Päätoimittaja jyrähti kuin Kekkonen

la 27.7.2013

Nielaisin eilen aamulla tyhjää, kun tulin tapani mukaan odottelemaan Marian heräämistä sähköpostin ääreen. Hikihelmet kihosivat otsalleni. Postia päätoimittaja Kontrolta.

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro kirjoitti myllypostissaan, että vihreälle ilmastohegemonille Leo Straniukselle oli kyllä lehdessä annettu vastineoikeus, vaikka tämä oli julkaissut omansa jo ties kuinka monilla nettisivuilla.

Poika Straniukselle oli pantu rajat. Merkkirajat. Poika ei suostunut niitä noudattamaan. Vastineoikeutta ei syntynyt.

Koska jossain vaiheessa, kun art directorit ottivat lehdissä vallaan ja ulkoasu meni sanoman yli, minäkin opin kunnioittamaan kirjoitusten merkkirajoja. Jopa siinä määrin, että minusta oli hauskaa ensin kirjoittaa Kansan Uutisten kolumni tyyliin "David Foster Wallace ja polveileva esseihdintä" ja sitten silpoa teksti niin, että kaikki mahtui vaadittuun 2 500 merkkiin.

Listin tekstistä ylimääräisiä sanoja. Ja niitähän minulla riittää. Kerran jouduin poistamaan eräästä Kusarin kolumnistani suurin piirtein puolet. Otin pois lauseen sieltä ja toisen täältä.

Kävi niin, että kolumnin ilmestymisperjantain jälkeisenä lauantaina olimme keiteleläisten vieraana vasemmistonaisten elämänkaarikirjoittamisen kurssilla, joka jatkuu vieläkin - tarkkaavainen lukija huomaa, että jatkan sitä täällä blogissani - kyllä, kyllä tiedän, punastelette myötähäpeästä lukiessanne tätä, mutta sitä ette aavista, miten tulipunainen olen itsehäpeästä koko ajan, kun kirjoitan.

Kuopiolainen vasemmistorouva Suorasuu, josta pidän kovasti, Mervi Höylä, tapitti minua kipakasti silmiin ja nakutti tuomionsa: "Kuule, Pia, nyt kyllä en ymmärtänyt sinun Kansan Uutisten kolumnistasi yhtään mitään."

Nauroin, että se on täysin mahdollista, sillä se, mitä halusin sanoa, ei tällä kertaa millään mahtunut 2 500 merkkiin. Taisi tulla jutun juoni poistettua kirjoitustani lyhentäessä. Olen kuitenkin kehittynyt paljon tässä asiassa. Työskennellessäni Kodin Kuvalehdessä nuorena tyttönä itkin vessassa aina, kun toimitussihteeri, jota tosin silloinkin epäilin tunnevammaiseksi narsistiksi, silpoi juttujani.

Ei se mitään. Viereisessä vessakopissa itki toinen senaikainen prekaaritoimittaja Maija Toppila, josta vuoden 2012 alussa näyttää tulleen Gloria Kodin päätoimittaja.

Huushollihommia

Tänään en vietä tietokoneen äärellä tämän enempää. Vaihdan pyykkikoneisiin - niitä on kaksi - toiset koneelliset ja kerään monta päivää kuivuneet pyykit telineestä pois. Sen jälkeen menemme ruuvaamaan saunan ja aitan seiniin rakennustelinehyllyt. Haluan rakennustelineet pois keskeltä pihaa ja metallinkeräyspyttyymme jonkin ihmeellisen avaruusmateriaalista tehdyn suojakuoren, jonka Matti on piilottanut silmistäni pihan koristevatukkapensaaseen.

Minä ihmettelemään, että mikäs se täältä pilkistää. Lienee alumiinia se.

Eilen illalla tapahtui se, mitä pelkäsinkin. Matti oli poissa viime viikolla käytännössä joka päivä kello 5.30 - 22.15 välisen ajan. Lausui kuusi varomatonta sanaa:

"Tässä on nyt jokin... huushollihommat..."

Silloin lensi kaulin. Tai oikeastaan sanallinen kaulin, sillä kaulimen olen heittänyt seinään jo kauan sitten. Se meni halki.

Huusin kolme tuntia yhtä soittoa. Tarkkaavainen kuulija Linnansalmentien rautatiesillalla saattoi kuulla talostamme kumpuavan seuraavat sanat:

"Sinä senkin. Vai huushollihommia. Jos sinä ... ripustanut lakanat... saatana sentään... saat kyllä luvan myös .... lakanat itse narulta.... siihen menisi vittuvittuvittu .... viisi kuukautta....."

Niin kyse oli siitä, että Matti ihmetteli, miten vieläkin hänen viime sunnuntaina ripustamansa lakanat koristavat takapihaamme. Olen sitä mieltä, että pyykkien ripustaminen narulle olkoon Matin projekti. Ja projektithan tässä firmassa tästä lähtien opetellaan viemään hamaan loppuun asti.

Tosiasiassa olisin tahtonut, että Matti olisi puhunut minulle kuin Samuel Hamilton John Steinbeckin romaanissa Eedenistä itään. Samuel Hamilton sanoi vaimolleen Lizalle:

"Oletko viidenkymmenen menneen vuoden aikana pitänyt lomaa, sinä pikkuinen, typerä sormustimenkokoinen vaimonmurunen?"

Mutta kun ei. Matti ei ole romaanihenkilö enkä minä työteliäs työläisvaimo Liza Hamilton, joka miehelleen suuttueessaan saattoi paistaa viisi piirakkaa ja siivota koko talon. Liza Hamiltonin kanssa meissä on joitain kummallisen samaa, vaikka onneton poropeukalo keittiössä olenkin:

"Hänen tahdonvoimansa oli lujaa kuin teräs, hän ei pystynyt mihinkään sovitteluihin, eikä mikään väärähenkinen pystynyt horjuttamaan hänen oikeamielisyyttään." (John Steinbeck Eedenistä itään osa 1 s. 44)

Heli Laaksonen omenapuuna

En anna ikinä anteeksi Mikael Jungnerille - tiedättehän se mummon näköinen demari, joka esiintyi Miitta-tädin ohjelmassa? -, jos tämä on jättänyt Mariansa Nasima Razmyarin takia.

Jungner ja Razmyar oli vuonna 2011 nähty poistuvan yhdessä ravintolasta. Mikael Jungnerin elämää voi lukea kuin salapoliisikertomusta eri lähteistä. Keväällä Mimmeissä oli Maria Jungnerin haastattelu, jossa tämä käy läpi avioeroaan ja sanoo seuraavaa:

- Tällä hetkellä minulla ei ole parisuhdetta, mutta Mikael on minulle ehdottoman suuri rakkaus, enkä antaisi siitä rakkaudesta mitään pois. Hääpäivä on yhä elämäni onnellisin päivä. (Me Naiset 27.3.2013)

Eilen luin Mimmien uusimmasta numerosta demarien hemaisevan viestintäsihteerin Nasima Razmyarin haastattelun. Haastattelun kirjoittanut toimittaja, Linda Mäki-Kala, oli taitava. Sen sijaan, että hän olisi sanonut Naziman olevan täydellisen stereotyyppisen blondin, toimittaja oli ottanut juttuun suoran sitaatin:

"En ole koskaan ollut matemaattinen, joten on mahtavaa, että mieheni on talousihminen.. Olen (hänen kanssaan) oppinut kertomaan kuukauden turhat menot kahdellatoista. Sillä tavoin pienestä turhasta ostoksesta kasvaakin vuodessa iso turha ostos."

Tämän enempää Nasima Razmyarin salaperäisestä miehestä ei kerrota. Minä laskin tietysti 1 + 1 + 1 = kolmiodraama ja jos kerta salamyhkäinen mies on talousihminen, joka osaa kertoa lukuja kahdellatoista, täytyy hänen olla nerokas uusliberaalidemari Mikael Jungner.

Uusimmassa Mimmeissä lukijat kiittävät yleisönosastolla edellisen numeron Heli Laaksos-haastattelua. Aiheesta kiittelevät. Haastattelu oli oikeasti hyvin kirjoitettu ja antoi runoilijasta juuri sen kuvan, millaisen arvelen runoilijan olevankin. Heli Laaksonen ei ole tippaakaan imelä.

Lisäksi haastattelussa oli ripaus universaaliteologiaa. Sen mukaan me olemme kaikki yhtä. Koko maailmankaikkeus. Me kristilliset universalismin kannattajat ilmaisemme asian niin, että me, koko maailmankaikkeus, olemme Kristuksen ruumis. Heli Laaksonen ilmaisee asian näin:

"En juuri erota, mitä eroa minulla ja omenapuulla on. Uskon, että niin kukat, linnut kuin luonto itsessäänkin pitävät minusta huolen." (Me Naiset 18.7. nro 29/2013)

Me Naisten toimittajan kirjoittamana lauseet toimivat, mutta jos minä olisin kirjoittanut samat täällä blogissani tällä apua tarvitsevan lutkan tyylitajullani, olisi Heli Laaksonen haastanut minut kunnianloukkauksesta oikeuteen. Pitää varoa maneereita ja joskus koetan olla edes hieman lyyrillinen kirjoituksissani.

Elämä on kilvoittelua, sanoisin, jos edelleen olisin ortodoksi.

PS. Nasima Razmyar aloitti Mimmien haastattelulla myös EU-vaalikamppailunsa. Siinä mielessä on todella huojentava seikka, että nuorella Nasimalla on miehenä loistava talousihminen, joka osaa kertoa lukuja kahdellatoista. Jos aviomiehen laskutaito ennen vaaleja tuosta hieman kohenee, voisi sitä jopa ajatella Nasiman äänestämistä.