Vielä viimeisen tai toisiksi viimeisen
kerran Leena Sharman persuista

Tuon taas esiin kalja- ja karaokekammoni sekä affektiivisen jakkupukufiksaationi

ke 2.4.2014

Kun luin Leena Sharman kirjaa Ne, Kohtaamisia perus-Suomessa muistui mieleheeni matka Tampereen sosiaalifoorumiin keväällä 2008. Matkasimme omituista reittiä salajunalla Iisalmen ja Ylivieskan kautta Seinäjolle. Seinäjoella hyppäsimme - liioiteltua sanoa hypätä, sillä mukana olivat Anna, Maria ja pyörätuoli, Aaro sekä Aaron plemjannitsat, ihmekaksoset - Oulusta Tampereen kautta Helsinkiin menevään junaan.

Samassa junassa oli Vasemmistoliiton risteilylle matkustavia Oulun-vassareita. Minähän olin juuri julistanut korskeasti Pohjois-Savon vasemmiston sähköpostikeskustelussa, että kuka helvetti haluaa Kaljaa ja karaokea sisältävälle lobotomialeikattujen risteilylle, kun Tampereella olisi tarjolla älyllistä ohjelmaa Sosiaalifoorumissa.

Tuntuipa tuota haluavan ainakin Oulusta tulevan junan perusteella. Oululaiset vassulit ovat mitä ovat, mutta matkasta jäi mieleen nykyinen Vasemmistoliiton puoluesihteeri Marko Varajärvi, joka heilutteli vastailmestynyttä Suomen Kuvalehteä. Kuvalehdessä oli monta sivua pitkä juttu Vasemmistoliitosta ja puolue-eliitin reissusta Kymenlaaksoon.

Varajärvi, joka taisi olla silloin Oulun vassarityöntekijä, oli innoissaan puolueen medianäkyvyydestä. Minä luin jutun toisin. Olin sen jälkeen tukka pystyssä. Juttu oli paljastavuudessaan raaka.

Kymenlaakso alkoi siinä vaiheessa upota. Tuoreehko puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sai silmilleen kymiläisen vassarin. Reportaasin kirjoittaja kuvasi hyvin, kuinka vaivautunut urbaaniväen kanssa operoimaan tottunut puheenjohtaja oli vihaisesta ja epätoivoisesta puolueaktiivista.

Olimme juuri silloin menettämässä lopullisesti peliä persuille.

Minulla on aina tapana palata Ralf Sundin kirjaan Uhrataan puoluesihteeri. Sund kertoo kirjassa sivulla 54 kokkolalaisesta Vasemmistoliiton äänestäjästä, joka on yhtä vihainen ja epätoivoinen jo 1990-luvulla. Sund kuittaa kentän äänen:

".... Puhetulva jatkuu ja jatkuu. En saa suunvuoroa. Yritän olla osaaottavan näköinen ja kiinnostunut hänen jargonistaan, vaikka olen kuullut saman vuodatuksen useita kertoja aiemminkin." (Ralf Sund Uhrataan puoluesihteeri s. 54)

Vasemmistoliiton surmansyöksy

Vasemmistoliiton surmansyöksyn siemet kylvettiin kauan aikaa sitten. Ehkä jopa puoluetta perustettaessa ja suurten puoluepuhdistusten aikaan? Ehkä koko Vasemmistoliitto on uusliberaali sököstys? Ai niin. Sanaa uusliberaalihan ei saanut enää käyttää. Se kun on kuulema leimakirves, sanoi sisäisen demarinsa löytänyt Timo Harakka viime lauantaina Kuopiossa Tiedon janon -päivillä.

Hyvä, että Timo Harakka on löytänyt sisäisen demarinsa - ei siinä mitään. Ja hyvän kirjan Suuri kiristys on kirjoittanut. En vain ymmärrä, miksi tabusanaa ei saa sanoa. Ehkä se on kipeä asia juuri demareille.

Leena Sharman Ne, kohtaamisia perus-Suomessa toi mieleeni jakson Näytön tarve suositusta brittisarjasta Fitz ratkaisee. Siinä Robert Carlyle esittää white trashiin kuuluvaa syrjäytettyä miestä, jonka veli oli kuollut Hillsborough'n jalkapallokatsomon onnettomuudessa vuonna 1989.

Onnettomuudessa kuoli 96 ihmistä ja loukkaantui 766. Jaksossa mies ei pääse veljensä kuolemasta yli, kärsii köyhyydestä ja menee ostamaan tupakkaa mamun pitämästä pikkupuodista. Rahat eivät riitä ja miehen päässä kilahtaa. Hän tappaa puodinpitäjän, yritteliään mamun.

Valkoiset köyhät ovat Vasemmistoliitollekin jotenkin vaikea paikka. En minäkään mennyt vuonna 1993 Murrostorstaihin mukaan, kun eläinten vapautusrintaman väki oli jotenkin mediaseksikkäämpää kuin työttömät. Työttömät eivät olleet silloinkaan yhtä kivoja kuin karvaiset ja söpöt turkiseläimet.

Tuli pillu, kun Amon ei muuta keksinyt

White trash tuntuu jäävän Vasemmistoliitossa roskaksi lattialle. Miten nimittäin on selitettävissä ilmiö Amon Rautiainen Kotkassa, entinen vassari, nykyinen persu? Alkoivatko sovinnaisvassulimussulit peukuttaa alaspäin Amon Rautiaiselle siinä vaiheessa, kun tatuointiyrittäjä tatuoi käteensä kirkkoveneen:

"'Jä tähän tuli pillu, kun muutakaan keksinyt', Rautiainen osoittaa käsivarttaan." (Leena Sharma Ne, kohtaamisia perus-Suomessa s. 99)

Leena Sharma istua kökötti Amon Rautiaisen tatuointiliikkeessä monta päivää kirjaansa varten.

Vaikka olenkin Long Play -journalistien ihailija ja juttujen tukitilaaja, jaan Leena Sharman orastavan inhon heitä kohtaan. En voi kuvitella sovinnaisen Johanna Vehkoon, joka myös vasemmistonuorissa on vaikuttanut, istumaan Amon Rautiaisen tatuointiyrityksessä ja kuuntelemassa pillujuttuja.

Leena Sharma erotti sitkeällä kuuntelulla, että Amon Rautiainen on edelleen vasemmistolainen. Hän ei pienyrittäjänä kannata arvonlisäveroa - ymmärrän miestä täysin - eikä muutenkaan tasaveroistamista. Hän on lähinnä kauhuissaan siitä, että äärinatsipersutoverit sanovat hänelle Sieg heil!

Amon Rautiainen on varmaankin huomannut, että hänenlaisiaan ei puolueessa arvosteta. On jostain Kotkasta, mistä lie? Ei Kallion punaviinivihreissä sellaisesta tiedetä.

Amon Rautiainen ei tosin arvele voivansa liittyä Dan Koivulaakson tai Li Anderssonin Vasemmistoliittoon. Tässä kohtaa persukirjaa sekä Leena Sharman että Amon Rautiaisen vasemmiston lukukyky pettää. Koivulaakso ja Andersson eivät suinkaan ole syypäitä puolueen jakkupukuistumiseen.

Voisin hyvin kuvitella Dan Koivulaakson Amon Rautiaisen liikkeessä asiakkaana. Li Anderssonia en ehkä, mutta muuten hän on kykenevä kohtaamaan jopa savolaisia vasemmistoliittolaisia silmästä silmään. MOT.

Ihmettelen muuten samaa, mitä Tuomas Rantanen eilen postilaatikkoon ilmestyneessä Voimassa (3/2014) ja lehden Leena Sharman persukirjan kritiikissä Kurkista persuun (s. 48). Miten Leena Sharma onnistuu keksimään lapsuutensa Myllypuron köyhyysongelman ratkaisuksi juuri maahanmuuton rajoittamisen, kun eurooppalaisesta köyhyysongelmasta on kyse?

Käytännön ehdotus

Hyvä on. Ehkä Leena Sharma vain ei saa persukirjassaan sanotuksi mitään analyyttistä köyhyyden poistamisesta. Ehkä hän vain niin epätoivoisesti koettaa ymmärtää kohdettaan.

Onko  nyt kompromissin paikka? EU:ssahan on vapaa liikkuvuus, mutta Schengen-ulkorajat. Pannaan nyt sosiaalityöntekijät Välimeren alapuolisiin maihin sekä merelle pitämään ihmistulvaa maissa, joista paetaan. Puretaan Kreikan ja Italian pakolais-siirtolaiskeskitysleirit. Mamukiintiöt jokaiseen rikkaaseen EU-maahan.

Köyhät EU-maat, jotka eivät mamuista kykene huolta pitämään, vapautettakoon velvoitteesta. Otetaan samalla Romanian ja Bulgarian romanit meille maata rakentamaan. Elintilaahan meillä riittää. Kulut köyhäinhoidosta ammennettakoon Saksan ylijäämästä. Siellä on, millä Euroopan köyhät voisivat mällätä:

"Saksan kauppataseen ylijäämä on paisunut jo niin suureksi, että Kiinakin jää taakse. Saksan ylijäämä oli tammi-lokakuussa 166,3 miljardia euroa. Ifo-instituutti arvioi, että koko vuoden ylijäämä olisi 191,3 miljardia euroa, kun Kiinan ylijäämä olisi 143,5 miljardia euroa." http://www.talouselama.fi/uutiset/saksan+kauppataseen+ylijaama+nousi+kiinaakin+suuremmaksi++torjuu+arvostelun/a2226141

Palautetaan samalla rikkaat ulkosuomalaiset, jotka lillittelevät varpaitaan jossain lämpimässä maassa, kuten sijoittaja-toimittaja Petri Ahoniemi, takaisin Suomeen maata rakentamaan ja köyhyyttä poistamaan. Ahoniemihän voisi perustaa sen siivous- ja hoivafirman, jota havitteli.

Leena Sharma ja Lieksa

Lupasin eilisessä merkinnässäni kertoa ne kohdat Leena Sharman persukirjasta, joista en pidä. Leena Sharma kävi Lieksassa ensin talvella, jossakin mokutustapahtumassa, jossa Sharma inhosi teennäistä mamut laulavat ja tanssivat, se meitä yhdistää -meininkiä. Se kertoo enemmänkin siitä, että Leena Sharma ei ole musiikin ystävä.

Sama vika Rahikaisella. Kun Lapinlahden Venäjä-seuran vuosikokouksessa kenttä vaati Lapinlahdelle venäläisen laulun iltaa, huokaisin ahdistuneena. Kai sellainen pitää tänne järjestää, jos kerta ihmisiä kiinnostaa. Minua ei kiinnosta, mutta se on vain henkilökohtainen kantani ylipäätänsä musiikkiin. Tulkoon venäläinen Kalinka-kuoro tänne sitten esiintymään.

Lauletaan vaikka karaokea, vaikka oma mielipiteeni on, että kaikkea pitää kokeilla - paitsi omaa siskoa ja karaokea. Sen vuoksi sain näppyjä Vasemmistoliiton Kaljaa ja karaoke -risteilystä vuonna 2008.  Mikään ei ole mielestäni niin hirveä ajatus kuin tamperelainen vassari Minna Sirnö jakkupuvussaan laulamassa karaokea.

Näinhän meille kenttäväelle risteilyä mainostettiin. Kun Minna Sirnö niin tykkää laulaa karaokea. Huoh, ajattelin.

Se, että Leena Sharma pongasi ensimmäisellä Lieksan-reissullaan katukuvasta kolme hautaustoimistoa kertakatsomalla, sai minut tyrskähtämään. Niinpä, mutta kuten Teppo Eskelinen Kusarin kolumnissaan Lieksaa käsitteli, ei se ole pohjoiskarjalaisten itsensä vika, että Suomea metropolistetaan - vaikka mitään metropoleja täällä ei edes ole.

Toisallakin Lieksan-käynnillä Leena Sharma osallistui mokutusjuhlaan ja kävi jopa pahamaineisella Mogadishu-avenuella Reunatiellä, jonne odottelemme nyt Ärräpäiden sähköpostilistan isän Pentti Straniuksen kutsua. Sharman silmissä vassareiden monikulttuurisuusriehakointi Lieksassa oli lipevää liehakointia, mutta toista oli Helsingin persujen monikulttuurisuusseminaari!

Vastakkainasettelu Sharman kirjassa pistää ikävästi silmään. Seminaari, jossa puhujana oli muun muassa evoluution umpikujaksi Kiteen punikin nimeämä Jussi Halla-aho, oli Sharman mielestä skarppi ja vuorovaikutteinen.

Ja sen Leena Sharma ehkä olisi voinut jättää kertomatta, että Amon Rautiaisen kipuilu uusnatsien joukossa sai hänen silmäkulmaansa tisertymään kyyneleen. Voisiko seuraavassa kirjassa Leena Sharma käydä arkeologin tavoin kaivamassa esiin Helsingin ulkopuoliset jokuset vasemmistolaiset, jotka vielä ovat porvarien naurulta jättäneet loikkaamasta persuihin, eivät vedä kaksin käsin viinaa tai jotain nappeja tai muuten vain jättäneet vetämättä itsensä kaikenlaisesta dissaamisesta hirteen?