Muuttaako Suomi öljyn jälkeen maalle?

Kollektiivista oppimista

la 1.11.2014

Kuin nenä päähän sopi Itä-Suomen yliopiston dosentin Teppo Eskelisen kolumni Tiedonantajassa (Aktivismista ja sitoutumisesta pe 31.10.2014 Tiedontaja s. 7) tähän päivään Lapinlahdella ja meidän Tuottola-talon tuvassa.

Alan kohta imuroida kissan ja koiran karvoja tuvan sohvalta, sillä illalla pitäisi oleman Muuttaako Suomi öljyn jälkeen maalle? -tupailta. Kysessä on Eskelisen kolumnissaan mainitsemaa kollektiivista oppimista, jota on käynnissä globaalisti yksilötason ylittävien poliittisten subjektien myötä.

"Kyseessä on herkkä prosessi, joka edellyttää jatkuvan ja avoimen itsekritiikin tilaa." Sanoo Eskelinen. Sanan kollektiivinen oppiminen kuulin ensi kertaa Iisalmessa Kansantaloutta tasan kaikille -foorumilla muutama vuosi sitten. Se jäi kaivertamaan jonnekin takaraivoon maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäen alustuksesta.

Patomäki huomautti, että on meneillään valtava globaali kollektiivinen oppiminen. Patomäen slaidit taitavat vieläkin olla minulla jossakin tietokoneen ulkoisen kovalevyn uumenissa.

Odotamme taloon maallemuuttaja-hybridi Veli-Matti Sormusta Pyöreisjärventieltä (vaimo Tekstiilinkierrätys ry:stä, Sirpa Niskainen, ei vissiin pääse) sekä valtuuston puheenjohtaja Juha-Pekka Rusasta (kesk.), Itikan isäntä Antti Sarvelaa (kok.) Iisalmesta ja agrologi Timo Isosaarta (IPU) Nokialta. Tarjolla on aatteellista soppaa ja ruiskuoreen tehtyjä karjalanpiirakoita sekä Brita-kakkua kello 18.30 alkaen.

Tupaan on vapaa pääsy ja soppaa saa niin kauan kuin sitä riittää.

Osoitteena keltainen vanha puutalo Lapinlahden taidelukion parkkipaikan takana. Osoite on Juhani Ahontie 5c. Talon tunnistaa siitä, että aitan edessä kaikkien rumien romujen edessä seisoo Vanha Mersu-merkkinen kuorma-auto Mietaa lastattuna rakennustelineillä menossa Vieremän kirkolta Pielaveden maneesille.

Korjaus edelliseen kappaleeseen. Mietaa on Volvo. Jostain kumman syystä miellän sen Mersuksi. Ehkä lapsen kakan keltaisen värinsä vuoksi. Korjaan sellaisenkin, että ruiskuoristen karjalanpiirakoiden kanssa koimme takaiskun. Oksanan leipomo Varpaisjärvellä lopetti juuri toimintansa ja joudumme tyytymään raakapakasteisiin. Osan piirakoista Kinnusen Mikan Pitopalvelu kuitenkin lupasi gluteiinittomana.

Aina, kun kaupassa oli saatavilla, Matti toi meille Oksanan leipää. Se oli mustaa ja voimakasta eikä haitannut, vaikka leivän kuoren alle oli aika usein mennyt emäntä piiloon. Minä jopa luulin, että se kuuluu asiaan ja kotiruisleivän kaltaisen leivän persoonallinen ominaisuus.

Juvan Sappion luomutilan kotisivuilta käy ilmi, mitä tarkoittaa, kun ruisleivästä tulee kohokuorista:

"Pitkään mietin ja useitten kokeilujen  jälkeen tulin tulokseen, että on seurattava sakolukua.  Se ilmaisee rukiin leivontaominaisuuden. Nyt oli siis etsittävä sellaista luomuruista,  jonka sakoluku sopii juureen leivottavaan leipään. Tällä hetkellä käyttämäni luomuruis on erinomaista, sakoluku on kohdallaan.  On tietenkin otettava huomioon kymmenen muutakin seikkaa leivän leipomisessa.  Aika ja lämpötila ovat niistä tärkeimmät!  Sanonta ”hiljaa hyvä tulee” sopii juureen tehdylle leivälle." http://sappionluomutila.blogspot.fi/p/blog-page_2.html