Voi toimittajapoloista!

ti 2.12.2014

Eilen Jussinpihassa Lapinlahdella oli vammaisten, vajavaisten, vajaakuntoisten, osatyökykyisten ja muiden meidän normityöelämään sopeutumattomien työllisyysfoorumi. Matti ja Liisa -lehden tuottaja Aku-Pekka Mölsä heitti sähköpostilla ajatuksen siitä, tulisiko paikalle toimittaja.

Vastasin innostuneena: "JOO!" Olin kerrankin lyhytsanainen.

Foorumiin tuli kollega Juha Thitz. Hän käsittääkseni on joutunut Savon Mediat Oyj:n paikallislehtien maakuntaa ristiin rastiin palvelevaksi heittopuss... ei kun mobiilitoimittajaksi. Asuu Kaavilla ja palvelee Matin ja Liisan lisäksi ainakin Pielavesi-Keitele -lehteä.

Mobiilitoimittajia alettiin muokata jo 2000-luvun alussa, kun olin Savon Mediat Oyj:n (mikä lie ollutkaan konsernin nimi silloin, en enää muista) paikallislehtiyhtiön Maakunnan Sanomat Oy:n toimitusosaston varapääluottamusmies. Panin merkille alustavan kiinnostuneena, että varsinainen osaston pääluottamusmies Heikki Syrjälä tuskaili unelmatoimittajan konsernille olevan sellaisen, joka asuu asuntovaunussa ja on valmis työskentelemään missä päin maakuntaa hyvänsä.

Juha Thitz tuli eilen Jussinpihaan foorumiin ensimmäisinä sanoinaan, että hänellä on kiire. Ei ollut aikaa kuunnella foorumia loppuun. Lupasi soittaa minulle tänään. Soitti ja sanoi, että on kiire. Lisäksi jemensi minua sillä, että minun on kuunneltava ja hän toimittajana johtaa puhetta.

Sanoin, että niin minäkin muuten olen ja ajattelin, että luulet vain johtavasi puhetta, pulu. Minä nimittäin olin eilisen foorumin puheenjohtaja. Ei Thitz ole ilkeä tai paha. Hän on vain toimittaja ja huonon johtamisen sekä alituisten organisaatiomuutosten uhri.

Tyyppi oli lähestulkoon kaikesta aivan pihalla, mutta se ei ole hänen oma syynsä. Hyviä valokuvia Thitz ottaa. Sen voin tässä sanoa.

Tiedän. Meidän ei olisi pitänyt järjestää foorumia maanantaina tai tiistaina. Alkuviikosta paikallislehden toimittajat kykenevät vain hokemaan, että on kiire, sillä lehteä taitetaan. Jos minä olisin ollut Thitz, olisin kuunnellut foorumissa vähän aikaa - ja rynnännyt sitten tärkeämpien asioiden kimppuun. Olisin poiminut joukosta kiinnostavat tyypit - vink, vink, nuoren parin Terhi Kouvalaisen ja Olli Itkosen - ja lähestynyt asiaa keisien, ihmisten, kautta.

Sitten olisin rauhassa tehnyt itselleni selväksi vasta seuraavan viikon tai sitä seuraavan viikon lehteen, millä eri tavoin vammaiset, vaivaiset, vajaakuntoiset, osatyökykyiset ja muut vaikeasti työllistettävät voivat työllistyä.

Sosiaalihuoltolain alaisia työpaikkoja ovat vammaisten päivä- ja työtoiminta sekä normaalityöpaikoilla tehtävä avotyö. Päivä- ja työtoiminnan tarkoituksena on vammaisen toimintakyvyn ylläpito. Sosiaalihuoltolain nojalla järjestetyssä päivä- ja työtoiminnassa sekä avotyössä ei tehdä työsopimusta.

Päivä- ja työtoiminnan sekä avotyön ja avoimien työmarkkinoiden välissä ovat niin sanotut välityömarkkinat. Välityömarkkinoiden tarkoituksena on pompauttaa kuntoutettava tai työtön takaisin avoimille työmarkkinoille. Näinhän enää ei tapahdu. Jos avoimilta työmarkkinoilta putoaa, kuten tämän kirjoittanut blogisti teki vuosina 1990-1991, kun oli kaatamassa Neuvostoliittoa Moskovassa, tuskin enää koskaan sinne pääsee.

Sillä aikaa, kun Neuvostoliitto kaatui, Suomessa lopetettiin Uusi Suomi -lehti. Opiskelutovereitani oli lakkautettavassa lehdessä. Jäljelle jäi jotain avoimia ja vakituisia toimittajan vakansseja. Minua ei valittu niihin.

Kiteen punikki Auvo Rouvinen on www.uusisuomi.fi -blogissaan puhunut työttömien stigmasta. Se muuten istuu kovassa minunkin otsassani, vaikka käytännössä olen ollut työttömänä peräti kaksi kuukautta: lokakuun 1991, kun tulin nuoreksi rouvaksi Kuopioon, sekä helmikuun 1993, kun odottelin Taideteollisen korkeakoulun järjestämän täydennys- ja työvoimakoulutuksen alkamista.

Avoimilta työmarkkinoilta pudonneen ainoa mahdollisuus on muuttua mukavaksi, hajuttomaksi ja mauttomaksi tapaukseksi, joka ei ainakaan hypi huonommin koulutetun esimiehen nenille. Sinnittelemällä prekaarista työsuhteesta toiseen kilttinä ja kuuliaisena, voi sitten joskus vuosien päästä sujahtamaan vakituiseen työsuhteeseen.

Jos on kuitenkin ikääntynyt, ruma, viiksekäs, lihava, nainen ja luonteeltaan vittumainen, kuten blogisti, ei ole muuta mahdollisuutta kuin ryhtyä yrittäjäksi.

Välityömarkkinat vain pomputtelevat kuntoutettavaa ja työtöntä ylös sekä alas. Pääasia kuitenkin on, että saataisiin Lapinlahden kunnan maksamat kelasakkomaksut pienenemään. Sitäkään ei valitettavasti ole tapahtunut, vaikka kunnan työllisyyskoordinaattori on tehnyt oikeasti kaikkensa.

Avoimet työmarkkinat ovat käytännössä sementoidut ja suljetut. IPU:n vaalipäällikkö Timo Isosaaren kanssa käydyssä puhelinkeskustelussa tuli puheeksi, että Suomesta lähivuosina lähtee hyvin koulutettu väki ulkomaille. Näin on kuulema IMF jossain suhdannebarometrissään ilmoittanut.

Arvatkaa, mikä oli ensimmäinen ajatukseni? Ette arvaa.

Ajatukseni oli: Jippii! Sittenpähän pääsemme luovasta luokasta ja me, jotka emme ole mitään erityisiä huippukykyjä tai olemme vain jotenkin muuten kummallisia, saamme vihdoin työtä. Eilen olikin puhetta erään työllisyysfoorumilaisen kanssa, että iki kuuna päivänä emme rohkaise lapsiamme hankkimaan akateemista koulutusta.

Kunniallinen ammatti pitää olla. Mieluummin sellainen, jolla pystyy työllistämään itse itsensä. Ehkä kampaaja, ehkä siivooja, ehkä rakennustyöläinen, autonkuljettajakin on hyvä. Porvarin unelma tosin on, että autot eivät enää tarvitsisikaan kuljettajaa. Porvarin unelma on maailma, jossa ei ole työläisiä.

Ja sitten kevyet vittuilut päälle

Sen vuoksi, että mihinkään ei voi keskittyä, haluan karistaa itsestäni toimittajuuden. Maailmanloppu ei todellakaan mahdu STT:n kahdeksan rivin sähkeeseen. Meitä Tampereen yliopistossa opetettiin juuri tekemään kahdeksan rivin sähkeitä. Siinä oli toimittajan koko niin sanottu "ajattelu". Muuta ei meiltä odotettukaan. Ja sen huomaa.

Se, mikä Tampereen yliopiston toimittajatutkinnossa oli hyvää, oli toimittajan työn perusasioiden opetteleminen. Perusasioihin kuului tiukka suomen kielen opettaja Liisa Manninen, joka ystävällisen lempeän julmasti ripusti tekemämme kielivirheet piirtoheittimen avulla luentosalin seinälle.

Esimerkiksi tällaisesta jutun alusta Liisa Manninen olisi antanut erikoismaininnan (ja me kaikki olisimme nauraneet päälle makeasti): "Valion (yksi) Lapinlahden (kaksi) jauhotehtaan (kolme) vihkiäisissä (neljä) puhunut (viisi) maa- ja metsätalousministeri (kuusi) Petteri ....." (Matti ja Liisa -lehti to 4.5.2014 Tukea suoraan maidontuottajille s. 8)

Juttua ei aleta subjektin kuudella määreellä. Samainen kirjoittaja on myös erikoistunut kokousuutisiin, jotka alkavat seuraavasti: "Lapinlahden peruspalvelulautakunta kokoontui viime tiistaina...."

Pääluottamusmies Heikki Syrjälä, joka saattaa olla jo eläkkeellä, sanoi Journalisti-lehdessä näin: ”...Kuka haluaa tehdä huonoa lehteä? Kustantajalle näyttää kuitenkin riittävän, että teemme sellaista joka menee kaupaksi, kun annetaan pyyhe kaupan päälle.” http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2010/03/artikkelit/talkootoimittajat/

Paikallislehtiä tosin luetaan ja tilataan, vaikka pyyhettä ei annettaisikaan kaupan päälle.

Olin Iisalmen Sanomien näköislehden tilaaja, kunnes...