Jobin kirjan 1. luvusta

la 18.10.2014

Viittasin eilisessä merkinnässä Kallistos Waren Ortodoksiseen tiehen. Kirjasta on jäänyt mieleen seitsemän vuoden takaa luku Paha, kärsiys ja ihmisten lankeemus.

Matin läppärillä keittiössä nyhertäen en saa tekstiin kursiiveja. On tultava toimeen ilman.

Luin Ortodoksisen tien vuonna 2007, jolloin aivoni ylikuumenivat ensimmäisen kerran. Aivoinfarkti oli lähellä ja kävinkin yön Kysissä. Mikkelin ortodoksisessa seurakunnassa kanttori vihasi kirkkoherraa ja minä tietysti otin koko seurakunnan murheen omaan aivokoppani sisälle ikään kuin se siellä olisi kenenkään tuskaa helpottanut. Niinpä Solean Mikkelin sivua taittaessa näkö sumeni ja sivu ritisi sahalaitana horisontaalistasossa rikki. Migreenistä kärsivät tietänevät ilmiön.

Ware sanoo, että joittenkin on ollut pakko nähdä, kuinka aviomies tai -vaimo, lapsi tai vanhempi vaipuu täydelliseen masennukseen. Koko kärsimyksen valtakunnassa ei voi ehkä ajatella mitään yhtä hirveää kuin krooniseen masennukseen vaipunut ihminen. Ware kysyy, miten voimme sovittaa yhteen toisaalta uskon rakastavaan Jumalaan, joka on luonut kaiken ja todennut sen olevan "sangen hyvä" ja toisaalta kivun, synnin ja tuskan olemassaolon.

Aviomieheni eivät ole kärsineet niinkään vaimonsa masennuksesta, vaan jatkuvasta, piinallisesta ja kiusallisesta maanisuudesta.

Jos suoraan sanotaan, en ole koskaan ymmärtänyt, mikä ongelma on siinä, että Jumalan luomassa maailmassa on olemassa hyvän rinnalla myös paha. Jin ja jan. Pahallakin on tarkoituksensa, olen aina alkeisteologisesti ajatellut. Pahalla meitä opetetaan. Jotenkin.

Ware sanoo, että kyseessä on ihmisen oman tahdon helvetti.

Nyt pitäisi käydä wikipediassa pikakurssi fenomenologiasta ja tutustua siihen, mikä on noeettinen maailma ja esinoeettinen maailma. Ware nimittäin sanoo, että tiedämme vähän siitä, mitä suunnitelmia Jumalalla on noeettisen maailman mahdollisen sovituksen varalta ja miten kiusaaja mahdollisesti - jos ylipäätänsä lainkaan - voidaan pelastaa.

Origenes lienee sanonut, että rakkaus ei salli helvettiin jäävän ketään - ei edes itse Saatanaa, mutta sitten tuli joku ortodoksinen isä, joka sanoi, että se, joka puhuu asiasta ääneen on taktisesti ottaen aasi.

Eilen Jehovan todistuksessa olimme yhtä mieltä siitä, että Saatana on ensimmäinen omaan tahtoonsa kompastunut. Tarmokkaille todistajarouville lainasin Warea ja sanoin jotenkin tänne suuntaan:

"Ehkäpä - kuten Jobin kirjan 1. luvussa viitataan - Saatana ei olekaan niin musta kuin hänet tavallisesti maalataan. Meille maallisen elämämme nykyaihetta eläville Saatana on vihollinen. Mutta Saatanallakin on suora suhde Jumalaan, mistä me emme tiedä yhtään mitään ja mistä meidän ei ole viisasta spekuloidakaan. Pitäkäämme huoli omista asioistamme!" (Kallistos ware: Ortodoksinen tie s. 93)