Sjeppo Kjekkonen ja jättiläiskurkut

to 15.8.2013

Tänään on Marjan nimipäivä. Muistan ikuisesti sen, kuinka soittelin vuonna 92 vanhalle luokkakaverilleni Marjalle kutsuakseni tämän häihini. Emme olleet pitäneet koulun jälkeen yhteyttä, kuten en ollut pitänyt kehenkään Kärkölän koulukaveriini.

Elin jossain aivan eri maailmassa. Kun Marja tuumasi tyynesti, että kaikki ihmiset, jotka ovat peräisin Espanjasta etelään, ovat sietämättömiä kuutiopäitä, tulin siihen tulokseen, että loppupuhelun ajan juttelen niitä näitä kissanpäitä enkä sano hääjuhlastani sanaakaan.

En halunnut häihini tyylipuhdasta rasistia.

En voinut sietää rasismia silloinkaan, vaikka olin tavallisen suomalaisen miehen kanssa menossa naimisiin. Olin kuitenkin asunut ulkomailla. Hieman minua ahdisti ajatus muuttamisesta Savoon, jota pidin/pidän takapajulana. Arvasin, että jossain vaiheessa ahdistun näistä seuduista todella.

Leonidin kuoleman jälkeen on tehnyt useasti mieli karistella tämän paikkakunnan pölyt kantapäistä. En minä minnekään lähde, sillä Mattihan ei suostu muuttamaan täältä. Minulla olisi kuitenkin enemmän annettavaa yhteisölleni esimerkiksi Imatralla, jossa toimisi suomalais-venäläinen koulukin.

Voisin puhua siellä venäjää vaikka joka päivä. Ihmiset olisivat enemmän svoi. Niin kuin minun ihmisiäni. Lauantaina venäläisiä sukulaisia odotellessa Imatran keskusliikenneasemalla kaksi ihmistä tuli puhuttelemaan. Kysyivät neuvoa ja olivat ystävällisiä.

Kuulkaas tympeät lapinlahtelaiset. Jossain on ihmisiä, jotka eivät ole lähtökohtaisesti epäluuloisia. Jossain asuu ihmisiä, jotka ovat lähtökohtaisesti ystävällisiä.

Miten kaipaankaan sellaista.

Tekstini raivokkuus johtuu siitä, että olen tämän päivää selvitellyt muudatta lapinlahtelaista rasistista vyyhtiä. Voi, että tämä paikkakunta tympii. On hyvä, että Maria oli vatsataudin takia kotona. Marialta sain paljon tietoa siitä, kuka on kenenkin kaveri, serkku ja kenen äidin nyxän exä. Palaan asiaan vielä.

Eilinen merkintäni kosketteli erilaisia puhetapoja. Vielä sellainen selvennys, että en huvikseni kirjailija Tossavaista naurattaakseni tälle soitellut. Kirjailija Tossavainen tuli toissapäivänä Kiinasta ja tekstailin tälle, muistaako tulla Lapinlahden AikaTaikaan paikallisuusteematilaisuuteen.

Hevosen mulkun
kokoiset kurkut

Onneksi täällä asuu odottamattomia ihmisiä. Esimerkiksi Lahdenperän slaavi Seppo Kekkonen kaveruksineen. Leonid viljeli Sepolta vuokraamassaan palasessa perunaa. Vastapalvelukseksi Leonid oli Sepolle halkotalkoissa. Sepon kaveri on kattomies Kalle Katainen, jolle annoimme yhden Pimun pennuista, Hiiritassuksi nimetyn.

En ottanut Kallelta pennusta maksua, vaan pyysin, että hän vähän katsoisi Leonidin perään. Hyvin Kalle, siunattuna mafiamiehenä, huolehti Leonidista Lapinlahden alamaailman sokkeloissa. Loppuun asti. Kävivät kalalla ja puolukassa.

Seppo Kekkosen isoäiti on Venäjän puolelta. Idempää kuin karjalaiset. Siksi mies näyttääkin jotenkin ei-suomalaiselta. On kuin venäjän ajokoiransa Poju, ruskeaverinen ja pitkäjalkainen. On ilmeisesti näennäisen vetelehtivässä slaavilaisuudessaan aikaansaapa mies. Pojun kaverina on nyt Rocky, rotweilerin ja paimenkoiran sekoitus.

Kun kävimme Leonidin perunapellon laidalla pyhiinvaelluksella Ljovan kanssa toissapäivänä, autossa mukana olivat Muru ja Pimu. Murulla on taas kiiman viimeiset päivät, joten loppupäivän koiratyttö vietti istuen ulko-oven edessä laulaen, itkien, vihellellen, mouruten ja huhuillen. Koetti kaikin keinoin saada meitä avaamaan hänelle ovi, jotta olisi voinut kiimoissaan juosta nuoren rotweilersekoituksen luokse.

Selitimme Murulle kärsivällisesti, että rotweiler ei ole sopiva Hänen pentujensa isäksi. Meistä ei olisi kasvattamaan rotweilersekoituksia. Ovat niin hurjaa porukkaa.

Sjeppo Kjekkonen, kuten Leonidilla oli aina tapana sanoa, antoi meille mukaan muovikassillisen kasvihuoneensa antimia. Tomaatit olivat makeita kuin mansikat ja kurkut jättiläismäisiä. Totesimme, että kurkut muistuttavat hevosen mulkkuja. Luonnehdinta oli karkea ja alatyylinen, mutta sangen kuvaava ja osuva.