
su 23.3.2014
Eilen puin ja pesin Marian, sen jälkeen oman tukkani sekä alakerran ja yläkerran. Meni koko päivä ja lopuksi rojahdin katsomaan vaippapaviaanien mielenkiintoista elämää Avarassa luonnossa silmät kiinni keittiön sohvalla kuorsaten. Jotain parisuhdeongelmia niillä oli. Naaraat saivat puremia päähänsä, kun meinasivat vaihtaa urosta.
Sitten ajelivat takaa vieraita uroksia. Tai jotain sellaista.
Pirkko-papin entinen mies Ossi oli antanut kuulua itsestään serkulleen Tikkisen Hannelelle. Emme kumpikaan oikein päässeet ymmärrykseen, mistä on nyt kyse. Tikkisen Hannele oli menossa Lukkarilaan Lyytiselle kylään, mutta homma peruuntui jonkin kardinaalisotkun vuoksi.
Hannele luki jo viidettä kertaa Paavo Rintalan Leningradin kohtalonsinfoniaa, joten lähetin tälle pika ensiavuksi Anne Tylerin Avioliiton lyhyen oppimäärän, joka oli lämmin kuvaus siitä, kuinka yhteen loppujen lopuksi aina päätyy toisilleen kaksi tuiki tuntematonta ihmistä, minkä jälkeen sitä vain on opeteltava elämään muukalaisen kanssa tai seuraavan muukalaisen kanssa, jottei lysähtäisi kasaan lasten kasvatuksessa, ruokinnassa, pesuissa ja jääkiekkoharjoituksissa.
Nauratti, kun Raija-pastori kerran tekstaroi minulle, että muistutan jo jääkiekkomutsia. Olin ylpeä arvonnousustani, vaikka Annan lentopallokuviot hoitaakin Matti.
Tylerin Avioliiton lyhyt oppimäärä oli kuitenkin nopeasti luettu. En tiedä, ryhtyykö Hannele tänään Katja Ketun Surujenkehrääjään, jonka lopussa on terävä lähtö alkoholiympyröistä. Kirjan päähenkilö juopottelee jonkun spurgupariskunnan kanssa ja kirjaimellisesti kävelee kahden sammuneen möykyn ylitse - lähti elolle varjomaailmasta.
Lupasin Hannelelle lisää Kettua. Lähetin Kätilön ja Sofi Oksasen Baby Janen. Ne hän saanee maanantaina postiluukustaan. Baby Jane on päihdekertomus helsinkiläisestä lepakkomaailmasta. Baby Jane käy myös opetuskertomuksena siitä, että mikäli ympäristö niin sallii ja jaksaa palvella, päihdeongelmainen voi muurautua totaalisesti omaan maailmaansa - ja kämppäänsä.
Oksasen Baby Janesta ei ole paljoa julkisuudessa puhuttu. Ehkä asia on toimittajille vaikea. Köyhien päihde- ja mielenterveysongelmiasten maailma on vaikea. Ei toimittajilla ole mitään kosketuspintaan ihmisiin, joiden kaikki energia kuluu nimenomaan hengissä selviytymiseen.
Kun toimittajien piiristä putoaa hengissä nipin napin selvityjien piiriin, toimittajapiiri sulkeutuu ja unohtaa pudokkaansa. MOT.
Kirjana Baby Jane ei varmasti ole kummoinenkaan, kuten Morren maailma sanoo. Ehkä sellainen kirjallisuuskriitikko, joka ei koskaan ole käynyt päihdeongelmaisen kämpässä, jossa on paskannettu siivouskomeroon, kun ei ole löydetty vessaa, voi tuumata kylmästi, miksi nämä ihmiset eivät vain tartu itseään niskasta kiinni. Tai niin kuin eräästä bentsoriippuvaisesta taiteilijasta on sanottu, että voisihan tämä mennä oikeisiinkin töihin.
Miksi muuten kaikki Suomen köyhät eivät vain menisi huomenna töihin? Niin miksipä ei? Mitäs jos tehtäisiin sellainen mielenosoitus, että kaikki työttömät vain menisivät työpaikoille ja alkaisivat tehdä työllisten töitä?
Nyt vihdoin pääsen Pentti Haanpäähän. Veijo Meri sanoo luvussaan Haanpään maanpako seuraavaa: "Pentti Haanpää valitti lamavuosina sitä, ettei pulamiesten hädästä saanut tai osattu kirjoittaa. Vain Raamastusta löytyi sen aitoja kuvauksia. Niitä sitten lainattiin. Haanpää teki sen itse vuoropuheiksi kirjoittamissaan kahdessa jutussa. Hän kirjoitti ne itsenäisyyspäivän aattona ja itsenäisyyspäivänä 1933. Viranomaiset nostivat häntä vastaan oikeusjutun ja häntä sakotettiin." (Veijo Meri Suurta olla pieni kansa, Haanpään maanpako s. 218.)
Haanpää sanoo kuulema jutusssaan Pulamiehet puhelevat, että pulamiehiä oli ihan turha sanoa kapinallisiksi. He vain soittivat suutaan ja kiroilivat ja ihailivat poliisien tapaa kävellä ja heidän mustia pamppujaan ja valkoisia herrasäven käsineitään.
Pulamiehethän ovat tyypillisiä sen ajan persuja. Osa heistä kulminoitui Lapuan liikkeeseen. Veijo Meren mukaan Pohjois-Pohjanmaalla paikalliskapinat, kuten Nivalan konikapina, oli vasemmistohenkisiä. Etelä-Pohjanmaalla ajateltiin, että pulaan syynä ovat kommunistit.
Mielenkiintoinen ajatuskieppi kertakaikkiaan.
Edessäni on nyt Inton uudelleen ja sensuroimatta julkaisema Haanpään juttukokoelma Ilmeitä isänmaan kasvoilla enkä löytänyt sieltä juttua Pulamiehet puhelevat. Ostin kokoelman Jyväskylästä Huhtasuon kirjastolta, jonne purjehdimme hiihtolomalla Mitä työväenkirjallisuuden jälkeen -tapahtumaan kirjallisuutta ja kulttuuria rakastavan Raija-pastorin kanssa.
Tulkoon nyt tässä taas kirjoitettua, että mielestäni olisi pitänyt selkeästi vastata seuraavalla tavalla:
"Perinnerasvanahkatyöläiskirjallisuuden jälkeen tulee uuden työväenluokan, prekaareiden, kirjallisuutta, jota muun muassa edustaa Miika Nousiainen - ainakin Metsäjätillään. Siinä kuvataan perinteisen työväenluokan jälkeen tulevaa uutta työväenluokkaa puutyöläis-Jannen kautta."
"Janne on hyvä kirjoittaja ja on joutunut jäämään Metsäjätin paikkakunnalle sen vuoksi, että saa nuorena lapsen. Lapsesta uhkaa tulla samanlainen tuoppijuoppo kuin isästään, mutta sitten isä - työttömäksi jäätyään - ryhtyy jonkinlaiseksi toimittajaksi. Toimittajaksi ryhtyminen tulee vasta kirjan lopussa ja Nousiainen voisi kirjoittaa Metsäjätille jatko-osan: pätkä- ja silpputyöläisen arki, radikaalia - eikö totta."
"Metsäjätissä on lisäksi mielenkiintoinen episodi. Kurjimmasta työläisen kakarasta tulee kansainvälinen urheilutähti ja tämä myy sählymailansa paikkakunnan työttömien hyväksi järjestetyssä jossain joutuvassa hyväntekeväisyysnenäpäivässä. Hesarin Kuukausiliite teki muutama vuosi sitten jutun siitä, kun Sami Hyypiä palasi Voikkaalle paperitehtaan sulkemisen jälkeen. Nyt Hyypiästä kerrotaan wikipediassa muun muassa, että hän harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Voi Kristus."
Pakko on myöntää, että uudesta työväenluokasta ja myös uuden työväenluokan kirjallisuudesta parhaiten Jyväskylässä perillä oli Paavo Arhinmäki (vas. pj.). Enpä olisi ilman Arhinmäen puheessaan esittämää kirjavinkkiä Metsäjättiin koskenutkaan.
Sen verran vastenmieliseltä porvarilta Miika Nousiainen vaikuttaa Hyvissä ja huonoissa uutisissa, jota tietenkään en katso, sillä siinä on möllidemari Mikko Kuustonen ja Lapinlahden kokoomuslaiset pitävät ohjelmasta sen takia, etteivät loukkaannu siitä. Jos kokoomuslainen ei jostain loukkaannu, en suostu ohjelmaa katsomaan.
Kunnolla olen Huhtasuon kirjaston aulasta ostamastani Haanpää-kokoelmasta lukenut vasta Työvoimatuotannon rationalisoimisen.
Se alkaa kuin meidän ajastamme: "Koko maailma oli täyttänyt ylenpalttinen runsaus: ihmisiä oli niin yllin kyllin, ettei kaikille riittänyt mitään työtä tai puuhaa, ja ruokatavaraa ja kaikenlaisia hyviä vehkeitä oli myös niin runsaasti, että alimmaiset mätänivät." (Pentti Haanpää Ilmeitä isänmaan kasvoilla s. 156)
... mitä ei ollut myyty, sitä ei voitu syödäkään.
Työvoimatuotannon rationalisoiminen on oivaa kapitalismin analyysiä. Kirjoitettu vuonna 1933. Kapitalismissa on kyse nimenomaan monopolien ylituotannosta. Kun olisi mahdollisuus ruokkia koko maailma, tuleekin kapitalistin mieleen järjestää pula.
Äärimmäisyyteen tämä vietiin Kuopiossa nälkävuosien aattona, jolloin lämpömittarit kävivät miinuksen puolella ja esimerkiksi Gustav Ranin lähetti siltä istumalta hankkijansa Pietariin tuomaan viljaa Kuopioon.
Odotettavissa oli viljan hinnan nousu. Odotettavissa oli myös nälkään kuolevia ihmisiä. Nimettömien nälkään kuolleiden hautoja voi käydä ihmettelemässä Varpaisjärven Korpijävellä Koiramäen hautausmaalla. Me emme edes tiedä, ketä haudoissa on. Heillä ei ole nimiä.
Ehkä olivat kävelleet Rautavaaralta Korpijärvelle kuolemaan.
Haanpää maalaa työvoimatuotantoa kuvaavassa jutussaan tilanteesta sarkasmia tihkuvan kuvan: "Oli selviö, että ihmisiä oli ennestäänkin liikaa, koska heitä kaikkia ei voitu sijoittaa työhön eikä ruoan ääreen. Miksikä siis tuottaa heitä yhä lisää? Olisi ehkä paras hävittää entistäkin satoa, kuten suurilla vilja-alueilla. Joku uusi sato voi siten päästä parempaan kurssiin. Sitäpaitsi lapsten kasvatus oli oikeastaan epävarmaa, terveitten liikeperiaatteiden vastaista. Nykyään se vivahti suorastaan yhteiskuntaa tuhoavaan toimintaan. Yhäkö uusia, työttömiä, tyytymättömiä, kumouksellisia, kommunisteja?"
Ministeri ajoi läpi lapsikieltolain! Yhtään uutta kansalaista ei saanut valtakunnan alueella tuottaa eikä juottaa henkiin muuten kuin valtion erikoisella lupalapulla. Aiottu uusi kansalainen ei saanut koskaan missään muodossa tulla rasittamaan yhteiskuntaa.
Ajatelkaa, miten ajankohtaista. Rautavaarallahan tämä toteutuu jo. Siellähän vuosittain syntyy niin vähän lapsia, että tavallisen peruskoulun järjestäminenkin on kohta vaikeaa. Kansan Uutisissa kolumnoiva yliopistopartasuu Teppo Eskelinen kirjoitti teemasta kirjoituksen: Lieksan Tulevaisuus.
Lieksan tulevaisuus on sössitty ja se on polittinen valinta. Olisi voinut valita toisinkin.
Haanpää tulee jutussaan sellaiseen johtopäätökseen, joka hieman muistutti kamalia sosialismeja tai jopa kommunismeja, mutta väliäkö hällä. Lapsia sai taas tehdä. Porvarit nimittivät uutta ohjelmaa kansalaistyövoiman tuotannon rationalisoimiseksi. Matti muuten nimeäisi kansalaispalkan työvoimareservin ylläpitömaksuksi, jotta se kelpaisi porvarillekin.
Väliäkö hällä, onko kissa valkoinen ja vai punainen. Pääasia, että se toimii. Totta kai otan enemmin punaisen kissan, mutta porvari ottakoon valkoisen, jos oikeasti päämäärä on sama. Ruokaa nälkäisille, asuntoja kodittomille, työtä työttömille, ihmisarvoa syrjäytetyille.
Tänään linkkaan Ukrainasta Kusarin kolumnistia ja Spektrin päätoimittajaa Eilina Gusatinskyä: http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/nakokulma/3141193/ihmisarvo-geopoliittisessa-pyorityksessa
Sekä Tapani Laustia: http://www.lausti.com/articles/russia/ukraina.html
Luin aamulla su-Hesarin. Hyviä juttuja. Nato-kysymyksetkin luin. Juttu Virosta lisäsi inhoani kyseistä maata kohtaan. Jutun pääkuva oli ällöttävä. No, en kuitenkaan usko, että kaikki virolaiset olisivat venäläisrasistisia militaristeja. Enkä yhtään ihmettele, että Tapani Kaakkuriniemi lukee Hesarin ulkomaansivut hanskat kädessä.
Yksinäisyyttä pohdiskelevan sunnuntaijutun luin tarkkaan ja nauroin sen perään vilpittömän ihastuneesti Anna-Stiina Nykäsen kolumnia "Antakaa miesten olla rauhassa!" (HS su 23.3.2014 s. C7)
Amerikkalaisen Thomas Pikettyn juttua lukiessani piti oikein hieroa sunnuntaiaamun leppoisunihiekkaisia silmiä. Voiko tosiaan nyky-Hesarissa jo sanoa, että joku esittää progressiivista verotusta sekä pääomatuloihin että palkkatuloihin sekä perintöveroa?
Itse asiassa valistunut arvaukseni oli, että uusliberalismin idealistinen idea oli saada pääomat liikkeelle ja tuottamaan jotain konkreettista vaurautta. Meni vain jotenkin pieleen. Ehkä uusliberalistit eivät olleet lukeneet tarpeeksi Marxia, joka korosti pääoman kasautumistaipumusta.
Lisäksi laiska kasautunut pääoma tekee kapitalistit laiskoiksi ja pulleiksi. He vain tuijottelevat omaan napaansa ja vispaavat shampanjoita veroparatiiseissaan. Jotta pääomat saataisiin takaisin tuottamaan jotain konkreettista, kuten vaikkapa ruokaa, pitää työväenluokan (ja talonpojan) liittoutua. Ei yhteinen hyvä ilman kamppailuita tule.
Tietysti Thomas Pikettyltä on Hesarin jutussakin lainattu hiukan kykykykykokoomuslaista liturgiaa siitä, että jokainen rikastukoon kyvyillään. Entäs jos on kyvytön, flegmaattinen, tavallinen eikä erityisen kyvykäs?
Mattia suunnattomasti vaivaa Mikael Pentikäisen Nato-mielisyys ja miettii, äänestääkö EU-vaaleissa ollenkaan. Lohdutin Mattia, että Pentikäisen Nato-mielipiteet ovat valistuksen puutetta. Ehkä hän lisäksi on hieman vielä sekaisin johdettuaan Hesaria, jossa ei näköjään vieläkään saa sanoa Natosta selkeän poikkipuolista sanaa - voi vain esittää loivia näkemyksiä, kuten Unto Hämäläinen tänään - ja käytyään sellaisissa kekkereissä kuin Bilderbergissä.
Sehän oli jo jotain, että Pentikäinen tuli MOT:ssä kasvoineen Bilderberberg-asiassa julkisuuteen. Tosin Pentikäinen ei sanonut kekkereistä juuri mitään; mekin Heikkisen Aaron kanssa olisimme voineet sanoa enemmän, mutta olihan ulostulokin jo jotain.
23.3.302123.3.23
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]