Estetisoitu prekariaatti ja sosiaalinen lasku

ke 17.7.2013

En olen erityisen vihreä. En ole erityisen puna-vihreäkään ilmeisesti.

Olin eilen yht´äkkiä Ahinpuron vanhan talonpaikan vastapäisellä pellolla jossakin Polvijoen lukuisista mutkista. Pelto oli ilmeisesti vuoroviljelyssä, sillä edessäni lainehti suuri ala vihreää, maukasta ruohoa.

Minut valtasi täysin atavistinen reaktio. Atavismi on ilmiö, jossa jokin tietty asia vain on koodautuneena kehoon - ikään kuin historiallisena jäänteenä. Ihmisellä häntäluu on esimerkiksi atavismi. Tosin sanoisin, että häntäluu Hesarin pääkirjoitustoimittajilla, Juha Akkasella ja Paavo Rautiolla, on kaikkea muuta kuin turha atavismi.

Häntäluu heillä on sitä varten, että pikku hännäntöpökkä pikku pääkirjoittajien pikku pepuissa heiluisi kovasti esimerkiksi saman Tampereen yliopiston ikäluokan mustanpuhuvalle elokuvafriikille Matti Apuselle. Minähän arvelin jopa, että Apunen kirjoittaa kamujensa pääkkärit.

Miten Hesarilla on sellainen taipumus, että se tekee toimittajistaan opportunisteja? Tai ehkä sinne vain päätyvät uusliberaalipepunnuolijat. Kansan Uutisten blogisti, Kaasuputki-Jami Järvinen kirjoittaa hauskoin sanakääntein, johon minä en valitettavasti keski-ikäisenä ja lihavana naisena pysty, että Matti ja Liisa -lehden filosofian maisterin Katri Eskelisen opiskelukaveri Esa Mäkinen on opportunisti.

Arvelin sitä samaa, kun Esa Mäkinen esiintyi Eskelisen Kirjallisuusaiheisessa Käki-seminaarissa. Esa Mäkinen tuntui niin pelokkaalta, että jos olisin suureen ääneen ihmetellyt, onko tämä nyt se Hesarin toimittaja Esa Mäkinen, joka on ollut Kansan Uutisissa, olisi tämä varmaankin pissannut housuunsa.

Eilen tuskailin pellon laidassa. Miksei ruohoa ollut tehty rehuksi? Missä on taruppi - tiedättehän - se on sellainen punainen päästään aiv-rehua sylkevä niittosilppuri? Alkaa kääntyä jo loppukesän puolelle. Kohta ruohossa ei ole enää ravinteita.

Minut valtasi hätä. Brasiliasta tulee geenimuunneltua rehua kotieläimille. Miten paikallisten maatalousketjujen käy?

Siirryin seuraavalle peltoaukealle. Jokirannan, talon, jossa on asunut armoitettu ITE-taiteilija, siinä Toivas-Matin, hevosmiehen Niemen, vieressä oli vieläkin maukkaampaa ruohoa ja vieläkin korkeampana, niittämättömänä. Paska haisi. Oli levitetty lietelantaa siis.

Rauhoitun. Ehkä tosiaan oli kyse vuoroviljelystä, sillä vieressä oli kaurapelto. Tosin arvelemassani vuoroviljelypellossa oli vain vähän apilaa. Ja eikö apilaa käytetän typen sitomiseksi peltoon ilmasta?

Tarkkaavainen lukija havaitsee, että oikeasti haluaisin pyrkiä Peltosalmen maatalousoppilaitokseen. Siellä voisi suorittaa karjanhoitajan ammattitutkinnon. Tiedän, että jos lehmä pääsee sellaiselle pellolle suoraan talvinavetasta kuin eilinen Ahinpuron tai Jokirannan vastapäinen oli, seurauksena on puhaltuminen:

"Ennen laitumelle laskemista lehmille annetaan kuivaa karkearehua ja laidunnukseen totutellaan pikkuhiljaa. Pienten laidunlohkojen käyttäminen on myös suositeltavaa, varsinkin jos laitumet ovat apilavaltaisia." http://lypsykarja.wikispaces.com/Puhaltuminen

Minunpa äitini tiesi, miten menetellä, kun lehmä puhaltui. Hän otti puukon ja pisti lehmän pötsiin rei´än.

Taisin nyt syyllistyä prekariaatin estetisointiin. Juha Siltala otti asian esille kirjassaan Nuoriso - mainettaan parempi? Kirja kertoo satakertaisesti, moniulotteisesti ja kuin loputtomasti säteilevä discopallo siitä, miten lapset ja nuoret ovat koettaneet selviytyä uusliberalismista.

Kuulun kuulema X-sukupolveen. Ensimmäiset X-sukupolven edustajat syntyivät vuonna 1965. Kirjailja Kjell Westö on syntynyt vuonna 1961 ja Siltalan luokituksen mukaan Westö laskettaisiin hyvinvointisukupolveen. Kjell Westö sanoi jossain takavuosien Yhteishyvän kolumneissaan, että hyvinvointisukupolvi on pettänyt seuraavat sukupolvet, kun näki taannoisen Murrostorstai-jullarin jossakin Helsingin lukuisista sähkökaapeista.

Kuules, Kjell Westö, sekä hyvinvointisukupolvi että x-, y- ja z-sukupolvetkin ovat uusliberalistien silmään kusemia. Äh, turha jatkaa tätä teemaa, sillä lapinlahtelaiset lukijani ovat niin tyhmiä, etteivät tiedä, mikä uusliberalismi edes on. Prekariaatista puhumattakaan. Tai sen estetisoinnista.

Nauran nyt Lapinlahden kokoomuslaiselle kirjakauppiaan rouvalle. Tämä tykkää yli kaiken Harry Pottereista. Juha Siltala analysoi Potterit uusliberaalikriittisestä näkökulmasta ja kertoi, että Harry Potter taistelee nimenomaan taikamaailmaan verhotussa uusliberaalissa Britanniassa.

Se, että arvostelisi suoraan uusliberaalia Britanniaa jossain taistelukirjoituksessa, ei tietenkään tuo rahaa kassaan eikä varsinkaan rahaa kokoomuslaisen ja verovaroin ylläpidetyn Kirjakaupan kassaan. Kirjakaupassahan on posti ja yrittäjä on sanonut, että kirjakauppaakaan ei olisi, jos eivät olisi saaneet kauppaansa sitä postia.

Nauroin jo ammoin katketakseni kirjakauppiaan rouvalle, joka piti Lapinlahden kansalaisopistossa porvarisrouvien kirjallisuuspiiriä mainostaakseen muille porvarisrouville neuvostodiktatuurista kertovaa opusta. Opuksen kertoma tuntui olevan porvarisrouville yllätys. En viitsinyt sanoa, että minun lapsuudenkodissani luettiin jo 70-luvulla yhdessä Taisto Huuskosen Laps´Suomen -kertomaa.

Kokoomuslainen porvarisrouva ei taatusti pannut kirjakauppansa ikkunaan Potter-kirjoittajan J.K. Rowlingin Paikka vapaana, kun uusvasemmistolainen kirjailija, Miina Supinen, varmaan sukua Kallion punavihreille, paljasti Imagessa, että Paikka vapaana on umpivasemmistolainen.

Eilen piti askeltamani Juhlikkisuolle. Ehkä siellä olinkin, mutta suo taisi olla tuhansin kuivunein ojauomin kuivattu. Matti sanoikin, että kaikki, mikä on kartassa, löytyy maastosta, mutta kaikki, mikä on maastossa, ei välttämättä löydy kartasta. Niinpä eksyin. No, sehän ei ole mikään uutinen.

Prekariaatin estetisoinnista Juha Siltala sanoo, että yrityksissä vanhoista työntekijöistä pidetään kiinni, mutta uusille on tarjolla lähinnä silpputyötä kokoaikapanoksella. Julistin viimeksi eilen Matille, että hoidamme vanhat työntekijämme hautaan asti. Maksamme heidän sairaus-, leikkaus- ja ammattitautilomansa Kelan tullessa vastaan pikkuruisella prosentilla, mutta uusiin työntekijöihin sovellamme uusliberaalia prekariaatin estetisointia.

Valitsemme porukasta nälkäisimmät downsiftarit. Lisäksi noudatamme mielivaltaa. Vakipaikan saa, jos saattuu pärstä toimitusjohtajaa miellyttämään. Jos pärstä ei toimitusjohtajaa miellytä, toimitusjohtaja toimii niin, että ainakaan tämän oma pärstä ei työmaalla näy.

Sosiaalisen laskun tunnen - ts. en ole koskaan kokenut sosiaalista nousua - enkä missään nimessä halunnut keskiluokkaan tai Lapinlahden porvarisrouvien joukkoon, joten voin sanoa estetisoimilleni prekaareille, että sosiaalinen lasku ei ole vaarallista. Se on jopa suotavaa.

Metsien ja ITE-taiteilijoiden
salaiset seudut Lapinlahdella

Koluan Lapinlahden sivukyliä, metsiä, soita, kesantopeltoja ja jonkin verran myös ojanpohjia - eilen en taaskaan uskaltanut hypätä pelto-ojan yli, vaan kahlasin nilkkojani myöten mutaista ojanpohjaa - sen vuoksi, että pääsisin eroon kirkonkylän ahdistavan pikkuporvarillisesta ilmapiiristä.

Väärin! Väärin! En ole ollenkaan kateellinen Kauko Kokkoselle (kok. rauhanturvaaja), joka mukavalla tavalla elävöittää Käsityöläisuakiota Pyöriksineen. Koska Tanja Marin (sdp) sanoi joskus, että Kauko Kokkonen on aktiivikansalainen, joka saa niin virkamiehen kuin -naisenkin hikoilemaan kauhusta, kun tämän numero vilkkuu virkakännykän näytössä, olen sitä mieltä, että Kokkonen on mies paikallaan.

Kokkonen tuo Lapinlahdelle jenkkityylisen kansalaisyhteiskunnan vivahduksen. Amerikkalaisessa populaarikulttuurissa on sitä paitsi jo vivahdus jopa luokka-analyysiä. Juha Siltala kertoo seikkailuelokuvasta Super 8, jonka loppuratkaisussa luokkajaon eristämät vanhemmat löytävät toisensa solidaarisuuden hakiessaan kadonneita lapsiaan.

Mutta tämähän on lapinlahtelaisille aivan liian vaikeaa. Lähden kohta taas metsään. Tällä kertaa ajattelin koluta Koreasuon laitaan.

Viime aikoina muuten on ollut monta mukavaa kohtaamista. Entisajan yrittäjäpuolisko Marianne Novola soitti pitkästä aikaa - asiaa, kuten aina, mutta totesimme, että juttu jotenkin aina jatkuu samasta pisteestä, mihin se kaksi tai kolme vuotta sitten on jäänyt.

Eilen, kuten tunnettua, vein aamulla Annan Nerkoolle helluntaiseurakunnan leirille ja sain Timo Köykältä tärkeää informaatiota; Köykät ovat Lapinlahdella syyskuun alkuun asti, joten ehkä ehdimme Katjan kanssa nähdä. Pitää tehdä tapaamiseen esityslista, jotta ehdimme ottaa kaikki teemat esille.

Tai oikeastaan toivon Katjan antavan briiffauksen siitä, miten jordanialaiset köyhyystaskut elävöityvät, voimaantuvat ja alkavat kukoistaa.

Puhutaanpa vähän
seksistä - joo!

Nerkoon jälkeen menin Taipaleeseen Iisalmen puolelle ja luin Kotilihassa viime päivien Iisalmen Sanomat sekä yhden Savon Sanoman. Iisalmen Sanomissa nauroin vilpittömän ihastuneesti sekä televisiokolumnisti Marko Ahoselle että hänen kynsiään television ääressä lakkaavalle naispuoliselle kollegalleen, jonka nimeä en nyt muista, sillä se on vaikean kaksiosainen.

Marko Ahonen on joskus niin sisällä av-teknologiassa, että en ole jaksanut tämän kirjoituksista enää edes suuttua. Joskus suutuin, kun Ahonen kirjoitti Rock´n´roll never dies -elokuvasta ja siitä, että pääosissa on tyhmä henkilö. Kirjoitin silloin Ahoselle, että elokuvakolumnisti Ahonen on itse tyhmä - elokuvan pääosissa on lievästi kehitysvammainen ihminen.

Kehitysvammaisuus ei missään nimessä ole tyhmyyttä. Ja sitä paitsi Rock´n´roll never dies -elokuva antoi äänen äänettömille. Elokuvassa vilahtaa myös änkyttävä ruma-Jukka sekä lapsena kuollut pitkäaikaissairas pikku veli. Samuli Edelmanin avulla cp-vammainen lapseni käsitteli omaa vammaisuuttaan ja jopa kuolemaa.

Nyt tulin Ahosen kirjoituksesta hyvälle tuulelle. Tällaisia lauseita rakastan: "Pitäisi kirjoittaa se heinäkuun pakollinen seksijuttu, mutta en saa aiheesta oikein kiinni. Jätetään netti pohdiskelun ulkopuolelle, sillä porno on oma - sinänsä pätevä - jutunaiheensa." (IS ti 16.7.2013 Puhutaanpa vähän seksistä s. 18)

Valtavirtaviihteen seksikohtaukset eivät ole Ahosen mukaan lisääntyneet eivätkä muuttuneet hurjemmiksi. Olen kuullut, että jotkut näkevät telkkarissa seksiä jatkuvasti. Olisi kiva tietää, miltä kanavalta ja milloin.

Kun luin lausetta: "Olisi kiva tietää..." hytkyin pidätellystä naurusta Kotilihan aamukahvipöydän ääressä niin, että olin vähällä pudota tuolilta. Jossain samassa tilassa olivat kuitenkin myös Pohjois-Savon Rakennuksen, Pölylän Puolimatkan, aamukahvilla kävijät, enkä halunnut lisätä omaa hullun rakennusliikkeen toimitusjohtajan mainetta nauramalla yksikseni ääneen.

Tiedän nimittäin, että maineeni täysin skruuvit itseltään irrottaneena hulluna akkana vain lisääntyi jokunen aika sitten Varpaisjärvellä Esson parlamentissa, jonne toimme Vasemmistoliiton palveluviestiä pelokkaille siinä uskossa, että Varpaisjärven vasemmistopojat uskaltavat ottaa sen vastaan.

Onni Savolainen (vas. vanha SKP) tuli paikalle vasta Matin houkuttelemana.

Tarkoituksena oli puhua Varpaisjärven terveysaseman lääkäritilanteesta, mutta eihän nykyinen peruspalvelulautakunnan puheenjohtaja Ari Turunen (vas-persu) sellaisesta halunnut julkisesti keskustella. Asia oli kiintoisa, sillä sen otti esille muudan kunnioittamani varpaisjärveläinen vasemmistoäiti, jonka nimeä en tässä yhteydessä lausu, ja minä, inha kamikaze-höyrypää, soitin asiasta johtavalle lääkäri Aino Huoviselle (varmaan aika kesk.), joka vastasi tyyliin diibadiibadaa.

Niinpä otin tyynesti sen, että Matti Valkonen (vas. vanha SKP) ja Onni Savolainen istuivat Esson baarissa vähän syrjässä minusta ja minä jouduin Pölylän Puolimatkan poikien ivaamaksi. Vanhat kaverukset Matti ja Onni tunsivat puolestani myötähäpeää, mutta minä ajattelin, että vittu, nyt antaa mennä tämä homma ja lisäsin bensaa laineille.

Melkoinen itsenöyryytyshän se oli, mutta sitäpä politiikka juuri on. Että kestää itsenöyryytykset ja pilkallisuuden. Nauroin Pölylän Puolimatkan poikein kanssa tyynesti itselleni. Sen verran minulla kuitenkin on häpyä, että Väisäsen Kotilihassa Pölylän Puolimatkan poikien läsnä ollessa en nauranut yksikseni. Edes Marko Ahosen lakonisen eroottiselle kirjoitukselle.

Kalle on ostanut veneen
ja bussimies myy linikkansa - kai

Taipaleen Kotilihasta palasin kirkonkylälle hakemaan sadetakkia ja tulin siihen tulokseen, että auto, vaikka on kuinka pienikulutuksinen, on syytä tankata, jos lähden erämaaseuduille Heinäahoon. Olin Icopal-kattomiehen Kalle Kataisen, Leonidin kaverin ja myös Nummen vanhusten rivitalojen kattomiehen, kanssa samaan aikaan korttitankilla.

Kallella oli nuoren miehen, ehkä poikansa?, kanssa auton peräkärryssä näppärä vene. Kalle kertoi, että oli ostanut sen Kuopiosta.

Sitten soitti Anna leiriltä. Saneli tuttuun luontaisen johtajan tapaansa, että äidillä on viisitoista minuuttia aikaa tuoda hänelle verkkatakki ja -housut. Vein tytölle vaatimat vaatteensa ja palasin tankkaamaan.

Sillä aikaa Teboilin marttakerhoon oli tullut Ato-Bussi Ollikainen moottoripyörätamineissaan. Koska mies oli irrotettu bussistaan, meni vähän aikaa ennen kuin tajusin, mitä tältä piti kysymäni. Ajoin koko Teboilin ympäri ja takaisin palatakseni asiaan.

Ato-Bussi Ollikainen ei ollut järjestänyt matkaa Kalle Päätalo -päiville tänä kesänä, vaikka siellä olisi esiintynyt Kansan Uutisten trikoovaivainen Päätalo-blogisti Kai Hirvasnoro. Hyvä juttu, sanoin, sillä sitten me osallistumme Ollikaisen Päätalo-matkalle ensi kesänä.

Ato-Bussi Ollikainen sanoi, että eiköhän vain lähdetä, vaikka hän sillä välillä myisi linja-autonsa pois.

Yrittäjäin pakollisen hermolepometsäsamoilun jälkeen kävin vieläl Luovassa Puussa suklaakakkukahvilla ja kerroin, että Pentti Stranius oli kirjoittanut kahvilasta kauniisti Kansan Uutisiin.