Mitäs me Lapinlahden rabulistit

ke 10.9.2014

Sain eilen aamulla Väisäsen Petriltä tekstarin, jossa pyysi selventämään, mitä tarkoitin, kun mainitsin hänellä olevan runoissaan rabulistisia viittauksia. Petri oli huomannut saman kuin minä. Googlamalla sanan rabulisti ei tule esille sen kaikkia nyansseja.

Nappasin rabulismin Panu Rajalan Mika Waltari -elämäkerrasta Unio Mystica. Kirjoitin tuolla jokunen aika sitten Uno Mystica. Samalla tavalla luin useamman vuoden ajan yhteiskuntatieteilijä Matti Ylösen kirjan nimeksi Matti kukkarossa. Nauratti, kun tajusin kirjan nimen olevan älykäs sanaleikki. Kirjan nimi onkin Mahti kukkarossa.

Ja Milan Kundera on kirjoittanut Naurattavien rakkauksien kirjan - ei Naurettavien rakkauksien kirjan. Tällaiselle hutalehtelijalle nämä ovat vaikeita asioita.

Mika Waltari kirjoitti varhaisessa nuoruudessaan äitelän uskonnollisia runoja. Sitten hän heittäytyi äkisti rabulistiksi. Rabulisti on sellainen, joka kirjoittaa häiritsevästi, hämmentävästi ja hävyttömästi. Tarkoituksena ei ole shokeeraus shokeerauksen vuoksi, vaan äitelän pikku porvarillisen vakuumin rikkominen.

Hopeanharmaa Nykysuomen sanakirjani kertoo rabulistin olevan suurisuu ja poliittinen räyhääjä. Hopeanharmaa paksukaiseni sanoo muuten samaa kuin nettisanakirja. Ehkä olisin voinut käyttää Petrin runoista myös sanaa groteski. Petri Väisäsen runoudessa on groteskeja, irvokkaita elementtejä.

Ainakin hiljaisessa kirjaston käsikirjasalissa runojen vaikutelma oli jopa burleski. Ja burleskihan on sitä, mitä vihreiden Jyrki Kasvi tekee joskus iltaisin peruukki päässä ja verkkosukkahuosut jalassa.

Kirjallisuusrosentti Markku Soikkeli sanoo kirjassaan Hyvästä on helppo pitää, että satiirin tulee raadella kappaleiksi. Vaikeaa, vaikeaa. Klovni-runoilija Esko Laitinenkin ilmoitti itsestään. On jo maalla Yläpitkällä ahvenia ja haukia savustamassa sekä halko- ja äitisavotassa. Vanha äiti tarvitsee jonkun, joka panee tipat silmiin ja muistaa terveyskeskuskäynnit.

Kaslink Oy

Kävin metsälenkin jälkeen Kotiväylässä, jota aina Ruokaväyläksi erehdyn sanomaan. Jatkamme eilistä kantarellikastiketta Valion kermalla. Eilen sain Matilta sapiskaa. Olimme siinä sähkölieden ääressä kuulema kuin veli ja sisar Varpaisjärven Itäkoskelta, Limaniemen Reino ja Helmi.

Sanoin Annalle perunoita paistaessa, että herra on hyvä ja ottaa ihan itse kermat jääkaapista, sillä nyt on kriittinen kohta tässä paistotyössä. Matti otti ja ärjäisi, miksen ole ostanut Valion kermaa. Minä muuten luulin ostaneeni Valion kermaa, sillä tiedän, millainen räpätys meillä Arlan maitotuotteista alkaa.

Purkki oli muuten samanlainen kuin Valion kuohukermapurkki, mutta purkissa oli sellainen Rainbow-logo ja purkissa luki pienellä valmistuttaja S-ryhmä sekä valmistaja Kaslink Oy. Minusta nimi haiskahti kaikkea muuta kuin suomalaiselta, mutta niin vain oli mentävä heti googlaamaan, kun Annan perunat olivat paistetut.

Kaslink Oy väittää nettisivuillaan olevansa kouvolalainen perheyritys, meijeri, joka käyttää tuotteissaan eteläsuomalaisten maitotilojen maitoa. Jos sitten niin. Välttämättä Valion kermakaan meillä ei ole yläsavolaisten maitotilojen kermasta, sillä tuossa reilun kilsan päässä tehdään maitojauhetta ja juustoa.

Rakastuminen naiseen

Kassajonossa, jota Kotiväylässä yleensä muodostuu aina vain minun taakseni, sillä olen niitä kaupan harvoja ruokaostajia, silmäni osuivat uusimman Eevan kansitekstiin: Pirkko Hämäläinen "Rakastuminen naiseen ei ollut minulle yllätys".

Kotiväylässähän käydään ostamassa yleensä mäyräkoiria, mikä on harmi, sillä kaupassa on lähilihapakasteallas, Varpaisjärven Jumisen ituja ja useasti myös harvinaistakin harvinaisempaa Kesti-leipää.

Mikä lie tullut Lappalaisen K-marketiin, kun Kestin pariskunta toimittaa sinne aniharvoin, jos koskaan herkullista leipäänsä. Olen miettinyt, onko yrittäjäpariskunnilla mennyt jotenkin sukset ristiin. Kesti-leipää on takuuvarmasti vain S-marketissa, mutta minä en ole osannut ratkaista, mikä ruokakauppa Lapinlahdella on eettisin.

Kotiväylässä käyn sen vuoksi, että siellä käyvät muutkin tatuoidut reisitaskuhousunaiset. Siellä useasti haisee navetta ja joskus - äärimmäisen harvoin - hyllyjen välissä saattaa olla eläkkeellä oleva pankinjohtaja aurinkolaseissaan. Nomeklatuuran kanssa Kotiväylässä ei tarvitse vääntää teennäistä small talk -shittiä.

Eevan kansiteksi oli loistava. Jäin miettimään, pettääkö Eeva lukijansa. Että sisäsivuilla Pirkko Hämäläinen kertookin lapsensa olevan lesbo. Tai että mikä vielä ovelampaa - Puntti Valtonen onkin rakastunut johonkin naiseen ja jättänyt komean vaimonsa.

Pakkohan Eeva oli ostaa, sillä en sitä enää tilaa enkä mitään muutakaan aikakauslehteä nyt vähään aikaan. Ei ole varaa. Sen voin sanoa reilusti kaikille lehtimyyjille. Parkkeerasin itseni Kotiväylän salaattiannoksen ääreen keittiöön ja selasin sivulle 26.

Pirkko Hämäläinen on eronnut Puntti Valtosesta jo aikapäiviä sitten, sillä kuulema ei ole kenellekään salaisuus, että Puntti Valtonen on alkoholisti. Miksi muuten minä en sitä tiennyt? Miten voi sellainen asia karata minulta ohi?

Nyt Pirkko Hämäläinen on mennyt yhteen Kirsti Simonsuuren kanssa. Wow. Kuulin lenkille mennessäni Yle Puheen toimittajien mietintää Tom of Finland -postimerkeistä. Tekisipä mieleni ostaa pari arkkia Tom of Finland -peppumerkkejä. Voisin ihan asennekasvatuksen vuoksi liimata niitä kirjekuoriin, kun lähetän raksatyöntekijöille palkkalaskelmia.

En voi muuten enää sanoa raksamies, sillä Vieremän työmaalla on kaksi naista. Tulisi siinä selville työnantajan asenne seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Vielä kun keksisin keinon vaikuttaa Annan mopopoikaan.

Yle Puheen toimittajat pitivät minusta raikkaan keskustelun keskenään peppupostimerkeistä. Halpa-Halli nimittäin on kuulema kieltäytynyt ottamasta Tom of Finland -postimerkkejä myytäväksi. Vaikka olen sitä mieltä, että asenteita pitää muuttaa, olin kuitenkin samoilla linjoilla kuin Yle Puheen nuorimiestoimittaja. Linjanveto on kunnioitettava.

Tätä on nyt jotenkin vaikea selittää, mutta Halpa-Hallissa ei myydä myöskään tupakkaa eikä alkoholia. Halpa Hallin tausta on lestadiolainen eivätkä lestadiolaiset ilmeisesti ihan vielä ole valmiita niin suureen ajattelun muutokseen, että hyväksyisivät Suomen laajimmin tunnetun taiteilijan Touko Laaksosen.

Sen sijaan arvelen, että Lapinlahden postissa Tom of Finland -postimerkkejä on myytävänä. Muistan kuitenkin katsoneeni jostain vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalikoneesta, että postiyrittäjä oli sanonut lapsen tarvitsevan perheessä sekä isän että äidin. Ymmärsin, että isä-isä tai äiti-äiti -kombinaatio eivät käy.

"Minulla on täällä tämmöinen tyttö"

Metsä-Seppo se tietää, mistä langasta vetää. Ajelin lakisääteiseltä metsälenkiltäni Lakiharjuntietä läpi hirvenkalloristeykseen ja pysäsin (itte just keksin verbin) paavinkuljetus-Sitikkani keskelle tietä. Metsätöissä olleet käskivät pysäyttää moottorin ja lisäksi Seppo sanoi Niilolle, että pane se kuulokoje korvaan.

Sen jälkeen Seppo sanoi Niilolle, jonka sukunimeä en tiedä, mutta jota aion kysyä Rythin Pentiltä (vas. SKDL), sillä kuulema Niilolla on Pentin serkku vaimona, että kuulepa, kun minulla on täällä tämmöinen tyttö aina seurana. Jos minua joku sanoo tytöksi näin viisikymppisenä, olen valmis pesemään sanojan jalkaterät hiuksillani.

Niilo pani kuulokojeen korvaansa ja olin juuri suostumaisillani nokipannukahville, mutta sitten Lakiharjuntietä vastakarvaan tuli hirmustunut postineiti, joka melkein ajoi kanssani nokkakolarin. Postineiti oli niin naama norsun vi... ei kun poskilihat kireänä, että ajoin suosiolla sivuun ja kaasuttelin kirkonkylälle.

Nästäränmäen aitan rappusilla luin Päätalon Nuorikkoa näyttämässä, joka eilen jäi kiintoisaan kohtaan. En malttanut edes käydä katsomassa hienoa Juhon tekemiä autotallin valuja Kekkolankankaalla, vaan työnsin nenäni syvemmälle Päätaloon. Olivat Lainan kanssa vihdoin matkalla Päätalon tekoselkosille ja Oulussa Päätalo pongaa Pentti Haanpään.

Luin kohdan Matille ääneen, kun kurvasimme Alapitkältä Yläpitkän läpi Korpisille hakemaan työmaakoppia Pielavedelle.

Anu Peteri

Päätalo-tohtori Ritva Ylönen mainitsi alustuksessaan Päätalon äidin Riitun olevan samaa sitkeää taistelijanaisten sukua kuin Anu Peteri. Ehdin vain kirjoittaa nimen Anu Peteri muistiinpanoihini ja sunnuntaina googlailin tämän: http://www.koyhyyskirjoitukset.org/tekstit/palkittu_c.html

Päätalo ei ole vielä päässyt Lainansa kanssa Riitun ja Herkon luokse. Ovat vasta kävelemässä Taivalkosken kirkonkylästä kirjailijan kotiin. Linjakkaita ei välillä kulje. Hyvä, kun Oulusta Taivalkoskelle pääsivät loiston kyydissä. Loisto oli niin täpötäysi, että Koistis-poika oli matkustanut alkumatkan takapuskurin päällä.

Oulun ja Taivalkosken välillä meni kaksi rengasta ja kerran häkäpönttö ökähti. Rengaspulan ja muidenkin pulien takia Suomen syrjäseutujen liikenne oli harvojen yhteyksien varassa. Muistan aina, kun ajoimme minun lapsena ollessa Puumalasta Imatralle kesäisillä huppailumatkoilla. Äiti ja isä kertoivat aina saman muistaakseni Ruokolahden puolella olevan jyrkän mäen kohdalla, että tässä se häkäpönttöauto piiputti. Matkustajat komennettiin tien poskeen ja osa joutui työntämään linjakasta.

Mehän aina tulimme Etelä-Hämeestä Puumalaan sukutilalle marjankerruuseen. Koko suku asui Vyyhtilässä marja-aikaan. Timo-sedällä oli kauppamarjapuskia, joiden välissä sukutalosta sisarukset saattoivat kertoa kuulumisensa ja minä saatoin juosta toisiksi nuorimpana serkkuna isompien perässä.

Paavilaisen Pasi on meistä nuorin, mutta Juvan Ollikkalan hatsolalaiset harvoin olivat Vyyhtilässä samaan aikaan. Marjapuskia ilmeisesti riitti Paavilaisessa omasta takaa. Niinpä usein olin nykyisen Kuopion kaupunginteatterin dramaturgin mobbaamana. En tarkoita tässä koko kehon liikkuvuusharjoitusta, vaan sellaista isomman serkun harjoittamaa ylimielistä ja kaikkitietävää asennetta.

En ole ihan varma, olenko minä vain kolme vuotta vanhempana tätinä viljellyt samaa asennetta vanhimman sisareni tyttärelle. Saattaa olla, sillä Johanna- ja säyneisläisen Marjo-serkun mobbaus ei tehnyt minusta mitenkään jaloa kansalaista.

Oi tätä sukua. Jotenkin on ikävä muita eteläsavolaisia. Me eteläsavolaiset olemme niin lapsenomaisen vilpittömän naiiveja, ettei meille oikein voi olla edes vihainen.

Puumala-lehden Jukka Summanen oikaisi blogiani. Hänen isänsä, johon äitini Vieno Tiusanen oli tulenpalavan ja mitä ilmeisimmin yksipuolisesti rakastunut, on viralliselta nimeltään Vilho Summanen. Äiti kyllä aina puhui meille Ville Summasesta. Oikeasti Ville Summanen on Vilho Summasen isä, kuollut vuonna 1940.

Ai pahus, pitäisi alkaa rätkiä maksaa palkkoja, sillä Vieremän maksuposteja näyttää tulleen tilille pikavauhtia tällä kertaa. Mahanesteiden poltetta ei nyt ehtinyt olla kuin alkuviikon. Lupasin vielä, että googlaan netistä Tikkisen Hannelelle Pentti Saarikosken vaimot.

Suomentajan päiväkirjoissaan Pentti Saarikoskella on meneillään Tuula-vaimo. Kysyin Hannelelta, kumpi Tuula. Hannele arveli, että varmaan Tuula Tuula, sillä Saarikoski ei puhu päiväkirjoissaan Tuula-Liinasta. Saska Saarikoski oli Sanojen alamaisten etukanteen piirreskellyt Pentti Saarikosken sukupuun, vaimopuun sekä sosiaalisten suhteiden puun.

Vaimopuun mukaan Pentti Saarikoskella oli ensin Tuula Unkari, jonka kanssa lapset, folkloristiikan tutkija Helena Saarikoski, ja kuvataiteilija Juri Saarikoski. Helena Saarikosken muistan jotenkin tyttötutkijana. Häneltä onkin ilmestynyt tutkimus Mistä on huonot tytöt tehty (2001) ja Nuoren naisellisuuden koreografioita. Spice Girlsin fanit tyttöyden tekijöinä (2009).

Sitten Saska Saarikosken kronologian mukaan seurasi Leena Larjanko, joka on Saska Saarikosken äiti. Leena Larjangon muistan kolumnistivinjetistä Omenapuun alla, kun olin Kodin Kuvalehdessä nuorena ja ylimielisenä toimittajana. En silloin ajatellut, että joskus itsekin olen vanheneva moneen kertaan eronnut nainen ja leski, ties kuinka monetta kertaa naimisissa.

Hertta Saarikoski on tehty Marjukka Melan kanssa. Tuula-Liina Setälällä (nyk. Varis) ja Mia Bernerillä ei ollut lapsia Pentti Saarikosken kanssa.