Hyvää joulua!

Ristin teologiasta

ti 24.12.2013

Jahas, Helsingin ortodoksiseurakunnan tiedottaja Timo Mertanen on valittu Valamon tiedottajaksi ja pääoppaaksi. On valittu jo vuosi sitten, mutta minäpä olen entisenä ortodoksipäätoimittajana uutispimennossa. Toisaalta. Jo toimittajaopiskeluaikaan inhosin kiiressä kyhättyjä uutisia - kunhan nyt ovat vähän sinne päin.

Aika vain parantaa uutisia.

Luontaisena hutiluksena rakastin kaikkea kirjoittamista, joka kesti pitkään. Rakastin juttuja, joita sain hautoa ja käännellä mielessäni viikkosotalla. Veli Timo liittyy Aamun Koiton juttuuni rististä. Halusin perehtyjä ristin historiaan. Toimitussihteerini piti juttua aivan liian lapsellisena ja naiivina. Hän olikin koulutettu teologi ja jotenkin korkeakirkollinen.

Minua kiinnosti se, että mitään varsinaista ortodoksiristiä ei oikeastaan ole - teologisessa mielessä. Ja se kiehtoi mieltäni, että jossain määrin ristin kantaminen kaulaketjussa on sama, yhtä suuri paradoksi, kuin amerikkalainen ripustaisi kaulaansa sähkötuolin.

Lisäksi naurattaa aina, kun muistan kerran ortodoksisen kirkollishallituksen tiedotuspalaverissa veli Timon kertoman. Veli Timo tuumasi äitinsä sanoneen, että kannattaa hakea töitä - ei sitä kotoa kukaan tule hakemaan.

Veli Timo tuumasi partaansa myhäellen, että tuli kuitenkin.

Siinä oli sellainen prekaarisukupolven keskinäisymmärryksen hetki.

Tulin yläkertaan tsekkaamaan somen ja sähköpostit. Luin uusimman Iikkarin netistä. Päätoimittaja kertoo, että jos tulisi tulipalo, ottaisi kotoaan mukaansa vanhan nallensa, rakkaimman esineensä. Eilen katseltiin Matin kanssa Tavarataivas. Dokumenttiin tavaroiden hylkäämisestä liittyi hienosti vanha ja viisas mummo.

Olisikohan ollut siirtolaisia. En ihan ehtinyt joka kohtaa dokkarista katsoa ajatuksella, sillä samalla siivoilin laatikkosavotan jälkiä. Laatikoista tuli ihan ylihyviä. Syötiin Matin kanssa lanttulaatikko melkein kokonaan eilen. Tällä kertaa luulin olevani viisas ja tekeväni ruokaa vain sen verran, kun kohtuudella arvelen menevän.

Lanttulaatikkoa olisi saanut olla kaksi vuoallista.

Jouluun kuulunee hössötys. Annakin heräsi seitsemältä ja tuli ennen kahdeksaan yläkertaa kantapäät tömisten: "Eikö täällä kukaan meinaa herätä?"

Maria pitää kiskoa sängystä. Tuntuu mukavalta, että kymmenessä vuodessa meille on muodostunut kohtuullisen ristiriidaton jouluperinne. Leonidin haudalla käynti on ehkä hieman vaikea tähän yhdistää, mutta jospa Leonidin haudalla käyntipäiväksi muodostuisi pyhämiestenpäivä.

Ihastuttavia tonttuja on liikuskellut talon ympärillä. Heistä on tullut sellainen olo, että kuulumme tähän yhteisöön.