Hannu Hyvönen

ma 18.5.2014

Talvivaara-aktivisti ja SKP:n EU-ehdokas soitti eilen ja antoi palautetta blogistani, jossa nimittelin hänen esiintymistään gestapomaiseksi Lapinlahden Suomi, Nato, Venäjä -keskustelussa. Hommahan meni niin, että Hannu kertoi meille tilaisuudessa toissa lauantaina varsin havainnollisella kielellä USA:n ja Naton imperialismista.

Hyvä niin. Mutta sitten se mutta.

Valtaosa keskustelijoista oli samaa mieltä, mutta Suomen-venäläisten Spektr-lehden päätoimittaja koetti sanoa, ettei USA:n ja Naton teoilla voi puolustella sitä, että Venäjä käyttäytyy nyt Ukrainassa natsimaisesti. Ei ehkä ihan näin sanoin. Tulkoon tämä nyt tässä toimittajan kielellä kärjistäen.

Olin tilaisuuden juontaja ja kerroin blogissani väritettynä, että siinä kohtaa keskustelua minulta loppui happi. Otin Hyvösen puheesta vain pintakuohun ja pulssini nousi. Jälkeenpäin olin sitä mieltä, että hyvä, kun Tiedonantajan kuvausparivaljakko herätti minut siitä Eilina Gusatinskyn vierestä, sillä jotenkin oli alkanut pilkityttää.

Eilen puhelimessa pohdiskelin, missä vaiheessa tarkalleen ottaen ärtymykseni heräsi. Tunsin orastavaa kiukkua, kun soitin Ylä-Savon subcomandante Marcosille, joka puhelun aikaan istui Hannu Hyvösen vieressä matkalla EU-kiertueelle Lappiin. Puhelun sävy muuttui oudoksi. Ensi kertaa niinä vuosina, jotka olen subcomandanten tuntenut, tämä tuntui ylimieliseltä.

Tunsin itseni vähän tyhmäksi, hyväuskoiseksi ja naiiviksi savolaispullukaksi, joka ei osaa epäillä ketään ja jonka mielestä nyt alkaa jopa jonkinlainen toivo orastaa. Asiat joka tapauksessa liikahtelevat.

En nyt tarkoita tässä sitä, että vihreät liikahtelevat todennäköisesti Nato-kannalle Jämsän liittokokouksessaan, vaan yleensä sitä, että vaihtoehtoista ääntää tulee pikku hiljaa esiin.

Meillä ei tarpeeksi ympäristöä

Hannu Hyvösen olen tiennyt 1990-luvun alusta lähtien. Olin Kuopion Vaihtoehto EU:lle -liikkeessä, mutta jostain kumman syystä Hyvöstä en onnistunut näkemään livenä missään EU-karkeloissa.

Muistelen nyt ensimmäistä live-kokemusta Hyvösestä. Saattaa olla, en ole aivan varma, että se oli tammikuussa 2009. Hyvönen tuli pitkällisten maanittelujen jälkeen pistäytymään Lapinlahden Lastulla Ärräpää-seminaarissa. Havaitsin sanattomasta viestinnästä, että sentyyppinen seminaareilu - ehkä porukan koostumus tai jokin - ei kolahtanut Hyvöseen lainkaan.

Sen jälkeen emme ole subcomandanten kanssa yhdessä oikein onnistuneet keksimään mitään, mikä saisi Hyvösen liikkeelle. Kuittasin asian mielessäni, että Hyvönenhän on niitä vihreitä. Emmehän me oikein ole onnistuneet keksimään mitään, mikä saisi (sini)vihreän tohtori Loimulohenkaan tilaisuuksiimme. Tohtori Loimulohen olen hylännyt mielessäni kuvioistani umpisovinnaisena porvaristyyppinä, joka on etupäässä huolissaan siitä, onko uskottava.

Hyvösestä ajattelin, että jutuissamme ei ole tarpeeksi ympäristöä.

Toki koetin verkottua Hyvösen kanssa. Kerran spontaanisti Iisalmessa käydessäni pyysin parivaljakon kahville. Kävimme kahvilla, mutta tunnelma oli nyreä. Näin kuinka Hyvösen leukaperät kiristyivät. Pelkäsin, että tämä avaa suunsa ja paljastaa kulmahampaansa. Niskakarvat näin jo pystyssä.

Minä istuin pahvimuki kourassa ja tärisin atavistisesta pelosta. Olin kuin narttukoira, joka olisi kohta osoittanut alistumisensa.

Toimittajat, toimittajat

Jälkeenpäin kysyin, miksi tyyppi ei pidä minusta. Subcomandante sanoin, että ei pidä, koska olen toimittaja. Lisäsin siihen itse mielessäni, että Hyvöstä näköjään ärsyttävät tyhmät, hyväuskoiset ja naiivit ihmiset. Kuten minä. Toimittajat vain nyt ovat tällaisia. Eivät kovin älykkäitä.

Kelkkareittidokumentin esittäminen Lapinlahden lukiolla oli kuitenkin hyvä kokemus Hyvösen kanssa toimimisesta. En vain ymmärrä, missä oli dokumentin kuvaaja silloin. Häntä ei tilaisuudessa näkynyt, vaikka odotin. En muista, kysyinkö subcomandantelta, miksi loisti poissaolollaan.

Olen opetellut toimimaan subcomandanten kanssa. Tämä tarvitsee oman tilansa. Jos hän haluaa hävitä näköpiiristä, hän häviää. Subcomandante on tosin oppinut, että minua varoittaa etukäteen; nyt lähden viikoksi Olli Tiais-päiville, muualle korpeen tai vastaavaa. Ei vastaa puhelimeen tai se saattaa olla kokonaan pois päältä.

Välillä tekstaroin Hannulan Ullalle, että subcomandante ei vastaa mulle puhelimeen, koeta sinä.

Avoin porvareiden yhteiskunta

Talvivaara-liike alkoi jotenkin sellaiseen aikaan, että minulla ei ollut minkään valtakunnan mahdollisuuksia lähteä mihinkään osoittamaan mieltä tai yhtään mitään. Kun liike oli kiihkeimmillään, lasteni biologinen isä kuoli.

Kun luin Sampsa Oinaalan Hesari-jutun Hannu Hyvösestä (Talvivaaran kaivoksen ympärillä velloo omituinen mediasota HS ma su 17.3.2014) tunsin mielessäni jopa kateuden piston. Hyvösestä noin iso juttu. Minäkin olisin voinut olla liikkeessä mukana, jos olisi ollut toinen aika.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1363473551701

Juttu oli mielestäni siinä mielessä erinomainen, että se ei herättänyt myötähäpeää ainakaan nuoleskelulla. Muistan kyllä Sampsa Oinaalan jutut Talvivaaran kaivoksesta ja joskus punastelin, että voi juma, miten voi kaikki olla noin positiivista. Vaikka Oinaala toisaalta vain kuvasti jutuissaan sitä innostusta, joka oli vallannut kurjistuvan Kainuun.

Talvivaara merkitsi työpaikkoja seudulle, joka oli jo kauan aikaa sitten jätetty oman onnensa nojaan.

Kyllähän meidänkin rakennusfirman kannattavimmat keikat ovat olleet teollisuusasennukset kaivoksella. Kytköksistä huolimatta olen sitä mieltä, että Talvivaaran ympäristöongelmista ja jopa uraaniasiasta sietää puhua sekä asioita kaivella. Talvivaara-asennuskeikkojen kannattavuus kertoo etupäässä siitä arvostuksesta, jota yhteiskunnassamme tunnetaan rakennustyöläistä kohtaan.

Rakennustyöläisen palkkaa ei haluta maksaa. Kun lähetän rakennustyöläisen työstä laskun, liian usein alkaa itku ja hammastenkiristys. Minulla on pienessä punaisessa kirjassani merkintä asiakkaista, jotka ovat purskahtaneet vuolaisiin voivotuksiin saatuaan laskumme.

Jotkut asiakkaat uskovat ihan tosissaan siihen, että kun yrittäjä laskuttaa, hän samalla kusettaa.  Lista asiakkaista, joihin emme luota, on muiden rakennusyrittäjien saatavillamme rakennusliikkeemme konttorista sen aukioloaikaan.

Oinaalan jutussa oli lainattu MTV3:n Keimo Lehtiniemeä, jonka lausuma kolumnissaan Sensuuria ja sympatiaa (9.11.2012) kiusallisen aktiivisista kansalaisjournalisteista paremman väen "mediatapaamisissa" herätti minussa vastustamattoman halun kikattaa.

Voi Jeesus Kristus perkele, ajattelin, kun luin jutun. Yhtyneen valtamedian toimittajat pissasivat housuunsa jo silloin, kuin Niklas Herlin perusti uudelleen www.uusisuomi.fin. Minä kirjoitin esimerkiksi Vihreän Langan kolumnistinimimerkille Vihreät Lasit Salmettaren kolumnissani, että www.uusisuomi.fin kaltaiset kansalaisjournalistiset hybridit näyttävät esimeriksi omahyväiselle Helsingin Sanomille närhen munat.

No, nyt te huudatte sieltä, mikä yhtynyt valtamedia Vihreä Lanka on. On se osin, joskaan ei täysin. Vihreä Lanka on yhä enemmän ja enemmän osa porvarillista hegemoniaa - sitä myötä kun vihreistä katoaa viimeinenkin alkuperäishenki. Langan kolumnistinimimerkin Vihreät lasit takaa paljastuivat Taneli Heikka ja nykyinen HS-toimittaja Esa Mäkinen.

Taneli Heikka toimitusjohtaa tiedotusvälineyritys Avaja Openia. Yritys tekee ja puolestapuhuu avointa yhteiskuntaa - mikäli siihen ei millään lailla kuulu vasemmisto. Esa Mäkinen pelkää ilmeisesti jokaisessa yhteydessä, että joku muistaa hänen olleen Kansan Uutisissa töissä.

Minulla oli Lapinlahden kirjallisuusaiheisessa Käki-seminaarissa joskus takavuosina ihan kielen päällä kysyä, oliko HS-toimittaja Esa Mäkinen Se Esa Mäkinen, joka kirjoitti Kusariin, mutten kysynyt. Jätkä näytti niin pelokkaalta ja sisäänpäin kääntyneeltä.

Toimittajat, aktivistit

Luin nyt Keimo Lehtiniemen jutun MTV3:n sivuilta: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/toimittajan-kommentti-talvivaaran-piinaviikosta-sensuuria-ja-sympatiaa/2303066.

Tämä on hyvä huomio: "Pekka Perä oli todellinen Aurinkokuningas ja otsikoita riitti." Muistan Sampsa Oinaalan jutun muistaakseni Apu-lehdestä, jossa toimittaja oli osaltaan tekemässä Pekka Perästä myyttiä. Mietin, että itsekään en sen epäsympaattisempaa kuvaa olisi Perästä pyöreine naamoineen osannut siinä vaiheessa piirtää.

Keimo Lehtiniemen juttu Talvivaarasta on melko monipuolinen, vaikka siinäkään toimittaja ei uskalla ottaa esille uraania. Lisäksi jutun lopun märinä siitä, että Ville Niinistö (vihr.ymp.ministeri) piti lehdistötilaisuuden kansalaisaktivistien ympäröimänä, oli lähinnä huvittava ja liikuttava.

Eivätpä koskaan yhtyneen valtaporvarimedian toimittajat itke sitä, että kokoomuspoliitikot esiintyvät kylki kyljessä ja hyvää pataa Elinkeinoelämän etujen ajajien kanssa.

Jos olisin ollut Hannu Hyvönen ja Sampsa Oinaala olisi tehnyt minusta jutun Hesariin, olisin ottanut sen sulkana hattuuni. Jos minusta olisi sanottu, että suhtaudun maanisen vainoharhaisesti toimittajiin, olisin lisäksi sanonut, että so fucking what - ja että syytä onkin.