Miten Pentti Haanpää vasemmistolaistui

Yhteiskunnallisen kirjallisuuden päivä täyttää elämäni tälläkin viikolla

ma 20.1.2014

Luen Matti Salmisen Pentti Haanpään tarinaa henkeäni pidätellen. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että en ole tätä ennen ollut Haanpäästä kovin kiinnostunut. Tai olin kiinnostunut. Hieman. Jotenkin epämääräisestä velvollisuudesta isän ja äidin sukupolvea (molemmat s. 1920) kohtaan, kuten Päätalostakin.

Hankin kirjailijan kirjekokoelmaa kaksi kappaletta Varkauden Portin Kirjapörssistä. Toisen annoin Heikkisen Aarolle ja toisen kulkuriveljelleni Jouni Määtälle, kun ajattelin, että molemmat ovat syvemmällä Haanpäässä kuin minä.

Ahdistuin paksusta kirjekokoelmasta arkistossani samalla tavalla kuin Pyhän Iisak Niniveläisen kootuista teoksista, jotka saavat teologisen osaston kirjahyllyssäni notkumaan väsymyksestä. Ajattelin, että en ikimaailmassa selviydy paksukaisista hengissä.

Pongasin Matti Salmisen Tampereen yhteiskunnallisen kirjallisuuden päiviltä viime syksynä. Siellä hänen alustuksensa oli päällekkäin muistaakseni Miina Supisen, Venla Hiidensalon, Sami Rajakylän ja Raimo Pesosen haastattelutilaisuuden kanssa. Ajattelin, että koska meillä Ylä-Savossa on enemmän Haanpään ystäviä kuin nuorten sukupolvikokemuksesta kiinnostuneita, pitää Salminen saada Iisalmeen.

Iisalmen demarit ottivat kopin ja niin Salminen saatiin lauantaina tänne.

Matti Salminen kuvasi alustuksessaan sekä kirjassaan kuin salapoliisikertomuksessa, millaisia kiemuroita liittyi Haanpään todellisen olemuksen tutkimiseen. Haanpää oli maailmankatsomukseltaan vasemmistolainen - ehkä jopa sosialisti ja jos hänen esseensä Hämäräin miesten kirjeet olisi 1930-luvulla julkaistu jossain, olisi seurauksena ollut Tammisaaren yliopisto. Toisin sanoen vankileiri.

Koiran kusitolppana
ja kirjekuoren nuolijana

Haanpään taustalla häämöttää koko ajan isä Mikko. Pidän isä Mikosta tähänastisen tietämyksensä perusteella jopa enemmän kuin pojastaan. Mikko Haanpää kävi olemassa Amerikassa 1900-luvun alussa, tutustui sosialisteihin ja palattuaan takaisin Leskelään perusti sinne sosialidemokraattien osaston.

Kansa kuitenkin riehui sosialistikokouksissa viinan ja erilaisten puukkojen sekä puntareiden voimalla. Niinpä Mikko Haanpää joutui siistimään kokousten kulkua ja lopputulema oli se, että sosialidemokraattinen osasto kuihtui. Sen jälkeen pragmaatikko-maailmanparantaja perusti Leskelän kylälle koulun sekä toimi erilaisissa kunnan tehtävissä, haahuili maalaisliiton ja liberaalin edistyspuolueen kautta Suomen pienviljelijäin puolueeseen.

Mikko Haanpää oli pragmaatikko ja säilytti luokkakantaisen maailmankatsomuksensa loppuun asti. Hän on kirjoittanut omissa muistelmissaan seuraavasti:

"Olen ollut ns. talonpoikana, mierolaisena, jätkänä, tehdastyöläisenä, mökkiläisenä, varatonna pienviljelijänä, kauppijaana, kruununtorpparina, kunnan pomona, eduskuntaehdokkaana, kaikkien vapaasti haukuttavana salanimien suojasta, pelimannina, puhujana, asioitsijana, kirjeenvaihtajana, jopa kirjailijanakin. Mutta aina vain - köyhänä." (Matti Salminen Pentti Haanpään tarina s. 73)

Isän kokemukset tunkevat ulos Pentti Haanpään novellissa Herra luutnantti ja hänen lähettinsä:

"Aina niitä elinkeinoja on. Minä olin ennen kuin tänne tulin yhden vuoden koirain kusitolppana Kokkolan osuuskaupan edessä, toisen vuoden kärripoikana Raahen rankkurilla ja kolmannen postitoimiston luukun vieressä kieli ulkona, jotta ihmiset saivat kostuttaa postimerkkejään..." (Matti Salminen Pentti Haanpään tarina s. 57)

Tästä saankin aiheen arvella, onko meillä Lapinlahdella nyt haanpääläinen kunnanjohtaja. Eräässä yrittäjäin turinatuokiossa kunnanjohtaja sanoi ehdotukseeni, että eikö kunnanjohtajakin voisi olla facebookissa keskustelemassa kunnan asioista kuntalaisten kanssa suoraan, suurin piirtein näin: "Ein oikein tiedä, huvittaisiko sitä enää vapaa-aikana olla kuntalaisten kusitolppana."

Ja aloittelevana kaunoblogistina sanoisin minä näin - jollain laillahan karut 1930-luvun kokemukset on tuotava nykypäivään:

"Aina niitä elinkeinoja on. Olen ollut toimittajana, pätkäpäätoimittajana, sokerijuurikkaan harventajana, puolueen uskollisena palkkasoturina, eduskuntaehdokkaana, varaluottamusmiehenä, äidinkielen opettajana, rakennusalan yrittäjänä - ja pääasiassa rutiköyhänä."

Joka toinen päivä haluan maatalouslomittajaksi ja joka toinen päivä slaavilaisen filologian tutkijaksi.

Pentti Haanpään
ideologinen kehitys

Pentti Haanpää pääsi nuorena huipulle. Novelli novellilta porvarilliset kustantamot kieltäytyivät hänen tekstiensa julkaisusta. Vuonna 1930 Haanpää kirjoitti päiväkirjaansa:

"On siis niin, että porvarilliset kustantajat ovat minulta tukossa. Vanhaa komeaa sanapartta käyttäen: Sillat ovat poltetut! Kuulun toiseen leiriin lopullisesti ja tahdon kuulua." (Matti Salminen Pentti Haanpään tarina s. 70)

Matti Salminen kuvaa Haanpää-kirjassaan elävästi, kuinka Haanpään ominut professori ja kirjallisuudentutkija Eino Kauppinen sekä Haanpää-elämäkerturi ja Hesarin kirjallisuuskriitikko liudentavat kirjailijan vasemmistolaista ideologiaa.

Mistä näitä viheliäisiä porvareita oikein pukkaa kaikissa historian vaiheissa?

Kerronpa teille. Niitä pukkaa esimerkiksi vaikkapa Hesarista. Lukekaa sunnuntain Hesarista Esa Mäkisen juttu firmansa tekemästä luokkakyselystä, jonka Turun yliopiston mussusosiologi Jani Erola väänsi typeräksi lifestyle-ryhmäkuntalaisuudeksi.

Naurultani ei meinannut eilen aamulla tulla loppua, kun luin jutun Eliittiä hävettää olla eliittiä (HS su 19.1.2014 s. C13). Jutusta ei todellakaan voi mistään päätellä, että tyyppi on ollut töissä joskus Kansan Uutisissa. Luokkajuttu oli kirjoitettu samaan tyyliin kuin Hesarin toimittaja Erkki Kylmänen, Lapin Kansan kesätoimittaja vm. 1988, kirjoitti Slavoj Žižekin vierailusta Suomeen.

Kylmänen ei maininnut missään kohtaa tekstiä, että Slavoj Žižek on kommunisti.

Minulla oli kunnia tavata Esa Mäkinen livenä jokunen kesä sitten. Lapinlahden Mäkikylässä oli taannoin kirjallisuusaiheinen Käki-seminaari, joka oli käytännössä Esa Mäkisen ja Jani Saxellin ikäluokan yliopisto-opiskelijoiden kurssitapaaminen. Sinänsä toivon Käki-seminaaria edelleen Lapinlahdelle, mutta mihin lie kuihtunut hauska kesäperinne.

Esa Mäkinen alusti jostain journalismia koskevasta aiheesta ja minulla oli huulillani kysymys; oletko sinä se Kansan Uutisten entinen toimittaja. En kuitenkaan sanonut mitään, sillä alustajalla oli pelokkaat Jarkko Ambrusin ja Pentti Haanpää -silmät sekä hän myös näytti siltä, että jos joku paksu kommunistiämmä avaa seminaarissa suunsa, alustaja paskantaa säikähdyksestä housuunsa.