Teodikeasta vähän

su 19.10.2014

Eilen ja toissapäivänä viittasin Kallistos Wareen, toissapäivänä Lars Ahlbäckiin ja C. S. Lewisiin sekä tänään vielä Dostojevskiin.

Kirjoitan kohta ensi perjantain Tiedonantaja-kolumnin. Nämä ajatukset hajanaisina nyt ja sitten kolumnin kimppuun. Marian olen jo pessyt tänään kaksi kertaa ja nyt odottelen, että sankaritekojen tekijä, tämän firman subastanssijohtaja ja sunnuntaimestarikokki saapuisi maailmalta keittämään perunoita, ripustamaan pyykkiä, jotka olen pessyt, vaihtamaan autonrenkaat sekä vielä jotain sellaista, mitä en ehdi, kun haluan kirjoittaa sekä miettiä taustalla kirjoitusta, jonka haluan tehdä kunnolla Konevitsa ry:n tiedotteeseen.

Voisihan Matilla olla sellainen vaimo, joka mielellään virkkailee Olvi-pipoja. Mutta kun miesparalla on nyt kirjoittava vaimo. Voi voi. Kirjoittamista ei voi keskeyttää. Tai voihan sen, mutta ajatus katkeaa ja sen jälkeen yläkerrasta kuuluu katkeraa kiroamista.

Käsittelemäni ongelma on pahan ongelma uskonnoissa. Kysymyksellä on hieno nimi: teodikea.

Wikipedia ilmaisee asian näin: "Pahan ongelma eli teodikean ongelma on kristinuskon oppeihin liittyvä teologinen ja uskonnonfilosofinen ongelma. Ongelma esitetään yleensä jumaluskon vastattavaksi seuraavassa muodossa: jos Jumala on täydellisen hyvä, hän haluaa poistaa pahan, jos hän on kaikkivaltias, hän pystyy poistamaan pahan. Paha on kuitenkin olemassa, joten Jumala ei voi olla samaan aikaan kaikkivaltias ja kaikkihyvä." http://fi.wikipedia.org/wiki/Pahan_ongelma 

Wikipedian uskonnonfilosofiasta kirjoittajat tuntevat myös ortodoksisen teologin Kallistos Waren. Ware kuulema puhuu Ortodoksisessa tiessä (s. 90-91), että jos kerta on pahan ongelma, on olemassa myös hyvän ongelma. Teodikea tulee kreikan kielen sanoista Pahan theos (jumala), dike (oikeudenmukaisuus).

Helpottaa muuten, kun tietää sanan alkuperän. Nimittäin ensin mietin, mikä se ongelmavyyhti oli: tikodea, dekotia vai tiodekia? Vähän sama, kun hyperventiloin ensi alkuun venäjän kielen sanojen kanssa. Minulla on Euroopan huonoin auditiivinen erottelukyky. Vasta kun tutustuin sellaiseen käänteentekevään filologiseen insinööritieteeseen kuin morfologia, taivaan portit aukenivat ja kävelin sisään venäjän kieleen.

Teodikea merkitsee jumalan hyvyyden puolustamista pahan olemassaolosta huolimatta.

Hurskaat aikeet - piae desideria

Minusta sellaiset ihmiset, jotka aivan aivottomasti sanovat, että ei kannata tavoitella hyvää, sillä vituiksi se aina menee, vain legitimoivat esimerkiksi täysin vääränlaisen, sortavan - yleensä oikeistolaisen - politiikan. Muistan, kuinka väänsin jossain vaiheessa täkäläisen viherpersun kanssa sanonnasta: Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikeilla.

Tyyppi ei millään voinut tunnustaa, että käytti sanontaa täysin väärin. Tyyppi tarkoitti, että mitään ei kuitenkaan kannata muuttaa, sillä vaikka kuinka haluaisi hyvää, porvari ja kokoomuslainen on kuitenkin aina oikeasssa ja voittaa vaalit. Oikeasti sanonta tarkoittaa sitä, että pitää tehdä tekoja eikä vain aikoa.

Tie helvettiin on kivetty AIKOMUKSILLA, INTENTIOILLA, JOTKA EIVÄT JOHDA TEKOIHIN. Mutta tästä olen ennenkin vaahdonnut. Asian voi tarkistaa linkistä: http://www.kysy.fi/kysymys/1-mika-sanonnanaforismin-tie-helvettiin-paallystetty-hyvilla

No, perrrrr.... pitää kuitenkin käydä alakerrassa, sillä nyt se hiivatin Ortodoksinen tie on siellä. Samalla haen Marian likaiset aamiaisastiat ja panen ne astianpesukoneeseen, jonka Matti aina aamuisin tyynesti jättää tyhjentämättä sekä myös tyynesti ripottelee kaurapuurohiutaleet pitkin lieden ympärystää.

Minä aina aamuisin, jopa sunnuntaiaamuisin, aloitan päiväni tyhjentämällä astianpesukoneen ja pyyhkimällä tiskipöydän tasot, ja kiroan mielessäni. Mies on siinä vaiheessa jo ainakin 25 kilomerin päässä. Matti tarvitsee kivan vaimon, joka ei hypi nenille.

Priorisointia

Teodikea on kuulema vahvasti esillä Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksissä, jotka ostin eilen Matkuksesta sekä itselleni että Hannelelle. Eihän järkälettä nyt yksin kestä erkkikään haukkoa. Jätin itselleni takin ostamatta sekä kiersin kaukaa Kirjakassin. Pärjään kyllä metsässä Matin vanhalla Sastalla ja Leonidin ilmeisesti Teboilin Kärkkäiseltä saamilla Ruka-erätakeilla, jos panen pakkasella alle perulaisen ylikuuman villatakin.

Oli nimittäin pakko törsätä. En ostanut Suomalaisesta kirjakaupasta Sylvia Plathin samalla kaunokirjahyllyllä ollutta Paniikki-Johnny ja Uniraamattu : novelleja ja muita kirjoituksia -paksukaista, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Näyttää nyt semmoinen ilmestyneen. Sylvia Plathista tiedän ainoastaan sen, että håäneen kirjailija-psykoterapeutti Anja Kauranen tykkää ja viittaa sekä sen, että Plath työnsi loppujen lopuksi päänsä kaasu-uuniin ja kuoli.

Kirjoitan näin kevyesti itsemurhaajasta, sillä mielestäni itsari, jos on lapsia, on suurinta julmuutta ja itsekeskeisyyttä, mitä voi olla. Plathin lapset olivat samassa asunnossa kuin itsensä tappanut äiti, mutta äiti ei pannut pentujaan samalla päiviltä. Plathista on tullut kirjallisuuden ikoni ja minä mietin siinä Matkuksen Suomalaisen kirjakaupan hyllyllä hetkisen entistä ystävätärtäni, joka hallitsee ympäristöään itsemurhauhkailulla.

Tekisipä mieleni sanoa tälle, että kun sulla ei ole lapsia, niin annan mennä vain. Pää kaasu-uuniin, sillähän tuskasta pääsee. Sietämätöntähän tuo elämä tuollaisenaan näyttää olevan. Suvulta ja perheeltä kasautunutta omaisuutta olisi niin paljon, ettei suurin piirtein paskalle taivu.

Ihan pieneen ahdistukseen voisi myydä pienen metsäpalstan ja vähän isompaan sitten toisen.

Ystävätär on ollut journalismin huipulla, jolloin ei muistanut ketään ympärillään ja sitten joutui raivon valtaan, kun pudotessaan tuli taas vanha piiri mieleen. Raivoa aiheutti se, että samaan aikaan vanha piiri olikin ehtinyt hankkia ihan oman elämän lapsineen sekä puolisoineen - eikä hän edes ylemmän keskiluokan pudokkaana ollut mikään ainutkertainen tapaus.

Oikeastaan se oli pahinta, mitä itsemurhauhkailijalle saattoi sanoa. Et ole ainoa yhteiskuntaluokastasi pudonnut tai putoava.

Panin Sylvia Plathin hiljaksiin takaisin hyllyyn.

Talot huojuvat

Sylvia Plathin sijaan ostin Jouni Tossavaisen New Yorkin lentävän suomalaisen ja huomasin lukevani sitä jo autossa matkalla kotiin

Karamazovin veljeksien sisältämään teologiseen pohdintaan viittaa sekä Kallistos Ware Ortodoksisessa tiessä sivulla 91 ja luvussa Paha, kärsimys ja ihmisen lankeemus sekä Kari Tarkiainen Maria Jotunin elämäkerrassa Vain ymmärrys ja hymy.

Jotunin elämäkerran nimi ei onneksi ole ihan niin kaamea kuin Marja-Liisa Vartion. Mikä Lepakon kirskunta se nyt taas olikaan. Jotuninen elämäkerrassa Karamazovin veljekset tulevat esille, kun Jotunin pojanpoika vihdoin pääsee Huojuvaan taloon. Minullapa on melkein kaikki elämäkerrassa sivutut ja selvitetyt Jotunin tekstit kahdessa kokoelmassa, mutta ei tietenkään Huojuvaa taloa, jonka olen lukenut entisen anoppini ja appeni kirjahyllystä Kuopion Männistössä.

Minäpä ajattelen, että Huojuvan talon Paha Mies on jollain vinkuralla tavalla kirjailija itse. Tai ainakin osa romaanin Pahasta löytyy kirjailijasta itsestään. Nyt alakerrassa Matti sanoo, että valmistautukeepa syömään. Syönnin jälkeen on pakko kirjoittaa kolumni.

Hemmetti, Suomalaisessa kirjakaupassa oli tarjolla myös Savon Sanomien entisen nuorisosivutoimittajan Pasi Ahtiaisen Jokakelin mies. Itse Ahtiainen olisi voinut signeerata kirjansa, sillä tyyppi oli partoineen jonkun hyperinnostuneen markkinoijatoimittajan haastateltavana. Olisin voinut jättää vaikka Ikeassa kasvis-curryn sekä soodaveden tilaamatta ja Halpa-Hallista taivetalkit ostamatta ja investoida Jokakelin mieheen.

Savon Sanomien kritiikki Jokakelin miehestä alkaa näin: "Niilo Rautamo on tunnollisen kunnollinen keski-ikäistyvä perheenisä ja opettaja, jota vaivaa kuivahtaminen keskiluokkaisuuden tasangolla."

Koska kirjassa kuulema esiintyy kiljupunkkareita, mietin, oliko Pasi Ahtiainen tuttu myös 1990-luvun alun Ruplalta, jossa palkkani tuli Suomen Demokraattisesta Nuorisoliitosta, mutta jossa mieluisana tehtävänäni oli paimentaa SAL:n (Suomen anarkistiliiton) aktiiveja, joita välillä tulvi sekä ovista että ikkunoista ja kellarin täydeltä.