Venäjä ja demokratia
tohtori Loimulohen kolumnissa tänään

Ilman kyrillisiä loppukaneetteja

ma 15.12.2014

Viestitin tohtori Loimulohelle seuraavasti:

"Sorge vielä, en koskaan vastannut kysymykseen, onko viimeinen lause ok, mutta eipä sitä sitten tarvittukaan. Matti ja Liisa -lehdessä mun käsittääkseni saivat taannoin painettua jopa karjalankieliset aksentit kohdalleen.

En käsitä, miksei Iikkarin toimituksessa saada taitettua kyrillisiä tekstejä. Sain minäkin taitettua Soleaan pitkiäkin kyrillisiä tekstejä ja vielä ilman kyrillisiä näpyttimiäkin. Sama InDesign-taitto-ohjelma Iikkarissa on kuin mulla Soleassa. Olisivat voineet sun kolumnin viime siivun panna varsinaisen tekstin perään omana palikkana. Typerykset.

NIIN. Kun Neuvostoliitto kaatui, me (olin miekkareissa Moskovassa mukana) vaadimme KANSAN VALTAA (ja itse asiassa jonkinlaista sosiaalidemokratiaa Gorban tavoin maahan). Se mikä tuli IMF:n, Jeffrey Sachsin ja jenkkien painostuksella oli dikij kapitalism.

Eli täysin hullu ja järjetön kapitalismi sekä tuhovoimainen kaiken yksityistäminen kuponkeineen. Kuten entinen suurlähettiläs Heikki Talvitie sanoi, ensin kaikki saivat kuponkeja, seuraavana päivänä naapurilla oli vähän enemmän kuponkeja kuin toisella naapurilla ja viikon päästä kaikki kupongit (asunnot, tehtaat, tuotantolaitokset yms.) olivat yksillä ja samoilla.

Vähän niin kuin globaalikapitalismissa, että 1 % maailman väestöstä omistaa kaiken ja jopa suomalaiset kokoomuspaskiaiset kuuluvat käytännössä omistamattomaan luokkaan eli 99 %:iin. Neuvostoliiton kaatuminen ja sitä seuraavat ajat markkinoitiin länsimaisena demokratiana, vaikka eihän se sitä ollut

Arvaa, mitä nykyvenäläinen ajattelee DEMOKRATIASTA? Se ajattelee, että ei vittu, ei iki kuuna päivänä länsimaista demokratiaa. Sille tulee mieleen mummot kuolemassa Viipurin pyöreän tornin juurelle nälkään ja lapset viemäriputkistoissa asumassa.

Se sanoo, että Neuvostoliiton aikaan KAIKKI oli paremmin, vaikka ei ollut länsimainen demokratia. Suomenvenäläisten lehden Spektrin päätoimittaja Eilina Gusatinsky sanoi, että Neuvostoliittoa ei saa enää takaisin, sillä kaikki Neukkulan hyvät puolet on tuhottu: ilmainen terveydenhuolto, koulutus, sivistys.

Jos Neukkula tulee takaisin, se tulee putinilaisfasistisessa muodossa. Herkkänä ydinaseilla uhkailevana suurvaltana, jonka menestyksen takaa hiljainen massa, Putinin väki, joka haluaa vain tehdä työtä massiivitehtaissaan eikä mitään vitun länsimaista demokratiaa, jolloin heikoimmat näkevät nälkää.

Pia"

Tässä Heikki Patomäen tuore Venäjä-merkintä: http://heikkipatomki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182370-stubb-ja-vastakkainasettelun-mustavalkoinen-logiikka-matkalla-kohti-sotaa

Kulmala kiroilee

Ilman Tikkisen Hannelea olisin tuskin lukemassa nyt Ulla-Lena Lundbergin Jäätä. Lumoavaa kertomaa, jotenkin kaunista tekstiä, josta en todellakaan olisi osannut itse kiinnostua. Lundberg kuvaa jopa lehmän paskaa kauniisti.

Eilen selvitin Radio Tuupovaara 2 - kirjailijan rythm and bluesin loppuun. Vaikka Kulmalan teksti puurosi käsitellessä vaikeita asioita, kuten hänen oman kommunistitaustansa kirjoituksen alla ollen, en ottaisi kirjasta mitään pois. Eilen mourusin Kulmalan silosäkeille, jossa puhuttiin enkeleistä ja valovalosta.

Ehkä pitää ajatella niin, että mystinen valo valosta -kertomus tulee lukea sitten, kun on sulatuskykyä shakespearelaiselle tekstinkululle. Nyt ei ole, mutta kyllä teksti kirjassa saa toden totta sijaita. Jopa puuroutuvat tekstit saisivat punakynältäni jäädä kirjaan.

Kulmalan kirjailijakollegat hurraavat Radio Tuupovaaran ensimmäisen osan ilmestyttyä kommenteissaan, että Kulmala on tullut keksineeksi aivan uuden kirjallisuuden genren, joka yhdistelee omaa kokemaa, kaunoa sekä oppineita esseitä.

Ei aivan taida niin olla, että Kulmala olisi yksin keksinyt. Sellaista vain on ilmassa. Esimerkiksi David Foster Wallacen Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Esseitä ja argumentteja ilmestyi samoihin aikoihin suomeksi, kun Kulmala kirjoitti ensimmäistä Radio Tuupovaaraansa. Wallacen kirjan liepeissä puhutaan polveilevasta esseihdinnästä ja Hauskaa, mutta ei koskaan enää luettuani olin häikäistynyt.

(Sen sijaan Wallacen Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja selattuani en enää niinkään. Kokoelmasta sanoisin, että se on kooste huume-lääke-pillerihörhön sekokirjoituksia sieltä ja täältä sekä yhtä ja samaa jankkuuta.)

Kulmala on yllättäen Radio Tuupovaara kakkosensa sivulla 346 vihastunut. Niin, että kiroaa ja manaa: "Lienee varmuudeksi paras että myös manaan - perkele! - ja toistan! Saatana! Perkeleen perkele!" (Teppo Kulmala Radio Tuupovaara 2 s. 346)

Mutta kuitenkin varmuuden vuoksi pyytää armahdusta niin rohkeasta teosta, että on peräti suuttunut (itselleen, vanhuudelle, voimattomuudelle) perään sulkeissa: (Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä)

Mietin, miksi Kulmala ärsyttää minua niin tavattomasti. Arvelen, että syynä on takinkääntönsä ja jonkinlainen opportunismi. Puhuu kommunismistaan anteeksipyydellen ja jotenkin polvillaan. Anteeksi, anteeksi, anteeksi. Eikä kirjailija osaa vihastua, kun kohtaa epätasa-arvoa tai riistoa esimerkiksi siinä, että kirjallisuuskriitikot esimerkiksi on vedetty lehtikonserneissa kölin alta.

Kulmala lienee masentunut siksi, että on imaissut uusliberalismin niin syvälle korviensa väliin. Ei ole ainoa, myönnettäköön. Suuttuminen auttaisi varmasti asiaa. Ja suuttua pitää systeemille. Itselleen masentuneen ei kannattaisi tähän mennessä enempää suuttua.

Utöstä sammutetaan illaksi valot

Kulmalan radiolähetykset kummassakin osassaan olivat lähetetyt Anttolanhovissa kuntoutuville kirjailijoille. Kulmalan kirjalliseen bändiin kuului Tiina Pystynen, jonka piirustuksen joskus leikkasin lehdestä ja kiinnitin Helsingin Kumpulassa puutaloyksiöni seinään. Kun olin jossain viikonlopun, vuokranantajani järjesti asunnossa näytön seuraavaa asukasta varten, sillä minä olin vuokralla ainoastaan syyskuun 1990 alkuun asti, jolloin lähdin Moskovaan opiskelemaan.

Vuokranantaja oli peittänyt Pystysen ihastuttavan piirroskuvan häveliäästi ikkunaverholla. Hitto, että nauratti, kun tulin sunnuntai-iltana kämpilleni.

Kulmalan radiossa Pystynen kuvailee matkaansa kolmannen kuntokomppanialaisen luokse Utöhön. Komppanian aktiivisimpiin kuuluva viestijä Markku Karpio työskentelee Suomen ulkosaaristossa paikassa, josta mantereelle kestää matkustaa meritse kokonaista neljä tuntia.

Tiina Pystynen kuvailee ihastuneena, kuinka he käppäilivät Utössä majapaikkaansa ja äkkiä sammuivat katuvalot. Kuulema Utössä katuvalot sammutetaan sen jälkeen, kun viimeinen yhteysalus on saapunut ja on arveltu, että kaikki matkalaiset ovat ehtineet kotiinsa tai majapaikkoihin.

Luin Radio Tuupovaaran kanssa rinnan Ulla-Lena Lundbergin Jäätä. Siinä nuori pappispariskunta saapuu sodan jälkeen Luodoille saaristoon pitkän ja uuvuttavan merimatkan jälkeen. Oli luontevaa siirtyä Utöstä Luodoille. Ja nyt aloin kiinnostua Utöstä lomapaikkana.

Jos saisin mennä jonnekin vähäksi aikaa ihan yksikseni kirjoittelemaan, menisin tänne: http://www.uto.fi/2.0/main.php?lang=fi&sub=webcam

Vai pilvet liikkuvat

Kirjoitin IPU:n pikku Timolle erotuksena ISOsaaresta äsken seuraavaa: "Tuonne kirjoittamaan syvällisiä kirjoituksia joskus marraskuussa. Siis Utö on paikka, jonka koulussa on 13 oppilasta ja jonne menee mantereelta neljän tuntia. Olen tuijottanut kameranäkymää puolisen tuntia. Vai pilvet vaihtavat paikkaa! Ihanata!"

Pitääpä ennen palkanlaskun aloittamista käväistä vielä Puumalassa. http://puumalalehti.fi/torikamera/ Hitsikka sentään, Puumalan torillahan kävelee joku.