Läähätän Tapani Kaakkuriniemen
niskaan Patomäki-maratonilla

ma 21.10.2013

Ei lähdetty tänään Rautalammille rakennustelineitä kasaamaan. Keskellä yötä päsähti päähän, että erään päreseinäpeittoisen talon korjaussuunnitelman deadline on käsillä. Koska minun tehtäväni tässä firmassa on kantaa stressi, kuuntelin kiukkuisena kello 5.30 asti Matin kuorsausta.

Sitten sanoin, että emmepä lähdekään mihinkään, vaan tänään tehdään työt, joiden deadlinet ovat nyt.

Laajakaistamme on pari päivää Sonerasta kiinni. Mokkulan varassa elellään ja se tarkoittaa sitä, että minun on pian poistuttava netistä ja vietävä mokkula tytöille, jotka kärvistelevät reaalimaailmassa somepuutekouristuksissa.

Ärräpäihin kirjoitin tänään tällaisen viestin. Sen jälkeen, kun olin lukenut listalta oman eilisen viestini siitä, että netti toimi eilen ja ei toiminut sekä pari valittua kirosanaa:

Patomäessä olen about sivulla 70. Läähätän Tapani Kaakkuriniemen niskaan, joka kertoi olevansa sivulla 180. Tää on Patomäelta hyvin sanottu “EU-kriitikot ovat siis helposti sitoutuneet perinteiseen nationalismiin, huomasivat he sitä tai eivät.” (Heikki Patomäki Tulevaisuuden politiikka s. 66)

Täten julistan “meissä kaikissa ei elä pieni natsi, vaan toisilla maitorauhanen kainalossa” –keskustelun täällä päättyneeksi ja itseni hävinneeksi sekä avaan NATIONALISMI-keskustelun.

Kun olimme perhelomalla Turkin matkailuteollisuuskeskus Alanyassa, Jukka Kemppinen sattumoisin samaan aikaan kirjoitti blogissaan nationalismuksesta. Ihan oivasti kirjoittaa, sillä minua alkoi kuristaa kurkusta, kun alanyalaisten talojen parvekkeilta roikkui Turkin lippuja.

Sen lisäksi, että turkkilainen kirjailija Orhan Pamuk kirjoittaa Istanbulissaan OLEVANSA KIINNOSTUNUT VASEMMISTOLAISUUDESTA, vaikka Turkissa vasemmiston merkitys on pieni, Pamuk muistaa, kuinka hänen lapsuudessaan hänen suuren ja värikkään entisen rikkaan perheensä kerrostalo säästyi nationalistien hävitykseltä (Istanbulissa natikat hävittivät muun muassa Kreikan ortodoksi- eli bysanttiväestön omaisuutta) sillä, että heillä vahingossa sattui olemaan tämä Turkin nationalismin symboli jossain esillä.

Kemppinen kirjoittaa:

"Vitsi on sana ”kansa”. Kuka on kansa? Vastaus on tähänastisessa historiassa ollut aina: voimapolitiikalla ja tarvittaessa väkivallalla valtaan pyrkivä klikki. ”Kansandemokratia” merkitsi kommunistisen puolueen keskuskomitean noin kymmenen kellokkaan, sittemmin vain pääsihteerin harjoittamaa mielivaltaa. ”Natsismi” on lyhenne sanasta ”kansallinen”. Saksan kielessä tuli nopeasti käyttöön myös sanaa ”nazional” saksalaisempi termi ”völkisch”, kansallinen. Yksi kansa, yksi valtakunta, yksi johtaja." http://kemppinen.blogspot.com/2013/06/kansalla-on-oikeus-muuttaa-lait-i.html

 No niin. Tuosta päästään sitten Otto-Ville Kuusiseen. Oispa kiva lukee sen elämäkerta. Joka ois hyvä vielä. Se elämäkerta.

Ja takaisin Patomäkeen. Minusta Patomäki on ihastuttavan ääridemokraattinen. Kannattaa EU:sta muodostettavaa sosiaalidemokraattista liittoa. Minusta kuitenkin on epäreilua, että nyt kun olen alkanut fanittaa Patomäkeä – sen jälkeen, kun MULLE on täällä sanottu, ettei taktisesti kannata hypätä pöydälle tai torille, repiä rintaliivejä ja huutaa, että tappakaa kapitalistit – MULLE mutistaankin täällä, että onpa se Patomäen kirja vaisu ja Rouvinen neuvoo Uudessa Suomessa, että EU on aivan liian suuri alue demokratian toteutumiselle.

Juupati juu. Vähän on epistä tämä.