Hauskaa, mutta ei koskaan enää työpäivänä

ke 8.5.2013

"Sillä jyvänenkin tietoa omasta rakkaasta kotiseudustamme on enemmän kuin kokonainen kultamurikka turhuuden markkinoilta hankittua tyhjänpäiväistä viisautta". (Opettaja ja siitä huolimatta viisaana miehenä pidetty Wilhelm Horsma Aapelin Siunatussa hulluudessa)

Lähdin aamulla heti tyttöjen kouluun lähetyksen jälkeen lenkille. Eilen eksyin hakkuumetsään. Tänään olin viisaampi ja naputtelin heti lenkin alussa viestin klovni-runoilijalle: "Persettäkö tää on? Siis Takalistoa? Löysin uuden pellon. Ja jos taas harhaudun hakkuualueelle, hälytä etsintäpartio Persukkeeseen."

Kun möngersin pitkin märkää sänkeä, oli puhelimeen tullut lohduttava viesti: "Jos eksyt ni vaekee o tietee missä oot. Myö poekii kans vuotetaa iltoo ku se viilenöö nii paremmi näyt kopterin lämpökameras. Siin vaihees käynet sen verran kuumal jotta helpost erottuu tai kamera menee särki... Jos löysit uuve pellon ja omistaja tulloo niin tee kaupat"

On se mukava, kun tuntee aboriginaaleja. Tulee turvallinen olo.

Löysin takaisin autolle ja samalla uuden koirareitin, joka tarjoaa sopivassa suhteessa agraaria, romanttista pikku tietä ja metsätaivalta. Ei liian hankala polvivaivaiselle. Ja vain yksi ainoa ojan ylitys. Sekin kohtuullinen.

Seuraavaksi ajoin poikien luokse. Tekevät taloon kuistia, joka kertoo tästä aikakaudesta yhtä rohkeasti kuin lasikuutio Louvren pihassa. Vaihdoimme pari samaa tulevasta hirrenvaihtotyömaasta enkä usko, että pojat pitivät minua rasittavana kyylänä, vaikka tulinkin työmaalle varaamatta kalenterista palaveriaikaa.

Sitten alkoikin suuri seikkailu. Ammensin roppakaupalla tiedonjyväsiä omasta rakkaasta kotiseudustani - tai no sanotaan nyt pitäjästä, jota joskus jopa siedän.

Toiseen todellisuuteen

Ajoin ensin lenkin loppuun. Sitten olinkin aivan väärällä tiellä ja käännyin väärään suuntaan. Edessäni oli risteys, josta pääsi Leppisalmentielle tai Horsmanmäentielle. Tai olisi päässyt, jos auto olisi osannut hypätä. Siltarumpu oli pettänyt ja jouduin peruuttamaan melkein puoli kilometriä.

Onneksi en peruuttanut seuraavaan risteykseen, sillä sielläkin oli routavaurio ja olisin vajonnut ties minne Kiinaan saakka. Ajattelin myös olla nokkela ja lähdin Ollikkalantielle. Ollikkalantienhän arvelisi johtavan Ollikkalan kylälle. Jos olisin päätynyt edes Pohjois-Ollikkalan kylälle, olisin ollut jo aika lähellä konttoritöiden aloittamista.

Jossain vaiheessa klovni-runoilija ilmoitti olevansa jo raatanaalakaapassa. Pysähdyin korkealle mäelle nauramaan tekstaria. Siis naaramaan tekstarilla takaisin raatanaalakaappaa.

Korkealta mäeltä en päässytkään läpi. Olin jonkun pihassa. Onneksi ketään ei ollut kotona. Alamäessä oli pakko pysähtyä ja käydä ihmettelemässä harmaata mökkiä, koivuun rakennettua isohkoa majaa sekä halkopinoja. Olin yht´äkkiä aivan toisessa todellisuudessa ja tekstaroin turvamiehelleni, etten palaa täältä enää koskaan.

Valtaan mökin, varastan jonkun tekemät halot, raivaan pellon ja alan viljellä naaaaariita.