Kaikista vittumaisin Kilpeläinen

to 21.8.2014

Aamu alkoi räväkästi. Piti yökkäri kello seitsemän päällä vääntää neljä laskua ja vielä maksupostitaulukon seuruu saada survottua yhdelle A4-arkille. Lisäksi lähetin yhdet päivitetyt piirustukset Kopio-Raksaan ja sieltä tuli paluuviesti: "Avaamme kello kahdeksalta..."

Yöpaidastani muistin oikeusblogisti Kemppisen. Tuli kuitenkin mieleen, vaikka itse asiassa oli toinen äreä setä, joka kirjoitti, että valtion elättinä saattaa tietokoneen ääressä kotona huijahtaa parikin päivää eikä edes kannata pyjamaa riisua päältä. Toinen äreä setä on batjuška Hannu Pyykkönen blogissaan Happikaappi: http://happikaappi.blogspot.fi/2014/07/xxviii-seitseman-kuolemansyntia-laiskuus.html

Kemppinen kirjoittaa tänään otsikolla oma nimi vai hevosen nimi. Kuusamosta lähdettiin kuulema savotoille aina joukolla. Jos ei lento- tai losojätkän nimi ollut Määttä, se oli Lämsä. Kilpeläiset erotettiin toisistaan vittumaisuusasteen perusteella. Savotoilla edettiin jutkissa, jotka järjestettiin sukunimien perusteella.

Oli Lämsät (120 kpl) keskellä ja sivustoilla Määtät (96 kpl). Takana Juntuset (77 kpl). Lentojätkän tiedän. Se on työläinen, joka nousee puhun ja maahan ei jää mitään omaisuutta. Mutta losojätkää en tiedä. Lapinlahdella on Karjalan Lösösiä. Täältä on lähtenyt kuuluisa valokuvaajakin, Katja Lösönen, joka on kuvannut vanhoja siirtolaisperheitä ja -sukuja (omaansa ja muistaakseni Mantsisia) käsitellessään nykysiirtolaisuutta.

Lentojätkät kuulema tulivat työmaalle kuin lentämällä, netistä löytämäni määritteen (Tukkiliikkeestä kommunismiin) mukaan, ja työn jälkeen he hävisivät kuin räkkä kylmän kynsissä. Losojätkä semmoinen, ettei ollut todellakaan muuta omaisuutta kuin jätkän hikinen pusero, kintaat, työhousut ja useastikin saumoistaan irvistelevät paulakengät.

Losojätkien sanonta kuului: "Mene raha, tule raha, mutta älä koskaan nokkani alle ruuhkaa tee." Sama tuli mieleen tänä aamuna, kun tein neljää laskua. Vieremän projektista opimme taas. Alihankkijoiden maksupostierätaulukot pitää saada näppiin ensin. Sen jälkeen voimma vasta pääurakoitsijana laatia omat maksupostimme.

Nyt on käynyt niin, että olemme maksaneet kohta yli neljäsosan aliurakasta aliurakoitsijalle, mutta emme ole tämän työstä päässeet laskuttamaan itse mitään. Tämmöistä on tämä yrittäminen. Hölmöläisen hommaa, mutta Ulla Aatsingin Tukkiliikkeestä kommunismiin - Lapin työväenliikkeen radikalisoituminen ennen ja jälkeen 1918 tulee ainakin plarata.

Ulla Aatsingin kirjan kansikuvassa on hymyileviä kommunisteja. Tammisaaren pakkotyölaitos toimikin paradoksaalisesti komukoiden yliopistona ja verkottumispaikkana. En olisi asiaa tiennytkään, ellei koreiden kahvikuppien sosialistiseuramme rouva Meeri Luhtala olisi antanut minulle Sirpa Kähkösen tietokirjaa Vihan ja rakkauden liekit. Kohtalona 1930-luvun Suomi.

Kirjailijan ukki oli punaisten vankileirillä. Kirjan takakansi puhuu suurin piirtein, että kyseessä on rakkausromaani, mutta itse asiassa se on meidän - uuskommunistien - herätysteoksemme. Tulikohan possessiivisuffiksi nyt oikeaan paikkaan?

Eilen Nilsiän kirjaston poistomyynnissä olisi ollut Kemin veritorstain 1949 tapahmista kertova kirja. Harmittaa, kun en sitä ostanut. Pahus, pahus. Hm. Tänään Kuopion kaupungin Nilsiän maalaisosan kirjasto olisi auki kello 19 asti. Matti taitaa olla illalla tekemässä yhtä takuutyötään, joten... hm. Jos karkaisi hakemaan Kemi-kirjan sekä Maxim Gorgin.

Tikkisen Hannelen Korpisloma katkesi - ei nyt yllättäen, mutta ennalta arvatun äkkinäisesti. Lähti kuin kuppa Töölöstä jonkun paikallisen Jampan kyyditsemänä. Hyvä juttu. Nyt voimme jälleen edetä tekstarilukupiirissämme. Ilman lukukumppania hypin hysteerisesti Günter Grassin Kampelasta Gertrude Steinin Alice B. Toklasin omaelämäkertaan sekä eilen löytämääni Sophie Laffitten pikku kirjaan Anton Tšehovista, jonka sukunimeen kopioin suhuässän yllä olevalta isä Hannu Pyykköseltä.

Yleensä kopioin netistä Tšehovilta suhuässän muille. Karl Ove Knausgårdilta olisi tullut Taisteluni neljäs osa, mutta sen lukemisella ei ole kiire. Enhän ole vielä kahlannut kolmattakaan osaa loppuun. Kolmas osa keskittyy paljolti pienen pojan ja tämän totalitaarisen isän hankalaan suhteeseen.

En tiedä, saanko kolmatta osaa koskaan loppuun. Poikien sielunmaailma, anteeksi vain, ei voisi vähempää kiinnostaa, kun on tyttöjän synnyttänyt.

Anita Konkka kertoo blogissaan, että ruotsin-norjalainen uuspäätalo kirjoittaa neljännessä osassa tarkasti siitä, kuinka nuorena poikana poikuus ei meinannut millään mennä, sillä kirjailijalla tuli aina ennenaikainen siemensyöksy. En ole ihan varma, haluanko lukea tahattomistas coitus interruptuksistakaan.

Mutta jos kerta Taistelujen neljännessä osassa on pohjoisruotsalaisen paikkakunnan mikroskooppista kuvausta, voi kaiketi kaikkein makaabereimmat nuoren pojan seksitraumat hyppiä kirjasta yli. Ja onhan se jonkinlaista naiskirjoittamista Knausgårdilta kuitenkin. Istukat silmille. Siittiöt reisille. Hm.

Miten kuppa voi lähteä äkkiä Töölöstä?

Vieras voi lähteä äkkiä maalaislomalta rentoutumasta, kunhan on vain noheva ja suht' selvin päin oleva kuljettaja, mutta jäi äsken vaivaamaan - tulin alakerran Linux-koneelle ylhäältä -, miten ihmeessä sukupuolitauti voi lähteä nopeasti ja totaalisesti nykyisestä Vanhojen Rouvien hienostokaupunginosasta.

Vaikea uskoa, että yläluokka olisi tehnyt rynnäkköä Töölööseen kertalinttuulla, vaan että kupasta eroon pääseminen oli vaikea ja moninainen prosessi. Sitten googlasin. Löysin tämän: