Paluu tavalliseen maanantaihin

ma 11.8.2014

Vietiin Maria aamulla Mäntykankaan koululle Kuopioon ja mukana oli pakettiautollinen apuvälineitä. Sinne se tyttö jäi.

Outo olo. Lapsi ikään kuin muutti nyt pois kotoa. Tavallaanhan minäkin muutin pois kotoa suurin piirtein saman ikäisenä. En ollut vielä viittätoistakaan, kun isä ja äiti muuttivat Järvelästä. Monia oli silloin mutkia ja minä päätin jäädä Järvelään käymään lukiota. Muutto siinä iässä vieraaseen kouluun olisi ollut pahinta, mitä olisi voinut ajatella.

Kummallista, sillä aivan päivänselvää oli, että lukion jälkeen ei kukaan jää Järvelään.

Koko viime kevät meni jännittäessä, antaako Lapinlahden kunta maksuosoituksen Marian koulun vaihtoon. Tytölle tuli mitta täyteen kiusaamista ja koulukaveriyhteisön ulkopuolelle jättämistä. Maria ei edes ole ainoa. He lähtevät, joilla on siihen mahdollisuus. Tiedän, että koulun pihalla on edelleenkin osin mielenterveytensä menettänyt ns. hyvin erikoinen ja aikuismainen poika, joka joutuu maksamaan, että hänen kanssaan oltaisiin.

Maria pääsi pois. Minä tosin palasin Pietarin-matkaltamme kiitollisena siitä, että asumme pienellä paikkakunnalla, jossa pääsee nopeasti metsään. Pietarin jälkeiset fiilikset ovat vieläkin aika ristiriitaiset ja jäsentymättömät. Ehkä puran niitä vähitellen. Jollain lailla kaupunki on siistiytynyt. Köyhiä, kerjäläisiä tai asunnottoman näköisiä lapsia ei näkynyt katukuvassa niin paljon kuin ennen.

Pietarin keskustassa oli vain massoittain kauniita, hoikkajalkaisia ja vauraan näköisiä nuoria ihmisiä. Mummelit ja pappelit olisivat jääneetkin menossa jalkoihin, kuten esimerkiksi minä ja Matti.

Heräsi vähän kauhufiilis. Missä kaikki Pietarin köyhät, vanhat, heikot, kodittomat ja kriminaalit ovat?????

Kirjoitan tätä Vieremän kirjaston yleisöpäätteellä. Matti meni työmaalle ja kohta lähdemme katsomaan Iisalmen maaseudulla sijaitsevaa paikkahirsikasaa. Tänne tullessa autossa ideoimme tulevaa liiketoimintasuunnitelman päivitystä. Minä taas aloin miettiä, mitä aion tehdä nyt, kun ei ole jokapäiväistä hoitotyötä.

Ehkä vartiointiliike? Sanoin Matille, että haaveilen edelleen reisitaskuhousuista ja jonkinlaisesta sähköpampusta, luotiliiveistä sekä kaukasianpaimenkoiratyötoverista pakettiautoni etupenkillä. Apuoiminimi Piika (otetaan se lehti-etuliite pois) ja toimialoina isännöinti, vartiointi sekä ulkomaankauppa.

Ai niin. Juuri kun ajattelin alkaa harjoittaa Venäjän-kauppaa, Matti luki läppäristä, jonka sai hotelli Moskovan WiFiin, että Venäjä on julistanut Valion tuontiboikottiin. Tuumasimme, että tässä nyt ovat sikäläisen Prisman viimeiset ja kallisarvoiset suomalaiset voit.

Talo rantakadulla

Tikkisen Hannelen ja minun tekstarilukupiirissä on meneillään Emily Brontën Humiseva harju. Mietin kirjaa lukiessani, mitä ihmettä Kate Bush oikein kirjasta laulaa, sillä romaani on täynnä aivan kammoittavaa väkivaltaa. Minusta se ei ole mikään lapsuudenystävien rakkaustarina, vaan kertomus yhden valtakunnan rappioituneesta yläluokasta.

Kun ei ole tavallaan muuta pulmaa kuin omistamisen pulma, voi uppoutua täysin joutavanpäiväisiin asioihin, kuten sukuylpeyteen, kukkotappeluihin ja naisten sekä lasten alistamiseen ja kiusaamiseen. Viinaakin Humisevassa harjussa juodaan ja harjoitetaan uhkapeliä.

Kirja on koukuttava ja siinä on omat hykerryttävät kohtansa, jopa hauskoja ilmauksia, kuten se, kuinka muudan tyttölapsi kasvaa kuin lehtikuusi, mutta tämän jälkeen taidamme siirtyä klassikkopläjäyksessä Jane Austeniin. Huusin jo Hannelelle Huutonetistä Emman. Sen pitäisi olla Austenin hauskin kirja.

Kiitos, kiitos, kiitos, olen saanut tarpeekseni sellaisista kohdista kuin pieni villipedoksi kasvanut poika hirttämässä kissanpentuja tuoliin tai pieni lemmikkikoira tukehtumassa nenäliinaan, kun julma yläluokkaan noussut kusipää on sitä koettanut hirttää portin pieleen.

Degeneroituneet, ristiinrastiin serkkujaan naivat ja ryyppäävät brittiaateliset saavat nyt todella vähäksi aikaa riittää. Kaipaamme jotain kevyttä - semminkin kun Hannele kärsi huolellisesti ja tunnollisesti koko Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen loppuun. Emile Zolankin Naisten paratiisi oli ankea. Hyvää alkeiskapitalismin kuvausta kyllä, mutta monta kurjuuskuvausta ei jaksa putkeen.

Löysin äsken Vieremän poistohyllystä Jane Austenin Kasvattitytön tarinan. Ylpeys ja ennakkoluulo pitää vielä metsästää. Kuitenkin voisi tässä välissä kokeilla Juri Trifonovin Taloa Rantakadulla. Muistaakseni sain yhden kappaleen Trifonoveja joskus ortodoksiselta babushka Oiti Kotamolta Savonlinnasta ja nyt olisi Hannelelle Vieremän kirjastosta poistettu kappale.

Heikki Turusen Simpauttaja lähtee nyt klovni-runoilijalle ja Anna Wahlgrenin Lapsikirja odottamaan Annan tai Marian lapsentekoa. Meillä on niitä nyt kaksi. Oman Lapsikirjani sain Purhosen Lasselta ja muilta vanhan jengin kirjahankkijoilta, kun tulivat käymään meillä Riistavedellä Annan syntymän jälkeen.

Pitäisi lukea Anna Wahlgrenia vihanneen tyttären versio perheen tapahtumista. Pitääkin kurkkia, löytyisikö joko Lapinlahden tai Varpaisjärven kirjaston hylllystä Felicia Feldtin Näkymätön tytär. Pauliina Rauhalan Taivaslaulua on vielä yksi lainaaja Lapinlahdella jonottamassa.

Antikliimaksi

Kun tulimme Pietarista lauantaina, harmittaa vieläkin, kun tuli tuhlattua aikaa television ääressä illalla. Olin kuitenkin liian väsynyt edetäkseni Humisevaa harjua.

Muistan, että Peter Kotwickan (meniköhän sukunimi oikein?) Mustaa jäätä kriitikot ylistivät. Leffan alku tuntuikin kiehtovalta, mutta lopussa tuli liika-annostus tekotaiteellista ja niin sanottua julmuutta. Onneksi välissä oli muutama hassu antikliimaksi (opin termin juuri kirjailjia Tommi Melenderiltä blogista Antiaikalainen ja merkinnästä, joka käsittelee Juha Hurmeen soutua sekä nyljettyjä ajatuksia).

Matti on kuitenkin lähtemässä kirkon työmaalta ja pitää loikata UKI-pakun kyytiin sekä lähteä katsastamaan paikkahirsiä Koljolla. Illalla kantarelleja poimimaan. En voi olla Marian ensimmäistä poissaoloiltaa kotona. Se olisi liian surullista.