Perun sanani

ma 14.10.2013

Olen vielä olemassa. Rythin Pentti (oikea vas. ei vassulimussukka) soitti aamulla.

Halusi tulostaa Kunnat.netistä, mikä on ollut Lapinlahden todellinen efektiivinen veroaste vuodesta 2002. Yllätys, yllätys, hyvä Jorma Ruotsalainen (demarimmasta päästä), kunnallisveroasteemme onkin itse asiassa pienentynyt 13,71:stä 13,24:ään, vaikka veroprosenttia on nostettu.

Lisäksi Pentti vei valtionvarainministeriön sivuilta tulosteen, jossa on laskettuna Lapinlahden saamat valtionosuudet ja omaosuudet.

Tunsin oloni kotoisaksi. Mukava, että tuli - ja heti syysloma-aamusta. Ei tämä mikään paskempi paikkakunta olekaan. Kelpaan vielä johonkin.

Ajoittainen tukehtumisen tunne

Joskus vain iskee tukehtumisen tunne. Koetan silloin päästä ulos. Yleensä vien samoilla metsäreissuilla blogiani postilaatikoihin. Samaiset ihmiset voisivat vallan hyvin lukea blogiani netistä, mutta sanoin, että jos ei haittaa tuon kirjekuoressa blogia laatikkoon, jotta joskus edes irtoaisin tietokoneen äärestä.

Täällä tirisen sitä, että hengenheimolaisia on vähän. Mutta onhan heitä. Piristyn, kun saan tekstarin, tai suunnittelemme vammaisneuvoston kanssa yhdessä jotain foorumia. Kun olin eilen vaipumassa lähestulkoon henkiseen koomaan, kertoi Hannulan Ulla tekstarilla, että Papunen oli ollut mummon luona yötä ja tyttöä oli naurattanut kaikki.

Pimennysverhojen kanssa rytyäminen ja mummon uusi kisu.

Olen joskus hypersosiaalinen, mutta tarvitsen vastapainoksi eristäytymistä ja epäsosiaalisuutta. Totuin sellaiseen 90-luvun prekaarina. Heräsin, kun halusin. Lähdin venäjälle, kun halusin. Tein töitä, kun viitsin. Muistan, kuinka ahtauduin Petosen bussiin Kuopion torilta sylissäni röykkiö harmaita mappeja.

Olin saanut Kusarista kirjoituspalkkiot ja piti heti hankkia arkistomappeja. Ne kun olivat/ovat kalliita. Se, että rahaa joskus oli ja joskus ei, ei haitannut. Eihän ollut lapsia ja piti huolehtia vain itsestään. Aviomieskin oli sellaista mallia, että pystyi elättämään itsensä.

Subcomandanten erityislaatuisuus

Ymmärrän niin hyvin Heikkisen Aaroa, subcomandantea. Aarolla on tietty taso sosiaalisuutta, jota kestää. En ole vielä kellolla mitannut aikaa, mitä tämä jaksaa istua esimerkiksi autossa vieressäni.

Perjantaina Aaro väsyi kolmen vaativan naisen seuraan - mukana olivat myös Pimu ja Muru - ja jullareiden levityksen loppumetreillä tahtoi pakun takaosaan. Aivan kuin kirjailija Matti Pulkkinen aikoinaan. Kun lähdimme retkelle tämän koti-Nurmekseen, jossa kävimme muun muassa Bomballa ja Pulkkisen erityistoiveesta tanssilavalla, kysyin kirjailijalta, istuuko mieluummin rauhassa Matin vieressä vai meidän naisten kanssa takana.

Pulkkinen loikkasi kuin bambi etuosaan ja murahti niin kuin vain afaatikko voi kuvaavasti murahtaa, että mieluummin tässä.

Subcomandante ei myöskään tullut toissa sunnuntaina Työvikselle Yhteiskunnallisen kirjallisuuden suunnittelupalaveriin. Sanoi, että sunnuntaina vain lueskentelee ja kuuntelee radiota. Subcomandante on oikeasti vapaa ja riippumaton journalisti. Säilyttääkseen rippumattomuutensa hän tarvitsee yksinäisyytensä sekä yksityisyytensä.

Journalistissa oli melko mainio vapaaksi toimittajaksi jääneen kolumni; friikun ei tarvitse ottaa kantaa toimitusten sisäisiin vääntöihin tai typeriin valtataisteluihin. Pasi Kivioja kirjoittaa:

"Saan tehdä kaikkea sitä, mikä minua eniten kiinnostaa ja innostaa, ei tarvitse istua turhissa kokouksissa ja työpaikkojen lapselliset valtapelit ovat muuttuneet sivusta seurattavaksi viihteeksi. Ei ole hiostavia päällysmiehiä, kiukuttelevia alaisia eikä elämää rajoittavia kiinteitä työaikoja. Uskokaa tai älkää, jopa jokakeväinen allergiani loppui kuin seinään, kun ei enää tarvinnut käydä päivittäin pölyisessä Helsingissä." (Journalisti 9/2013 Tervetuloa toiselle puolelle)

Journalistiliittosta ja takaisin

Nyt olisi aika änkeytyä Jouralistiliiton free-kalenteriin. En kuitenkaan sitä tee. Enhän ole vielä koettanut takaisin Journalistiliittoon, josta vähän pikaistuksissani klikkasin itseni irti. Mokoma pikku porvariliitto, ajattelin.

Tilailen erilaisia lehtiä ja mietin, minne haluaisin juttujani kaupata. En oikeastaan vielä ole keksinyt kuin Kusarin ja Parnasson. Parnassoon kirjallisuuskirjoitusteni taso ei vielä riitä. Pitää harjoitella edelleen Parnassoa varten. Lukea enemmän, kirjoittaa lukemastaan. Sitten uskallan tarjota.

Toistaiseksi ei ole äärimmäistä pakkoa, sillä Talvivaara pyörii ja Matti voidaan aina lähettää maan alle, kun nälkä uhkaa perhettä. Luin muuten jostain syystä vasta nyt Long Playn Malmivaaran.

Nykyisistä kaivoskylistä ei tule uusia asumiskeskuksia, sillä kukaan kaivosmies tai kaivoskoneasentaja ei ehdi maksaa taloaan siinä ajassa, kun jokin kaivos on jo hyödynnetty. Outokummun kaivoksen avaamisen aikoihin vuosisadan alussa ajateltiin, että kaivostyöläiset säilyttävät tukikohtinaan omat pikku tilansa ja palaavat tilallisiksi, kun kaivoksesta oli louhittu tarvittava määrä palkkoja.

Outokummussa kävi loppujen lopuksi niin, että paikalle rakentui kaivostaajama. Talvivaara säteilee vaikutuksensa Lapinlahdelle asti. Matin periaate on, että rahat pois kapitalistilta. Suomessa ainoastaan Talvivaara ja Kemin kromikaivos ovat jotakuinkin suomalaisomistuksessa.

Muualla hääräävät ylikansalliset jätit.

Pahus, minulla on vieläkin laskuttamatta Matin keikka Kaavilla Luikonlahden rikastamolla. Muuten osaan alihankintakeikka-asennuslaskun tehdä, mutta ilta- ja yölisien laskeminen vaatii pitkää matikkaa.

Keskiluokan tuho ja fasismin lumo

Subcomandante Aaro Heikkinen ei ole vielä lukenut Tarmo Kunnaksen Fasismin lumoa. Ehdimme siitä kuitenkin jutella ennen kuin subcomandante halusi pakun takaosaan.

Meneillään on keskiluokan vähittäinen tuhoutuminen. Suomen yhteiskunnan brasilisaatio. No, Brasiliassa on nyt ollut vasemmistolainen presidentti toisensa jälkeen; jotain positiivista varmaan on tapahtunutkin. Sanottakoon se nyt tässä, että ihailen suunnattomasti esimerkiksi Brasilian maattomia.

Brasilia ei ole yksiselitteinen. Veracell, Enson tytäryhtiö, tuhoaa Brasiliassa alkuperäisväestön elinmahdollisuuksia, mutta samalla maattomat ovat ottaneet kaistaleita viljelykäyttöön Veracellin eukalyptuspuurivien välissä.

Keskiluokka rapautuu enkä minä oikein jaksa tuntea pudokkaita kohtaan myötätuntoa. Tai sanottakoon nyt näin, että kaikkein iljettävin ilmiö on putoamista pelkäävä ylemmän keskiluokan jäsen, joka koettaa kynsin hampain pitää kiinni asemastaan, eduistaan ja kelpoisuudestaan.

Blogistinimimerkki Takkirauta näkyy osuneen oikeaan jo vuonna 2011: http://takkirauta.blogspot.fi/2011/05/tyon-loppu-ja-keskiluokan-eroosio.html

Perinteinen proletariaatti, omistamaton luokka, joka ammattiyhdistysliikehdinnällä saavutti keskiluokkaisen aseman, on murentunut/murentumassa prekariaatiksi. Me prekaarit olemme toistaiseksi kyvyttömiä ajamaan yhteisiä asioita, sillä mukavasta asemasta uuden työelämän airuina on aivan liian vähän aikaa.

Friikkuna oli mukava olla. 2000-luvulle asti. Sen jälkeen se ei enää niin mukavaa ollutkaan.

Takkirauta näki mahdollisuutena vahvaan fasistivaltioon perustuvan mallin. En pidä Takkiraudan kaikkitietävästä tyylistä enkä hänen johtopäätöksestään, mutta häntä kannattaa lukea.

Takkirauta oli huomannut, että halpakauppaketju Wal Martkin on huomannut, että heidän asiakkaansa ovat köyhtyneet. Viime maanantain MOT kuvasi amerikkalaista köyhyyttä suomalaisten vaihto-oppilaiden silmin. Katsoimme jakson yhdessä Marian kanssa. Tuumasin Marialle, että tämä ei nyt ensisijaisesti ole kertomus vaihto-oppilaiden kokemuksista, vaan Amerikan keskiluokan tuhosta.

Halpatyöläiset tulevat, se on selvää. Katsotaan, kuinka kauan Vapaa Toimittaja Pasi Kivioja jaksaa. Hänhän sanoi korskeasti, että on vain ja ainoastaan itsestä kiinni, että seuraavan laskutuksen jälkeen tilillä on muutakin kuin lomanjälkeiset 364,50 euroa.

Ehkä Kiviojan tapaiset omnipotentit oikeistohenkiset, reippaat friikut jaksavat! Se on ihan itsestä kiinni, juu.

Riippumattoman independent-video-subcomandanten kanssa edellisen kerran tavatessamme oli Jani Kaaro juuri kirjoittanut Hesarin kolumninsa otsikolla Köyhyys on aivoja syövä loinen. Kävimme lukemassa kolumnin Iisalmen kirjaston baarijakkaratietsikalla.

http://www.hs.fi/tiede/K%C3%B6yhyys+on+aivoja+sy%C3%B6v%C3%A4+loinen/a1379382081489

Nyt facebookissa leviää Osmo Soininvaaran blogikirjoitus aiheesta. Tässä poiminta:

"Youngin meritokraattisen yhteiskunnan teorian mukaan lahjattomuus tekee ihmisestä köyhän, mutta arvostetun kahden amerikkalaisen tutkijan Sendhil Mullainathanin ja Eldar Sharifin tuoreen kirjan Scarcity mukaan köyhyys suuntaa ihmisen aivokapasiteettia tehden hänestä meidän mittareillamme lahjattoman. Huoli jokapäiväisestä arjesta sitoo kapasiteettia niin, ettei sitä riitä muuhun. Jo Rooman aikana maalaisia pidettiin vähän tolloina, koska heidän päivittäiset virikkeensä olivat kovin maanläheisiä henkisiin kaupunkilaisiin verrattuna: joka härillä kyntää se häristä puhuu. Köyhä ihminen joutuu keskittymään nyky-yhteiskunnassa menestymisen kannalta vääriin asioihin ja opettaa näitä lapsilleenkin. Jani Kaaro on kirjoittanut aiheesta erinomaisen kolumnin ”Köyhyys on aivoja syövä loinen” ( HS 17.9.2013). Silloin kun Suomessa melkein koko kansa eli köyhyydessä, keskimääräinen älykkyysosamäärä myös oli aika matala."

Hyi oksennus sentään, yht´äkkiä muistin kamalan hetken Kuopion työvoimapiirin kahvipöydästä. Köyhät, kuten Ylä-Savon subcomandante, ovat sangen älykkäitä selviytymään oloissa, joissa heikompi - ja tyhmempi (esimerkiksi putoamista pelkäävä pikku porvari) eivät selviytyisi lainkaan.

Niin se oksettava tapaus. Olen kertonut siitä täällä ennenkin.

Kun tulin yliopistosta valmistumisen aikoihin Kuopioon, en löytänyt koulutustani vastaavaa työtä - en muuten ole löytänyt sitä vieläkään sivumennen sanoen - mitäpä tekisitte Ylä-Savossa kansainvälistä politiikkaa ja slaavilaista filologiaa opiskelleella? - pääsin vähän yli vuodeksi tiedottamaan työvoimapiirin asioista Kuopion läänin työpaikat ja koulutus -lehdessä.

Työvoimapiirin kahvioon oli tullut kevyelle salaattilounaalleen työvoimapiirin uusi vt. lakimies. Palkkaturvassa riitti silloin töitä tällekin lakimiehelle, jonka sosiaalinen omatunto oli täysi nolla. Lakimiehellä, joka muuten oli nainen, oli Kuopiossa häämekkokauppa, mutta kauppa ei lamassa oikein käynyt.

Oli löydettävä työtä, jossa palkka maksetaan verovaroistamme. Lakimies sai palkkaa siitä, että turvasi yrityksistä poispotkituille viimeiset palkat yhteiskunnan varoista. Lounalla tämä nautaeläin, varmaankin Goebbels-Susanna Natsi-Koski Timošenkon esiäiti, naukui, että köyhien ei pitäisi tehdä ollenkaan lapsia.

Eiväthän he pysty elättämään niitä.

Siinä vaiheessa kalpenin kauhusta ja ajattelin, että ei voi olla totta. Sellaisia ihmisiä kuin työvoimapiirin palkkaturvan lakimies en tiennyt olevan olemassakaan. On heitä. Valitettavasti. On edelleen.