Vappujuhlat Lepolassa

Ei kun muistojuhliin Valamoon

Ovatko toverit ystäviä ja ystävät tovereita? Kirjoitus lojaliteetista

ke 30.4.2014

Kymmenen vuotta sitten kuoli ystävämme Kaija Pennanen. Teimme muutama kuukausi ennen hänen kuolemaansa tyttöjen kanssa retken Lintulaan ja Valamoon. Minä ja Anna olimme juuri toipuneet siihenastisen elämämme pahimmasta influenssasta - jopa Leonid, lääketiedettä opiskellut, säikähti niin, että kutsui avuksi Rogozovit Riistavedeltä.

Jostain syystä Leonid soitti juuri Rogozoveille. Jos minä olisin ollut avun hälyttäjä, olisin hälyttänyt Kaijan. En oikein muista influenssasta mitään. Pötköttelimme Annan kanssa vierekkäin Pöljän talon yläkerrassa kovassa kuumeessa ja ihmisiä hyöri ympärillä.

Retkellämme Valamossa valitin, kun ei ruoka maistu. Influenssa oli maun sekä ruoasta että joksikin aikaa elämästä. Oli voimaton olo. Kaijalla oli mukana tuttu sininen kylmälaukku, jossa oli ruisvoileipiä ja metwurstia. Kaijakin sanoi, ettei oikein ole hänelläkään viime aikoina ruokahalua ollut.

Tuli joulu ja Kaija meni tyttärensä perheeseen joulua viettämään. Pinnisteli pyhät ja ajoi suoraan Kysin päivystykseen kovissa tuskissa. Diagnoosi: syöpä, jota ei voi enää leikata. Ennen kuolemaansa Kaija kuitenkin ennätti olla mukana kuvataiteilija Jaana Partasen Arjen alkemia -sarjaan kuuluvassa valokuvateoksessa Ruusunen.

Kaija oli kuolemansa aikaan Lapinlahden taidemuseossa. Tuntui oudolta kirjoittaa näyttelystä juttua.

Kaija ei jättänyt pientä perhettäni sellaisinakaan hetkinä, kun monet muut vain häipyivät - kuka mihinkin. Omiin kiireisiinsä lähinnä useimmat. Vasemmistolaisia en oikeastaan silloin ystävinä pitänyt. Tovereita olivat, jos sitäkään. Ne, jotka siitä porukasta tuntuivat välittävän, olivat Tumi ja Nirosen Pirjo.

Toivon todella, että nyt kun vasemmistoporukassa on uupuneita, ei heitä jätetä yksin. Enkä tässä kohtaa muistele sitä, että kahden lapsen synnyttämisen jälkeen - viiksekkäänä ja vanhenevana naisena - vastaanottoni ei vasemmistopiireissä ollutkaan enää niin innostunut.

Kaija auttoi,
Kaija huolehti

Kuka hälytettiin apuun Nissan Micralla, kun vääntelehdin helvetin tuskissa Linnanpellonkadun kotimme keittiön lattialla - ja Maria leikattiin minusta irti seuraava yönä viikoilla 26 + 5?

Kenelle ilmoitimme ensin Marian syntymästä? Kaijalle. Kaijan Nissan Micran kyydissä Maria teki ensimmäisen matkansa Kysin vastasyntyneiden teholta Linnanpellonkadun kotiimme. Kaija hoiti Mariaa silloin, kun koetimme yhdessä Leonidin kanssa saada Annan syntymään.

Anna oli silloinkin omavoimainen ja itsepäinen. Ei syntynyt ja isänsä lähti synnytyslaitokselta tympääntyneenä koko touhuun. Olen muistavinani, että Leonid paukautti synnytyshuoneen oven takanaan kiinni kuin keskenkasvuinen. Huokaisin helpotuksesta. Ei tarvinnut huolehtia, viihtyykö isä, pyörtyykö vai menettääkö hermonsa odotuksessa.

Miten se synnytys oikein alkoi? Lapsivettä norui pikku hiljaa ja Kysiltä sanottiin, että ala lähteä tulemaan, mutta ampparilla ja kylkiasennossa.

Pääsin Kysille Riistaveden komeiden palomiesten kyydissä. Huvitti, sillä tiesinhän minä, ettei tämän toisen kanssa mitään kiirettä ollut. Kaija toi Leonidin ja Marian Tuusniemeltä tulleessan perässä Kuopioon. Eikä Anna syntynyt ilman leikkausta. Kaija kävi apuna, kun tytöt sairastivat vesirokon ja Maria vielä keuhkokuumeen kera.

Totta kai me ystävämme Lassen kanssa aina silloin tällöin hermostuimme Kaijaan. Kaijalla kun oli joskus huolehtivan äidillinen (lue tiukka) ote meihin. Nyt Lassekin on kuollut. Ja Leonid. Ja Saša Antonov sekä kissa-Saša Bolšakov melkein ensimmäisten joukossa. Ei kun - ensin tuonilmaisiin meni Arja Korhonen, sitten Paulon Jussi. Niinhän se oli.

Huomenna emme mene Lapinlahden vasemmisto ry:n vappujuhliin Työväentalo Lepolaan. Emme mene, vaikka ilmoituksessa ei olisi käytetty pelkkää Työväentalo-nimitystä. Lepola on tietysti tontin vanha nimitys, onhan se otettava huomioon, mutta Lepola-nimityksen elvytyksellä työväenyhdistys varmistaa sen, että kukaan alle 70-vuotias ei taatusti astu talon ovesta sisään.

Ellei se sitten ole tarkoituskin.