Queer-feministi-transmiesnainen
kohtaa homofoobikon

Aina välillä omassa kotonaan,
tosin valitettavan harvoin

la 14.9.2013

Kirjoitin tänä aamuna Ärräpäät-sähköpostilistalle seuraavan viestin, sillä sain pyyhkeitä esseisti Markku Envallin puolivillaisesta lainaamisesta:

"Apua! Tuli vähän kiireessä kirjoitettua se Juhani Aho –osuus. Häpeän ja ripottelen ylleni tuhkaa. Pukeudun säkkiin. Ei kun pöllöyökkäriin. Istun taas koneen ääressä yökkäri päällä ja crocsit jalassa.

Katselin eilen toisella silmällä Stradaa ja toisella nukuin. Suutuin Mattiin taas, kun kävi hieman kotona ja lähti hakemaan punamultamaalipönttöä Humpilta ja sitten meni katsastamaan Sussulle jätevesisuodatinta jostain Haataisen Jannelta.

Suutuin niin, että kannoin Fiat Ducaton penkit keittiöstä pihalle ja luuttusin penkkien jättämät kummalliset jäljet lattialinoleumista. Sen jälkeen melkein sain raahattua yläkerrasta isäni rakentaman puusängyn, mutta Matti tulikin kotiin ja auttoi minua.

Koko tämän rymsteerauksen taka-ajatuksena on se, että koska MINÄ olen se, joka täällä pidän huushollia, on minulla myös oikeus tehdä ympäristöstäni sellainen, jossa VOIN olla. Tulin siihen tulokseen, että en VOI lukea poikittain niiden Fiat Ducaton penkkien päällä tai nukahtaa mukavasti katsellessani televisiota.

Niinpä sitten ajattelin myös, että seuraavalla Matin Talvivaara-keikalla nukunkin aution pelottavan ja vihamielisiä henkiä sisältävän (viidesläisen ikineitsyen kummitus on täällä edelleen) yläkerran sijaan keittiössä. Astianpesukoneen murinaan on turvallinen nukahtaa.

Kun tuli Strada, olin jo aivan uninirvanassa alakertaan raahamallani pehmeällä patjalla. Olivat tehneet juttua Tom of Finland –leffoista. Niitä on tulossa kaksi. Sanoin Matille siinä horteessa, että ei ihme, että olet homofoobikko, sillä muistutat aivan Touko Laaksosen taidetta. Laaksosen tauluissa on pääosissa kaunis tumma mies, jolla on kapea lantio, aivan syötävän pyöreät pakarat, mustat farkut tai nahkahousut, valkea paita, nahkatakki ja Fredrikssonin lippis.

Jostain kumman syystä Matti on viime aikoina alkanut käyttää Rautian sähkönsinistä mainoslippistä. Nytpä menen blogiini tekemään pari oikaisua, kun kerta Kaakkuripariskuntakin meinaa nostaa perunat pellostaan tänä viikonloppuna."

Tapani Kaakkuriniemi kommentoi muistinrääpäisyjäni seuraavasti:

"Nyt joudun kyllä miettimään. Siis Envall sanoo, mutta mihin Aho nojaa? Nojautuuko hän palvelusväkeen ja maalaisiin kuin hupaisiin kotieläimiin? Siis sellaisiin kuin mutukka ja möyriäinen ja naurukoira? Ja miten Aho suhtautuu pappilan kuistin aitaan? Ilmeisesti ollen sitä mieltä, että maalata se pitäisi, kun vanha maali on hilseillyt noin. Vai suhtautuuko aistikkaasti aitaan ja palvelusväkeen? Ei, minä menin nyt ihan sekaisin.

Mutta Katriinan etunimen korjaan, se ei ole Katariina, vaan siinä on vain kaksi a:ta. Eikä sukunimikään ole Kajanne (gen. Kajanteen) vaan Kajannes (gen. Kajanneksen). Muuten hänen tekemänsä Laukkaris-haastattelu oli raportoitu luettavassa muodossa."

Selvennykseksi tähän, että seurasimme Ärräpäisssä, jotka taisivat silloin vielä olla Straniusten Strannarit eli oudot, jännityksellä, kun Katriina Kajannes perusti Keijo Siekkis -seuraa Jyväskylään. Kannatin ajatusta vaistomaisesti, sillä luulin, että sellainen kirjailija kuin Keijo Siekkinen on kuollut.

Senpä vuoksi oli toissa toukokuussa hienoisia vaikeuksia sanoa Keijo Siekkiselle mitään, kun tämä istui kirjailija Jouni Tossavaisen kanssa Pubituurissa nenäkkäin - elävämpänä kuin olin voinut kuvitella. Kaiken lisäksi minulla oli tasan 60 minuuttia ulkonaliikkumislupaa kello 22-23 välisenä aikana.

Käytin sen hyödyksi, pidin suuni kerrankin kiinni ja olin kuuntelupuolella.

Kirjailija Romppainen oikaisee

Nauroin kirjailija Katariina Romppaiselle tekstarilla, että Tampereen yliopiston älymystö-Liukkonen, Marjo, Aviisin päätoimittaja, pitkäjalkainen blondi, asuu Uuden Suomen blogistaniasta löytämieni tietojen mukaan Lahdessa ja näyttää hieman jo täti-ihmiseltä.

Kun kirjailija Romppainen oli AikaTaikassa kävin läpi monia yhteisiä tuttaviamme. Kyselin, mitä kuuluu esimerkiksi kirjailija Päivi Alasalmelle, joka vei minulta 1980-luvun lopussa Oilin (ent. Partanen, nyk. Orispää A-Studio).

Olimme toimittajatutkinnossa erottamaton kolmikko: Salosen Marita (nyk. Pilkku Oy), Partasen Oili ja minä. Ensin omille teilleen lähti Oili. Oli alkoi yht´äkkiä elää pääasiassa öisin oikeistopunkkariksi itsensä asemoineen, kolumnisti Jyrki Lehtolan ja yhtä lailla komean mustiin pukeutuneen esigootin Päivi Alasalmen kanssa.

Oili oli toimittajatutkintolaisten tapaamisessa muutama vuosi sitten joskus aamuyön sentimentaalisina tunteina miettinyt, miksi en pidä hänestä. Ei kyse ole pitämisestä tai pitämättä jättämisestä. Aloin arastella Oilia 1980-luvun lopulla. Oili siirtyi hienoihin piireihin, joihin meillä amisviiksitoimittajatutkintolaisilla ei ollut pääsyä.

Myös kirjailija Romppainen muistaa, kuinka tumma ja kaunis kolmikko - no, Jyrki Lehtola ei ehkä ollut kolmikon kauniimmasta päästä - saapui Yo-talolle ja me muut, rahvas, kyyristelimme nurkissa.

Vähän sama ilmiö, kun kutistuimme aina tulitikkulaatikon kokoiseksi, kun Markku Soikkeli saapui yliopistolla alakuppilaan tai toimittajaopiskelijoiden kuninkaallinen, Asta Leppä (nyk. kuuroutuva anorektikko, Hyvät, pahat ja rumat -ohjelma, Me Naisten toimittaja, kirjailija, leski) saapui yliopiston aulaan tummanpunaisessa päällystakissaan, kuin tšehovin Lokista irrotettuna gogolilaisessa šinelissä.

Oli muuten ihan pakko ilmaista noin, jotta sain käytettyä mahdollisimman monta suhuässää. Käyn aina kopioimassa suhuässän wikipedian Tšehov-selostuksesta ja kun se on kopioitu, tulee tehokkuuden nimissä keksiä kirjaimelle käyttöä. Nytkin sain kirjaimen ujutettua tähän kolme kertaa.

Ilmeisesti kirjailija Päivä Alasalmi on muuttunut taistelevaksi tiikeriäidiksi. Asuu niin ikään Akaassa, kuten kirjailija Romppainen, ja on ottanut voimakkaasti kantaa julkisuudessa ostettuaan hometalon sekä puolustettuaan poikaansa, jota kiusataan koulussa.

Tässä yhteydessä sanon, että lapsen kiusaajien kotitalojen ikkunoiden kivittäminen on tullut monesti itsellekin mieleen.

Kahdeksannen polven saamelainen

Kirjailija Katariina Romppaisessa on monta puolta. Se nyt tässä vielä hänen suitsutuksekseen sanottakoon, vaikka kehuminen on tosiaan ällöttävää ja aiheuttaa varmaankin myötähäpeän tunteita. Mietin pääni puhki hänen Lapinlahti-käynnillään, miksi en alkanut äristä sisäisesti, kun hän sanoi harjoittelevansa parantamista.

Katariina Romppainen osaa olla siinä jotenkin ... uskottava ja oikea. Tätä on vaikea selittää. Ehkä se johtuu lempeästä olemuksesta ja samalla kahdesta pistävästä ruskeasta silmästä. Joskus näiden Ylä-Savon New Age -ammalaisten kanssa minussa nousee sellainen käsittämätön ja kärsimätön raivo sekä kiukku; miksi olette niin tautisen pihalla, tekisi mieleni huutaa.

Joka tapauksessa kysyin kirjailijalta, miten se "Mummoni ja Maaninkavaara" -juttu oikein meni. Se meni tarkalleen ottaen näin:

Katariin Romppaisen mummo oli sukunimeltään Maaninka. Mummon isä oli Posion Maaninkavaarasta. Legendan mukaan suku olisi tullut Maaningalta Pohjois-Savosta. Samassa suvussa on myös haara metsälappalaiseen kantaisään. Kirjailija Katariina Romppainen on kahdeksannen polven saamelainen.