Asumisen vapaus

to 25.7.2013

Muistinpa eilen käydä etanapostilaatikolla. Kävin kolmannella kierroksellani. Ensimmäinen oli se varsinainen koirankusetusrundi, jolloin häntää heiluttava Pimunen kusettikin minua ja loikkasi metsään tyttärensä Murun jäädessä vähän hämmentyneenä fleksiin.

Toinen oli tarjouksen vienti eräistä parvekkeista ja kolmas oli Pimun hakeminen Lahdenperältä. Tuli vastaan jo Vilho Heikkisvainaan autotalolle vievän tien alkupuolella ja hymyili koko koirannaamallaan: "Näin juoksin 125 kilometriä, kuten puoliksi porokoiran kuuluisi, etkä sinä paksu persjalka voinut mitään."

No en voinut. Istuin eilen tunnin autossa odottamassa, milloin rouva malttaa tulla takaisin. Itikat söivät, mutta pääsin pitkälle McNeillien Verkottunutta ihmiskuntaa. Sitten istuin tietokoneen ääressä seitsemään asti illalla, mutta tämä on nyt tätä yrittäjäin vapautta.

Tein myös yhden työtodistuksen, johon kirjoitin, että Mikko on tervetullut tähän firmaan takaisin, milloin vain haluaa. Lähti myyntihommiin. Vastapainoksi tein yhden aluksi määräaikaisen työsopimuksen. Tulossa olisi lupaava kaveri. Matti tsekkaa tyyppiä nyt Tuusjärvellä.

Poistuin ulos talosta kolme kertaa. Se oli mahdollista, sillä Marialla oli eilen avustaja. Tänään ei ole ja hoidamme firman asioita yhdessä. Viemme Varpaisjärvelle palo- ja rakennuslainsäädännön. Olisi mielenkiintoista laskea, paljon tulisi maksamaan uuin tekeminen taloon, josta se on elintasosiiven rakentamisen aikaan purettu pois.

Meillä on jossain vaiheessa se itsellä edessä. Suutarin lapsella ei ole kenkiä. Restauroijapariskunta asuu kyllä kirkonkylän vanhimpiin kuuluvassa hirsitalossa, jonka runko on vanhempi kuin Lapinlahden luterilainen kirkko, emmekä ole saaneet aikaiseksi omassa talossa yhtään mitään.

Kissat ovat raapineet lasikuitutapetin, koirat ovat pureskelleet Matin tekemät vaihtoeristeaukkojen tulpat, routa liikuttelee kuistia, vadelmakin kerran puski kuistin jostain raosta sisälle. Sen sijaan, että koettaisimme 40 asteen yläsavolaispakkasilla välttää tiettyjä nurkkia, josta rotat ovat kulkeneet ja joista pakkanen puskee sisälle, voisimme rakentaa tupaan leivinuunin. Tosin se olisi suurin piirtein sillä kohtaa, jossa nyt kirjoitan.

Toinen murkku asuukin nyt yöt työhuoneessani. Päiväksi murkut vaihtavat paikkaa. Kuopus liimautuu oman koneensa ääreen lastenhuoneessa ja esikoinen tulee tuohon selkäni taakse omalle koneelleen. Taisin jossain vaiheessa kirjoittaa, että cp-vammaisen kesähoito sujuu loistavasti; kytken aamulla tietokoneeseen ja illalla irti.

Kävelevä lapsi tekee sen itse.

Keittiön muutos kuopuksen huoneeksi kestänee valovuosia. Esikoiselle pitäisi tehdä oma hätäpoistumistie invaramppeineen suureen lastenhuoneeseen, jonne nämä suuriegoiset ryssänpenikkani eivät kahdestaan mahdu. Illalla, kun talossa on eniten porukkaa, me suomalaisvanhemmat tungeksimme edesmenneen Ducato-pakettiauton penkeillä keittiössä.

Matin mielestä ne ovat mainiot, sillä ne saattaa asettaa lepoitiöasentoon. Minusta ne kaivavat ikäviä mustia jälkiä keittiön lattiaan.

Penkeille on mahduttava kaksi koiraa, kaksi kissaa, äiti ja isäpuoli. Sekä kasa kirjoja ja lehtiä tietty. Murkkujen ego on niin suuri, etteivät siedä edes meidän hengitystämme samassa huoneessa. Joskus on pakko ruokkia kumpikin oman tietokoneensa ääreen, jos haluaa syödä rauhassa.

Hylkeentappajalapseni valittaa maiskutuksesta ja samalla häntä ärsyttää, kun Matilla tarttuu murusia viiksiin. Tämä ei kasvata viiksiä, mutta ei tässä yrittämisen tuoksinassa aina ehdi ajaa partaansa. Olemme hyvä pari. Minä en aina jaksa kuivattaa tukkaani suihkun jälkeen ja nitistän sen tiukalle letille, jossa se saa olla joskus viikkokaupalla ja uhata homehtumisella.

Keittiön muuntaminen hylkeentappajalapsen omaksi huoneeksi ei ole aloittamista vaille valmis. Lapiomies ja Lehtipiika tmi:n tilimapit ovat jo raivatut yläkerran sivukomeroihin ja vasemmistonaisten kirpparivaatteet UEFF:n laatikoihin. Isän ja äidin karu talonpoikainen puusohva pitäisi siirtää Paula-siskolle Juukaan ja punainen keinutuoli Venäjä-tutkija Pentti Straniukselle, kun vaimonsa Inka sanoi, että hän ei sellaista tarvitse.

Straniukselle lupasin, kun pääsi eläkkeelle. Olisimme vieneet häälahjaksi Varparantaan, mutta vetoauto oli menossa Tampereelle Matin uusiosuurperheen kesämatkalla.

Tämä oli johdatusta. Etanapostilaatikon muistin tyhjentää sen vuoksi, että muistin keskiviikon olevan Maaseudun Tulevaisuus -päivä ja samalla muistin, että Juha Kuisman Asumisen vapaus saattaisi myös olla jo postilaatikossa.

Sen perusteella, mitä kirjaa ehdin eilen illalla lukea, allekirjoitan suurin piirtein kaiken. Esimerkiski teema-asuminen olisi kiintoisaa. Tähän Lapinlahden käsityöläisaukiolle tulisi kasata kaikki kummalliset yrittäjät, jotka asuvat omassa yrityksessään ja joilla on koiria sekä kissoja, ja jotka tarvitsevat Kauko Kokkosen (kok.kansalliskaarti, Pyöris ry) ja Tauno Kääriäisen (zeitgeist-vuori-insinööri) kaltaisia naapureita tähän ympärille vahtimaan, että me pysymme kurissa.

Tätä on jokseenkin vaikea selittää Ylä-Savon Kehitys Oy:n arroganteille yrityskonsulteille, jotka pukeutuvat aistikkaisiin pukuihin ja hymyilevät usean tonnin varmalla kuukausipalkallaan meille yrittäjäpoloisille alaviistoon: "Työllistätte vain 5-6 rakennustyöläistä vuodessa, ei kiinnosta teidän puurakentamisen projektinne."

Maksoin muuten eilen etuajassa Ylä-Savon Kehitys Oy:n sponsoroiman johtamiskoulutuksen laskun. Talentreen vetämä Johtamisen uudet tuulet -kurssi oli hyvä. Se ei sisältänytkään uusliberaalipaskaa. Ja toinen rakennusmestarimme ehkä nyt vähän paremmin uskoo, että vähän weirdistä yrittäjäpariskunnasta vielä joskus jonkinlaisia johtajia tulee.