Nationalismin kumma kiehtovuus

la 30.8.2014

Matti meni työmaalle Nilsiään. Odottelen Marian heräämistä. Anna on kuumeessa ja Maria pitää käyttää terveyskeskuksessa. Syksy on näköjään tätä.

Jane Austenin Emma ei ollutkaan niin hauska kuin luulin. Austen on pisteliäs ja kuvailee Emmaa laveasti heti kirjan ensimmäisessä lauseessa: Emma Woodhous oli kaunis, älykäs ja rikas. Samaa rataa sivun loppuun, jossa tulee maan pinnalle pudotus. Emmassa oli yksi paha piirre. Hänellä on tietty taipumus luulla itsestään liikoja.

Silti olen viikon kestäneen aloittelun jälkeen vasta sivulla 47. Minusta Austen - verrattuna Bronten sisaruksiin - jahnaa ja jaanaa. Keskustelut ovat loputtomia ja ne käydään yläluokkaisen muodollisella tavalla. Uskottelen itselleni, että Austen kirjoittaa satiiria. Niin ehkä jaksan joskus lukea kirjan loppuun.

Jane Austen alkoi kiinnostaa, sillä Piper Kermanin jenkkiläisen naisvankilan kuvauksessa The Orange is the New Black, mainittiin Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo. Ylpeys ja ennakkoluulo oli Piperin vankilan kirjaston valikoimissa. Odotin tsehovilaisittain, milloin Piper Kerman palaa Austeniin kirjassaan, mutta maininnan tasolle jäi.

Anton Tsehov (ilman hattuässää tänään tässä) on muistaakseni neuvonut kirjailijoita, että jos jossain kohtaa kertomusta on kivääri huoneen seinällä, kiväärin tulee myös ennen kertomuksen loppua paukahtaa.

Turhia asioita tai yksityiskohtia ei kertomuksessa saa olla.

Niinpä minä palaan täten Pesosen pariskuntaan, IPU-puolueen Kirsi ja Antti Pesoseen. Miespuoliso on puolueen puheenjohtaja. Olin seurannut jonkin aikaa IPU:a, kun heinävetiseksi mökin akaksi itseään luonnehtiva Riikka Söyring paljastui ipulaiseksi. Joku meilasi ärräpäihin Söyringin artikkelin pahamaineiseksi ja antisemitistiseksi ajatellun Magneetttimedian artikkelin Norjasta, Breivikistä ja Natosta.

Sitä tietä löysin Söyringin blogin Uudessa Suomessa. Tuntuupa tietävän IMF:stä ja sen semmoisesta. Sittemmin Söyringin ja silloisen Magneettimedian päätoimittajan sekä julkaisijan kauppias-Kärkkäsen sukset menivät ristiin ja toimittajat lähtivät läppäsenmään lehdestä, joka propagoi amerikkalaista survivalismia.

Kieliriitoja

Lähteä läppäsemään on päätalolainen termi ja koko ajan tekisi mieli jättää Austen ja siirtyä siihen, kun Kalle Päätalo vie vaimonsa, Lainan, Taivalkoskelle kotipitäjäänsä näytille. Kirja alkaa lupaavasti Messukylän viljelysten kuvauksella ja pariskunnan kieliriidalla. Päätaloa ärsyttää, kun vaimo sanoo sänkyllä ja vaimoa ärsyttää, kun Päätalo ei sano, vaan sannoo.

On sanoja, jotka vain saavat aviopuolison suusta tullessaan aikaan camus´laisen eksistentiaali-inhon värähdyksiä. Meillä semmoinen sana on pottu ja termi "mennä kotiin potuille". Ai herraisä, kuinka karmii. Vielä kun olimme salaseurusteleva pari, Matti lähti aina kotiin "potuille". Minusta koko sana värittyi sellaisena vanhan ja väistyvän vaimon viimeisenä epätoivoisena yhteisenä rituaalina, kun avioliitosta on hävinnyt hehku, intohimo ja yhteisesti kiinnostavat asiat.

Niinpä meillä Matti saa saatana keittää itte vittu perunansa ja ne ovat PERUNOITA. Jos Matti-parka koettaa ehdottaa, että keitetään kantarellikastikkeen kanssa potut, sanon välittömästi, että ei keitetä, keitetään PERUNOITA. Ja sitä paitsi. Keitä itte vaan perunas.

Jos jokin saa aviomieheni raivon partaalle, on että puhun korostetun etelähämäläisesti: ylähuuli liikkumatta, silmät sala-argressiivisesti puoliavoinna ja ääntä pahaenteisesti madaltaen. Heikkisen Aaron aivojen tiedän repeävän siitä, että minulla menee niin usein tavattaessa Imatralla syntyneen päättymätön kalkatus päälle.

Puhelimessa Aaro asian jotakuinkin sietä - sanottavaa on paljon aina, kun ei joka päivä soitella - mutta samassa autossa kanssani Aaro kestää ehki puolisen tuntia, jos sitäkään. Ja ehki on sitten taivalkoskelainen sana, jonka merkitys ei täysin ole minulle kirkastunut.

Kun vanhaksi ellää, vitunki näkköö

Väliotsikko on Päätalolta, kuinkas muuten. Saatoin kirjoittaa turvallisesti yllä vanhenevasta ja väistyvästä vaimosta. Olenhan elänyt ajanjakson, jossa tuntuvasti nuoremmasta viidenkympin villityksen vallassa olleen miehen vaimosta olen kypsynyt kuusikymppisen miehen vaihdevuotiseksi lohikäärmeeksi, joka kiroilee kuin lohilappalainen.

Kiitos, Päätalo, kiitos näistä termeistä. Olen vanheneva vaimo, joka ei aio väistyä. Aion vastaisuudessakin näyttää keltaisia kulmahampaitani nouseville nartuille. Lisäksi nimeämme koko ajan avioliiton potentiaalisia karikoita.

Matti varoo keitätyttämästä minulla pottuja ja minä varon sitä, että vaikka kuinka Matin saappaat ärsyttävät tuulikaapissa - ne pitää sillä tavalla ärsyttävästi kiskoa jalasta juuri keskelle pyörätuoliväylää - en siirrä niitä ulko-oven ulkopuolelle. Se on kuulema merkki siitä, että avioliitto on loppu.

Sen verran olen saanut kodinhoitajavaimonsa pilalle hemmottelemaa miesmussukkaani kasvatettua, että jos ojennan hänelle valmiiksi kiinni solmimani roskapussin, ei tämä enää kävele ulos talosta viimeisen kerran.

Koska Matti halusi siirtää roskiksemme Meijerin seisakkeen roskisten kanssa samaan riviin, sanoin, että Matin tulee sitten siinä tapauksessa käydä viemässä roskat, kun on pakko heittää kevyttä small talkia Meijerin kesäteatterin värikkään väen kanssa. Eilen muuten teatteridialogilaiset olivat palanneet.

Sanoin miespääosan esittäjälle, että minulla ei ollut heidän Meijerin nurkalla asumistaan vastaan mitään. Itse asiassa päinvastoin. Kotona riitti aina puheenpartta. Lisäksi sain näin opetettua aviomiehen viemään roskat. Sitä hän ei tähän mennessä tehnytkään.

Kiteen punikin ihannenainen

Pääsemme pian IPUun. Kiteen punikin ihannenainen Susanna Kaukinen loikkasi kesän 2010 puoluekokouksen jälkeen IPUun Vasemmistoliitosta. Pidin loikkausta kummallisena, sillä pidin 1990-luvun alun Vaihtoehto EU:lle -taiston aikaan IPUn edeltäjän Vapaan Suomen liiton väkeä omituisena.

Onneksi omituisimmat Kuopion VSL-tyypit ovat nyt persuissa. Toisaalta oikolukemani nationalistinen VSL-aktiivin kirjoittama EU-kirja Suomi-neitoineen oli aivan hillitön. Senhän saattoi ajatella vahvana pastissina.

Sanon Susanna Kaukista Kiteen punikin ihannenaiseksi sen vuoksi, että nainen on punikille pääasiassa asia. Punikki, joka on paljolti kirjallinen, jopa jollain lailla houellebecqilaisen kaunokirjallinen hahmo, ahdistuu, mikäli nainen levittelee hänen eteensä roskapussinsa tai kietoo hänet istukoidensa ihmeelliseen maailmaan.

Minustakin Susanna Kaukinen on upea, mutta näyttävyydessään, kookkuudessaan ja jylisevyydessään hieman pelottava. Ensi viikkolla 4.9. olisi taas Nyt saa riittää -miekkari, johon uhosin keväällä lähteväni, mutta enhän minä minnekään pääse. Keväällä vielä en osannut arvata, millaista helvetin säätämistä on koko alkusyksy ja näyttää jatkuvan säätäminen pitkälle syyskuuhun.

Säätämisellä tarkoitan sitä, että Marian Kuopiossa asuminen tekee kaiken ... hyvin erilaiseksi. Vielä en ole huomannut, että olisi jotenkin helpompaa. On monia asioita, joiden kauko-ohjaaminen Lapinlahdelta pitäen Kuopioon on vaikeaa, jopa mahdotonta. No, nytpä sitä mennään kohta terveyskeskukseen sen takia.

Pesoset eivät ole nationalisteja

Kävelin Pesosen pariskunnan följyssä kesällä 2013 heinäkuussa kansanvallan päiville Oulussa. Toisin sanoen jätin Matin biologisten lapsenlapsiensa, puoli bonuslapsenlapsiensa ja lapsipuoliensa, Marian sekä Annan, kanssa Oulun Tietomaan parkkipaikalle ja hipsin itse seminaariin, jossa Jyrki Yrttiaho (vas.ry) alusti Suomen Nato-yhteensopivuudesta.

Keksin äsken termin puolibonuslapsen lapsi. Täysi bonuslapsenlapsi Matille on Pietarin-Matfeij. Leonidin pojan Ljovan ja Siperian-Innan Matti-poika, jonka isoisän äidin isä oli kellonsoittaja Matfeij Vurnaryn kylästä. Iso-Matti tuli pikku-Matin kanssa meistä Suomen-sukulaisista kaikkein parhaiten toimeen.

Kansanvallan tilaisuus oli merkitty huonosti. Haahuilin jonkun talon takapihalla, mutta ei haitannut, sillä samalla takapihalla haahuili pohjalaisen arvokkaan oloisesti pariskunta, jonka habituksesta jotenkin arvasin, että samaa tilaisuutta olemme etsimässä.

Nyt kun näin kirjoitan, herää itsellenikin ajatus siitä, kohtelenko jotenkin aviomiestäni huonosti. Mutta kun oikeasti ja vilpittömästi tahtoisin itsekin joskus käydä Oulun tietomaassa. Arvelin, että siellä olisi Matin ja lasten mukava minua odotella. Sitä paitsi lupasin eilen Rythin Pentille (vas. SKDL), että jatkossa alan tukea Matin Lapinlahdnen vasemmisto ry.n toimintaa. Päästän miehen esimerkiksi kokouksiin.

Sain joskus vuonna 2006 firmaamme kirjeen, jossa kuvattiin, kuinka kauheaa on, että en anna Matin nykyään edes hengittää. Eikä kirje ollut tämän entiseltä vaimolta. Teki mieli vastata, että tokihan annan Matin hengittää sisään, mutta uloshengitykseen hänen on joka kerta pyydettävä erityinen lupa minulta.

En vastannut, mutta kopioin kirjeen viestintävirastoon lausuntoni vakuudeksi. Nainen oli mustasukkaisuuksissaan haastanut meidän firman sinne, kun muuta ei keksinyt.

Nyt mietin, miten itse luiskahdin takaisin Vasemmistoliittoon. Se oli kyllä niin, että Rythin Pentti tuli vuoden 2008 kunnallisvaalien alla meille ehdokaslomakkeineen ja sanoi tiukasti, että jomman kumman nimi tähän. Meillä oli Heikkkisen Aaron kanssa Ylä-Savon poliittisten tuulten haistelijat -verkosto eikä meillä ollut vielä tehtynä kollektiivista päätöstä, miten suhtaudumme eduskuntapuolueisiin.

Thomas Wallgren (nyk. demari) oli kyllä pari vuotta aiemmin kehottanut ihmisiä valitsemaan puolueista sen vähiten pahimman. Kaikissa puolueissa on jotain vikaa. Kaikissa puolueissa on kyllä jotain hyvääkin. Ja kokoomuksessa Sirpa Pietikäinen (kok.vas.).

Parkkeerasin Pesosen pöytään

Koska rauhallinen, hötkyilemätön ja hytkymätön pariskunta vaikutti mukavalta Oulun kansanvallan päivillä heinäkuussa 2013, parkkeerasin samaan pöytään heidän kanssaan. Rouva kuiskasi minulle, että päivänä, jolloin hän täytti 48, tuli ikänäkö eikä hän näe enää vanhoilla silmälaseillaan mitään.

Sanoin, että sama vika ja heti alkoi naurattaa. Tästä rouvasta tykkäisin.

Esittelykierroksella kävi ilmi, että nämähän on nyt se IPUn johtopariskunta. Sanoin, että olemme vassuliitossa teille kateita, sillä te kalastelette sellaisia upeita ilmestyksiä kuin Riikka Söyring ja Susanna Kaukinen. Sanoin lisäksi, että tämä nyt on ensimmäinen erta, kun näen IPUlaisia elävänä ja on minulla ollut teitä kohtaan ennakkoluuloja!

Antti Pesonen sanoi siihen, että ei me olla nationalisteja. Ja minä uskon niin.