Työväenkirjallisuuden päivä eilen Tampereella

Me rakennustyöläisten saunaillassa Pielaveden Säviällä

su 31.8.2014

Eilen oli Tampereella työväenkirjallisuuden päivä. Kun aloin haroa netistä tietoa siitä, milloin päivä tänä syksynä on ja ketkä siellä alustavat, löysin ainoastan tiedon, että päivillä on Hannu Salama ja Claes Andersson. Huusin silloin ääneen, että aikuisten oikeasti; eivätkö nämä muuta keksi.

Luulin, että kunniapapparaiset ovat ainoat tarjolla. No, lisäksi päivät olivat liian pian elokuussa meidän perheen elämänmuutoksen, lapsen pois kotoa muuttamisen jälkeen. Nyt vähän harmitti, kun viime viikolla älysin katsoa päivien kotisivuilta ohjelmaa. On uusliberalismia kirjallisuuteen vaikuttamassa, on Emilia Kukkalaa ja kirjallisuustohtori Markku Soikkelikin näkyy panneen päivät nettikalenteriinsa.

Jopa kuminaamioinen kivikasvo Venla Hiidensalo, joka viime vuonna julisti olevansa yksilöaatteen kannattaja - ei lainkaan vasemmistolainen kirjailija - on mukana. Harmittaa, harmittaa, harmittaa.

Toisaalta en olisi voinut jättää pienessä kuumeessa hehkuvia lapsiani kotiin enkä raahata heitä Tampereelle. Sen sijaan käytimme tyttöjä pötköttämässä ottoukki-Hempan kesäresidenssissä Pielaveden Säviällä. Matti ja minä kävimme saunassa, Maria kornosti mökin kamarissa ja Anna lepotuolissa sillä aikaa. Illan päätteeksi saimme perinteiset Hempan keittämät nakit ja Pimu vohvelia.

Enpä minä saunassa vuosittain muuten käykään. Toivottavasti Hemppa kutsuu meidät taas uutena vuotena Pielavedelle.

Maria nukkuu vielä. Onkohan tytöstä huomenna kouluun lähtijäksi.

Blogi on kirjallisuuden uusi laji. sanoi oikeusmies Jukka Kemppinen blogissaan eilen. Luen Kemppisen joka päivä, sillä Kemppinen kirjoittaa joka päivä. Anita Konkka on jysähtänyt Karl Ove Knausgårdin Taisteluni neljänteen osaan. Minä keskiviikkoiltana tein Kuopion-reissulla pakun takaosassa Väyryset: kahlasin Taisteluni kolmannen osan urakalla ja pikaluvulla läpi.

Pienten poikien sinänsä tarkasti tallennetut jutustelut eivät vain kiinnostaneet, vaikka lasten armotonta maailmaa hyvin kuvasivatkin. Lisäksi Knausgård pystyi tallentamaan tekstiinsa hankalan isäsuhteensa. Knausgårdin oma kasvatusperiaate on se, ettei hänen lastensa tarvitse kyyristyä pelosta, kun isä astuu huoneeseen.

Äidistä Knausgårdilla ei ole niin tarkkoja muistikuvia, sillä sen kaivon pohjalla, jota lapsuudeksi kutsutaan, oli aina äiti. Äiti vain oli. Itsestäänselvänä, rakkaana ja turvallisena. Tämän kohdan luen vielä uudelleen.

Knausgårdista tuli kirjailija ehkä sen vuoksi, että isänsä arvaamattomuus ja oikullisuus teki pojasta erityisherkän. Tunnistan Knausgårdin isästä itseni. Minäkin varmasti olen epäjohdonmukainen, arvaamaton, helposti ärtyvä ja kamala kasvattaja. Siksi hurraan salaa mielessäni, kun Anna asettuu vastaani.

Mitä kovemmin tyttö taistelee, sitä tyytyväisempi olen. En aivan täysin ole onnistunut tukahduttamaan lapsiani.

Joskus olen ollut niin näännyksissä, että olen sanonut, että oman turvallisuutenne nojalla, pysykää, saatanat, minusta edes hetki vähän kauempana. Tai ehkä me olemme eläneet vain liian monien koirien kanssa. Kommunikoimme kuin koirat; heilutamme häntää, nostamme korvia ja niskakarvoja, murisemme ja näytämme hampaita.

Matti äsken tirahti, kun reippaasti aloitin: "Tänään siivoamme.... (ÄLÄ ANNA NYT MITÄÄN MÄÄRÄYKSIÄ TÄHÄN!) .... aitan edustan!" Olin tullut alakertaan, kun täältä kuului uunipeltien kolinaa. Miehelle oli tullut aamulla mieleen, että uuni pitää puhdistaa. Nauratti, kun olin juuri sanomassa, että aitan edustan ja puutarhatonttumme kakan siivoaminen aitasta voisi olla kerrankin yhteinen projekti.

Nyt Matti häipyi Juhon työmaalle nostelemaan jotain lattianvaluteräsverkkoja. Sillä aikaa ehdin lukea hetkisen Melaine Gideonin Vaimo 22:ta. Blogistit eivät ole lukeneet sitä kovin terävästi. Kaikki aloittavat samalla tavalla: "Keski-ikäinen ilmaisutaidon opettaja, entinen näytelmäkirjailija, ei ole tyytyväinen avioliittoonsa ja ottaa osaa sähköpostitse tapahtuvaan avioliittotutkimukseen."

Kirjan etukannessa on ääliömäinen teksti: "Voiko rakkauden löytää uudelleen?"

Koska kirja maksoi enää vajaan kympin Kuopion Matkuksen halpiskirjakaupassa - Anna oli Ampun kanssa ostamassa lentopallovehkeitä ja loppujen lopuksi tyttöjen ostospusseista löytyi kaikkea muuta kuin polvisuojat ja lentiskengät - ostin Vaimo 22:n. Jokin kirjassa alkoi viehättää.

Ehkä uumoilin kirjan aloittamista jo eilisessä blogimerkinnässäni, jossa huomasin olevani itse keltahampainen vanheneva ja epähedelmällinen vaimoihminen. Vanhenevan ja mielenkiinnottomaksi käyvän vaimon ainoa tapa keino hommaa pystyssä, on häikäilemätön vallankäyttö. Tähän tosin sanon, että kuinka muuten kuusikymppistä aviomiestä opetetaan tekemään kotihommia kuin tiukalla pedagogisella ja julman autoritaarisella otteella?

Sopii tulla itse kokeilemaan. SItä paitsi olen vakuuttunut siitä, että vanhakin koira oppii istumaan.

Vaimo 22:n luin taas omalla tavallani. Koska uusimmassa Imagessa oli Mari ja Markus Henttosen kuvareportaasi romahtaneesta Yhdysvalloista - tyhjentyneestä Detroitista, tulkitsin Vaimo 22:n kertomukseksi Yhdysvaltojen luovan luokan sosiaalisesta laskusta.

Kirjan sosio-ekonominen asetelma kun oli alkuun se, että Vaimo 22 oli alunperin noussut työväenluokkaisesta taustastaan näytelmäkirjailijaksi. Hän oli käynyt yliopiston, mutta vähempiarvoisen sellaisen. Vähempiarvoiseen yliopistoon tuli täysi stipendi. Ylempiarvoiseen vain puoli stipendiä eikä Vaimo 22:n isällä ollut varaa antaa tyttärelleen toista puolikasta.

Ennen esikoisnäytelmänsä näyttämölle panoa Vaimo 22 oli mennyt töihin mainostoimistoon kirjoittamaan liirumlaarum-markkinointipaskaa - niin alas muuten en ole vajonnut, vaikka kuopiolaiseen Yrityskuvalehteen olenkin joskus takavuosinani pirteästi kirjoitellut. Kirjoitteluni oli epäonnistunutta, sillä vähitellen huomasin, etten vain halua kirjoittaa niitä näitä kissanpäitä markkinointihengessä.

Olen liian mukavuudenhaluinen kestämään pidäteltyä oksennusta nenänielussani.

Kun Vaimo 22:n ensimäinen näytelmä menee näyttämölle, näytelmäkirjaililija on juuri pokannut pomonsa mainostoimistosta ja odottaa tälle esikoista. Näytelmä saa pääosin huonot arvostelut ja pomomies jotenkin häpeää vaimoaan. Vaimo 22 näyttää - en vielä ole takaumissa siinä kohtaa - jäävän kotiin tekemään pariskunnan kahta lasta ja kun USA:n talousromahdus on edennyt tarpeeksi pitkälle, Vaimo 22:lla ei ole muuta keinoa työllistyä kuin osa-aikaiseksi ilmaisutaidon opettajaksi paikalliseen alakouluun.

Taideaineet on koulun opetusohjelmasta lakkautettu, sillä rahaa ei niihin ole. Vaimo 22 kuitenkin pitää työstään ja pitää lapsista. Sen sijaan avioliitossa on edetty siihen vaiheeseen, että mies oli uransa huipulla, mutta häpeää yhä enemmän vaimoaan. Miehestä on googlessa satoja tuhansia osumia - vaimosta ei yhtään.

Mies sanoo joidenkin työpaikan bileiden jälkeen, josta haluaa viedä vaimonsa kotiin aikaisin, että Vaimo 22 elää hyvää ja merkityksellistä elämää - hänen piirinsä ovat vain pienet. Vaimo 22 valehtelee miehelleen, että hänestä on googlessa 128 osumaa. Ei ehkä oikeasti ole sitäkään.

Minä muuten oitis siinä kohtaa ryntäsin tälle Matin läppärille, jolla en osaa panna blogiini paikoilleen väliotsikoita. Googlaamalla Matti Valkonen tuli 158 000 osumaa ja googlaamalla Pia Valkonen tuli 48 000 osumaa sekä ärsyttävän positiivsen hahmon näköinen työterveyshoitaja.

Lisäksi google kuvahaussa nimellä Pia Valkonen googlaten tulee ensimmäisenä kommunistijohtaja Asko Julkusen sivuprofiili. Loistavaa.

Kirjamarkkinointi-ihmiset ovat näköjään melkoisia ääliöitä tai sitten älykkäitä sekä herkkävaistoisia. Clicklitinänä eli joutavanpäiväisenä avioliitto- ja rakkausshittinä Vaimo 22:n markkinointi on helpompaa. Kukaan ei taatusti olisi ostanut kirjaa, jos takakannessa olisi kerrottu, että se käsitteleekin USA:n talousromahdusta ja luovan luokan kurjistumista.