Pyykinpesua puolueiden kriisiä pohtien

la 17.8.2013

Äsken Lapinlahden läpi kiisi höyryveturi ja vanhan ajan vaunut. Osuimme näkemään museojunan Porvoossa pari viikkoa sitten, kun kävimme Loviisassa. Silloin museojuna matkasi välillä Porvoo-Kerava-Porvoo.

Nyt tulee sekavaa tarinointia merkinnän täydeltä. Pyörimässä on kaksi koneellista pyykkiä. Ja odottamassa vieraslakanoita ehkä nelisen koneparillista. Jossain lomassa olisi tarkoitus siirtää konttori yläkertaan. Alta pois tulee kuitenkin raivata kansioita ja Ärräpäät-keskustelujen perusteella tulostamiani papereita.

En voi aloittaa siirtotöitä ennen kuin Matti palaa talokatselmukseltaan. Käynee samalla reissulla ostamassa Väisäsen kotilihasta Taipaleesta karjalanpaistilihat ja luun. Matti vähän protestoi, sillä on nyt Nerkoonjärven toisella puolella kotilihaa. Samassa suunnassa kuitenkin.

Anna jo näytti toiveikkaalta, että pääsee joskus muuttamaan keittiöön. Varoitin, että siirroissa saattaa mennä tovi, jos toinenkin. Jossain vaiheessa nimittäin pitää hoitaa puusohva Paula-siskolle Juuan Vuokkoon. Olemme ottaneet urakaksemme säilöä isän tekemiä huonekaluja ja jonnekin pitäisi hoitaa isän nikkaroimat parisängyn puolikkaat. Paula ja Ville eivät oikein syttyneet ajatuksesta, että toisimme sängyt heille.

Puusohva on äidin ja isän ensimmäisiä omia huonekaluja 1950-luvulta ja se pääsee paremmin oikeuksiinsa Paulan ja Villen Vuokon-talon tuvassa.

Johanna Korhonen ja
me köyhät keskuudessamme

Lukaisin eilen illalla Johanna Korhosen Into-pamfletin Kymmenen polkua populismiin. Korhosen kirja on siinä mielessä parempi kuin Sirpa Puhakan Perisuomalainen jytky, että Korhonen listaa pamfletin lopussa kuusi kohtaa, mitä voitaisiin tehdä.

Sirpa Puhakan Perisuomalaista jytkyä leimasi valitettavasti hienoinen rivien välinen ylimielisyys. Ikään kuin persut olisivat jotenkin huonompia ihmisiä kuin muut.

Yllättävää kyllä - kepulainen Korhonen tuntuu ymmärtävän niin lähiöissä viriävää pommia kuin meitä pääosin maaseudulla asuvia putoamisvaarassa olevia ihmisiä. Populistipersuissa Korhosen mukaan on ollut hyvää se, että puolue on murtanut perinteisen hierarkia-aseman ja tarjonnut ihmisille mahdollisuuden tulla kuulluiksi.

Persuissa vastenmielistä kuitenkin on se, että he löytävät kelvon ja hyvän vihollisen: mamut. Kapitalismia tai pääomaa persut eivät kyseenalaista eivätkä puutu rakenteisiin. No, ehkä Johanna Korhonenkaan ei suuremmin puutu. Korhosen kuuden kohdan ensimmäisestä löytyy tämä löperö lause: "Työllisyyttä suosiva talouspolitiikka on nostettava ensisijaisen tärkeäksi."

Mitähän tämä tarkoittaa? Toivottavasti ei kuitenkaan kepun Työreformia, joka on suurin piirtein samaa uusliberalistista kamaa kuin Nuorsuomalaisten Ultimatum isänmaalle. Sana uusliberalismi ei esiinny Johanna Korhosen pamfletissa lainkaan, vaikka tämän 90-luvulla Nyt-liitteeseen kirjoittamat kolumnit olivat mitä puhtainta uusliberalismin kritiikkiä.

Keräsin niitä leikekirjaani ja luen niitä edelleen innostuneena. Joku näki, mihin ollaan menossa jo silloin. Kummastuttaa se, että Sirpa Puhakkakaan ei Perusuomalaisessa jytkyssä uskalla käytää kyseistä sanaa.

Nytpä sen keksin! Todellisen vallankumoukselliset tunnistaa siitä, että he käyttävät housuihinsa pissaamatta sanaa UUSLIBERALISMI.

Liberaali(kepulainen)
Ajatuspaja e2

Se, että Korhosella on pamfletissaan kuusi konkrettista kohtaa siitä, mitä pitää tapahtua, on hyvä. Sen sijaan kohtien sisällöstä olisi jonkin verran huomautettavaa. Kovinkaan vallankumouksellisia kuusi kohtaa eivät ole. Arvelen, että meille kommareille ei riitä se, että eliitti kuuntelee. Eliitti on pudotettava jalustaltaan ja valta saatava kansan käsiin.

Johanna Korhosen pamfletin takana on Ajatuspaja e2 ja brittiläiseltä näyttävä Counterpoint. Ajatuspaja e2:sta wikipedia kertoo, että se on vuonna 2006 perustettu liberaali ajatushautomo. Ajatushautomoa johtaa Karina Jutila, joka ainoana ei-vasemmistolaisena tai ei-vihreänä oli uskaltautunut Inton pamflettiin Puolueiden kriisi.

Karina Jutilan kolumneja ilmestyi jossain vaiheessa Maaseudun Tulevaisuudessa, mutta nyt MT:ssä samalla paikalla kirjoittaa Ajatuspaja e2:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin, joka näyttää tietävän paljon muatallouvesta, lannoituksesta ja Itämerestä. Jopa siinä määrin, että tilaisin Herlinin twiitit, jos Twitteristä raukkaparka jotain ymmärtäisin.

Puolueiden kriisi sai minut liittymään takaisin Vasemmistoliittoon. Valitsin thomaswallgrenilaisittain pienimmän pahan ja arvelin, että tätä pienintä pahaa voi muuttaa sisältä päin.

Samalla tuli valittua tutuin paha, sillä Vasemmistoliittoon liityin joskus aikoinani 90-luvun alkupuolella, kun toveri Jouko Nuutinen pisti päänsä Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton Kuopion piiritoimiston ovesta sisään - Noken koppi oli samalla Ruplan yläkerran käytävällä - ja sanoi, että jos minulla ei ole muuta tekemistä, voisin joutessani liittyä Vasemmistoliittoon.

Minä umpimaalaisliittolaisen ja sydämessään ikuisen talonpojan tytär liityin Vasemmistoliittoon. Isä ei tuominnut. Tuntui siltä, että tätä valintani pikemminkin huvitti.

Nyttemmin Vasemmistoliitto on paljastanut kärsimättömän luonteeni. Puolueen sisältäpäin muuttaminen muistuttaa välillä pään iskemistä seinään. Olin puna-vihreä 90-luvulla. Nyt olen kommarinpunainen ja tuntuu siltä, että systeemi laahaa perässä.

Valko-Venäjä ja
keinutuolijournalismi

Työpöydälläni on lojunut Eilina Gusatinskyn kolumni Euroopan viimeinen diktatuuri (Kansan Uutiset 29/2013). Piti kirjoittamani siitä jotain, sillä erittäin miellyttävältä tuntui ajatus siitä, että jossain vielä on maa, jossa korkeakoulun jälkeen on pakko tehdä töitä valtion laitoksissa ja jos asiantuntija suostuu lähtemään töihin maaseudulle, hänelle annetaan talo käyttöön.

Mielestäni lääkäreille Suomessakin kuuluisi pitkän ja kalliin koulutuksen jälkeen pakollinen jakso jossakin syrjäisessä terveyskeskuksessa. Näin lääkäriparoille saattaisi tulla jokin pakollinen tarve pysyäkin maaseudulla. Vaikkapa puoliso, kuten Suuresti Ihailemani sonkajärveläisen maanviljelijä Jari Niskasen (vas.) lääkäripuolisolle. Niskasen Jarin vaimo on syntyisin Pielavedeltä, kouluttautui lääkäriksi ja nyt Niskasen pariskunnalla on Jarin kotitilan laajennukset käynnissä sekä lapsenhoitoprojekti.

Jaria ei saa häiritä puolueella vielä moneen vuoteen.

Eiköhän vain mennyt muutama Kusari ja Gusatinskyn kimppuun hyökkäsi kaikentietävä Ylen dokumentaristi Marko Lönnqvist. Lönnqvist luki Gusatinskyn kirjoituksen huonosti, sillä hän leimasi sen keinutuolijournalismiksi. Gusantisky kysyy kolumnissaan, mitä Lukašenka oikein pelkää.

Vastavallankumouksellisia? Uusliberalisteja? CIA:ta? IMF:ää? WTO:ta?

Vitsikästä todella on, että jo pelkkä Neuvostoliiton mainitseminen saa tietyt piirit oksentamaan päällemme kaiken tämä: Lenin, Stalin, Pohjois-Korea jne jne loputtomasti ja epäanalyyttisesti. Terveisiä vain Matti Karppiselle (sdp) ja Pekka Kuisminille (vaistonvarainen viherpersu), Lapinlahden parhaille kansainvälisen politiikan tuntijoille.