienotunteisia - eivät tunge kirjailijan iholle tai suuhun.

Tämän jälkeen lupaan lukea Kulmalan Tupakoivan kalan kolmanteen kertaan. Olen lukenut sen ensin kerran enkä ymmärtänyt, miksi kirja on niin monimutkainen. Luin toiseen kertaan sivulle 200 ja hermostuin, miksi kirjailija ei kerro suoraan itsestään. Miksi pitää olla tällainen Sonja?

Tunnustan. Olen primoij kak telefonnyj shtolb, sanoisivat venäläiset ystäväni. Olen mielenkiinnottomuuteen asti sekä kirjoittajana että lukijana suoranuottinen ja menetän malttini helposti, jos kirjailija sopertelee ja piiloutuu teksteihinsä. Anteeksi, mutta korjaan asenteeeni Tupakoivassa kalassa, sillä nyt ehkä osaan erottaa kirjasta, mikä on Kulmalaa itseään. Sonjassakin kaiketi.

Olen aina kiinnostunut ihmisestä tekstin takana. Ja pidän kyllä mielessä, mitä Siri Hustvedt sanoi; halu tutustua kirjailijaan on sama kuin se, että pitää hanhenmaksasta ja haluaa tutustua hanheen.