Pentti Rythin (vas.) verokoulussa

pe 6.12.2013

Hyvää itsenäisyyspäivää! Tänään pääsin pariksi tunniksi Pentti Rythin verokouluun.

Tämä menee tosiaan niin, kuten iisalmelainen kansanedustaja Iivo Polvi (vas.) Pohjois-Savon vasemmiston sähköpostilistalla vinoili; Lapinlahdella Pentti ajattelee perusteellisesti ja minä koetan oppia nopeasti.

Eilinen merkintäni töksähti lopussa. Kirjoitin sen toissapäivänä Kuopion kirjastolla yläsalin yleisöpäätteen toisella kiintiötunnillani. Piti julkaisemani merkintäni vasta eilen, mutta se molskahti julki liian aikaisin. Viereiselle päätteelle tuli tuuheaviiksinen mies, joka näytti niin pietarilaiselta restauroija-puusepältä Volodja Varlamovilta, että minulta meni omalla koneellani pasmat täysin sekaisin.

Painoin julkaise-näppylää ja sen jälkeen jäin hämmennyksissäni pyörimään koneiden välillä kuin puolukka ylisuuressa ämpärissä.

Tuijotin tuuheaviiksistä miestä niin intensiivisesti, että tämä sai omaan koneensa pysäytettyä. Sanoi, voisitko sie auttaa. Loikkasin oitis hänen koneelleen ja painoin keskusyksikön käynnistysnappia. Kone virkosi eloon. Tunsin itseni oikeaksi infomation technology -tähdeksi.

Emme vaihtaneet montakaan sanaa, mutta mies arveli minua älykkääksi sillä perusteella, että olen vasenkätinen. Kuulema älykkäimmät USA:n presidenteistäkin olivat vasenkätisiä. Vastasin, että älykkyydelläni en ehkä menisi kehumana, mutta sen tiedän, että vasenkätisillä aivopuoliskot ovat väärin päin. Ehkä aivomme toimivat jotenkin kummallisesti.

Koetin epätoivoisesti kuunnella puheesta, oliko mies venäläinen. Sanoi sie. Joten saattoi olla karjalankielinenkin. Tuuheaviiksisen miehen katse oli suora ja ympäristöstään - huom! ympäristöstään - kiinnostunut. Ei umpimielinen. Ei siis taatusti ollut suomalainen.

Hell´s Kitchen
Rautalammilla

Viime yönä nukuin kuin tukki kaksitoista tuntia. Lisäksi makasin koomassa koko illan. Kissaakaan en olisi jaksanut sanoa.

Eilen ajoin Pikku Fiiat -pakun peräkärryineen Rautalammille. Matti valmensi vieressä. Piti koko ajan vilkuilla peileistä, tuleeko peräkärry jäljessä. Se oli vaikeaa, sillä apukuskin puoleinen taustapeili näytti taivasta. Olin jo Rautalammille hienoisessa lumisateessa päästyämme väsynyt.

Sitten kasasimme telineitä kyytiin kahden ja puolen tunnin ajan. Vaneripäällysteiset telinelavat painoivat varmasti kaksi kertaa enemmän kuin kesällä, sillä ne olivat imeneet itseensä syksyn sateet sekä kasanneet vielä reunoihinsa jääkokkareet. Pitkistä raajoista rakennustyömailla on enemmän kuin hyötyä.

Matti neuvoi, että telinelavoja voi kantaa kainalossa kuin salkkua. Hyvä. Niin varmaan, jos sattuu olemaan puolitoistametriset käsivarret. Minä raahasin niitä pitkin kotiseutumuseon pihaa perässäni kuin kelkkaa. Ehkä minusta oli jotain apua kuitenkin.

Lounaalla kävimme Vanhassa Peurassa, jossa kokkina oli Rautalammin kuuluisuus; huippukokki Kemppaisen Hell´s Kitchenin höykytyksessä käynyt Anssi Miettinen. Lihapullat olivat hyviä. Ja kanapata erinomaista. Salaattipöydän rosollikin vaikutti itse tehdyltä. Ruisleipä on myös Vanhassa Peurassa paistettua.

Kävimme Marialle ostamassa kahdet korvikset Vanhan Peuran viereisestä kultasepänliikkeestä. Viehättävä putiikki puutalossa ja takapihalla nätti lapinkoirauros, jota Matti ajatteli jo isäksi Pimun tuleville pennuille. Pimulla ei vielä ollut kuitenkaan ihan se aika, vaikka kiima onkin.

Kävi lapinkoirauroksen luona, heilutti hieman häntäänsä ja uros työnsi nenänsä lauta-aidan välistä. Istui siinä nenä aidasta museon pihan puolella jokusen tovin useaan otteeseen ja vingahteli liikuttavasti, mutta morsian lämmitteli pakun webastolämmössä auton sisällä sen näköisenä, että tässä kohtaa hänellä on päällä australialainen border.

Maria istui pakussa ja kuunteli radiosta Prisma Studion dokumenttia ajasta: "Tylsänä työpäivänä aika tuntuu matelevan. Minuutti tuntuu vartilta, tunti kahdelta ja päivä kuukaudelta. Mutta silloin kun on hauskaa, aika lentää nopeammin kuin toivoisi. Ajan kulumisen epämääräisyys johtuu siitä, että ei ole mitään yksittäistä aistia, joka aistisi aikaa." (Prisma Studio: Minuutti pe 29.11.2013)

Syksyn TET-päivänä Marian kanssa ajelimme Varpaisjärven kautta Nilsiään ja sieltä Tuusjärvelle, jossa kasasimme telineet ja veimme ne illan pimetessä Rautalammille. Ympyrä sulkeutui nyt taksvärkkipäivänä, kun haimme alkuerän telineistä Lapinlahdelle, josta ne lähtevät tammikuussa taas Nilsiään.

Anna oli puhunut itselleen taksvärkkityöpäivän Mellanolta Ampun kanssa. Annan taksvärkkipäivä sujahti varmasti nopeammin kuin Marian. Kotiin tultuamme oli kauhea katastrofi edessä. Annan pelipaita oli kadonnut jonnekin. Ei löytynyt, vaikka käänsimme koko talon kodinhoitohuoneen puoleisen päädyn ylösalaisin sekä selasin läpi tyttöjen huoneen kaapit.

Löysin vain kourallisen hiuslenkkejä sekä kaikki huushollistamme kadonneet kynsisakset.

Väisäsen Petri soitti, että oli tulostanut minulle kuvateoksensa. Virkun taiteilijapojat olivat Kuopion-näyttelypäivän päätteeksi kuulema juoneet kulttuurikahvit. Se kuulosti mukavalta.

Telkku auki, siellä
kohta Annan kummi!

Maria istuu vessassa kännykkäni kanssa. Televisiossa kakkosella Neil Hardwickin ohjaama Jos rakastat. Joten töllö auki, Jos rakastathan on hauska. Etenkin amneesia Lapponian sävelin Monica Asplundin ja kuoron laulamana kirjastossa oli aivan mahdottoman hulvaton. Amneesia liitty dissosiatiiviseen identiteettihäiriöön, josta minun piti selvittämäni Tikkisen Hannelelle netistä.

Jos rakastat -käsikirjoituksen on tehnyt Katja Kallio. Katja Kallion Kuutamolla-kässärin luimme Tikkisen Hannelen kanssa jokunen aika sitten. Tai tarkalleen ottaen Kuutamolla on vuonna 2000 ilmestynyt romaani, jonka pohjalta Aku Louhimies on ohjannut elokuvan vuonna 2002.

Nyt jouduin kuitenkin myöntämään; Katja Kallion teksti on mukaansa imevää ja hänen huomiokykynsä terävä. Pidin kovasti Kallion kässäristä Sooloilua-leffassa. Elokuvassa oli nopeaa ja oivaltavaa dialogia. Tytöt olivat pieniä, kun näytimme ja katsoimme sen Kino Sirénissä.

Kallion Kuutamolla on jotenkin epä-älyllisen hillitön ja sellainenhan tällaista vanhenevaa burlesk-bitchiä kovasti innostaa. Jos olisin lukenut sen nuorempana, olisin ehkä ajatellut toisin.

Wikipedia luonnehtii Kallion tekstejä seuraavasti: "Kallion tuotannon keskeisiä teemoja ovat ulkopuolisuus, läheisyyden ja etäisyyden ristiveto ihmisen elämässä." Kallio on sanonut saaneensa vaikutteita Italo Calvinolta, Eugene O´Neililta ja Tennessee Willamsilta. Esikuvana hänellä on myös Alice Munro, se kanadalainen Nobel-täti, pienten ja julmien tarinoiden kirjoittaja.

Alice Munron Kalliin elämän novellikokoelman olen lukenut. Keltaisessa kirjastossa on monta muutakin Munroa, mutta tällä hetkellä niistä jokainen maksaa yli 20 euroa, joten ei auta kuin odotella esimerkiksi Karkulaisen pokkariversiota.

Tytötkin tykkäsivät Sooloilusta. Maria oli kahdeksan vanha ja Anna seitsemän. Tytöt tykkäsivät muuten myös aivan liian nuorina Sisko tahtoisin jäädä -leffasta. Katsoivat sitä Taskisen (vai Kanervan?) Katjan kanssa dvd:ltä edestakaisin. Kelasivat parhaat kohdat aina uudestaan ja uudestaan.

Voiton puolella - Irlannin
uudesta työväenluokasta

Luen parhaillaan irlantilaisen työväenluokan kuvaajan Roddy Dolea. Hänen kirjansa Voiton puolella kertoo Paula Spenceristä, joka on entinen alkoholisti ja 48-vuotias. Juotuaan vuosikausia hän on jokseenkin pudonnut kaikista kelkoista. Yhdestä pojasta on tullut narkkari ja kuopus juo itsestään alkoholistia.

Onneksi lapsia on monta. Siskojakin löytyy loppujen lopuksi kaksi. Siskojaan Paula Spencer rakastaa, vaikkakin myöntää, että siskoista vanhin ja nuorin ovat keskenään läheisiä - ja nuorimman sisaren tyhmyys ottaa päähän.

Jotenkin Paula Spencer ei lamaannu siihen, että teknologia on ajanut hänestä ohitse ja Irlannin työläisinä on nyt pääasiassa mustia mamuja. Nuorin poika neuvoo, mitä tarkoittaa googlaaminen. Paula Spencer googlaa itsensä. Löytää samannimisen kirjailijan. Poika myös näyttää arvosteleopettajia.ie -sivuston, jonka perusteella poika on saanut koulusta vähäksi aikaa potkut. Oli mennyt antamaan jollekin opettajalle pelkkiä ykkösiä.

Roddy Doyle kirjoittaa Paulan ajatuksista yksinkertaisia lauseita: subjekti-predikaatti-objekti. Olen todella vaikutuksille altis, sillä aloin heti kuvata uutta yläsavolaista työväenluokkaa samalla tyylillä. Huomasitteko kaikki yllä, miten kirjoitin: "Viime yönä nukuin kuin tukki kaksitoista tuntia. Lisäksi makasin koomassa koko illan. Kissaakaan en olisi jaksanut sanoa."