Moniheimolaisuus

ke 15.1.2014

Kuuntelin eilen vihdoin loppuun Ylen Areenalta Roman Schatzin Maammekirjan, jossa studiovieraana olivat sekä filosofi Maija-Riitta Ollila sekä historioitsija, esseisti Jukka Relander. Monen viikon ajan pääsin aina kuuntelu-urakassa johonkin kohtaan - ja tuli keskeytys. Pitää viedä joku vessaan tai ratkaista jonkin ristiriita.

Kuuntelin ohjelman loppuun eilen siten, että välissä Matti teki tytöille pyttipannua ja minä telineenpurkureissulla Pielaveden osulasta ostamistani ohraryyneistä meille aikuisille uunipuuroa. Välillä hyppelin Ville Haapasalon Jäämeri-sarjan Solovetski-osassa. Välillä sanoin kohteliaasti päivää firmamme toivoakseni tuleville rakentaja-asiakkaille ja välillä täydensin Marian ruokalautasta. Välillä lusikoin itselleni puuroa. Välillä puhelinkin koetti soida.

Kerran läppäri ylikuumeni ja pimeni.

Schatzin 53-minuuttisen ohjelman kuunteluun meni koko ilta, mutta tuli tehtyä asia perusteellisesti. Parhaat kohdat kelasin kolme kertaa uudelleen.

Maija-Riitta Ollila sanoi ensin, että liberatarismi on tuonut yhteiskuntaan satunnaisuuden. Voi tapahtua, mitä tahansa. Ennen oli päivänselvää, että kun opiskelit kunnolla ja teit ahkerasti töitä, menestys oli taattu. Nyt ihmisistä mitataan epämääräistä henkilökohtasta tuottavuutta.

Ja kukas sen mittaa ja määrittää?

Ihana, tervetullut moniheimolaisuus
(tulisipa sellainen Lapinlahdellekin joskus!)

Schatzin studiovieraat puhuivat ohjelmassa muun muassa moniheimolaisuudesta. Ihmisten ei, Luojalle kiitos, tarvitse identifioitua vain yhteen porukkaan.

Arvot voivat olla päällekkäisiä ja takkia voi vaihtaa vaikka koko ajan. Voi olla vasenkätinen, suomenkielinen, vegetaarisosiaalidemokraatti ja golfari yhtä aikaa. Heimotulille istutaan kepeämmin ja heimon voi karistaa kantapäiltään hyvinkin nopeasti, jos siltä tuntuu.

Itse olen varmasti herättänyt etupäässä pahennusta ensin liittymällä ortodoksiseen kirkkoon ja sitten kymmenen vuodeen kuluttua eroamalla siitä. Liian kepeästi. Tosin niin on sanottu eräästä entisestä luterilaisesta papista, joka hiimaili taannoin Suuren Viikon palveluksessa Uspenskin katedraalissa enemmän tai vähemmän eksyneen näköisenä, että Ambronpirulainen vihkaisi tämän Kirkkoon.

Minusta isä Jyrki Ojapelto, hengellinen ohjaajani, voiteloiksi minut joulukuussa 2001 Kirkkoon vähän turhan kevein perustein. Olin vasta kysymässä isä Jyrkiltä, miten ortodoksisuus eroaa panteismista. Minusta niissä on paljon samaa. Täytyy myöntää,että jostain syystä vastaus: "Ortodoksisuus eroaa panteismista siinä, että ortodoksisuus ei ole panteismia!" ei saanut sisäistä vastaväittelijääni hiljaiseksi.

Ymmärrän nyt isä Jyrkin tarkoittaneen sitä, että ero yleensä kirkastuu miettimällä ja punnitsemalla asiaa. Mutta olisihan tuo saanut antaa tehdä sitä rauhassa. Näin koko ajan isä Jyrkin pään päällä ajatuskuplan. Jos tätä naista ei nyt Pielavedellä Petrun kirkossa voidalla Suomen ortodoksisen kirkon jäseneksi, ei tämä tule koskaan jäseneksi liittymään.

Olimme muuttamassa Iisalmen ortodoksisen seurakunnan alueelle. Hyvin arveltu isä Jyrkiltä. Ei olisi minusta tullut koskaan ortodoksia Iisalmen ortodoksisessa seurakunnassa.

Asuinpaikka ja sosiaalinen asema
(välillä tuntuu, että istua kököttää)

Roman Schatzin ohjelmassa Jukka Relander huomasi, että vielä vähän aikaa sitten ihminen identifioitui voimakkaasti asuinpaikkaansa ja sosiaalisen asemaansa. Siinä sitä istui juutattuna koko elämänsä. Se, että on moniheimolainen, ei välttämättä tarkoita sitä, etteivät ihmissuhteet olisi pysyviä. Toki vaihtuvien sosiaalisten suhteiden määrä on lisääntynyt kovasti - sen Relander myönsi.

(Voisiko vaihtuviin sosiaalisiin suhteisiin lukea aviomiehet? Ettei olisikaan niin kamalaa, että on ollut useita aviomiehiä ja äänestänyt elämässä useita eri puolueita? Tai jopa puuhastelee eri puolueissa yhtä aikaa?)

Relander otti esimerkin suhteesta sukulaisiin. Jos voi sanoa turvallisin mielin, että sukulaiset ovat sietämättömiä, asiat ovat kunnossa. On kiinteitä suhteita, joita voi sanoa sietämättömiksi pelkäämättä, että tulee hylätyksi. Eikös tätä voisi soveltaa puolueisiinkin?

Jos voi turvallisin mielin - ilman pelkoa likvidoinnista - sanoa, että Vasemmistoliitto on välillä melko sietämätön uusliberaalihökötelmä, joka perustettiin erinomaisen SKDL-rakenteen päälle sen vuoksi, että demarit yhdessä oikeiston kanssa halusivat heikentää ydinvasemmistoa, eivätkö asiat ole pohjimmilitaan hyvin.

Vasemmistoliiton alussa oli varmasti suuri uuden tekemisen euforia. Mattikin oli mukana Kulttuuritalon perustavassa kokouksessa, jota minä seurasin Helsingin Kumpulasta pienestä mustavalkoisesta lainateleviosiostani ja olin lähdössä Moskovaan opiskelemaan.

Minulle jäi mieleen kesän 2010 Vasemmistoliiton puoluekokouksesta ylöjärveläinen televisiomies Anssi Repo, joka näyttää ohjaavan Avec Tastulaa, ja Revon sanat: "Liityin takaisin Vasemmistoliittoon sen vuoksi, että puolue ei mielestäni ollut sellainen kuin sen pitäisi olla."

Anssi Repo kertoi puoluekokouspuheessan liittyneensä 2000-luvun alussa Vasemmistoliittoon, koska halusi muuttaa sitä.

Senkin ortodoksiset
sovinistiteologit!

Mistä ihmeestä oli kyse siinä, kun klikkasin itseni irti Suomen hallinnollisesta ortodoksisesta kirkosta 15.12.2011? Kirkosta, universaalista Kristuksen ruumiista, en kokenut itseäni irti klikanneeni, sillä käsittääkseni maailmankaikkeudesta ei voi erota.

Tahdoin pohtia ihan itse, mikä olen. Jumalaan uskoin 16. joulukuutakin samana vuonna, mutta tahdoin etupäässä itse määrittää, millaisin dogmein. Miksi me rusinapullateologit olemme jotenkin niin vaarallisia? Nauratti muuten, kun minua jemennettiin paheksuntaa puhkuen jonkun papin lainasaarnasanoin: "Teologia on otettava kokonaisuutena. Ei voi poimia rusinoita pullasta."

Minäpä kysyin, miksi ei voi? Kuka niin sanoo? Papit varmasti sanovat, mutta hehän vain legitimoivat asemaansa ja työpaikkojaan.

Miksi minun pitäisi allekirjoittaa ääliömäisiä opinkappaleita esimerkiksi Jumalansynnyttäjän ikuisesta fyysisestä neitsyydestä, kun Raamatussakin on monta kohtaa, jossa mainitaan Jeesuksen veljet? Olen aina ihmetellyt, mitä niin kauhean pahaa on perinteisessä tavassa tulla raskaaksi?

Miksei Jumalansynnyttäjä voi olla tavallinen vaimoihminen, joka teki maailmaan ihmeellistä tuhansia vuosia kestävää liikehdintää aiheuttaneen pojan verellä ja lantiolihasten ryskymisellä kudosten repeillessä? Sitä paitsi käsitys neitsyestä Jumalansynnyttäjänä on niin selvästi oman aikakautensa arvostusten tulos kuin vain voi olla. Siihen aikaan eri messiaiden jumalallista alkuperää oli tapana korostaa superkunniallisen äidin avulla.

Eihän Jumala voi syntyä tavallisesta vaimoihmisestä, tavallisesta äidistä. Miksi ei, kysyn vain?

Wikipedia määrittää feministiteologian näin: "Feministiteologiaon teologian suuntaus, joka tarkastelee kristillistä oppia, kristinuskon historiaa ja Raamattua naisnäkökulmasta. Suuntaus pyrkii tuomaan esiin sen, että Jumalaa koskevat käsitteet ovat hyvin patriarkaalisia. Äärimmilleen menevässä tulkinnassa Raamatun Jumala isänä pyritään korvaamaan Äiti-jumalalla."

No jopa on vaarallinen suuntaus! Olen kuullut ortodoksisten miesteologien kauhistelevan nimenomaan sitä, että femakkolepakkonarttuset korvaavat Jumala-isän sanalla Äiti-Jumala. Ikään kuin sovinistiteologit ajattelisivat isyyden olevan neutraalia, mutta äitiyden paheksuttavaa seksuaalisuutta.

Koska eri uskontojen fundamentaalisiivekkeet kokevat, että naista pitää alistaa, olen alkanut miettiä, mikä juju naisen alistamisessa on. Miksi fundikset pyrkivät näin tekemään? Ei kai vain taustalla ole pelko naisen valtaa kohtaan?

En todellakaan usko siihen, että matriarkaatti olisi jotenkin parempi paikka elää kuin patriarkaatti, mutta miespoloiset tuntuvat olevan niin liikuttavan pelokkaita, kun loppujen lopuksi se on naaras, narttu, nainen, joka päättää, kenelle hännän kääntää. Kyllähän siinä tulee mieleen, että burkhahan sellaiset on verhottava tai päästettävä kirkkoleipiä leipomaan vain vaihdevuosi-iän ohittaneita vanhenevia naisia, jotka eivät enää lisäänny.

Siihen, miksi nainen ei voi työskennellä pappina, ei minulle kelpaa vastaukseksi, että no, kun traditio. Tahdon tietää, miksi traditio. Aamun Koiton päätoimittajana koetin kaivella verta nenästäni naispappeuskysymyksellä. Sainkin lehteen ortodoksisen kirkollishallituksen kasvatusasiain viisaan naisen Sirpa Okulovin kirjoituksen, että kysymys on lähinnä työnjaosta.

Minusta asia ok, jos näin on.

Sirpa Okulov oli ainoa teologinainen, joka suostui asiasta jotain sanomaan. Muut, joilta kysyin, varmistelivat vain, että saavat Suomen ortodoksisesta kirkosta edes jotain työtä. Eivät uskaltaneet hiiskua sanaakaan.

Pielavesi-päivä

Aamutelevisiossa Kirsi Heikel haastattelee hyvin ruskettunutta ja urheilijan näköistä ST1-johtajaa Mika Anttosta. Anttonen sanoi, että jokaisen yrityksen pitää tähdätä maailman parhaaksi. No joo, onneksi tyyppi puhuu ihan asiaakin, sillä sanoi, ettei seurustele vuorineuvosten kanssa sekä kyseenalaistaa yritysten sisäiset suuret palkkaerot.

Siilinjärveläiset ovat Suomen neljänneksi tyytyväisimpiä kotikuntaansa. Tätä en entisenä pikasiilinjärveläisenä ihmettele yhtään. Terveyskeskuksessa pääsi vastaanotolle muistaakseni iltayhdeksään asti, mikä sopi mainiosti minulle, joka kävin töissä Lapinlahdella.

Rutiinitulehdukseen sai reseptin suoraan apteekkiin. Päivähoitotoimen kanssa ei tarvinnut tapella vammaisen henkilökohtaisesta avustajasta, omaishoidon tukea tarjottiin aktiivisesti ja päiväkodissa pidettiin nopeasti moniammatillinen kriisipalaveri, kun perheemme hajosi. (Tai kun itse hajotin perheemme.)

Palaveri oli rohkaiseva. Viranomaiset kysyivät jopa, onko minulla tarpeeksi lastenhoitoapua saatavilla.

Siilinjärveläisiä tyytyväisempiä ovat vain Kauniainen, Pirkkala ja Naantali. Kuopiolaisten tyytyväisyys on romahtanut. Kuopio on ilmoittanut lakkauttavansa kuusi koulua, kolme kirjastoa ja kaksi leirikeskusta. Tottahan jokainen siilinjärveläinen haluaa nyt Kuopioon pelastamaan ilmapiiriä pakkoliitoksen kautta.

Eilen veimme Matin kanssa yhden tarjouksen potentiaalisille asiakkaille kirjaimellisesti kouraan. Käytiin päälle bisneslounaalla Pielaveden lounaskahvilassa, jossa oli aivan erinomaista possupataa - kunhan huomasi, että lihapalat olivat muljahtaneet teräsvuoassa oikeaan alakulmaan.

Minä synnynnäisenä äiti-ihmisenä hörräsin niitä astiassa kauhalla keskemmäksi.

Kävimme Susannan pihassa hakemassa pikku kuorman telineitä. Saimme Susannalta lämpimän halauksen ja kävimme ihmettelemässä, kuka hänelle on tehnyt niin hienon keramiikkapajan. Se on varmasti Suomen tai ehkä jopa globaalitalouden paras keramiikkapaja vanhassa sodan jälkeen rakennetussa navetassa.