Turpeeseen sidotut

Kävelin taas metsäojanpohjia pitkin, tuli mieleen

ma 2.9.2013

Äärimmäisen mielenkiintoista. Kirjadiilerinin kanssa sukeutuu ihan oikea keskustelu.

Vastasi minulle pistävästi, mutta kiintoisasti. Sorvasin äsken pikavauhtia pikavastauksen. Vastaus tuli mieleen tämänaamuisella lenkillä Rautapurontien metsäautotien päässä olevalla pellolla. Koetin aamulla etsiä peltotietä pellolta pois. Ei löytynyt toiselta pitkältä sivulta, joten jouduin palaamaan autolle savisia metsäojanpohjia myöten:

Heips, Tampereen yliopiston sosiaaliprofessori Jari Heinonen (SKP) on kirjoittanut vähän vinosti, että Suomi sidottiin punakapinan jälkeen turpeeseen. (mm. Katseita suomalaisuuteen). Minusta on hyvä, että sidottiin. Termi ei liene Heinosen, mutta ajatus on. Turpeeseen sitominen ei minusta olisi huono idea nytkään.

 Asiasta on jopa Hesariin päässyt kirjoittamaan Markus Kröger, joka on tutkinut Brasilian maattomia:

 https://helda.helsinki.fi/handle/10138/21784 (Krögerin väikkärin englanninkielinen lyhennelmä löytyy linkistä)

 Brasilian maattomat (MST) esiintyvät esimerkiksi Thomas L. Friedmanin (journalisti, New York Times teksteissä. Friedmanin mielestä maattomat ovat ryöstelevää ryysyköyhälistöä ja Friedman on sitä mieltä, että tulisi saada aikaan globaali, mutta nöyrä, palvelutyöväenluokka.

Sen vuoksi Friedman aina Thaimaassa ollessaan kiillotuttaa kenkänsä länsimaalaisten turistien kenkien kiillotukseen erikoistuneella palvelutyöntekijällä. Minua rakennusalan yrittäjänä vituttaa erityisesti keskiluokkaisten kädettömien porvarien asenne. Eivät osaa vittu edes vessan viemäriä aukaista, mutta kun saavat palvelutyöläisen työstä laskun, alkaa hervoton vinkuna.

Kerron vielä jossain vaiheessa henkilökohtaisesta suhteestani Lapuan liikkeeseen ja Kustaa Tiituun.

 Korpilammen seminaaria tarvitsivat etenkin demarit. Demareitahan koulutettiin Jenkeissä 50-luvulla patoamaan kommunismia. Tästä on kertonut Varpaisjärven patruuna Lasse Lehtinen, jota aivan erityisesti inhoan. (Lehtisen mänttipussi ei saa edes saunapuita saunansa uuniin itse; sytyttää kyllä teatraalisesti puut, jos joku on asetellut ne niin, että uuni syttyy).

Pia

Stranius haukkuu Jari Tervon,
punikki Valkonen puolustaa

Ärräpäissä Pentti Stranius suikaloi Sofi Oksasen ja Jari Tervon. Kirjoittaa blogissaan: http://blogit.kansanuutiset.fi/oisinajattelija/suomen-kaupallisimmat-ja-kehnoimmat-kirjailijat/

Stranius on raivostuttavan ihastuttavan epäjohdonmukainen arvioissaan. Ärsyynnyn aina, kun vaihtaa kantaansa nopeasti kuin Jari Sarasvuo. Koetan kaivaa esille blogimerkinnän, jossa Stranius ylistää Sofi Oksasta.

Rohkenin kuitenkin puolustaa Jari Tervoa Ärräpäissä:

Hei ihmiset, puolustan nyt Jari Tervoa. Kusi sillä on päähän mennyt jo pitkään Uutisvuodossa. Se on totta! Mutta Tervo kaipaa VAHVAA JA VAHVEMPAA VASEMMISTOA, uskokaa pois. Kuulin Jari Tervon sanovan näin kerran radiossa. Tai ei kerran, kun Helsingin degrowth-seminaarin jälkeen syksyllä 2010, kun ajettiin meidän pikku Opelilla sempasta ja Hesasta Matin kanssa pois.

Luulin nähneeni unta, sillä olin puolinukuksissa etupenkillä. Mutta nyt yhä enemmän tuntuu siltä, että ei se unta ollutkaan.

Lisäksi Tervon Layla ei ole yksiselitteisesti paska ja väkivaltainen tendenssiromaani, joka ratsastaa mediaseksikkäällä aiheellaan - kurdinaisen alistamisella. Uskon, että Tervo on kirjoittanut Laylan voidakseen itse asiassa kirjoittaa suomalaisesta alkoholisoituneesta huorasta, joka koettaa saada takaisin huostaan otetun lapsensa.

Ei kukaan julkaise tai lue kirjaa, jos päähenkilönä tai päätarinana on suomalainen alkoholisoitunut nainen, jolta on lapsi otettu huostaan.

Eilen löysin Kuopion Matkuksen Suomalaisesta kirjakaupasta Tervon Esikoisen. Se on kuulema kirjoittajansa henkilökohtaisin romaani. Esikoinen kertoo vuodesta 1972 ja pojasta, jonka isä odottaa vallankumousta ja saa synttärilahjakseen muun muassa Leninin valitut.

Luen samalla Katja Ketun Surunkerääjää. Ihan kuin Tervo olisi miespuolinen Kettu. Kirjoittavat suurin piirtein samoista groteskeista Lapin ihmisistä. Kettu on kuitenkin hauskempi. Nauroin katketakseni, kun Surunkerääjä tapaa Janin. Jan on ihme tyyppi, joka on ollut joka paikassa, mutta on kiinnostuneempi ihmisoikeusaktivistin kädestä löytyneestä shakkinappulasta kuin ihmisoikeuksista.

Lisäksi ihailen Ketun käyttämää vulgaarikieltä. Huomasin, että rakastan Surunkerääjää, kun tämä kertoo kokemuksistaan päiväkodissa: “...Lisäksi minua pissatti koko sen kaksituntisen ajan, joka meidän olisi pitänyt nukkua. (huomatkaa, lapsekas verbi pissattaa). Kävin vessassa juuri ennen nukkumaanmenoa, mutta jo parin minuutin kuluttua minua alkoi taas kusettaa.”

Kettu lyö polvilumpiot murskaksi kusettaa-sanalla ihan kuin ohimennen. Ketun teksti ei ole sellaista koko ajan päällekäyvää huohottamista ja jatkuvaa astalolla lyömistä kuin esimerkiksi Rosa Liksomin. Kettu on leikkisä, lyyrinen, koskettava ja välillä raaka sekä iljettävä.

Nauroin myös kohtaa, jossa Surunkerääjä on ryypännyt pari viikkoa eikä selviä tilasta pelkällä huimauksella. Jossain parin askelen päässä vaanii mielipuolisuus. Tuttu tunne. Minulla on nykyään yhden yön valvomisen tai pelkästään, jos nukkumaan käynti jää jonnekin yhdentoista tuolle puolelle, mielipuolisuuteen suistuminen lähempänä kuin kukaan poloinen osaa arvatakaan.

Jari Tervon Esikoisessa ärsyttää lapsen kielen imitoiminen. Totta on, että kirja on kirjoitettu pikku pojan näkökulmasta, mutta Kettu on kettu, ovelampi, yllättävämpi.

Näiden kahden Lapin mielipuolen lisäksi luen Leo Tolstoin Anna Kareninaa. Tikkisen Hannele on minua luku-urakassa edellä ja varmaan ehtii aloittaa Sodan ja rauhan ennen kuin pääsen Anna Kareninan loppuun.

Hannele Tikkinen naureskelee minulle, kun kaivoin punikit esiin jopa John Steinbeckiltä. Löysin minä Anna Kareninastakin. 90-luvun puolivälissä sivuutin sellaisen sivuhenkilön kuin Konstantin Levinin veljen Nikolain kylmästi ja tylysti. Hannele huomasi Nikolain olevan Tolstoilla sangen dostojevskiläisen hahmon.

 Jäin miettimään, että toden totta! Punikit eivät voi olla miellyttäviä hahmoja. Pitää olla henkisesti jotenkin kova ja intohimoinen, jotta kykenee ottamaan vastaan porvareiden oksennuksen. Työväenluokan tietoisuuden nostamisessa ei tule pyrkiäkään miellyttävyyteen.

Helpottava huomio!

Tässä pätkä Tolstoin epämiellyttävänä kuvaamaan Nikolain puhetta:

 “Sinä tiedät, että pääoma painaa työmiestä. Työmiehet, meillä siis talonpojat, ovat suunnattoman työtaakan painamia ja siinä asemassa, että tekivätpä miten paljon työtä hyvänsä, he eivät pääse elukan asemasta. Kaiken työn tuottavuuden voiton, jolla he voisivat hankkia vapaata aikaa ja sen myötä myös sivistystä, kapitalistit riistävät heiltä. Ja yhteiskunta on muodostunut sellaiseksi, että mitä enemmän he tekevät työtä, sitä enemmän kauppiaat ja maanomistajat lihovat, ja työväki jää iäkseen elukan asemaan. Mutta se järjestys on muutettava, lopetti hän ja katsahti veljeensä.” (Nikolai Levin Anna Kareninassa)

Kävin läpi Leonidin kirjastoa. Ei yhtään Tolstoita. Leonid sanoi aina visto sävy äänessään, ettei voi sietää Tolstoita, sillä tämä oli kreivi. Varmaan siksikin Nikolai oli Tolstoin kuvauksessa epämiellyttävä tyyppi.

Pia