Nato-keskustelu Varpaisjärven kirjastossa

Miksi Popula, jatkoa eiliseen merkintään

ti 18.3.2014

Tänään parasta, mitä voin tehdä raksaliikkeelle, on pysyä pois Matin jaloista. Matin tulee täyttää yksi kappale ely-keskuksen hintahaitariecxeleitä sekä tehdä muudan tarjouksen tarkennus. Kävimme äsken yhteisellä lounaalla Varpaisjärven kahvila Unelmassa ja tulin tänne Varpaisjärven kirjastolle pysymään mahdollisimman kaukana aviomiehestäni.

Keskeytymätön mäkätykseni ei lisää Matin konttorityöhaluja.

Kerroin eräälle lapinlahtelaiselle äsken, että vaihdan aina välillä maisemaa. Näyttää itsekin tekevän niin, kun täällä tavattiin. Tätä nauratti ja sitten huomasi, mikä juttu minulla on tietokoneen ruudulla auki. Luin uudestaan netin eilisestä näköis-Iisalmen Sanomista, mitä oikeasti Mikael Pentikäinen oli Natosta sanonut. Sanoihan se. Nato-kriittinen kansalainen huitaisi hatullaan ja sanoi, että siinä meni Pentikäiseltä nyt hänen äänensä.

Minulle Pentikäisen Nato-kanta ei ollut yllätys. Varmasti tyyppi olisi ollut Hesarin päätoimittajana vieläkin lyhytikäisempi, jos olisi ollut jotenkin Nato-kriittinen. On sanottava, että sunnuntaina uuden päätoimittajan Kaius Niemen On niin ihanan monta tapaa liittyä Natoon -kirjoitus jäi lukematta. Luin otsikon ja kirjoituksen noston. Harkitsin Hesarin tilauksen lopettamista siltä istuimelta, mutta lepyin, kun tulin kulttuuriosastolle ja luin Pirjo Hassisen kirjallisuuskirjoituksen.

Voi olla, että leikkaan Kaius Niemen kirjoituksen irti ja kiinnitän jääkaapin oveen. Eipä tulisi niin usein jääkaapilla käytyä.

Kun kirjoitin tätä merkintää, kävi varaushyllyssä olevan Taivaslaulun varaaja kirjansa hakemassa. Olisi varannut sen ystävättärelleen, mutta kirjastotäti tsekkasi: Lapinlahden kirjaston Taivaslauluihin on kahdeksan ihmisen jono edelleen. Tämä tilannetiedotuksena blogin kautta Marokon Agadiriin.

Teemme fasistimme itse

Luin eilen Pirjo Hassisen Populan melkein yhdeltä istumalta. Tein välissä vain salaatin, latasin astianpesukoneen sekä ripustin kolme koneellista pyykkiä. Nekin nenä kirjassa kiinni.

Vaikka kritiikeissä hampurilaismalli on kuulema epärehellisenä pannaan julistettu, noudatan sitä. Popula kertoo jokseenkin selväsanaisesti sen, mitä vasemmistossa ei oikein uskalleta sanoa. Olemme itse osin syypäitä omaan alennustilaamme ja protofasistisen puolueen nousuun.

Kun kansa jumaloi persuja ja populoita, voivat todelliset porvarit nukkua yönsä rauhassa, pääomat kasautua, työelämä huonontua ja pienyrittäjistä rehellisimmät pudota lumpenproletariaattiin. Köyhimmät kantasuomalaiset siirtävän aggressionsa lähiöissä mamuihin. Kun tulee keskitysleirien aika, me kommarit pääsemme kirmaamaan persu-uuniin yhdessä Suomen islamilaisten kanssa.

Kyllä ylätason porvaria sitten naurattaa.

Ehdin tekstaroida moneen otteeseen Tikkisen Hannelelle tuskastuneena, että kirjaa mainostettiin kaunokirjallisena versiona persuaallon synnystä, mutta eihän tässä vielä ole ollut persun persua. Hassinen perusteli henkilöhahmonsa hyvin. Turhaan olin kärsimätön.

Päähenkilöksi minulle kaikesta huolimatta kirjassa nousi Saksassa asunut kolmikymppinen Rita. Hänen äitinsä, kukka-akvarelleja maalaava ja punaviiniin taipuvainen Pirjo Autio otti taidepoliittista kantaa ja kävi piirtämässä vihreällä tussilla Ateneumissa esillä olevaan tyyliteltyyn kukkatauluun ääriviivat, lehdet ja varret.

(Olisikohan Populan kukkamaalari, Pirjo Hassisen alter ego, minähän olin dissannut Hassista sen vuoksi, että olen ajatellut hänen kirjoittavan viihdettä.)

Tahtomattaan Pirjo Autiosta tulee hegemoniapuolueen Populan taidepoliittinen airut. Hän ammentaa katkeruutensa erään harrastelijamaalareita arvostelleen taidekriitikon ylimielisestä lausunnosta: kyllä kukkamaalari on aina kakkamaalari. Tässä kohtaa tunsin piston sydämessäni. En lue dekkareitakaan, vaikka kuinka sanottaisiin, että dekkareissa on tämän ajan yhteiskunnallinen julistus.

Pidän niitä viihdekirjallisuutena. Lupaan tarkistaa kantani. Ja sitä paitsi minähän kävin vast´ikää tsekkaamassa Virpi Hämeen-Anttilan Marionettien tilanteen. Ei ole paikalla.

Autio on hyvissä väleissä naapurissa asuvan Tony Halmetta muistuttavan kaapin kokoisen ja hellämielisen nuorehkon miehen kanssa. Kaapin kokoinen Perttu kiinnostuu Popula-puolueen rosoisista edustajista. Hän kohoaa nopeasti Populan keulahahmon autonkuljettajaksi.

Pertun kautta Populan sisäpiiriin kiemurtelevat ja lopulta imeytyvät natsihenkiset narkkari-pilleristit. Se, miksi sanon, että me vasemmisto olemme itse syypäitä natsien nousuun, on se, että menimme totaalisesti porvarin halpaan. Liudensimme itse oman ideologiamme. Puimme yllemme henkiset jakkupuvut, aloimme puhua sievistelevästi ja sovinnaisesti, jotta olisimme uskottavia. Ryhdyimme osaksi keskiluokkaa.

Kaivoimme itse aatteemme haudan, koska pelkäsimme, että porvari nauraa meille. Hei, haloo, kommunistit, aatteen ihmiset, istuivat viime sodan aikaan turvasäilössä. Vuoden 1918 jälkeen heitä ammuttiin kasapäin joukkohautoihin ilman oikeudenkäyntiä.

Mitä teimme me uusvasemmistolaiset? Aloimme pelätä porvarin naurua.

Rita - sukupolveni kuva

Pirjon aikuinen tytär, Rita, ei jollain lailla kestä äitinsä välitöntä rakkautta ja huolenpitoa. Minulle ei oikein aukea Ritan äitiään kohtaan tunteva tympäännys. Ehkä se johtuu siitä, että äiti on usein päissään. Ehkä Pirjo ilmaisee rakkautensa alkoholisteille tyypillisen sentimentalian täyteisesti, itkuisesti ja tuskaisesti.

Rita muuttaa yliopistosta valmistuttuaan Saksaan ja on Suomeenkin palattuaan melkoisen välinpitämätön politiikan suhteen. Rita kuuluu jo paremmistoon, hän on lähtökohtaisesti kansainvälistyvän Suomen nopealla kaistalla, vaikka näkeekin pisteliäästi suomalaisen aviomiehensä olevan porvari.

Rita siis nai pikapikaa Saksasta tultuaan esimiehensä, suurituloisen ja täydellisen suomalaisen aviomiehen. Tämä on leski. Entisvaimo on ollut yhtä täydellinen ja puhtoinen. Yhdessä he olivat adoptoineet Etelä-Afrikasta Tuulian. Ritan suhde tytärpuoleensa on täynnä jännitettä ja vihaa.

Uusperheen paineistuneen ilmapiirin Hassinen kuvaa viiltävän tuskistavasti. Tuli ihan hiki.

Demarit ja vassulit

Kun uusperhe alkaa vedellä viimeisiään, Rita ottaa yhteyden luokkatoveriinsa, josta oli tullut demarikansanedustaja. Tämä avaa Ritan silmät. Tiedotusvälineet päättävät Suomessa, kuka on kuka ja kenellä vaikkapa kansanedustajista on valta. Sillä on valta, joka tunnetaan. Takarivin taavit, vaikka olisivat kuinka asiantuntevia, herättävät vain ärtymystä.

Populalla on 41 kansanedustajaa ja he ovat myös hallituksessa. Populan, kuten myös oikeassa elämässä persujen, sakki on tiedotusvälineiden erityissuojelussa. Aivan sama, puhutaanko viitasaarelaisen sahurin kikkelistä vai Soinin lohkaisuista, pääasia, että puhutaan. Kyllä kansa tietää.

Ja todelliset porvarit saavat nukkua yönsä aivan rauhassa. Sehän se tiedotusvälineistön tarkoitus onkin.

Vilahtaa Hassisen Populassa Paavo Arhinmäkikin (vas.pj.). Hän on se vasemmistolainen päättäjä, joka vilahtaa köyhän ohi rullalaudallaan. Hyvä, ettei aja epähuomiossa köyhän varpaiden päältä.

Populassa on mielestäni myös lyhyt kuvaus Jussi Halla-ahosta. Hän on nälkiintyneen ja nääntyneen näköinen espoolainen. Minusta Jussi Halla-aho näyttää pikku Heidiltä, helposti punehtuvine poskineen. Kiteen punikki sanoo Halla-ahoa evoluution umpikujaksi. Kuka nimittäin tässä uusliberaalimaailmassa tarvitsee vanhan kirkkoslaavin tuntijaa?

Halla-aho-kohdan tarkistan vielä. Palautin kirjan aamusella Lapinlahdelle, mutta Rutakon kirjastohaun mukaan täällä Varpaisjärvelläkin on yksi Popula hyllyssä. Jahas, Jussi Halla-aho muistuttaa Populan espoolainen varavaltuutettu, joka oli rollinut tarkoitushakuisesti keltapaskalehdistöön monilapsisen mamuperheen vetämät jättikorvaukset.

Tästä tematiikasta, jota olen joutunut käsittelemään myös niin sanottujen fiksujen ihmisten kanssa, sanoisin, että tottahan kahdeksanlapsinen lestadiolaisperhekin saa pelkkinä lapsilisinä sievoisen summan rahaa. Mutta lapsilisistä huolimatta vaihtaisikohan monilapsisen mamuperheen sosiaalitukia kadehtiva osaa mamu- tai lestadiolaisperheen kanssa?

Voisi tulla hiki lapsikatraan peppuja pyyhkiessä.

Se kritiikki

Pirjo Hassisen Popula osui maaliinsa. Se kertoi, mistä persulandiassamme on kyse. Tai Euroopan äärioikeiston nousussa. Popula ei nimittäin ole täysin vain uusnatsikuulapäiden puolue. Protofasistinen puoluehan tarkoittaa sellaista, joka vetoaa putoamisvaarassa olevaan keskiluokkaan.

Populan loppukohtaus jäi minulta lukematta. Alkoi nimittäin tympiä. Loppua kohden Populassa tuli sellaisia kaupallisia raakuuksia. Ihan kuin nämä ammattilaiset, jaritervot, anjasnellmanit ja pirjohassiset, vääntäisivät viime kädessä samaa jööttiä. Ensin pieniä väkivaltakohtauksia, sitten vähän suurempia ja lopussa lentävät veri, visva ja suolenpätkät.

Samanlainen kaavamainen loppu oli Jari Tervon Koljatissa sekä Laylassa sekä Anja Snellmanin Parvekejumalissa.

Niin hampurilaismalli. Lopuksi pitää kai sanoa jotain kohottavaa. Jos minusta on kiinni, esitämme Pirjo Hassiselle ensi vuoden alussa pidettäviin Kirjallisuus ja yhteiskunta -päiville kutsun. Kyllä Popula on Iisalmen foorumimme arvoinen.