Säädyllinen murhenäytelmä

ke 26.3.2014

Vielä löytyi täksi aamuksi jemmasta hanki, jotta pääsin suksimaan säteilevällä keväthangella. Löysin lisäksi eilen hankipätkältä hieman vaikeakulkuisen - tai no sukset jalassa vaikeakulkuisen - metsäautouran Soidinsuontieltä Happosen pellolle. Sanoin puhelimessa Matille, että näen nyt mäntyjen takaa pilkottavan aukeaa; olisiko Soidinsuo siellä?

Eipä ollut, sillä olin tullut Tuolitieltä (tai Soidinsuontieltä tai Suursuontieltä, tiellä ei ole viittaa, jossa olisi nimi) takaisin lähelle Pitkänmäentietä. Olin Happosen talon takaisella pellolla. Meni taasen ainakin kaksi minuuttia, kun kartta päässäni pyörähti oikein päin. Talokin näytti aivan toiselta, kun sitä tarkasteli eri kulmasta.

Tänään rämmin uudestaan saman pellon laitaan, sillä varjokohdassa on vielä lunta. Arvelen, että saan hullun maineen lähestulkoon lumettomasta hiihtoharrastuksestani. On siinä kuitenkin puolensa. Kun koira on vyötettynä lanteille ja kiertää taluttimen narun kolme kertaa jonkin karahakan ympärille, joudun kyykistelemään ja ojentelemaan käsiäni. Monipuolista liikuntaa ja koira saa päänvaivaa, kun miettii korvan luimuissa, miksi se akka taas karjuu.

Pimu on borderominaisuuksineen nopeaälyinen koira. Se on pakko sanoa, mutta ehkä vähän turhan altis tottelemaan. Narttu lukee tavallaan kaikkia eleitä satakertaisesti yli - ja joskus, myönnettävä, on hermostun ja kiljun, että tyhmä koira. Koiraparka osaa kiertää pikkuisenkin pajunvarvun ensin yhteen suuntaan ja sitten kiireissään viisi kertaa vastapäiseen suuntaan.

Lopputulos on, että joutun kyykistymään seitsemän peninkulman saappaissani ja suksissäni sekä selvittämään solmut. Tänään saldona on mustelma polvessa. Eilen havunneulanen korvassa.

Löysin neulasen korvastani Lapinlahden Venäjä-seuran kokouksessa ja oli kesken kokouksen pakko pyytää, sanokaa, onko puheenjohtajalla ehkä päässä oksiakin.

Nyt istun Varpaisjärven kirjastossa. Kävin tsekkaamassa, onko Virpi Hämeen-Anttilan Marionetit hyllyssä. Ei ollut, mutta silmään osui samoilla hyllytienoilla Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä. Koska kirja näyttää paksulta, arvelen sen olevan piinallisen tarkkaa kertomaa sivistyneistön hillitystä charmista.

En ehkä eilen Lapinlahden Venäjä-seuran kokouksessa havunneulaset korvassani edustanut ihan kaikkein hillityintä charmia enkä kovin sivistyneistöäkään, mutta kolme vuotta omaatuntoani painanut vuosikokous tuli lusittua kerralla. Ja saimme aikaan ihan toimintasuunnitelmankin.

Nyt olisi pahin edessä. Vuosikokouspöytäkirjan kirjoittaminen. Olisi pitänyt eilen kasata se kauhea läppärinsurkimus ja vääntää pöytis saman tien valmiiksi. Matti joutui Venäjä-seuran hallitukseen, mutta näin varmistamme, että hallituksen kokoukset ovat edes joskus päätösvaltaisia. Päätösvaltaisuuteen riittää kolme ja puoli jäsentä.

Järjestöbyrokratia on asia, jota vihaan, mutta ymmärrän kyllä, että sitä tarvitaan laillisuusperiaatteiden vuoksi.

Eilen Venäjä-seuran vuosikokouksen ansiosta sain yllättävän tarmonpuuskan. Soitin Ukrainasta hyviä Kusarin kolumneja kirjoittaneelle Spektrin Eilina Gusatinskylle, eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsenelle Jyrki Yrttiaholle (vas.ry) sekä Forssan teurastajalle ja jälkimmäisen EU-kiertueasioissa vielä Siilinjärven vasemmiston Riitta Jauhiaiselle.

Ennen Venäjä-seuran kokousta minulla oli pikaraamis, ts. pikaraamattutunti, punatukkaisen Jehovan todistajan kanssa ja ehdinpä vielä askaroida opasteet Seisakkeelle. Hitsi, kahvipumppulaite jäi Seisakkeelle ja siihen juomatta jääneet kahvit seisomaan. Jos vielä juutun tähän koneen ääreen, en saa eilistä pöytäkirjaa koskaan tehtyä.

Pakko mennä. Kirjaston kierrätyshyllystä en tällä kertaa löytänyt mitään. Eilen Lapinlahden kirjaston kierrätyshyllystä löysin James Joycen Taiteilijan omakuvan nuoruusvuosilta. Kukahan sellaisestaan haluaa eroon?

Ja Vasemmistoliitto lähti hallituksesta. Koko päivän olen odotellut tarkennusta siitä, mitä tarkoittaa ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan kajoaminen. Jos se tarkoittaa kajoamista viiteensataan päivään, sanon, että huono homma. Äärimmäisen huono homma.