Utopiasosialistit, prerafaeliitit ja muu (ry)
tämänpäiväinen sekava tarinointi

Nerkoon Päivi Päivänsäde on Lapinlahden prerafaeliitti!

ti 25.2.2014

Voitin Säästötori-Ruokakassi-Pöytäliina -kaupan uudelleenavajaisarpajaisista pahvilaatikollisen Snellmanin makkaroita sekä kinkkusiivun. Vaikka kaupalla olisi nimenä mikä, muistan sen ikuisesti Säästötorina. Säästötori se oli, kun muutimme Pielavedeltä Lapinlahdelle ja Säästötoriksi jää mieleeni.

Maria eilen oma-aloitteisesti tilasi uunimakkaraa ja tänään syömme kinkkukiusausta. Ja taas kuuluu Koskelan Jussin suunnalta karmaiseva aaargghhh. Pyykkäystä ja ruoanlaittoa. Kylläpä se rouva Valkonen on kummalliseen maailmaan joutunut. Se häristä huastaa, joka härilä kylvää, sanoi äitini ammoin.

Nimenomaan noin ilman kaksois-ällää. Eteläsavolaiset oikovat puheessaan joissain kohti.

Snellmanin makkarat olivat hyviä, mutta kaikkein hienoin juttu arpajaisvoitossani oli pakkaus. Pakkaus oli paksua pahvia ja sen kuvituksena oli kuvittaja-taiteilijan Sirpa Hammarin naivistinen maaseutunäkemys. Pakkaus oli suorastaan utopiasosialistinen.

Englantilainen sosialisti-arkkitehti William Morris oli sitä mieltä, että taidetta ei tule tehdä sen itsensä vuoksi. Kaikkien käyttöesineiden tulisi olla taidetta ja hyvin muotoiltuja, ajattomia sekä mietittyjä. Morrisin mukaan syy esineiden laadun heikkenemiseen oli 1800-luvulla teollistuminen ja massatuotanto.

Nyt on pakko lainata wikipediaa, vaikka Jyväskylän Palokasta kuuluu seuraava tuskanhuuto - Kaakkuriniemien suunnalta.

"Taiteen tuli Morrisin mielestä olla ihmisten toisille ihmisille tekemää, ja tähän päästäisiin vain palauttamalla keskiajan käsityömenetelmät entiseen arvoonsa."

Morris oli kamu venäläisen Pjotr Kropotkinin kanssa. Kropotkin uskalsi arvostella itse Leniniä ja oli samaa sarjaa kuin maailman vaarallisin nainen Emma Goldman.

Näistä tyypeistä ei tällä kertaa tämän enempää, vaan mietin, että kun lähetän seuraavan kirjalastin Tikkisen Hannelelle, käytän kuljetukseen Snellmanin tuotelaatikkoa. Näin pakkauksesta on iloa estetiikan tuntijalle. Välillä olen pakannut Hannelelle kirjoja tai printattua blogiani elokuvajulisteisiin.

Ne myös ovat hyvää pakkauspaperia kestävyytensä vuoksi.

Huomenna Marian kanssa Kysiin neurologille ja Respectaan Kuopioon. Pitää mennä samalla reissulla etsimään Hannelelle lukuromaaniksi Australia-sarjaa. Onnistuin hankkimaan hänelle Tamara McKinleyn Perintöosan ja tekstari tuli välittömästi: "Tää ois kyl trilogia..."

Kirjassa viitataan sekä taaksepäin ensimmäiseen osaan että eteenpäin kolmanteen osaan.

Prerafaeliitit tulivat otsikkoon Mark Helprinin Talvisesta tarinasta. En ymmärtänyt kirjasta yhtään mitään. Silti pidin siitä, vaikka lopussa romaaniin ilmestyi kasapäin ruumiita ja tarkkaavaisuuteni noin kolmensadan viimeisen sivun aikana herpaantui.

Kirjan läpi kulkee voimakas työläishahmo Peter Lake sekä myyttiset voimat omaava valkoinen hevonen. Valkoisen hevosen avulla Helprin kertoo työläisistä, jotka kapitalisti käyttää muutamassa viikossa loppuun, heittää syrjään ja ottaa uudet. Kirja oli mielestäni utopiasosialistinen, monikerroksellisempi - herraparatkoon kuin Jonathan Franzénin keskiluokkainen ja neuroottinen narina.

Lisäksi siinä ainakin kerran mainittiin Marx. Kirjassa mainittiin myös William Morrisin hengenheimolaiset prerafaeliitit. He olivat taiteilijaryhmä, joka vastusti 1800-luvun akateemista taidetta. Se oli viktoriaanisuudessaan kaavamaista ja hengetöntä asetelmineen ja sommitelmineen.

"Prerafaeliitit halusivat palata 1400-luvun italialaisten ja flaamilaisten taiteilijoiden, varhaisrenessanssin yltäkylläisiin yksityiskohtiin, voimakkaisiin väreihin ja taidokkaisiin sommitelmiin. He pitivät itseään uudistusliikkeenä ja julkaisivat omaa aikakauslehteä, The Germiä." (wikipediasta)

Minua muuten on alkanut tympiä huippuammattilaiskirjailijoiden ja -toimittajien kaavamaisuus. Esimerkiksi Jari Tervolta on riittää kaavansa hahmottamiseksi pelkästään Koljatti ja Layla. Tervo kirjoittaa niin, että joka välissä on hieman väkivaltaa. Lopussa vaikuttaa aina olevan paljon verta ja suolenpätkiä.

Poikkeuksena Jari Tervon Esikoinen. Siinä kaikki olivat söpöjä, sanoi Hesarin kriitikkkotäti Suvi Ahola. Ehkä Ahola ei pitänyt Esikoisen söpöistä hahmoista sen vuoksi, että esikoisen isä, kommunisti, ei syönyt lapsia aamupalakseen.

Samantyyppinen ilmiö oli Mikael Pentikäisen Luottamuksessa. Välillä oli pitkästyttävältä tuntuvia, sinänsä tarpeellisia, teoreettisia pohdintoja - ja juuri kun Luottamus oli kolahtamassa otsaan, tuli jokin koukku: nuorimmaisen marsut tai mukava yksityiskohta Pentikäisen elämästä. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut laskelmoidulta, kuten Tervolla.

Niinpä Talvisen tarinan kaltainen puuduttava runsaudensarvi tuntui jotenkin aidommalta kuin tehdyt asetelmat. Talvinen tarina tuntui niin prerafaelitismiltä, niin prerafaelitismiltä. Ja hyvä niin! Kirjassa riittää ammennettavaa loppuiäkseni.

Lapinlahdella on muuten ainakin yksi prerafaeliitti. Hänen töitään voi ihailla flash mobile -tyyppisesti Viitostien varrella Nerkoon kylän suussa. Iisalmeen päin Lapinlahdelta mennessä on ollut Talvivaaran hattutemppu. Hatut alkavat olla jo vähän haaltuneita, mutta Raija Weisenbergin kuoleman tienoilla Päivi Päivänsäteen takapihalla olivat kangaspuut ja niistä lähti upeita verenpunaisia lankoja kohti taivasta.

Vuoden alun pimeydessä langat olivat valaistut. Kerrassaan vaikuttava taide-elämys.