Päihde- ja mielenterveysstrategia matkalukemisena

Orhan Pamuk pysyy paikallaan ja Elif Shafak ei

to 28.11.2013

Pääsin eilen junassa kohti Vaalaa aloittamaan Lapinlahden päihde- ja mielenterveysstrategian. Odotin sitä kuin kuuta taivaalle tai lunta tämän kuolemanvetisen marraskuun jälkeen.

Strategiassa on yli 60 sivua.

Kaksi kertaa sitä printatessa onnistuin sekoittamaan printterin. Ja kaksi kertaa tulostin kaksikymmentä tyhjää sivua ennen kuin tajusin, että dokumentin pitää antaa tulostua alusta loppuun asti rauhassa. Panin sen nimittäin tulostumaan ja napsautin alkuperäisn dokumentin kiinni - sekä jatkoin koneella muita hommia.

Junamatka Lapinlahdelta Vaalaan ei ole tarpeeksi pitkä, jotta kunnan päihde- ja mielenterveysstrategian saisi luettua.

Mutta on se silti hyvä. Perusteellinen.

Ja sitten. En tahtoisi kirjoittaa tätä. Strategian on laatinut kokoomuslainen.

Jo lapsuudestani saakka olen vaalinut mielikuvaa siitä, etteivät kokoomuslaiset ole mitään erityisiä ruudinkeksijöitä. Kuljin nimittäin samassa koulutaksissa kuin silloisen Kansallisen Kokoomuksen varapuheenjohtajan Tapani Mörttisen tyttäret. Toisiksi nuorin kolmesta tytöstä on nyt Elinkeinoelämän valtuuskunnan kilpailukyky ja -kasvujohtaja.

No, ei Leena Mörttinen silloin minusta niin tyhmältä tuntunut kuin isosiskonsa. Se myönnettäköön. Ja koulutaksissa leijunut kananpaskan haju - Mörttisillä oli kanala - antoi koulumatkoilleni suloisen agraarin vivahduksen. Onkohan tämä nyt kolmas kerta, kun kerron Mörttisen hajuasian blogissani?

Kananpaskan haju aina tulee mieleen, kun naistenlehtien toimittajat asettuvat alaviistoon haastattelemaan Leena Mörttistä. Gloriassahan naikkonen näkyi taas olevan. Sanoma Oy muuten lakkautti Iiris-lehden, jonka jutuissa oli joskus jopa särmää ja kaunokirjallista otetta sekä asiantuntija-artikkelin kirjoittajana Merete Mazzarella. Jättiyhtiö korvasi meille Iiriksen lukijoille menetyksemme Glorialla.

Aivan hirveätä. Taidan samaan syssyyn irtisanoa Me Naisten tilaukseni. Mimmeissä ei ole muuta vikaa kuin liian vilkas ilmestymistahti. Voi kunpa Mimmit voisi tilata tulemaan vaikkapa kerran kuussa.

Mutta Lapinlahden kunnan päihde- ja mielenterveysstrategia on hyvä. Vaikka sen on kirjoittanut kokoomuslainen Piia Korhonen. Tohtorisnainen, mutta täytyyhän sitä Lapinlahden kokoomuksessakin olla älymystöä - edes hieman.

Irti arjesta

Lapinlahdelta junaan hypätessä ryntäsin heti ravintolavaunuun. Aloitin irtautumisen arjesta. Tilasin... ison tuopin? Drinksun? Punaviintä? Kossua?

Ei kun tattirisotolla täytetyn letun. Tekstaroin Tikkisen Hannelelle, että nyt repesi ja panen ihan ranttaliksi. Junaravintolassa on uudistunut menu ja täältä saa täytettyjä lettuja!

Ravintolavaunussa ei ollut muita asiakkaita, joten kuuntelin tarjoilijoiden jutustelua. Tarjoilijat istuivat ateriapuolella ja huvittivat nuorta naiskonnaria seuraavalla vitsillä:

- Mikä on maailman suurin valtio?
- Suomi.
- ??
- Suomihan se, sillä Suomen tehtaat ovat Kiinassa, johto Brysselissä ja sotaväki Afganistanissa.

Tulimme aivan liian nopeasti Kajaaniin. Kajaanissa oli kyllä jugend-tyylinen rautatieasema ja Kontiomäellä voimakkaan klassistinen - Matti käski minun tunnistaa kummankin arkkitehtonisen tyylisuunnan tunnusmerkit ja aikoin tenttia asian, kun tapaamme Vaalan rautatieasemalla.

Kajaanissa tuli veden sekaista räntää ja näin rautatieasemarakennuksessa ainoastaan pari ketun päätä. Kontiomäen asemarakennus oli huonosti valaistu, mutta jotain klassistisia pylväitä ehdin huomata junan kiitäessä ohi ja vaikka silmäni olivat vielä kunnan päihde- ja mielenterveysstrategian tarkennustaajuudella.

On minulla heijastamaton pintakin mennyt pilalle kakkuloistani, sillä uimahallissa käydessäni en muistanut panna piilareita ja kävin eukalyptushöyrysaunassa silmälasit päässä. Eukalyptushöyry on tuhoisa muovilinssien heijastamattomuuspinnoitukselle, ettäs sen tiedätte.

Junassa oli kolme vaunua. Paikkani, josta konnari sanoi, ettei sevväliä, missä tässä junassa istutaan, oli kolmannessa vaunussa. Jotain kummallista kainuulaisten logiikassa on, sillä vaunu oli keskimmäinen.

Kuuluttaja sanoi, että saavumme hetken kuluttua Vaalaa. Mitä lähemmäs lähestyimme, sitä pimeämmältä junan ikkunan takana näytti. Vaalan rautatieasemalla syntyi tekstari: "Voe ristus, mikä pimeä pyllyreikä." Hannelen vastaus tuli salamannopeasti: "Kai siellä on katuvalot?"

Katuvalot olivat, se on totta. Ja oli apteekki, pizzeria, K-Kauppa ja loppujen lopuksi mukavan oloinen asemataajama. Luin Kaskisten pikku pikku kaupunkia käsittelevän jutun Kantri-lehdestä ja siinä Kaskisten asukas, joka oli palannut synnyinkaupunkiinsa, tuli siihen tulokseen, että vaikka asuisi Helsingissä, sitä kuitenkin liikkuu suurin piirtein Kaskisten kokoisessa yhteisössä.

Kaskisissa on 1 400 asukasta.

Nälkämaan laulu

Mietin, mikä minua kainuulaisissa ahdistaa. Jos luette tätä eteenpäin ja valmistaudutte loukkaantumaan, ottakaa se huomioon, että kainuulaisten mielestä me etelä-savo-karjalaiset olemme ärsyttäviä duracell-pupuja, jotka tunnumme koko ajan käyvän ylikierroksilla.

Mitä Ylä-Savommaksi käyn tai mitä lähemmäs Kainuuta tulen, sitä enemmän tunnen rinnassani puristusta. Ihmiset ovat niin jotenkin .... hitaita. Jähmeitä. Ja sellaisen sosiaalisen varatuneisuuden koen aivan liian helposti möllöttäväksi nautamaiseksi epäluuloksi.

Vaikka voihan se olla viisauttakin.

Matti kuulusteli minulta rautatieasemien tyylisuunnat ja toi Rokualle. Apteekissakin käytiin ja huomasin ihmeekseni, että täällähän toimivat sähköiset reseptit. Rokualla pakenin suoraan huoneeseen, sillä heti ulko-ovelta Matin perään liimautui ihaileva mummolaahus.

Tikkisen Hannele tekstaroi myöhemmin illalla, joko Matti on antanut nimmareita aktiivikuntoutettavien mummojen nilkkoihin. Kehoitti minua roikkumaan omistavasti aviomieheni kyynärtaipeessa. Tekstaroin takaisin, että en tod. en ole tunteeksenikaan ko. hyypiötä.

Tänä aamuna Matti heräsi pirteänä kello seitsemän. Minä olin valvonut taas sydän takoen viidestä asti. Kun Matti pompahteli ärsyttävän hyväntuulisena aamiaiselta työuupumuksen kehitysluennolle, käänsin kylkeäni ja mutisin mielestäni kannustavasti, että ala mennä siitä.

Kun olin raahautunut aamiaiselle ja nautin viimeisestä aamiaissalin melusaasteettomasta kymmenminuuttisesta, tuli Matti työuupumusluennolta ja diagnosoi minut: "Olet työuupunut, sillä haluat vaihtaa ammattia joka päivä. Lisäksi sinulla on eristymistaipumuksia."

Pamukin paikallaan pysyminen

Kirjoitin, että ehkä turkkilaiskosmopoliitti Elif Shafakin Kirottu Istanbul sekä Kunnia ovat haiseva vastalause Orhan Pamukin Istanbulille, joka sai Nobelin palkinnon. Nimittäin Orhan Pamuk kirjoittaa Istanbulinsa alussa olevansa paikallaan pysyvä mies - tässä maailmanvaiheessa, jossa vallitseva elementti on siirtolaisten luovuus.

Pamukkien suku oli tullut Istanbuliin jo ammoin ja Orhan Pamuk on asunut koko elämänsä samassa talossa, jossa on asunut hänen vanhempansa ja isoäitinsä ja varmaan isoisoäitinsäkin. Tai ainakin samoilla sijoilla kaupunkia. En pysty tarkistamaan yksityiskohtia, sillä Pamukin Istanbul ei ole mukanani.

Sen sijaan Elif Shafak kirjoittaa nimenomaan siirtolaisuudesta, diasporasta. Kirotussa Istanbulissa kohtaavat Amerikka, kansanmurhattujen armenialaisten jälkeläiset, Turkki kemalisteineen ja rojalisteineen; Café Kunderan - huomatkaa kulttuurikahvilan kirjallisuusnimi - tuurijuopot pilapiirtäjät ja nationalistiset dokumentaristit tuijottavat amerikkalais-armenialaista Armanoushia ilmeettömänä, kun tämä haluaa selkoa siitä, miksi turkkilaiset tappoivat hänen isoisoisänsä, lasten kirjailijan kansanmurhassa 1915.

Café Kunderan vakiväen mielestä armenialaisten kansanmurha ei oikeastaan liikauta heitä, sillä se on tehty Osmannivaltakunnan aikaan.

Kirotussa Istanbulissa oli lisäksi Turkin kreikkalainen Petite-Ma, dementoituva isoäiti, mutta hänen tarinaansa kirjassa vain sivuttiin. Ehkä Petite-Ma ilmestyy tarinoineen jossain muussa kirjassa. Mietin tässä pääni puhki, miksi päättelin Asyan mummon olevan Turkin kreikkalainen ja löysin netistä seuraavan englanninkielisen tekstin:

"Petite-Ma was born in Thessaloniki. She was only a little girl when she migrated with her mother, a widow to Istanbul. It was the year 1923. The time Petite-Ma arrived in this city cannot be confused for in coincided with the proclamation of the modern Turkish Republic" (137)." https://sites.google.com/site/thebastardofistanbulirp/setting

Kunniassa Shafak marssittaa esille pienestä kurdikylästä Lontooseen muuttaneen perheen. Jätän Kunnian nyt vähäksi aikaa tauolle. En halua lukea sitä liian nopeasti, sillä olen nyt jo kiintynyt kurdisiirtolaisperheen jäseniin. Haluan pitää heidät elämässäni mahdollisimman pitkään.

Voi vassulimies parkaa!

Shafakin sijaan herkuttelen Ralf Sundin miesten ero-oppaalla. Sund kuuluu ykkösinhokkeihini vassuleissa ja jo heti alkumetreillä opasta tyrskähdin. Näin kirjoittaa Vasemmistoliiton puoluesihteeri vm. 1995-2001:

"Ero tulee miehelle yllätyksenä. Tilastojen mukaan nainen hakee eroa yli kaksi kertaa useammin kuin mies. Miehen elämä muuttuu erossa yleensä enemmän kuin naisen. Esimerkiksi arjen rutiinit menevät täysin uusiksi. Miehen on opeteltava monia kodin taitoja ruoanlaitosta pyykkihuoltoon." (Ralf Sund Ero! Selviytymisopas miehelle s. 20)

Kerron kyllä, jos löydän kirjasta jotain sellaista, mikä ei saa minua hihittämään ääneen hysteerisesti Rokuan burn out -kuntoutuslaitoksen ruokasalissa.