Valituksia, valituksia

to 12.9.2013

Sain palautetta blogistani. Ei kuulema pitäisi käsitellä nimellä ihmisiä, jotka ovat puolustuskyvyttömiä. Minulla on blogikirjoitteluun toinen kanta. Mielestäni on reilumpaa käyttää nimeä kuin pistellä ilkeästi selän takana tai vihjailla epämääräisesti.

Minusta en kuitenkaan ollut ilkeä, kun merkinnässäni tunnustin ymmärtäneeni anoppini liki koko 90-luvun täysin väärin. Tunsin perheeseen tullessani olevani pullea norsu lasikaapissa ja tunsin, että sanoin koko ajan jotain väärää, olin väärin ja itse tein rajan: en kuulu tähän sukuun enkä yhteiskuntaluokkaan.

Olin epäkypsä. Mutta sellainenhan menee ohi vuosien myötä.

Tai no. Oman yhteiskuntaluokkani olen sittemmin tiedostanut. Sosiaalipsykologi ja kulttuuriantropologi, jonka kirjallisuustutkijaksi virhellisesti muistin, Katriina Järvinen kuvaa prosessia paljon minua taitavammin Laura Kolben kanssa kirjoittamassa kirjassaan Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa tai yhdessä Tuulikki Pietilän kanssa kirjoittamassaan Vapaa nainen törmää todellisuuteen, tutkimusmatkoja tosielämään.

Porvarin kenkien sekaan oksentaminen löytyy Katriina Järviseltä. Se oli minusta hyvin kuvaava. Itse koin samanlaisen hetken entisen aviomieheni hienojen ystävien luksushäissä. Menin aina jonkin salaperäisen rajan ylitse. Olin kaikkea liian kanssa.

Kiitin merkinnässäni myös entistä avopuolisoani, jonka viisain teko kanssani oli panna minut pihalle. Olin täysin sietämätön ihminen. Silloin(kin). Kiitän nyt ensimmäistä suomalaista aviomiestäni siitä, että suikaloi eron yhteydessä ainoastaan vaatteeni. Jos asetelma olisi ollut toisin päin, olisin minä suikaloinut puolisoni kurkun.

Ajatus kasvusta ei ole omani. Ammennan sen työpöydälläni avoimena olevasta nunna Kristodulin Rukouksen valaisemasta tiestä ja sivulta 80 luvusta Vastoinkäymisistä ei pidä syyttää toisia ihmisiä. Kyllähän minä pitkään kannoin kaunaa avopuolisolleni siitä, että sellaisen vastoinkäymisen oli osakseni saattanut - jätti mokoma.

Sen sijaan, että olisin käynyt pissaamassa kostoksi entisen kotini postiluukusta, vaikka mieleni teki, otin itseäni niskasta kiinni, suoritin lisää venäjää ja lopulta toimittajaopintoni loppuun sekä siirryin muihin sfääreihin. Huomatkaa nyt. Eräässä erossani silloinen entinen aviopuolisoni kävi varastamassa postiluukustani sunnuntain Hesarin.

Myöhemmin hänellekin on sattunut vain hyviä asioita. Minusta eroon pääseminen oli hänelle hedelmällinen siunaus, uskokaa pois.

Lainaan Nunna Kristodulia, joka lainaa Maksimos Tunnustajaa: "Kun sinua kohtaa jokin odottamaton koettelemus, älä syytä ihmistä, jonka kautta se on tullut, vaan pyri saamaan selville, minkä tähden se on sinua kohdannut. Silloin huomaat, että juuri niin sinulle piti käydäkin, jotta tekisit parannuksen. Sillä joko tämän tai tuon ihmisen kautta sinun oli juotava Jumalan tuomioiden karvas malja." (Filokalia II 87:43)

Ensimmäisen aviomiehen jälkeen minulla oli puoliso, joka pari kertaa kevyesti potkaisi selkään. Tiedän. Olin sen kyllä ansainnut.