Hyvä palaveri

ti 9.9.2014

Tänään olisi ollut Puhakan Timon 60-vuotissynttärikahvit Meijerin Seisakkeella. Tai oli kahvit ja kakkukin, herkullinen sellainen, mutta synttärisankaria olimme vailla.

Söimme kakut suihimme Sininauhaliiton aluetyön koordinaattorin Hannu Rutasen kanssa. Rutasen käynti oli innostava. Sininauhaliitto voisi olla jatkossa enemmän mukana muun muassa verbalisoimassa Meijerin toimintakeskus ry:n suunnitelmia ja samalla ikään kuin vankkana kantavana seinänä, johon nojata.

Samalla sain idean, että kansainvälisen vammaisten päivän teemafoorumi joulukuussa voisi olla perusteellisesti työllisyysaiheinen. Viime vuonna foorumissa vajaakuntoisten työllistämisasiat jäivät iltapäivän viimeiseen hetkeen, kun kaikki olivat jo saaneet informaatiosta enemmän kuin tarpeekseen.

Lisäksi olen nykinyt hihasta Artunkujalla asuvaa entistä Varkauden Varkopin toimitusjohtajaa aina, kun tämän näen jossain ruokakaupassa hyllyjen välissä. Jos saisi työllisyysfoorumiin vielä Tekstiilinkierrätys ry:n mukaan, voisi jossakin pinnan alla muhiva yhdistysten yhteinen sosiaalinen yritys hieman nytkähtää eteenpäin.

Kävin lenkillä hakemassa eilen löytämäni kantarellit illaksi. Saabin kohtalo pitää tänä iltana päättää. Tulossa olisi iso hitsaustyö. Minä ehdotin, että pannaan auto läjään niin hyvin kuin kotikonstein voidaan ja käydään hakemassa katsastuksesta kuukauden lisäaika.

Jos olemme nyt hiellä ja vaivalla mobilisoineet Matin Nooran perheen hakemaan pikku Saabin toiseksi viimeisen pakoputken Motonetin Oulun toimipisteestä, on reiät hitsattava umpeen. Onhan Saabilla kuljetettu maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäkeäkin. Tosin viikonloppuna tulin siihen tulokseen, että Kuusakoski Oy:lle vain!

Sitten aloin miettiä, että Saabin meille oikeastaan hankki Leonid. Leonid vinkkasi, että sellainen aarre olisi, kun asui Nurmeksen Savikylällä. Matti ja Leonid hakivat auton sekä samalla Mirolle kopin Leonidin pihasta. Ei Miro iki kuuna päivänä kopissa oleskellut - saati, että olisi huonojalkaisena kyennyt hyppäämään sen katolle niin kuin lapsuuteni pystykorvat Niku ja Pirre, mutta saatiinpa eläinsuojelutarkastaja, jolla oli tapana ajaa pihaliikenneympyrämme ympäri aina säännöllisin väliajoin, rauhoittumaan.

Parhaina aikoina pihassa oli kaksikin koppia. Ja neljä koiraa, joista kukaan ei suostunut edes käymään kummassakaan kopissa.

Saabilla on kuljetettu täkäläisiä kommunistijohtajia SKP:n edustajakokoukseen keväällä 2010, jolloin sain SKP:n entisen puheenjohtajan Yrjö Hakasen hieman jopa naurahtamaan, että minun nimilappuuni edustajakokouksessa voitaisiin panna, että autonkuljettaja.

Hakanen hymähti, että ei meillä ole SKP:ssä ollut tapana pitää edustajakokousedustajilla omia autonkuljettajia, joten ole nyt sitten vaikka kokouksen valokuvaaja. Olin valokuvaaja ja toivon, että valokuviani päätyi johonkin arkistoon. Toivottavasti ainakin Tiedonantajan arkistoon.

Samalla reissulla otin ylinopeussakot.

Eilen kirjoitin ensi perjantain Tiedonantajan kolumnini. Kirjoitin tekstinin Ikean lakanoiden pohjalta. Tai oikeastaan niiden sisältä. Ikean innoittamana kävin äsken S-marketin pokkarihyllystä Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaisen. Tikkisen Hannele on Jane Austenin Kasvattitytön tarinan loppujorinoissa ja seuraavaksi aloittaa Pentti Saarikosken Suomentajan päiväkirjat.

Vadelmavenepakolaisella pelaan aikaa. Koska en saa Hannelea kiinnostumaan Päätalosta millään ilveellä, lähetän tälle välipalaksi Miika Nousiaista. Ikeasta nimittäin tuli mieleen, että jotain niissä svedupelleissä on - siitä Vadelmavenepakolaisessa on kyse.

Ikeahan on nerokas konsepti. Menen aina samaan halpaan - viemme tytöt Matukseen menettämään rahansa ja lapsilisänsä sekä ruokimme itsemme Ikean lihapullilla (minä kasvisannoksella). Lopputulos on, että mukaamme lähtee ainakin pari ylen halpaa päivä- tai torkkupeittoa.

Jossain vaiheessa hankin myös Ikean iloisenvärisiä lakanoita, mutta en hanki enää, sillä niiden pinta on oudon karvainen ja ahdistava.

Saarikosken Suomentajan päiväkirjat alkoivat kiinnostaa minua sen vuoksi, että Varkauden Kirjapörssissä viime kesänä selasin päiväkirjoja vähän kyynisellä mielellä. Ajattelin, että ei minua nyt niin juopottelu kiinnosta - olkoonkin sitten, että kyseessä on nero ja alkoholisti yhtä aikaa.

Jokin korkeampi voima pani minut avaamaan päiväkirjan kohdasta, jossa kulttuuriporukka oli Saarikoskien saunassa. Kaikki tuijottivat siinä Hannu Taanilan penistä. Läimäsin äkkiä naamaltani violetinpunaisena päiväkirjan kiinni ja hyppäsin autoon, jossa Matti jo kärsimättömänä odotteli.

Piti sitten myöhemmin kesällä, kun olimme Marian kanssa tilaamassa Saabin pakoputkea Kuopion Motonetiin, ajaa mutka Varkauden kautta ja hakea Saarikosken Suomentajan päiväkirjoja kaksi kappaletta tekstarilukupiiriimme.