Vanhenevan naisen tapa ottaa kantaa

11.7.2013

Aloitin aamuni prosessori Jukka Kemppisellä. Jahah, taas on herätty viideltä viemään lapselle nenänpyyhintäpaperia. Kirjaimet menevät miten sattuu. Tarkoitin professoria.

Mietin koko yön, mitä Eduard Limonov olisi sanonut Kaisa Salmen Fellmanin pelto -performancesta, jonne purjehdimme koko perhe. Samalla reissulla otimme Lahdesta matkaan Komulaisen Heidin (vas.) erikoisen vauvaperheen, joka oli tuonut perheen isän Mäkisen Tonin (vas.) isän auton takaisin Hämeeseen.

Sitten soitti Maria alakerrasta. Tuntui, että olin vasta nukahtanut.

Tiedän, tiedän. Kaisa Salmen performance ei ole vielä valmis. Filmi valmistuu Lahden taidemuseoon ensi syksynä.

Eduard Limonov, tuo hinttiprostituoitunakin työskennellyt venäläinen ja väkivaltainen kansallisbolševisti, olisi voinut sanoa siitä, että performance oli kuin veltto mulkku ja lopuksi .... reisille meni. Muistelen vieläkin hetkeä performancen jälkeen. Kentälle olivat vain toverit. Lohikosket tuolla ja Helsingin SKP:n Toivo Koivisto tuolla.

Meidän kanssammehan performancella ei ollut mitään tekemistä, kuten taiteilija Etelä-Suomen Sanomille oli opportunistisesti ja apurahojensa menettämisen pelossa sanonut. Ihmettelin myös sitä, miksi mukana hiippaili hiljainen demari Mikko Kuustonen television Hyvistä ja huonoista uutisista.

Tyypillä ei tuntunut olevan tilaisuudessa mitään sanottavaa. Koska Salmi oli sanonut, että hänen taideteoksellaan ei ole mitään tekemistä vasemmiston kanssa, tuumataan tässä nyt sitten, etteivät demarit ole vasemmistolaisia. Hyvin mielenkiintoista on, että Salmen väitöskirjan ohjaaja on Teemu Mäki (SKP-sosialisti), muistattehan kissantappovideotaiteilija?

Enkä keskustele kanssanne ennen kuin olette lukeneet Teemu Mäen väitöskirjan Näkyvä pimeys. Se käsittelee yhteiskunnan rakenteellista väkivaltaa.

Arvelen kuitenkin, että Kuustosella olisi ollut sanottavaa, jos joku olisi kysynyt. Olisi sanonut jotain vapautuksen teologiasta, sillä uusimmassa Eevassa (7/2013) kirjoittaa kirjeen piispa Medardo Gómezille:

Kuustonen, tuo Leppävirran Oravikosken lahja sisäsiisteille demareille, kirjoitti Eevassa kokemuksestaan San Salvadorissa. San Salvador on maa, jossa murhattiin vuonna 1980 arkkipiispa Óscar Romero. Kun kirjoitin ortodoksiselle veljelleni, joka on hyvässä asemassa, siitä, että vapautuksen teologia on kiinnostavaa, tämä kirjoitti, että sen voi hänen puolestaan vetää vessanpytystä alas.

Siinä vaiheessa arvelin, että ortodoksisen veljeni aatoksissa on jotain äärioikeistofundamentalismiin vivahtavaa, mutta samalla ajattelin, että koska tyyppi on ihan terävä, kysymyksessä on vain valistuksen puute.

Kuustonen oli ollut piispa Medardo Gómezin messussa. Messun lopuksi jokin vanha rouva nousi penkistä ylös ja kertoi miehesä olevan liian sairas peltotöihin. Gómez kysyi kirkkoväeltä, kuka lähtee apuun. Kaksi iäkästä työmiestä nousi ylös olkihatut kourassaan ja ilmoittautui sadonkorjuuseen.

Haukuin merkinnän alkuun Kaisa Salmen, jotta pääsin kirjoituksessani käsiksi Mikko Kuustosen olemukseen. Tätä sanotaan kusivaivaisen ketun juoksujäljiksi. Kirjoitukseni muistuttanee etäisesti subjektiivista esseetä, josta wikipedia sanoo seuraavaa:

"Subjektiivinen essee on melko vapaamuotoinen kirjoitelma, jossa kirjoittajan mielipiteet ovat tärkeässä asemassa ja joka voi edetä yllättävienkin mielleyhtymien varassa. Lähteiden tarkka merkitseminen ei ole tärkeää ja viittauksia muihin teoksiin käytetään useimmiten vain kirjoittajan omien pohdintojen virikkeenä."

Tällaisia mietteitä oli, kun aamulla siemailin silmät ristissä kahviani. Varhaisaamuna mietin olisiko pitänyt jäädä lapsen viereen rauhoittelemaan, mutta tyttö kyllä niisti nenänsä ja sanoi, ettei tarvitse edes pissalla käyttää. Koska eilen päätin kello 8.10 herätessäni, että tänään kiskon paremmaksi. Herään kello 8. Niin tein, mutta nyt on silmäluomissa hiekkaa.

Olen tällä viikolla monena aamuna nukkunut yhdeksään asti. Olen tuntenut itseni laiskaksi porsaaksi. Kauhulla ajattelen syksyn kouluaamuja, jolloin työpäiväni alkanevat taas kello 6.20.

Nauroin katketakseni lukiessani prosessori Kemppisen sivuilta erilaisista tervehdyksistä. Olisi kai pitänyt pukea Fellmanin pellolle pitkä hame, panna päähän huivi ja jättää pikkarit pois. Ja tehdä näin:

"(Näitä)...vanhempi suomalaisen akan mielipiteen ilmaus taas voi olla – siis että heittää hameet korviinsa ja pyllistää. Tapa meni muodista, kun naiset alkoivat käyttää alushousuja myös kesäisin, mutta olen minä tuo kerran nähnyt livenä" http://kemppinen.blogspot.fi/2013/07/kaikenkarvaista-kaytosta.html

Pitääpä nyt mennä kurkistamaan, mitä sanoo kirjallisuusrosentti Markku Soikkeli. Elääkö vielä Finncon- vai reaalimaailmassaan? Ja mitä sanoo vaimonsa Saara Henriksson, jonka havaitsin lukeneen Hanna Nikkasen Verkon ja vapauden ennen minua.

Jahah, Saara Margaret Penny on lukenut kuoriaiskirjoja: "... päähenkilö Zargyn Tronnik, sotaisa gremadonilainen, saapuu vapaamieliseen ja rauhanomaiseen Dronillaan." Äärimmäisen mielenkiintoista on, kuinka kirjailijapariskunta pystyy elämään aivan toisessa todellisuudessa kuin tavalliset kuolevaiset. Mielenkiintoista ja kiehtovaa.

Käyn vielä kirjailija Jouni Tossavaisen sivuilla. Kirjoittaa merkintöjä äärimmäisen harvoin. Sitten Marian herätys, kissalle ruokaa, pyykkiä koneeseen ja tilinpäätöstä veivaamaan. Meiltä oli unohtunut varastokirjanpidon päivitys. Pitäisi kirjoittaa myös kolme tarjousta Matin tikkukirjaimista ja koettaa laskea tarjoukseemme yksiselitteinen tuntihinta.

Laskupohjiemme ongelma on, että pohjat on tehnyt joskus 2000-luvun alussa ja niissä seuraa mukana rakennusalan yleisten sopimusehtojen mukainen yleiskulu. Oikeasti en jaksa kuunnella enää yhtään luovan luokan edustajaa, joka vnkuu ja hinkuu, että ei hyväksy yleiskuluamme.

Kuulostaa niin mukavalta, sillä se yleiskulu olen minä ja minun palkkani.

Meijeri kohti
autonomiaa

Eilen oli kiva puhelu. Tekstiilinkierrätys ry:n äiti Sirpa Niskanen soitti ja kysyi Meijerin tilanteesta. Taitaa olla niin, että Meijerin seisakkeesta tulee väkisinkin nyt autonominen eurooppalaistyyppinen sosiaalikeskus, jossa järjestetään esimerkiksi tentti Hanna Nikkasen kirjasta Verkko ja vapaus.

Mallia aiomme ottaa Anna Kontulan (vas.) tamperelaisesta Sosiaaliasema X:stä. Kaikkein innokkain into Meijerin kehittämiseen minulta kyllä karisi, kun koetimme Hannulan Ullan taistella Minna Riikosta sekä Marita Laakkosta vastaan. Kaksikko piti tiukasti kiinni siitä, että Meijeri on heidän henkilökohtainen juttunsa ja he päättävät pärstäkertoimien perusteella, kuka siellä vaikuttaa.

Tai emme me Ullan kanssa lähtökohtaisesti taistelleet Meijerin omistajanaisia vastaan. Olisimme halunneet sulassa sovussa tehdä Meijeristä kansalaistalon. Naiset vain tuntuivat olevan sitä mieltä, että Meijerillä liikkuu heidän juoppojaan. Samaan törmäsi Toky ry:kin, jonka Timo Loimulahtea houkuttelin useasti mukaan - hallitukseen kutsutuksi vieraaksi ja ties mitä.

Timo Loimulahti, joka ei syttynyt liekkeihin juuri mistään, mitä ehdotin - omapa on häppeensä - ei kyllä syttynyt Meijeristäkään.

Tulkitsin asian niin, että minun ja Ulla Hannulan pärstäkertoimet eivät nyt ole sitä, mitä rouvat Riikonen ja Laakkonen hakivat. Ullalla olikin kaikesta kokemastaan - tai ehkä sen vuoksi - paljon kovempi nahka kuin minulla. Minä halusin vain vaalia omaa miellyttävää julkikuvaani (naurakaa, naurakaa) ja sluibailin hallituksesta pihalle irtisanoutumatta kirjallisesti.

Ulla viittasi kintaalla tuskailuuni siitä, että meistä ei Meijerin hallituksessa tykätä. Hieno asenne! Olen ollut jo pitkää sitä mieltä, että siinä naisessa on sisua ja luokkataisteluasennetta. Neljän lapsen äideissä usein on. Ainakin kaksi kertaa enemmän kuin kahden lapsen äideissä.

Meijerin sekasotkun selvityksessä luterilainen diakonissa Mirva Kuusela-Karttunen on ottanut ohjat käsiinsä, mikä on myös upeaa, sillä Mirva kauniista kasvoistaan ja näteistä hiuksistaan huolimatta osaa olla tarkkanäköinen. Mirva-parka on nätti kuin karkki. Onneksi tosiaan se ei sumenna hänen ajatteluaan.

Kun kävin lukemassa Mirvan kirjoittaman selonteon viime hallituksen toimista - tai lähinnä toimimattomuudesta - ja Mirva vain tuumasi keskustellessamme yhdistysten kuppikuntaistumisesta, että ehkä on niin, että ihmiset kestävät lähellään vain rajattua määrää porukkaa.

Lapinlahden vasemmisto ry:ssä on oma sisäpiirinsä tai ehkä jopa pari. Koska ainoa ansioni - ja sekin kyseenalainen - täkäläisessä vasemmistossa on se, että vamppasin kaikkien lempi-Matin itselleni, en kuulu mihinkään vassarisisäpiiriin eikä minua ylipäätänsä siedetä. Sen kanssa vain on elettävä eikä turhia odotella, että Lapinlahden SKDL-vassareista tulee yht´äkkiä transmoderneja flash mobile -kansalaisaktivisteja tai suoran demokratian airuita.

Kuten ei varmaan tule uudesta puoluesihteeristämme Marko Varajärvestäkään (vas. ja ihan jees). Häntä kaikesta huolimatta äänestin puoluekokouksessa. Symppasin myös työläisnaista Irma Taavelaa (vas.).

Pyöris on muudan Lapinlahden kuppikunta, jossa pyörii muutama vassari kokoomuslaisten anarkisti-minarkistien kera. Päivä päivältä pidän enemmän Kauko Kokkosesta (kok. Pyöriksen pj.). Kokkonen elävöittää Käsityöläisaukiota preussilaisesti pyöräilevine aktiivikuntalaisineen.

Lisäksi olo kirkonkylällä on turvallinen, sillä Kauko Kokkonen muistuttaa jotenkin amerikkalaisen pragmaattisen kansalaisyhteiskunnan kansalaiskaartilaista. Tiedättehän Bart Simpsonista. Kokkonen onkin nuoruudessaan ollut rauhanturvaajana. Kyllä hän meitä parilta tai jopa kolmelta sonnispalilta, Lapinlahden mustalta mafiosolta, suojelee.

Mirva tunnisti kuppikunnat Ystävän tuvalta, josta koin tänne muutettuani, että ihan kaikki Lapinlahden mummelit eivät niin ystävällisiä ole, sekä tietysti Meijeriltä. Ehkä kansalaisyhteiskunta muodostuukin eri kuppikuntien ja sisäpiirin joskus pakotetuistakin kohtaamisista. Samanmieliset liittyvät yhteen ja yhteistyötä tehdään siinä kohtaa, kun tulee tehdä.

Julkaisen tämä nyt ja kirjoitan jossain vaiheessa lisää Raimo Flinkistä. Blogi oli iltapäivällä nurin ja aika paljon tekstiä hävisi bittiavaruuteen. Juorusin myös suvustani, mutta täydellä hellyydellä. Ehkä blogisivusto ei vain kestänyt serkkujemme avioita ja uudelleennaimisia.

Sosiaaliasema X:ään
huomenna

No niin. Nyt on jo iltaruoka-aika. Matti on uurastanut keittiössä ja saanut aikaan sekä ruokaa että sotkun. Meillä on työnjako. Matti tekee nykyään ruoan ja minä irrottelen lattiasta sen jälkeen liiskaantuneet kaalinpalaset ja nakkipallerot.

Neljä tarjousta tuli tehtyä ja varastokirjanpito arvioitua paikalleen ilman inventaariota. Konttori muuttaa yläkertaan. Matti paukutteli koko päivän komeroihin hyllyjä. Siirrämme Lapiomies tmi:n mapit sivukomeroihin vaikkapa lämpöeristeeksi, sillä niitä tuskin enää koskaan kukaan avaa.

Konttori muuttaa yläkertaan, koska Anna haluaa joskus muuttaa jonnekin. Ennen kuin muuttaa omaan kämppäänsä, haluaa täällä lisää omaa tilaa. Hieman vaikuttaa siltä, että meidän vanhempien lebensraum vähenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Jos siirrän konttorin yläkertaan, tahdon sitten tupaan oman lukunurkkauksen ja joka ikiselle inhoamani jättitelevisionkatsojalle hankitaan kuulokkeet.

Sen lisäksi, että jättiläistelevisio on mielestäni esteettinen hirviömonsteri, se on myös kammoittava mölytoosa. Jos luen tässä huoneessa, on joko katsojien kuunneltava televisiota kuulokkeilla tai sitten minulle hankittava sellaiset luurit, että en kuule mitään.

Koetin päivällä, kun blogisivut nyrjähtivät ja romahtivat yhtä aikaa juoruilla serkuistani sekä kertoa niksibetonista ja luodata Sosiaaliasema X:ään. Nyt kopioin tänne linkin: http://sosiaaliasemax.fi/wordpress/ ja menen syömään.