Lapset kuin hobitit?

Kafkassa rannalla alkaa vilkkua genjijä

ti 30.12.2014

Tämän vuoden palkat on nyt maksettu. On aika taas ilmoittaa Lähivakuutukselle, jotta voivat laskea, maksoimmeko viime vuonna raksamiesten pakollisen tapaturmavakuutuksen ennakoita oikein. Tai edes sinne päin. Ennakoiden maksaminen oli sellainen soppa ja sekoselvitys, että ihmettelen vain erästä seikkaa.

Koska Lähivakuutus on nyt Lähitapiola ja eläkevakuutusyytiönsä ole Elo ja Elolla on sellainen systeemi, jossa eläkepalkat ilmoitetaan näppärästi kuukausittain - näin tosin on kaikilla eläkevakuutusyhtiöillä -, jotta eläkemaksut voidaan maksaa oikein ja täsmällisesti kuukausittain, niin eikö voisi ajatella, että myös tapaturmavakuutusmaksut määritettäisiin kuukausittan todellisesta maksetusta palkkamäärästä.

Meillä tulee aina alkuvuodesta sellaiset ennakkomaksut maksettavaksi, ettei meillä yleensä ole edes sitä vertaa tässä kuppaisessa mikroyrityksessä liikevaihtoa. Sitten joudutaan tekemään ilmoituksia ja ilmoitusten korjauksia. Jossain vaiheessa maksoin itse oman arvioni mukaan jemmaan rahaa Lähivakuutukselle - olemme joskus siirtäneet Ifistä firman vakuutukset Lähivakuutukseen eikä meiltä kukaan kysynyt mielipidettä Lähivakuutuksen ja Tapiolan fuusiolle, siksi käytän tutun vakuutusyhtiön nimeä joka käänteessä. Uusi ei vain istu suuhun.

Ei mennyt kuin pikku hetkinen ja Lähivakuutus palautti osan summasta. Olin tehnyt jo aikapäiviä sitten hakemuksen siitä, että laskisivat ennakot uusiksi. Itse asiassa tein muutoksia sitä mukaa, kun meillä toteutui urakoita. Ennakoiden muutokset hukkuivat johonkin - ilmeisesti vakuutusyhtiöfuusion saatanalliseen myllyyn.

Mutta ennakkoni palautus tuli tilille ripeästi. Siinä vaiheessa jo karjuin täällä tietokoneen ääressä tuskasta.

Eilen maksoin tämän vuoden viimeiset palkat. Vaikka olemme surkeita vekselivetoisia mikroyrittäjiä, jotka eivät ansaitse tulla hypetetyksi Ajankohtaisen Kakkosen uus-, kasvu-, pöhö- ja peliyritysten ihasteluillassa emmekä minkään kunnan kamreerien mielestä ole mitään, sillä emme ole rikkaita yritysjohtajia, olemme kuitenkin panneet tämän seutukunnan talouteen pyörimään takaisin 182 183 euroa palkkarahoja.

Työläisiltämme olemme pidättäneet veroja 42 474 euroa ja arvonlisäveroa olemme maksaneet jokusen kymmentä tonnia tänä vuonna. Itse edelleenkin ajelemme surkeilla ruosteisilla kotteroilla, joista pakoputket putoilevat ja lämmityslaitteet eivät toimi. Entinen ely-johtaja Jaakko Kekoni (kok. se Kasper-nuken näköinen konkkanokka) jossain vaiheessa ihasteli Savon Sanomien kirjoituksessaan tai haastattelussaan - en muista Ponssen Vidgrenin yksityishelikopteria.

Todella. Jos pöristelisimme tekemään restaurointikonsultaatiota Kekonin pariskunnan kesämökille jonnekin vitun saareen yksityishelikopterilla, haluaisin nähdä Kekonin pariskunnan naaman, kun näkisi laskumme.

Lapset hobittikansana oli aika hellästi sanottu

Mietin koko viime yön kirjallisuustohtori Markku Soikkelin joulukiukkuista blogimerkintää lapsista jonkinlaisena hieman ärsyttävänä hobittikansana. Koska en ole millään lailla sisällä missään Tolkienin Sormusten herroissa ja oikeastaan en pidä fantasiasta, sillä minusta todellisuus on jo sinänsä aivan satumaista, piti googlata, ketä hobitit ovat.

Ei isä Soikkeli nyt niin julma kirjoituksessaan ollut. Vähän epäkypsä vain. Hobitit ovat olentoja, jotka ovat noin puolet ihmisen mitasta. He ovat vankkarakenteisia ja käyttävät värikkäitä vaatteita - tavallisimmi iloisenvärisiä liivejä. He myös nauravat herkästi.

Naisia Soikkeli kummastelee. Että lapset palvelevat naisen kakaratarpeellisuutta. Niinhän se on. Minusta ylipäätänsä ihmisen - sekä naisen että miehen - tärkein tehtävä on lisääntyä, täyttää maa ja hoivata jälkikasvu sellaiseen ikään, jossa tämä voi alkaa miettiä omaa lisääntymistään.

Jos ei lisäänny biologisesti, pitää miettiä keinoja korvata puutteellisuus. Hoivaa on niin monenlaista.

Liikakansoitusta en tietenkään kannata. Maata ei saa kaluta niin puhtaaksi, ettei sieltä enää mitään elämää edistävää lähde.

Olen Haruki Murakamin Kafkassa rannalla kohdassa, jossa tulevat esiin genjit, henget. Genjit Kafkassa ajoivat minut Junihiro Tanizakin jäljille. Hyllyssäni taitaa vanhoilta ajoilta olla Avain ja muistan epämääräisesti lukeneeni Kukin makunsa mukaan.

Tanizaki on kääntänyt vanhoista Genji-tarinoista otteita nykyjapaniksi ja hänen omat kaunokirjalliset teoksensa kuulema käsittelevät seksuaalisia pakkomielteitä sekä naisten järkyttävää maailmaa. En minä muista Avaimesta enkä Tanizakin esikoisesta mitään, mutta ihmettelen vain.

Naisten järkyttävä maailma? Seksuaaliset pakkomielteet? Höh, meihin on koodattu lisääntymisen tarve. Ehkä joidenkin siveiden miesten mielestä naisten maailma, verineen, visvoineen ja muine asiaan liittyvine eritteineen, on jotenkin järkyttävä ja perverssi. Meinasin kirjoittaa vahingossa, että persevissi.